Lukiolainen Yuuya on päätynyt jokin aika sitten outoon seksisuhteeseen vanhemman Kiriyan kanssa ja on vähän rakastunutkin tähän, mutta homma menee hankalaksi, kun Kiriya paljastuukin opettajaksi, joka päätyy sijaistamaan Yuuyan luokkaa.
Alkuperäisnimi: Ano kado wo magatta tokoro Tekijä: Touko Kawai Julkaisu: Magazine Be x Boy (Libre Shuppan), englanniksi 801 Media ja ranskaksi Taifu Comics nimellä Juste au coin de la rue (joskin molemmat painokset lienevät loppu) Luettuna: 1/1
Uudet osumat merkitty kannen muratinlehtien kunniaksi tummanvihreällä.
Vanhempi uke:
Jos Solfègeen oli piilotettu reversible-pariskunta, joka vain lukijoiden mieliksi larppasi sitä, että olisi vanhempi uke ja nuorempi seme, niin Just Around the Cornerissa nähdään vanhempi opettaja-uke ja nuorempi oppilas-seme ihan ilman dynamiikkajännyyksiä. Heidän välinen suhteensa on myös kuvattu juuri sillä tyypillisemmällä opettaja-oppilas-kuviolla, jota pohdiskelin edellisessä postauksessa Solfègesta. Kiriya yrittää lopettaa suhteen, kun selviää, että poika, jonka kanssa oli syntynyt epämääräinen suhde, olikin kertomaansa nuorempi ja sattui vieläpä hänen sijaistamalleen lukioluokalle — mutta tietysti Yuuya saa lopulta käännettyä hänen päänsä, koska heidän välilleen jo rakentunut yhteys olikin odotettua tärkeämpi myös Kiriyalle.
Olen aina tykännyt Touko Kawain tarinoista, ja vaikka opettaja-oppilas-tarinat eivät olekaan yhtään juttuni, tämä on jäänyt mieleen positiivisesti. Se romantisoi suhdetta aika toimivalla tavalla, ikäero- ja riippuvuussuhteen ongelmat myöntäen, mutta kuitenkin ihan toimivan romanttisen kompromissipäätöksen löytäen.
Suudelma työpaikalla:
Tämä suudelma oli pokkarin kulminaatiopiste, kun sen myötä pari joutuu toden teolla miettimään suhdettaan, ja sitä, onko heillä mahdollisuutta yhteiseen tulevaisuuteen. Joskin hulvattominta oli tätä edeltävä tapaus, kun söpön ja ujon oloinen luokkakaveripoika paljastuukin salaiseksi supersemeksi, jota ei suuremmin kiinnosta, onko opettaja ilahtunut lähentelystä vai ei. Nautin täysillä viatonta esittävästä yllärilimapojasta, tosi hauska käänne!
Tuhannen kännissä:
Kuten tyypillistä, tuhannen kännit johtavat siihen, että pääpari päätyy vällyjen väliin. Ihan hauska lähestymiskulma kuitenkin, että tällä kertaa kännit on juotu jo ennen ensimmäistä kohtaamista, koska kyseessä on panosta parisuhteeseen -kaavan sarja.
Varma uusintaluku:
Vastaavasti kuin Solfège, tämäkään tarina ei saanut ”uusi tarina suosikkitekijältä” -osumaa, koska tämä ei ole ensimmäinen lukukertani. Touko Kawai on varhainen tekijäsuosikki, joka onnistuu aina löytämään mainion tasapainon romantiikan, melankolian ja sielua kaivertavan tuskan välillä.
Vaikka edellisestä kerrasta on vuosia, olen lukenut Just Around the Cornerin varmasti ainakin kahdesti ennen tätä kertaa, joten eiköhän seuraavakin kerta vielä joskus tule. Ei missään nimessä suosikkini Kawailta, mutta ihan hyvä tarina kuitenkin, ja aika lailla muodostunut opettaja-oppilas-tarinoiden ideaaliksi mielessäni. Jos niitä on pakko lukea, niin voisivat olla mieluusti tällaisia.
Muita huomioita:
Eääh on niin vaikea vetää rajaa bi-hahmon ja gay for you -tropeen välillä. Tarinan alussa Yuuya miettii, että ei ole ennen kokenut vetoa miehiin, mutta ehkä se ei nyt riitä bi-osumaan tällä kertaa.
Lisäksi myrkyllisen romanssin osuma jäi tältä tarinalta keräämättä, koska vaikka tarinan käsittelemä ikäero- ja opettaja-oppilas-romanssi on lähtökohdiltaan ongelmallinen, hahmojen välistä suhdetta ei kuvata tahallaan tai vahingossa myrkyllisenä, enkä näe siinä samanlaisia selkeitä hyväksikäytön elementtejä kuin Solfègessa.
Olin muistellut, että Solfège ja Just Around the Corner olisivat olleet suunnilleen vastaavat tarinat. Selvästi en ole silloin aikoinaan nuorempana ihan hahmottanut, miten Solfège esittää romanssinsa kyynisen ja suorastaan irvokkaan epäromanttisena hyväksikäyttötarinana. Just Around the Corner taas on paljon suorasukaisempi, hieman reaalimaailmaa sivuava mutta kuitenkin hyvällä maulla romantisoitu opettaja-oppilas-romanssi, joka tapahtuu omassa pienessä BL-kuplamaailmassaan, jossa on ok uskoa, että päähenkilöt tulevat onnellisiksi yhdessä, kunhan oppilaspuoli vähän vielä varttuu ja kypsyy.
Ala-asteen musiikinopettaja Kuganuma on ottanut suojatikseen entisen oppilaansa Azuma Tanakan, joka pyrkii musiikkikouluun. Tanakan vaikeiden perheolosuhteiden takia Kuganuma ottaa pojan väliaikaisesti asumaan luokseen, ja siitähän ei sitten seuraa mitään hyvää.
Tekijä: Fumi Yoshinaga Julkaisu: Alunperin Houbusha, myöhemmin Hakusensha, englanniksi Digital Manga Publishing (Juné) Luettuna: 1/1
Solfègen osumat merkitty oranssilla kolmiolla Kuganuman kansikuvassa pitämän ruman poolopaidan kunniaksi.
Myrkyllinen romanssi:
Olen lukenut tämän tarinan kauan sitten, ja se on jäänyt mieleeni vaikuttavana teoksena, mutta en aivan muistanut miksi. Kun kyseessä on Fumi Yoshinagan sarja, niin tietysti voi aina olettaa, että varmasti sen takia, että tarina oli täynnä kypsää ihmissuhdedraamaa, voimakasta visuaalista kerrontaa ja kaikkea sellaista hyvää, jonka takia hän on yksi suosikkimangakoistani.
Mutta hitsi miten hajosin sille, miten aivan hillittömän junaturmainen tarina Solfège lopulta oli. Toisin kuin monet idealisoidummat opettaja-oppilas-romanssit, Solfège tekee täysin selväksi, että vaikka Tanaka on tosi pitkä ja harteikas poika, hän on myös tosi nuori, naiivi, herkässä tilanteessa ja siten altis hyväksikäytölle.
Tyypillisesti BL-genren opettaja-oppilas-romansseissa se oppilas on kaikin puolin tosi semekoodattu ja aloitteen tekevä hahmo, ja opettaja taas väritetään fyysisesti pienemmäksi ja suhdetta toppuuttelevaksi ukeksi. Dynamiikka tekee ikäero- ja riippuvuussuhde-romanssista helpommin nieltävän.
Tässä tarinassa ei perinteikästä kaavaa kuitenkaan noudateta. Vaikka tässä tarinassa Kuganuma pitää pitkään välit Tanakaan asiallisina, niin homma ryöstäytyy ihan käsistä, kun Tanaka tunkee yllättäen pyytämään majoitusta kesken Kuganuman kalsarikänni-illan, ja Kuganuma sitten heikon arvostelukyvyn hetkellään aivan sumean häikäilemättömästi viettelee pojan. Ja vaikka jälkikäteen kaduttaa, hän vähän ihmissuhdelaiskana tyyppinä vain antaa itsensä vajota kiellettyyn suhteeseen alaikäpojan kanssa, kun se tuntuu helpommalta kuin alkaa tehdä vaivalloisia päätöksiä, ja sitä paitsi maitohan on jo lattialla, niin ei sitä siitä enää takaisin tölkkiin saa.
Tarina ei millään tavalla romantisoi keskussuhdettaan, vaan sen on selvästi tarkoituskin olla karua luettavaa. Kuganuma on yhtä aikaa tosi tärkeä Tanakalle, mutta myös tosi vahingollinen, kun luotettavan aikuisen ja häikäilemättömän seksikumppanin roolit menevät hänellä aivan sekaisin.
En ole aivan perillä, oliko tuo yllä kuvattujen romantisoidumpien opettaja-oppilas-tarinoiden kirjo vielä sarjan ilmestymisen aikaan 1990-luvun jälkipuoliskolla ollut niin esillä kuin nolkytluvun alussa, josta ne ovat minulle tutumpia, mutta ajatuksellisesti Solfège tuntuu vähän sellaiselta keskarinnäyttöhenkiseltä vastaukselta kyseiselle tarinatyypille. Teos artikuloi varsin kattavasti kaikki ne asiat, miksi opettaja-oppilas-romanssit ovat minulle aina aika vaikeita sulattaa.
Vaikuttava ja mielenkiintoisesti kerrottu tarina, mutta ei kyllä yhtään kiva sellainen lukea.
Yabai!
Aika usein BL-manga toimittaa hyviä yabai-tärinöitä, mutta tällä kertaa oli tällainen negatiivisempi versio. Tarina ei niinkään ollut visuaalisesti graafinen, mutta opettaja-oppilas-suhde oli vaan kuvattu niin inhorealistisen etovasti, että lukemisesta jäi suorastaan likainen olo.
Tuhannen kännissä:
Jeesus nyt näiden kännimiesten kanssa, irvistin koko kohtauksen ajan kun oli niin kauheaa luettavaa, kun Kuganuma nimenomaisesti lähtee kännipäissään viettelemään suojattiaan. Tämän takia se opettajahahmo ei näissä ope-oppilas-romansseissa yleensä ole aloitteentekevä viettelijä, vaan enemmän uhkean semeoppilaan hieman vastentahtoinen uhri.
Mutta jälleen kerran kaatokänni toimi suhdetta eteenpäin puskevana katalyyttinä. Olisi kyllä voinut olla toimimattakin, hyh.
Jännä piirrostyyli:
Tämä bingokohta on aiheuttanut minulle vähän päänvaivaa, kun mikään tosi kivankaan näköinen teos ei ole lopulta saanut osumaa. Olen hakenut jännällä piirrostyylillä jotain sellaista, mitä en odottaisi näkeväni BL-mangassa, en niinkään vain tosi komeaa tyyliä.
En ollut etukäteen ajatellut yhtään, että Yoshinaga kuittaisi tästä osuman, mutta hänen töitään lukiessa tulee aina kiinnitettyä huomiota siihen, miten uniikki piirrostyyli hänellä on. En ole koskaan nähnyt mangaa toiselta tekijältä, joka muistuttaisi hänen tyyliään.
Piirre, joka kerta toisensa jälkeen tekee minuun vaikutuksen Yoshinagan kerronnassa, on se, miten ilmiömäisen tehokkaasti hän käyttää ruutupareja tai -joukkoja, joissa sama hahmo nähdään lähes samassa asennossa kerta toisensa jälkeen niin, että hahmon asennossa tai ilmeessä tapahtuu vain aivan äärimmäisen hienovarainen muutos. Tämän nimenomaisen kerrontakikan käytössä kukaan ei ylitä Yoshinagaa, ja tässä pokkarissa sen käyttöä ei ole säästelty.
Mutta tosiaan kivaa luettavaa tämä ei silti ole, kun aikuinen mies käyttää häikäilemättömästi nuoren suojattinsa hätää hyväkseen…
Muita huomioita:
Mietin pitkään, antaisinko tälle tarinalle vanhempi uke -osuman vai en, ja päädyin kuitenkin siihen, että vielä jäi tämä osuma saamatta. Solfègessa näkyy se erikoisuus, että vaikka Kuganuma on parista selvästi se ukekoodatumpi osapuoli, ja sivuilla nähdään seksiä vain niin, että hän on bottomin roolissa, implikoidaan tarinassa vahvasti Kuganuman ja Tanakan olevan pikemminkin reversible-pari kuin vakiintuneiden roolien pari.
Tuntuu kuitenkin siltä, että kerronta haluaa nimenomaisesti tehdä tämän selväksi, mutta kuitenkin häivyttää taustalle. Veikkaan, että tämä johtuu siitä, että japanilainen BL-yleisö ei perinteisesti ole ollut kauhean innoissaan reversible-pariskunnista, ja siksi tarinan kerronnallinen ratkaisu tuntuu vähän siltä, että kenties kustannustoimittaja on saattanut vähän toppuutella Yoshinagan alkuperäistä visiota, joka on siksi jäänyt vähän oudon hämääväksi.
Puhkuin koko tarinan läpi Mangakartan jaksossa 115, josta voi halutessaan käydä kuuntelemassa kaikki käänteet.
Hiroharu törmää lukioaikaiseen exäänsä Kazuakiin, joka on juuri muuttanut takaisin kotikaupunkiin asuttuaan pitkään Tokiossa. Hiroharu päätyy sänkyyn Kazuakin kanssa tämän aloitteesta, eikä saa tätä mielestään, vaikka he ovat kummatkin jo parisuhteessa muiden kanssa.
Alkuperäisnimi: Wonder Border Tekijä: Aki Ueda Julkaisu: Qpa (Takeshobo), englanniksi Renta! nimellä Wandering Border ja ranskaksi Boy’s Love IDP nimellä Wonder Border Luettuna: 1/1
Wandering Borderin tykittämät lukuisat osumat merkitty kannen taustan kunniaksi vaaleanvihreillä kolmioilla.
Uusi tekijä jolta haluan lukea lisää ja varma uusintaluku:
Ensimmäinen lukukokeilu Aki Uedalta oli ihan sokkovalinta huomiota herättävän vihreän kannen ja tosi kivan piirrostyylin perusteella, ja tarina tekikin sen verran ison vaikutuksen, että uskon palaavani tämän pariin – en ehkä ihan heti, mutta varmasti ennen pitkää. Tarinan pettämisaihe on hankala, mutta Ueda käsittelee sitä erittäin kiinnostavalla kypsyydellä.
En ajatellut heti tarinan luettuani sitä mitenkään ihan erityisen superhyvänä, mutta tämä olikin sellainen tarina, joka vain paranee, mitä enemmän ajattelen sitä. Ja nyt kun pääsin rakentamaan aiemmin kirjoittamani raakatekstin postaukseksi, tulikin mieleen kaikkea lisäasiaa, joka piti saada vielä sanottua, koska joka käsittelyllä tarinasta näyttää irtoavan lisää onnistuneen hienovaraista kerrontaa. Tämmöiset yllätykset ovat aina mieluisia, ja olen erittäin valmis lukemaan tältä uudelta BL-mangakatuttavuudelta lisää.
Kypsä tasapainottelu näkyy etenkin siinä, miten yllättävän sympaattinen päähenkilö Hiroharusta leivotaan ikävästä pettämiskuviosta huolimatta. Häntä käy sääliksi aika kovasti, kun hän riutuu kahden miehen loukussa, tietäen tekevänsä tosi väärin poikaystäväänsä Natsuroota kohtaan ja kokien siitä hirvittävän pahaa oloa. Tarinassa kuvataan hyvin se, miten hän järjellä ja moraalilla tietää, että hänen pitäisi tehdä päätös miesten välillä ja nimenomaisesti valita turvallinen ja luotettava Natsuroo, mutta hän ei vain saa pitkään aikaan aikaiseksi, koska hänen ristiriitaiset tunteensa repivät häntä molempiin suuntiin.
(Tämä olikin ensimmäinen osuma kohtaan ”uusi tekijä jolta haluan lukea lisää”, toivottavasti näitä tulee lisääkin! Ja samalla muodostuivat vuoden toinen ja kolmas bingorivikin. Ensimmäinen napsahti jo aikaa sitten heti toiseksi BL-bingoteokseksi päätyneen The Crumbling Balancen myötä. Yllättävän moni kohta bingosta antaa vielä odottaa itseään, mutta onhan tässä vielä vuotta jäljellä!)
Lapsuudenystävät:
Lapsuudenystävyys ei ole mikään suosikein suosikkitropeeni BL-genressä, mutta tykkään siitä eniten käytettynä kuten Wandering Borderissa, eli lapsuudenystävät, jotka syystä tai toisesta menettivät aikoinaan yhteyden, mutta törmäävät toisiinsa aikuisina uudestaan ja joutuvat miettimään miten he ihmisinä ovat muuttuneet sillä välin ja mikä heidän suhteensa nyt on, kun he olivat kerran läheisiä mutta eivät enää. Vastaavanlainen tapa käyttää lapsuudenystäviä muistuu mieleen esimerkiksi myöskin erinomaisen vahvasta Harun4gatsu no Tokyo wa… -tarinasta, jonka epäsuorasta jatko-osasta kirjoitin aiemmin bingopostauksen.
Wandering Borderissa lukioaikainen seurustelusuhde katkesi aikoinaan tosi tylysti siihen, kun viimeisenä koulupäivänä Kazuaki vain ilmoitti, että muuttaisi seuraavana päivänä Tokioon, eli parempi lopettaa seurustelu ja heippa. Hiroharu oli ollut tilanteesta niin pöllämystynyt, ettei ollut saanut sanottua vastaan, vaikka Kazuaki oli hänelle todella tärkeä.
Myrkyllinen romanssi:
(Tämä kohta sisältää spoilereita tarinan päätöksestä.)
Pettämistarinat eivät ole yhtään juttuni, mutta tässä oli saatu siitä pettämiskulmasta varsin paljon hyvää pohdintaa irti, joten annan anteeksi ankean fokusaiheen.
Tarinassa oli tietysti aika ikävä meininki, kun kumpikaan vanhasta parista ei ollutkaan vapaana uudelleenlämmittelyn aikana. Hiroharu seurustelee herrasmiesmäisen huolehtivaisen, vanhemman Natsuroon kanssa, ja Kazuakillakin on tokiolainen tyttöystävä. Silti Kazuaki käyttää aika inhottavalla tavalla hyväkseen kaikki tilaisuudet saada ryöstettyä intiimejä hetkiä Hiroharulta, vaikka tämä kieltäytyy yksiselitteisesti ja käskee jättämään rauhaan. Kazuakista on tämän vuoksi aika hankala pitää suuren osan tarinaa.
Mielenkiintoinen näkökulma Kazuakiin on, että hän on hieman autismikoodattu hahmo siinä, miten hän hyvin suoraviivaisesti miettii seurustelukumppaneiden osalta, että parempi olla häiritsemättä heidän elämäänsä, kun itsellä on edessä muutto toiseen kaupunkiin. Tarina tekee selväksi, että Kazuaki toimii näin, koska ei halua olla vaivaksi muille, vaan haluaa vapauttaa seurustelukumppaninsa. Toisaalta hänen tylyn oloinen lähestymistapansa sai aikoinaan Hiroharun ajattelemaan, ettei heidän suhteensa merkinnytkään Kazuakille mitään. Mielenkiintoisesti Kazuaki oli takaisin kotikaupunkiinsa muuttaessaan yrittänyt samalla tavalla jättää myös tokiolaisen tyttöystävänsä, mutta he eivät olleet lopulta eronneet, koska toisin kuin Hiroharu, tyttöystävä oli ehdottanut, että entä jos ei erottaisikaan, vaan oltaisiin kaukosuhteessa.
Nykyajassa Kazuaki ajaa seksisuhdetta Hiroharun kanssa aivan säälimättömästi. Hiroharu sanoo jatkuvasti, ettei halua jatkaa suhdetta, mutta Kazuaki on hänen perässään tosi määrätietoisesti. Hiroharu päätyy yhä syvemmälle itseinhon kuiluun, kun ei lopulta koskaan pysty vastustamaan Kazuakin lähentelyä.
Pokkarin kansikuva ilmaisee sarjan ydinkonfliktin kauniisti – Kazuaki tunkee Hiroharun lähelle, Natsuroon käsi taas kurottaa häntä kohti kuvan ulkopuolelta. Hiroharu yrittää toisella kädellä pitää Kazuakin etäällä ja toisella kädellään pitää kiinni Natsuroosta, koska Natsuroo on ilmiselvä järkevä ja hyvä valinta, kun taas Kazuakista on vaikea saada selvää, ja sitä paitsi hänen tapansa painostaa Hiroharua seksiin on todella nihkeä.
Kazuakista tekee kuitenkin sympaattisemman hahmon se, että tarina tekee selväksi, että hän alkaa vasta hyvän ajan päästä oikeasti hahmottaa, että satuttaa käytöksellään Hiroharua. Ja kun hän ymmärtää tämän, hän alkaa myös miettiä, mitä voisi itse tehdä asialle. Selvästi muiden tunteiden ja sosiaalisten odotusten hahmottamisen on hänelle usein hankalaa. Hän ei luo tarinassa konflikteja ilkeyttään, vaan tuntuu monesti olevan aidosti aika ulalla siitä, miksi muut hahmot ovat tyytymättömiä häneen, koska tarvitsisi suorempaa palautetta ymmärtääkseen.
Yksi pokkarin mieleenpainuvimmista kohtauksista on hetki, kun Natsuroo on kaljoittelun jälkeen nukahtanut ja Hiroharu polttaa tupakkaa parvekkeella, ja naapurissa asuva Kazuaki tulee tapansa mukaan flirttailemaan. Hän huomauttaa, että Hiroharu näyttää alakuloiselta, ja Hiroharu väittää olevansa vain töistä väsynyt. Kazuaki kutsuu kasuaalisti Hiroharun kylään, mutta tämä kieltäytyy ärtyneenä. Sitten Natsuroo kutsuu Hiroharua sisältä ja Hiroharu vastaa tälle lempeän rakastavasti hymyillen. Kazuaki yllättyy nähdessään näin pehmeän ilmeen Hiroharun kasvoilla.
Hahmojen ilmeet etenkin vasemmanpuoleisella sivulla ovat tosi mestarillisen paljonpuhuvia.
Kohtaus tuntuu avainhetkeltä tarinassa parillakin tavalla. Yhtäältä Kazuaki tajuaa, etteivät Hiroharun tunteet Natsuroota kohtaan ole yhtä kepeät kuin hänen omat tunteensa tyttöystäväänsä kohtaan näyttävät olevan – koska Kazuaki on jo tehnyt oman valintansa, joka kohdistuu Hiroharuun, vaikka hän vähän inhasti tuntuukin pitävän tyttöystäväänsä varalla. Toisaalta kohtaus tekee selväksi, ettei Hiroharun ja Natsuroon ongelma ole, että Hiroharu ei rakastaisi Natsuroota, vaan että hänen vanha kaipauksensa Kazuakia kohtaan vain on hänen suureksi harmikseen suurempi.
Koska Kazuaki on päässyt kanteen asti, kun taas Natsuroosta nähdään kansikuvassa vain käsi, on melko selvää alusta asti, että Hiroharu valitsee lopussa Kazuakin. Itse olisin kannattanut ehdottomasti ihanan pehmeää Natsuroota, mutta pidin lopulta tosi paljon siitä, miten sekä Hiroharu että Kazuaki toisistaan tietämättä päättävät nykyiset parisuhteensa – eivät niinkään välttämättä ollakseen yhdessä keskenään, koska kumpikaan ei erotessaan seurustelukumppanistaan tiedä, onko heillä kahdella mitään yhteistä tulevaisuutta. Sen sijaan Hiroharu ei halua valehdella Natsuroolle tekemisistään tai siitä, että hänen tunteensa viettävät muualle, ja Kazuaki taas tajuaa, ettei hänen kiinnostuksensa Hiroharuun tunnu tästä vilpittömältä, kun hän pitää samalla tyttöystävää kaukosuhteessa, vaikka Hiroharusta onkin tullut hänen ykkösvalintansa.
Ueda saa kaikkiin hahmoihin tosi paljon eloa – jopa Kazuakin tyttöystävään, jota nähdään sarjassa vain hyvin lyhyesti.
Setämies ja mieleenpainuva hahmo:
(Myös tämä kohta sisältää spoilereita tarinan päätöksestä.)
Epäröin vähän, että kuuluuko Natsuroolle setämies-osumaa. Hänen tarkkaa ikäänsä ei taideta tarinassa mainita, sanotaan vain, että on vanhempi kuin Hiroharu, ja vähän näkyy ikäuurretta väsähtäneenlempeiden silmien alla (oikein hyvät väsyneet silmät!). Teknisesti ottaen hän on ehkä vasta setämiesiän rajalla, varmasti yli kolmekymppinen mutta tuskin vielä ollenkaan neljäkymppinen. Mutta olen aina ollut sitä mieltä, että setämiehisyys on enemmän energia kuin numero. Myös puolisoni peukutti setämies-osuman puolesta, joten päädyin sen hänelle antamaan.
Ja Natsuroolla onkin parhaimman mallinen setämiesenergia menossa. Hän on olemukseltaan aivan ihastuttavan seesteisen lempeä ja täynnä introspektiivistä ajattelua. Suuri osa pokkarin hurmaavuudesta kiteytyy hänen kypsyyteensä, ja tarina tuntui lopulta siltä, että se käsitteli kaikkien hahmojen tunteet loppuun asti, ja erityisesti Hiroharun ja Natsuroon välillä.
Etenkin mieleen jäi kohtaus, jossa Hiroharu lopulta kertoo Natsuroolle haluavansa erota ja tunnustaa pettäneensä tätä. Natsuroon surullisenlempeä hymy on aika raastava, kun miesraukka soimaa itseään siitä, että hänen olisi pitänyt olla määrätietoisempi eikä vain pelkurimaisesti antaa suhteen ajautua virran mukana. Hänen sydämensä on selvästi särkynyt, mutta hän jaksaa silti löytää voimaa miettiä, missä on itse epäonnistunut.
Kohtauksessa Hiroharu on kutsunut Natsuroon puistoon, jossa he tapasivat ensimmäistä kertaa, aikoen erota tästä. Kun hän ei meinaa saada sanaa suustaan, Natsuroo auttaa häntä toteamalla, ettei ole hänen tehtävänsä pyytää eroa, vaan Hiroharun on sanottava asiansa itse. Ja niin hän sitten tekee, vaikka tuntuukin kauhean pahalta.
On tosi harvinaista, että BL-tarinassa muu hahmo kuin toinen pääparista nousee muistettavimmaksi hahmoksi, mutta tässä niin kävi. Onneksi pokkarin irtokansien alta löytyy pieni sarjakuva, jossa implikoidaan, että Natsurookin löytänee vielä uuden rakkauden.
(Piti tietysti heti mennä katsomaan, että löytyykö Natsuroon tarinalle jatkoa, ja löytyyhän sitä! Kunhan seuraavan kerran laitan mangatilausta Ranskaan, niin täytyy napata After the Rain koriin.)
Tuhannen kännissä:
Natsuroo oli poikkeuksellisen söpö tuhannenkänniläinen nukkuhassu. Ja vaikka hän lähinnä nukahtaa söpösti, tämäkin holitteluhetki suorittaa perinteisen BL-tehtävänsä eli johtaa seksiin, kun Hiroharu päättää yrittää kääntää pettämiskelkkaansa, kun Natsuroo on järjestänyt kotikaljoitteluhetken häntä piristääkseen ja on niin kovin suloinen tyyppi.
Yabai!
Oikein hyviä kuumotuksia. Pokkarissa oli hienosti sidottu myös eroottisiin kohtauksiin se pettämiskuviosta ja Kazuakin epämääräisyydestä syntyvä inha fiilis, joka varjostaa koko tarinaa.
Lisäksi Hiroharun pisamat ja resting bitch face ovat tosi hyvä yhdistelmä, toimii myös kuumissa kohtauksissa erinomaisesti!
Bi-hahmo:
Kazuakilla ei näytä olevan suurta väliä, seurusteleeko tyttöjen vai poikien kanssa.
Muita huomioita:
Vähän kummastelin, kun tarinan alkuperäinen (ja ranskalaisen kustantajan, jonka julkaisun itse luin, käyttämä) nimi Wonder Border ei tuntunut mitenkään liittyvän sisältöön. Mutta tässä taitaa olla kyseessä sellainen tapaus, että japanilainen tekijä on ottanut teokselleen siistin kuuloisen englanninkielisen nimen, mutta ei ole ollut ihan perillä oikeasta kirjoitusasusta. Ja ranskalainen Boy’s Love IDP on vain toistanut nimen sellaisenaan. Kenties toimituksella ei sielläkään ole ollut kieli niin vahvasti hallussa, tai sitten siellä on muuten vain haluttu pysyä uskollisena alkuperäisnimelle. Näin on käynyt ennenkin, ja siksi Boy’s Love IDP on julkaissut ranskaksi muun muassa tarinat Old Fashion Cupcake (SuBLime julkaissut englanniksi korjatulla nimellä Old-Fashioned Cupcake) ja Drag-less Sex (Renta julkaissut englanniksi korjatulla ja vähän siistityllä nimellä Drugless Intercourse).
Tässäkin tapauksessa englanninkielinen kustantaja Renta on korjannut nimen muotoon Wandering Border, joka käy heti paremmin järkeen, koska tarina nimenomaan kertoo siitä, miten Hiroharu harhailee asiallisen käytöksen reunalla eikä meinaa osata valita, kumman miehen puolelle aitaa hyppäisi.
Vaikka juuri vasta pääsin postaamasta vuoden 2022 mangasuosikista, oli pakko Inside Full Bloomin myötä vähän hypätä vuosissa taaksepäin, koska kyllä tämä tarina täytyy nostaa vuoden 2017 suureksi suosikiksi. Joten olkoon tämä postaus yhdistettu BL-bingotus ja vuosimangasuosikkipostaus.
Yliopisto-opiskelijat Kana ja Keigo eivät voi sietää toisiaan mutta päätyvät siitä huolimatta epämääräiseen vihaseksisuhteeseen.
Tekijä: Wakame Kuki Julkaisu: Qpa (Takeshobo), ranskaksi Boys Love IDP Luettuna: 1/1
Inside Full Bloomin osumat merkitty bingokorttiin valkoisilla tähdillä kannen valkoisten tulppaanien kunniaksi.
Varma uusintaluku:
Halusin vain vähän kurkata uudestaan epäsuoran jatko-osa No Doubt Lilacin jälkeen, että mihinkäs kohtaan siinä sivuroolissa esiintyvät Kana ja Keigo olivat oman tarinansa lopussa päätyneet, mutta luinkin tarinan sitten puolivahingossa kokonaan. Ja näin yhteensä kolmen läpilukemisen jälkeen uskallan tosiaan sanoa, että tämä on yksi BL-tarinasuosikeistani, ja voi hyvin olla, ettei vuonna 2017 alkaneista sarjoista löydy itselleni tärkeämpää mangaa. Eli eiköhän tämä tule luettua ennen pitkää taas uusiksi!
Myrkyllinen romanssi:
Kanan ja Keigon konflikti lähtee siitä, että Keigo esittäytyy illanistujaisissa avoimesti homona, mikä sätkäyttää Kanan, joka on visusti kaapissa. Kanaa ärsyttää se, että Keigo voi vain marssia sisään ja olla oma itsensä, ja lisäksi täysi kusipää häntä kohtaan. Keigoa taas ärsyttää se, että Kana piilottelee omilta ystäviltäänkin.
Molemmat heijastavat menneitä ikäviä kokemuksiaan toisiinsa. Kana kamppailee sisäistetyn homofobian kanssa, Keigo taas viiltävän itseinhon. Heidän yhteisiä kohtauksiaan ei ole kiva katsoa valtaosassa tarinaa. Keigo on verhotun vihamielinen Kanaa kohtaan, ja haluaa selvästi kanssakäymisellään vain satuttaa tätä (henkisesti, ei fyysisesti). Kana taas on avoimen vihamielinen Keigoa kohtaan, mutta on liian kiinnostunut siitä, mitä Keigolla on häntä vastaan, ettei pysty pysymään poissa.
Tarina on tosi mielenkiintoinen, koska se ymmärtää täysin keskussuhteen myrkyllisyyden ja oikein mehustelee sillä. En voi yleensä sietää myrkyllistä käyttäytymistä fiktiossa, jos tarinan kerronta ei itse hahmota sitä myrkylliseksi ja esitä sitä sellaisena. Mutta voi pojat, ihan kermaa minulle, jos sarja tunnistaa myrkyllisen käytöksen ja käsittelee sitä mielenkiintoisilla tavoilla – kuten tämä tekee!
Tuhannen kännissä ja non-con:
Jälleen alkoholin ylikäyttö katalysoi pääparin lihalliseen suhteeseen, mutta tällä kertaa hirveän ankealla tavalla. Tarinan ensimmäinen seksikohtaus, jossa Kana alkaa toeta kaatokännistään kesken panopuuhien, on tarkoituksellisen mega-ahdistava ja luo tosi onnistuneen sekavan ja intensiivisen tunnelman. Keigo ei saanut pisteitä tästä kohtauksesta, mutta sen pelastaa se, ettei Kana koskaan, myöskään tässä kohtauksessa, ihan osaa päättää, onko seksi Keigon kanssa tosi kamalaa vai tosi hyvää.
Kohtauksesta tekee tosi epämiellyttävän ja hyytävän se, että mieleni alkaa kyllä välittömästi vilkkua punavalona, että jospa olisi kannattanut selkeämpänä olevan herran olla työntämättä ruumiinosiaan toiseen, joka on hädin tuskin tajuissaan (vaikka se kaatokänniläinen olisi kuinka ollut aloitteentekijä). Koska apua. Keigo on tarinan antagonisti ja suuren osan tarinaa aivan häikäilemättömän myrkyllinen tyyppi, joka yrittää purkaa omaa pahaa oloaan Kanaa satuttamalla – ja alun välinpitämättömyys on tietysti luonteva ja myös hurjan inhottava osa tätä.
Herkullinen voimasuhde:
Aika pitkälle tarina näyttää siltä, että Keigolla olisi kaikki kortit kädessään ja että hän on tosi ankea tyyppi, joka luikeroi Kanan elämään ongelmaksi. Hänestäkin alkaa tosin kuoriutua sympaattisempi tyyppi tarinan edetessä, kun hänen taustojaan raotetaan.
Tarinan kliimaksikohtaus kuitenkin kääntää kaksikon voimasuhteet päälaelleen tosi muikeasti, kun Kana tulee Keigon luokse selvittämään heidän välinsä kunnolla, ja tämän piikittelyistä huolimatta ottaa tilanteen täysin hallintaansa ihastuttavan kypsästi. Kohtaus on tosi pitkä ja aivan huikea tunnevuoristorata, ja nyt kun kirjoitan siitä niin tekisi mieli lukea se uusiksi taas, kun oli niin hyvä!
Mieleenpainuva hahmo:
Miten voisin vastustaa tunnelukkojensa kanssa kamppailevaa teräväsilmäistä murjottavaa äksypoikaa! Kana on tosi vangitseva hahmo ja ihan just tyyppiäni. Se, miten hän mittailee tilannettaan Keigon kanssa ja yrittää saada tästä selvä, on kuvattu mielestäni tosi taidokkaasti.
Yabai!
Kaikki pokkarin kolme seksi-iltaa ovat ihan hälyttävän kuumia (joskin myönnettäköön, että myös makuni on toisinaan vähän yabai). Kohtaukset on myös integroitu osaksi tarinaa tosi hienosti, kun jokainen niistä merkitsee selkeää käännekohtaa pääparin tarinassa. BL on yleisesti ottaen parhaimmillaan, kun seksikohtaukset eivät ole vain itseisarvoisia, vaan kuljettavat samalla tarinaa eteenpäin, ja tässä ne toimivat erinomaisen kauniina rakenteellisina tukipilareina koko tarinalle sen alkuna, keskikohtana ja loppuna.
Inha toksisuus myös tekee seksikohtauksista myös tunnelmaltaan jänniä, kun kyseessä ei missään vaiheessa ole mikään rakkauden ja romantiikan huipentuma, vaan enemmänkin osa hahmojen keskinäistä koko pokkarin pituista kissatappelua. Superjännitteiset, negatiivissävytteiset tai muuten ristiriitaisia fiiliksiä tarkoituksellisesti herättävät eroottiset kohtaukset ovat vähän heikko kohtani. Yabai parhaalla huonolla tavalla!
Muita huomioita:
Mielestäni on aika hauskaa, että Inside Full Bloom ja sen sivuhahmoista kertova paljon valoisampi No Doubt Lilac (jonka osumat näkyvät bingokortissa violeteilla tähdillä) eivät osuneet bingossa yhteenkään samaan ruutuun. Tämä kertoo aika konkreettisesti siitä, miten täysin eri maailmoista niiden tarinat ja dramaattiset tyylit ovat yhtenäisestä maailmasta ja hahmokaartista huolimatta.
Inside Full Bloom on kaksikosta ehdottomasti se minulle mielenkiintoisempi tarina, mutta molemmista näkyy tekijän vankka tarinankerronnallinen osaaminen. Ihan hykerryttää, että hyllyssä on jemmassa sopivaa mielentilaa odottamassa vielä yksi Kukin tarina, koska näiden kahden edellisen myötä odotukset ovat tosi korkealla!
Vuoden 2023 tavoin myös 2022 on hyvin tuore vuosi, ja sen takia sieltä on ylipäänsä luettuna vielä aika harvoja nimikkeitä. Mutta yksi on kohonnut selvästi yli muiden!
In So Deep, It’s Love Already
Lukiotyttö Momoka Kirino on särkyneen sydämen takia hylännyt 3D-ihastukset, ja nykyisin hän fanittaa vain 2D-poikia. Kaikki muuttuu, kun hänen luokalleen tulee hänen suosikkihahmoaan muistuttava äksy poika Shyuuto Kametani, jota Momoka rupeaa fanittamaan. Samalla Momoka alkaa auttaa Kametania selviämään tämän voimakkaasta sosiaalisesta ahdistuksesta.
Alkuperäinen nimi: Numa sugite mohaya koi Tekijä: Reida Soragaki Julkaisu: Dessert (Kodansha); englanniksi Tokyopop (printti) ja K Manga (digi) Pokkareita luettuna: 5/7+
Vuonna 2022 alkanut suosikkini on myös ensimmäinen manga, jota aloin lukea japaniksi (paria aiemmin vaivalla tavattua Fake-doujinshia ei lasketa). Siksi sarjaan liittyy aika paljon ihan vaan hyvää fiilistä: Ei hemmetti, minähän aidosti tajuan, mitä hahmot puhuvat!
En valinnut sarjaa lukuun varsinaisesti sen takia, että se olisi ollut erityisen kiinnostava, tai että odotukseni tarinalle olisivat olleet kovin suuret. Oikeastaan yksi kriteerini oli, että ensimmäisen japaniksi luettavan ei tulisi olla liian mielenkiintoinen, jotta ei haittaa, jos en ihan kaikkea tajua. Toinen olennainen kriteeri oli, että sarjassa täytyy olla lukemista helpottavat furigana-tekstit. Kolmantena kriteerinä teoksen piti sijoittua arkimaailmaan, ettei tarvitsisi alkaa raapimaan päätä keksittyjen fantasiatermien kanssa.
Huolimatta siitä lähtökohdasta, ettei teoksen tarvinnut olla liian kiinnostava, olen ihastunut tähän sarjaan aivan yllättävän kovasti! Se on ehta moderni rakkaustarina, jossa pääparin välinen suhde etenee ja muotoutuu koko ajan, yksipuolisesta fanittamisesta molemminpuoliseksi ystävyydeksi ja edelleen ihastumiseksi. Koskaan ei tule paikallaan junnaamisen tuntua, vaan sarjalla on hirveän hyvä rytmi päällä.
Ja ai että, kun kumpikin keskushahmo on aivan supersöpö! Momoka kantaa sarjaa näkökulmahahmona tosi kivasti yrittäessään suunnistaa ristiriitaisten tunteidensa ja toiveidensa sekä heikon itsetuntonsa kanssa. Kametani taas on niin massiivisen gäppi-moe, että hihittelen vaan koko ajan lukiessani, kun äksylistä kuoriutuu mahdottoman hyvä söpö poika. Kumpikin hahmo on ensimmäisen viiden pokkarin aikana kokenut tosi kaunista hahmonkehitystä toistensa tukemana, ja odotan innolla seuraavia etappeja.
Ylipäänsä tykkään kovasti siitä, miten sarjan keskeinen lähtökohta on, että päätyttö ryhtyy konkreettisesti auttamaan pääpoikaa, ja he lähentyvät sen ansiosta, että yhdessä pohtivat, miten Kametani pystyisi juttelemaan ihmisille ilman että hermostuksen takia tiuskisi tai ärisisi, kun (etenkin tytöille) normaalisti puhuminen tuntuu melkein fyysisesti mahdottomalta. Kametanin sosiaalinen ahdistus näyttäytyy ensin söpönä ja vähän höpsönä juttuna, mutta sarjassa tehdään kivasti myös selväksi, miten se haittaa hänen elämäänsä ja tekee hänelle normaalista kanssakäymisestä ihmisten kanssa vaikeaa. Ihana Momoka onnistuu onneksi taklaamaan itsensä niin tehokkaasti Kametanin suojausten ja hermostuksen ohi, että Kametani alkaa tosi nopeasti lämmetä Momokalle.
Ja vaikka Momoka asettaa koko ajan itsensä Kametanin alapuolelle, ensisijaisesti faniksi, ei Kametani oikeastaan tunnu koskaan näkevän häntä alempana sijaitsevana. Kametani alkaakin sarjan edetessä tehdä aktiivisesti töitä sen eteen, että saisi Momokan tajuamaan oman arvonsa, koska Momokan kanssa ystävystyminen on Kametanille tosi tärkeä kokemus ja suuri askel ahdistusongelmien selättämisen tiellä.
Sarjan kansitaiteessa on myös tosi hauska ajatus, jonka taisin tajuta vasta neljännen kannen kohdalla. Kaikki Kametania esittävät kannet on nimittäin piirretty Momokan vinkkelistä, ja kussakin niistä Kametani reagoi Momokaan ja on tämän kanssa vuorovaikutuksessa jollain vähän uudella tavalla. Kansista näkyy tosi hauskasti, miten Momokan ja Kametanin suhde etenee joka pokkarissa läheisemmäksi. Yleensä sama hahmo joka kannessa on mielestäni vähän tylsä kansistrategia, mutta tässä on keksitty erinomaisen hyvä juju, joka heijastaa myös sarjan tapahtumia kivasti!
Tuli siis valittua hirmu hyvä sarja luettavaksi. Älyttömän söpö, hauska ja symppis romanssi! Ja juuri sopivasti sarja sai K Mangan kauhean pistehelvettidigipalvelun lisäksi myös printtilisenssin, joten mahtavaa, että sarja tulee pian tavoittamaan paremmin myös länsimaisia lukijoita. Sääli tosin, että lisenssinhaltija on Tokyopop, johon suhtaudun historiallisista syistä nihkeästi.
Vakava poika Kyousuke on rakastunut lapsuudenystäväänsä, hönttiin ja äänekkääseen Ataruun.
Tekijä: Wakame Kuki Julkaisu: Qpa (Takeshobo), ranskaksi Boys Love IDP, jatkoa tarinalle Inside Full Bloom Luettuna: 1/1
No Doubt Lilacin uudet osumat merkitty bingokorttiin syreeniteemaisen kannen kunniaksi violeteilla tähdillä.
Lapsuudenystävät:
Olin vaikuttunut Wakame Kukin edellisestä tarinasta, Inside Full Bloomista, joten halusin lukea tämänkin. Aikaisemmassa postauksessa käsitellyn Tokyo – Quatre saisonsin (Tokyo – Shiki) tavoin tämäkin tarina on epäsuoraa jatkoa edeltäjälleen, jonka pääpariskuntaa nähdään tällä kertaa sivuhahmoina ja kaveriporukan kaksi muuta poikaa ovat tällä kertaa päässeet keskiöön.
Tämä on aika suoraviivainen tarina lapsuudenystävistä, joista toinen on ollut jo kauan salaa rakastunut toiseen, eikä tiedä, mitä tehdä yksipuolisille tunteilleen. Kyousuken ja Atarun vastakohdat viehättävät -tyylinen dynamiikka ei ollut oikein juttuni, vaikka ihan söpöjä olivatkin. Vaikka syvempiä tunteita tarina ei sydämeeni puskenut, niin Kyousuke jopa vähän sykähdytti hahmona, ja kyllä Atarustakin saatiin pellepojaksi aika kivasti irti.
Teos ei ehkä tuo mitään kauhean uutta pöytään, mutta tekee sen simppelin tarinansa kyllä oikein hyvin. Wakame Kukilla on selkeästi erittäin hyvin hallussa ihmissuhdedraama, ja hänen hahmojensa reaktiot ovat tosi sielukkaita ja saavat hahmot tuntumaan kokonaisilta.
Hempeä kansikuva:
Hitsiliini miten supersöpö kansikuva! Tässä on hahmojen läheisyys saatu konkretisoitua tosi nätiksi asetteluksi. Vaikka Kyousuke vähän myrtsisteleekin kuvassa, se on tosi toiveikas ja suloinen, kun Atarulla on niin hyvä meno ja söötti hymy päällä. Kannen violetti värimaailma on myös tosi kaunis ja harmoninen.
Wholesome:
Saatuaan vihdoin kuulla Kyousuken piilotetuista tunteista Ataru kyllä alkuun hyppää aika harkitsemattomiin ja äärimmäisiin tekoihin. Ei yleisesti ottaen ole kovin rakentava tai asiallinen tapa kummankaan hahmon näkökulmasta selvittää omia tunteita vaatimalla seksin kokeilua häneen yksipuolisesti ihastuneelta jäbäraukalta.
Mutta sen sijaan on aika kiva, että Ataru oikeasti sitten (onneksi pieleen menneiden) alkupöllöilyjensä jälkeen laittaa aikaa ja energiaa omien tunteidensa setvimiseen, eikä anna Kyousuken pakoilukäyttäytymisen lannistaa itseään, vaan haluaa kohdata tämän suoraselkäisesti.
Oli myös kiva nähdä, miten Inside Full Bloomin pariskunta oli päässyt eteenpäin ja rakentamaan eheämpää ja terveempää suhdetta oman enemmän pahan mielen tarinansa jälkeen.
Vakavanlempeä lohikäärmemies Alphonse saa siirron yhtiön hirviöidentorjuntayksikköön, jossa hän saa työparikseen vapaamielisen yksikönjohtaja Danten.
Tekijä: Haji Julkaisu: Canna (Printemps Shuppan), ranskaksi Boys Love IDP Luettuna: 1/1
Uudet osumat merkitty pokkarin kansilogon kunniaksi turkoosilla yläkulmatähdellä.
Fantasiamaailma:
Hajin vahvuus tarinankertojana on selvästi enemmän maailmanrakennuksessa kuin juonenkuljetuksessa. Slowburn-romanssiin pohjaava tarina oli ehkä makuuni vähän jopa tylsänpuoleinen, eikä oikein pitänyt otteessaan tai imaissut mukaansa, minkä takia ekstrapaksun pokkarin lukemiseen tuntui menevän tuhottomasti aikaa.
Sen sijaan tykkäsin Badassin maailmasta runsaine yksityiskohtineen tosi paljon, ja olen aiemminkin oppinut odottamaan tällä rintamalla hyvää Hajin teoksissa. Maailmassa turrit ja ihmiset ovat hiljattain oppineet elämään yhteisessä yhteiskunnassa, mutta turrit kohtaavat edelleen säännönmukaisesti rasismia. Kännyköiden sijaan kaikilla on omat kustomoidut AI-ötöt, joita käytetään kommunikaation ja tiedonvaihdon välineinä sekä datapankkeina, mutta jotka ovat muuten vähän kuin lemmikkejä (näkyvät kannessakin).
Päähenkilöt lahtaavat asutuksen lähelle eksyviä jättiläismonsuja työkseen, ja oikeudentuntoinen ja tunnollinen Alphonse on saanut korruptionkatkuisen siirron pahnanpohjimmaiselle osastolle, koska meni taltuttamaan pankkiryöstöjengiä, johon kuului jonkun tärkeän pampun sukulainen. Hänen haluttomuutensa julistaa lohikäärmeiden ylemmyyttä ihmisiin on myös saanut hänen perheensä hylkäämään hänet. Dantella taas on luurankoja kaapissa turrirasistiyhteisösiteidensä takia.
Alphonsen ja etenkin Danten taustat sekä ovat juonellisesti tärkeä osa tarinaa että tukevat maailmanrakennusta tuomalla siihen ajallista syvyyttä. Tarina ei vain tapahdu jossain fantasiamaailmassa, vaan miljöö nousee isosti tarinan pointiksi.
Yabai!
Alphonsen hahmodesign sarvikypärineen, kaksihaaraisine kielineen, ihopanssareineen ja monikäyttöisine piikkihäntineen on normimuodossaankin aika yabai, mutta ihan erityisen huhhuh Devilman-henkisessä berserkkimuodossaan. BL-mangassa harvemmin näkee näin jännää hahmosuunnittelua, ja Alphonsen turritaso on arvostettavan korkealla.
Suudelma työpaikalla ja non-con:
Alphonsen berserkkireaktio ensimmäisen hirviömätön jälkeen työpaikan suihkutiloissa oli pokkarin paras ja jännitteisin kohtaus, ja se ansaitsi osumat sekä työpaikkasuudelmasta että non-conista.
Non-con-osumaa piti vähän miettiä, kun Danten reaktio siihen, että massiivinen lohikäärmemies käy päälle kiimaisena, on niin käytännönläheisen mutkaton ”ei kait tässä nyt sitten muuta voi, ja onhan tämä nyt joka tapauksessa aika kiinnostava tyyppi, joten miksipäs ei”. Onneksi Alphonse lopulta myös saa itsensä tyrmättyä ennen kuin kellekään käy pahemmin. Mutta toisaalta itse tilanne on tosi kuumottava, eikä Dante tiedä, mitä Alphonselle tapahtuu, ja hän joutuu pelkäämään sekä Alphonsen hyvinvoinnin että oman fyysisen turvallisuutensa puolesta, kun tilanteessa on läsnä selkeä palasiksi repimisen uhka. Joten eiköhän osuma ole kuitenkin ihan ansaittu.
Non-con on tuottanut päänvaivaa jo useammassan teoksen kanssa, kun näitä aika epämääräisiä tilanteita tuntuu tulevan vastaan jatkuvasti. Ehkäpä vaan teen rauhan itseni kanssa ja sovin, että riittävän dubiöösi dub-con lasketaan osumaksi, kun muuten non-con-osuman antamatta jättäminen tuntuisi monessa kohtaa vähän turhan väkivalta-apologistiselta.
Pisteet Badassille kuitenkin kotiin siitä, että olipas harvinaisen mielenkiintoinen ja omanlaisensa non-con-kohtaus BL-pääparin välillä – sekä berserkkilohikäärmemiehen että uhrin täähän-on-tavallaan-aika-mielenkiintoista -asenteen takia.
Wholesome:
Vaikka Alphonsen ja Danten suhde lähtee aika hurjasta paikasta, se kehittyy sarjan myötä tosi söpöksi ja mukavaksi romanssiksi, joka perustuu vankkaan keskinäiseen luottamukseen ja yhteistyöhön.
Hahmonrakennus jää omaan mieleeni vähän latteaksi, mutta toisaalta siinä on myös selkeitä vahvuuksia. Etenkin sellainen on pääparin välinen kontrasti siinä, miten Alphonsen epävarmuudet näkyvät kilometrin päähän, mutta hän on lopulta tosi kypsän varma ja vakaa omista tunteistaan ja Dantesta tyyppinä, kun taas päällisin puolin kaikennähneen itsevarma Dante salailee asioita ja häpeää salailuaan. Kaikkiaan parilla on tosi wholesome ja pehmeä dynamiikka.
Aika mid:
Tarinassa oli monia vahvoja elementtejä, mutta niistä huolimatta se ei oikein onnistunut sykähdyttämään. Vaikka hahmot olivat söpöjä ja näistä olisi ollut potentiaalia olla tosi rakastettaviakin, ei pariskunnan buddy cop -seikkailu lopulta tuntunut saavan draamastaan kauheasti irti, eivätkä tuota yllä mainittua suihkukohtausta lukuun ottamatta tärkeimmät tunnekohtaukset tuntuneet riittävän kirkkaalla visiolla toteutetuilta.
Maailmanrakennuksessa ja hahmojen historiassa on niin paljon siistejä juttuja, että olisin halunnut tykätä tästä paljon enemmän, mutta jotenkin tarina ei silti onnistunut kokonaisuutena oikein säväyttämään, joten olkoon tämä vuoden ensimmäinen ”aika mid”.
Yksin viihtyvä Riku Yatsudo rakastui yläasteella vuotta vanhempaan sosiaaliseen Yooji Shigiharaan ja kuvittelee heidän seurustelevan tosissaan, kunnes selviää, että Yooji paneskelee myös erinäisten tyttöjen kanssa. Vaikka Riku katkaisee välit, pojat tapaavat uudelleen lukiossa, jossa Yooji alkaa taas piirittää häntä.
Alkuperäinen nimi: Nandemo ii kara kietekure Tekijä: Hinako Lehti: i Hertz (Taiyo Tosho), ranskaksi Boys Love IDP nimellä Disparais de ma vue! Luettuna: 1/3+
Uudet osumat merkitty vaaleanharmailla kolmioilla kannen ankean harmauden kunniaksi.
Myrkyllinen romanssi:
Tämä sarjan ensimmäinen osa ei tehnyt montaa osumaa bingoon, mutta myrkyllinen romanssi olikin sitten aivan pokkarin keskiössä. Riku menee samaan lukioon Yoojin kanssa todistaakseen heille kummallekin, että ei varmana välitä Yoojista enää yhtään. Yooji taas ottaa tämän signaalina siitä, ettei Riku halua kadottaa häntä elämästään.
Vähän jännittää, miten sarja tulee kehittymään, koska harvemmin tällaiset pahan mielen BL-tarinat ovat kovin pitkiä, ja tämä sarja on rakentamassa jo neljättä pokkaria. Tulen kyllä varmasti jossain vaiheessa hankkimaan käsiini jatkoa, koska kyllä välillä on vaan kutkuttavaa lukea tällaista inhaa mustaa romanssisarjaa, joka ei ole yhtään romanttinen, vaan lähinnä ankea.
Yooji on tässä kohtaa sarjan isoin kiinnostuspointti, koska hänen kuvauksensa viittoo vahvasti jonkinlaisen epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön suuntaan. Hän ripustautuu Rikuun, ja selvästi Riku on hänelle erityinen, mutta hän tuntuu osaavan osoittaa kiintymystään lähinnä manipuloimalla ja halulla omistaa ja hallita. Hän ei edes ollenkaan tajua, miksi Riku vihoittelee siitä, että hän harrastaa seksiä kaiken kanssa, mikä liikkuu, eikä häntä kiinnosta myöskään ottaa asiasta selvää.
Riku toisaalta hautoo massiivista katkeruutta ja on tyly Yoojille, koska tietää, ettei tämä lähestymisyrityksistään huolimatta rakasta häntä ainakaan sillä tavalla kuin hän haluaisi, mutta silti hän ei voi olla vähän uppoamatta Yoojin hänelle osoittaman huomion suohon. Eikä Rikuakaan toisaalta kiinnosta yrittää kommunikoida ongelmiaan Yoojille, vaan hän yrittää vuorostaan hallita Yoojia näyttämällä, miten vähän tämä hänelle enää merkitsee. Yooji saa kuitenkin häneltä aina tarpeeksi vastakaikua, että on motivoitunut jatkamaan vänkäämistä.
Yabai!
Tässä sarjassa yabai-fiilis tulee erotiikkaa enemmän siitä epämiellyttävästä tunnusta, että hahmot ovat jumittumassa täysin toksiseen suhteeseen. Ykköspokkari ei vielä lupaa, että tilanteesta olisi mitään sotkutonta ulospääsyä, mutta kiinnostaa nähdä, kallistuuko sarja edetessään yhä vain ankeammaksi kurimukseksi, vaiko enemmän siihen suuntaan, että Yooji alkaisi hahmottaa rakentavampia tapoja ajatella suhdettaan Rikuun kuin manipulointi. Toistaiseksi olen varovaisen varpaillani.
Bi-hahmo:
Kaipa Yooji saa tämän osuman aikaiseksi, kun vähän kuka vaan vaikuttaa sängyssä maistuvan. Toisaalta hän on myös tosi ankea hahmo, joka ei todellakaan uhraa ajatustakaan identiteettijuttujen miettimiselle, ja vaikuttaa juuri siltä mahdollisimman toksiselta panojäbältä, jolla on päivällä naisia kainalossa mutta joka yön pimeydessä himoitsee miehiäkin (tai ainakin sitä yhtä), vaikka tuskin sanoisi tätä ääneen.
Jatko-osa laajentaa kahden alkuperäisessä tarinassa sivuroolissa olleen hahmon tarinoita. Yliopiston pääsykokeet feilannut Kyouhei Saotome alkaa sisään päässeen entisen lukiotoveri Yuito Jinguujin tutoroitavaksi, ja tämä haluaa maksuksi seksiä. Ryuunosuke Yagami taas tapaa uuden viikottaisen panojäbä Hanamichin, mutta ei ole yhtään kiinnostunut tutustumaan tähän ruumiillisia iloja enempää. Lisäksi edellisen sarjan sankarit Kazuma ja Ren tekevät pienen comebackin ja miettivät sitoutumisjuttuja.
Alkuperäinen nimi: Tokyo – Shiki Tekijä: Haru Julkaisu: ihr HertZ (Taiyo Tosho), ranskaksi Boys Love IDP nimellä Tokyo – quatre saisons, jatkoa kaksipokkariselle tarinalle 4gatsu no Tokyo wa… (ranskaksi Tokyo en avril…) Luettuna: 2/2
Tokyo shikin keräämät osumat merkitty keltaisilla tähdillä kakkospokkarin kannen auringonlaskun kunniaksi.
Myrkyllinen romanssi, non-con ja wholesome:
(Tämä osio sisältää yleisen tason huomioita siitä, millaisiin tunnelmiin kukin tarinoista päättyy, mutta ei yksityiskohtia juonenkuluista.)
Koska sarjassa nähdään kolme toisistaan erillistä tarinaa, mahtuu mukaan vähän kaikenlaista, ja itse asiassa oli hauskaa, miten paljon tarinat erosivat toisistaan. Viimeisenä tuleva pieni lisätarina alkuperäisestä 4gatsu no Tokyo wa… -tarinan pääparista Kazumasta ja Renistä oli aivan valloittavan kiva jatko siitä, miten he ovat päässeet eteenpäin elämässään ja miettivät nyt yhteistä tulevaisuuttaan.
Kyouhein ja Yuiton tarina taas oli täyttä pahan mielen toksiinia alusta loppuun, ja jäi ihan tosi kutkuttavasti vielä kesken sellaiseen pisteeseen, jossa pariskunta ei ole päässyt ikävästä menostaan eteenpäin. Oli vähän vaikea päättää, pitäisikö suhteelle antaa non-con-osuma tiettyjen elementtien takia, vaikka enimmäkseen suostumuksellista touhu olikin (joskin tosi nihkeällä tavalla transaktionaalista ja hyväksikäyttöhenkistä). Päädyin kuitenkin siihen, että kyllä siellä kesken petipuuhien ylitettiin suostumuksen rajoja sellaisilla tavoilla, jotka osuman ansaitsevat.
Kyouhein ja Yuiton tarina jatkuu onneksi sarjakokonaisuuden seuraavassa osassa Tokyo – Rinkaiten, eli toivon mukaan pääsen lukemaan jatkonkin joskus, ja jospa pojat pääsisivät sitten vähän harkitsemaan meininkejään ja siirtymään kohti kivempaa dynamiikkaa. Tykkään nähdä fiktiossa, miten toksinen suhde kehittyy terveempään suuntaan, joten odotukseni ovat korkealla.
Ryuunosuken ja Hanamichin tarina taas on jotain edellisten välimaastosta. Se alkaa aika nihkeistä lähtökohdista, kun parin seksisessiot ovat nimenomaisen epähenkilökohtaisia, heidän juttunsa lähtee aika epärehelliseltä pinnalta liikkeelle, ja yleistunnelma on muutenkin onnistuneen puristava Ryuunosuken polttavien hellemigreenien keskellä. Tämä pari kuitenkin onneksi löytää yhteisen sävelen tarinan aikana ja pääsee parempaan meininkiin, ja intensiivinen viimeinen kohtaus laittaa hahmot käsittelemään ristiriitaisia tunteitaan tosi hienosti.
Vaikka näiden pokkareiden kaksi päätarinaa (eli Kyouhein ja Yuiton tarina sekä Ryuunosuken ja Hanamichin tarina) ovat aika erilaisia, ne tuntuvat kuitenkin kauniisti kuuluvan samaan kokonaisuuteen, koska tarinoiden on selkeästi tarkoitus peilata toisiaan. Kummassakin parissa toinen hahmoista on jo tarinan alussa saanut päähänpinttymän toisesta, vaikka ei kunnolla edes tunne tätä, ja pyrkii luomaan yhteyden ihastuksensa kohteeseen epärehellisellä ja epäterveellä tavalla.
Tuhma kansikuva ja hempeä kansikuva:
Ensin ajattelin, että kylläpäs näissä kahdessa pokkarissa on tosi erilaiset kannet. Mutta sitten tajusin, että kannethan jatkavat todella fiksusti samanlaista toisiinsa peilautuvaa dynamiikkaa kuin tarinatkin.
Kumpikin kansi rakentuu sille, että kannessa näkyy yksi pariskunta sängyllä vuorovaikutuksessa keskenään, ja niitä sitoo yhteen visuaalisesti myös kuvan ympärillä kulkeva reunus, joka on ensimmäisessä pokkarissa musta ja toisessa valkoinen. Sen sijaan hahmojen vuorovaikutus on kansissa täysin erilaista. Eroista ja yhtäläisyyksistä syntyy mainio kontrasti.
Kyouhei ja Yuito ovat keskellä ankean pingottavan näköistä sitomissessiota, eikä kummallakaan näytä olevan erityisen hauskaa. Heidän välinen dynamiikkansa perustuu vallankäytölle ja jyrkälle voimaepätasapainolle. Taustalla näkyy tympeän harmaa seinä ja sänkyä kehystävät lattialla lojuvat kirjakasat.
Ryuunosuke ja Hanamichi taas istuvat tasaveroisina, lempeästi toisilleen hymyillen ja toisiaan paijaillen, ja he ovat selvästi tosi tyytyväisiä siitä, että ovat löytäneet toisensa. Taustalla näkyy lämpöisenvärikäs auringonlasku, ja sänkyä kehystävät huonekasvit. Ihan tällaiseen kivaan fiilikseen itse tarinassa ei päästä, mutta kansi jättää mukavan lupauksen siitä, että eiköhän heillä ole edessään paljon mukavia hetkiä.
Lapsuudenystävät:
4gatsu-tarinan pääpari Kazuma ja Ren, joiden tosi traaginen lapsuudenystävyystarina oli tärkeässä osassa edellisessä sarjassa, saavat tässä jatkosarjassa pienen lisäyksen omalle tarinalleen. Välitin heidän päätarinastaan tosi paljon, ja vanhoja tuttuja on aina kiva nähdä uudelleen mukavissa merkeissä, joten olin oikein tyytyväinen heidän cameo-tarinaansa.
Yabai!
Harun piirrostyyli ei näytä siltä, että sisältö olisi erityisen raflaavaa, mutta vähän ehkä posket punehtuivat useammassakin kohtaa, koska eroottisissa kohtauksissa ei ollut säästelty graafisuuden osalta. Tämä käy toki järkeen, koska molemmat päätarinat keskittyivät vahvasti pääparinsa seksisuhteen ympärille, eivätkä niinkään romanssin kehittymisen (toisin kuin huomattavasti kiltimpi 4gatsu-tarina).
Lisäksi tulipa huomattua, että ilmeisesti ihr HertZ -lehdessä ei koeta erityistä viranomaisenpelkoa, kun kaikissa lehden sarjoissa näyttäisi olevan aivan surullisen mikroskooppiset pikkupikku sensuuripalkit. Ihan tuli nostalginen olo, kun nolkytluvun alussa käytettiin paljon yhtä pikkuruisia mustia palloja ja sydämiä, ja sittemmin olen tottunut näkemään vähän kattavampia sensuureja.
Muita huomioita:
Harun taidetyyli on aika aggressiivisen geneerisen BL-tyylin näköinen, eikä siitä jää mieleen erityisiä vahvuuksia esimerkiksi ilmeiden kuvaamisen tai hahmosuunnittelun osalta. En esimerkiksi ensin tajunnut, että kansien pariskunnat ovat ihan eri tyyppejä! Tärkein syy sille, miksi ihastuin tekijään edellisen sarjan kohdalla, oli kuitenkin hänen tapansa käsikirjoittaa hahmoja ja näiden välisiä suhteita.
Pidän Harun dramaattisesta rekisteristä. Yhtäältä tarinoissa tapahtuu varsin isoja ja dramaattisia asioita, mutta hahmot kuitenkin reagoivat niihin ja tuntevat hyvin samaistuttavan arkisilla tavoilla. Tästä tarinasta jäi tosiaan mieleen erityisesti Ryuunosuken elämän kesällä tuskaiseksi tekevä voimakas migreeni, joka tuntui tosi raskaan realistiselta piirteeltä, jota käytetään onnistuneesti luomaan painostavuutta kesään sijoittuvaan tarinaan ja hahmottamaan hahmon ajattelua ja tuntemuksia.
Kun tämä oli vasta toinen lukemani lyhyt teos Harulta, niin en ehkä ihan tohdi antaa ”uusi tarina suosikkitekijältä” -osumaa tälle, mutta kenties tämän lukemisen jälkeen voin todeta, että nostettakoon Haru nyt suosikkitekijöihini, kun neljä pokkaria tarinaa häneltä on osunut oikein muikeasti napakymppiin. Mielelläni luen häneltä tulevaisuudessakin kaiken mitä irti lähtee, ja etenkin sitä mainittua myrkkysuhdetta jatkavaa Tokyo – Rinkaitenia odotan innolla!
Joitakin vuosia sitten törmäsin somessa oikein erityisen kutkuttavaan kiertopostaustyyppiin: Ihmiset postailivat kuvaa, johon he olivat valinneet suosikkianimensa jokaiselta vuodelta. Heti alkoi syyhyttää, että haluaisin tehdä samanlaisen mutta mangasta! Mutta en ole koskaan tykännyt postata pelkkiä kuvia, vaan omaan internet-käyttäytymiseeni on aina kuulunut se, että haluan kirjoittaa asioista perusteluita.
Siitä lähtien mieleni perukoilla on hautunut somepostausketju, jossa kirjoittaisin aina suosikkimangoistani kultakin vuodelta. Mutta sitä ei koskaan tullut tehtyä, koska sometilini antavat ihan liian lyhyen formaatin siihen nähden, miten paljon haluaisin sanoa näistä sarjoista – ovathan ne suosikkejani!
No nyt kun olen palannut bloggaamisen pariin, niin voinkin vihdoin ottaa työn alle tämän projektin! Eli kirjoittelen ajatuksiani suosikkimangasarjoistani kultakin vuodelta – etenkin siitä näkökulmasta, miksi ne ovat jääneet suosikeikseni. Sijoitan kunkin sarjan sen alkamisvuodelle, koska mielestäni pääsääntöisesti alkamisaika määrittää sarjaa tosi vahvasti. Kultakin vuodelta saattaa tulla useitakin valintoja, kun en varmasti henno jättää mitään supersuosikkia pois. Katsotaan, miten pitkälle historiaan pääsen!
Aloitan vuodesta 2023, koska 2024 on vielä niin tuore, etten ole toistaiseksi oikein kokeillut mitään mainitsemisen arvoista kyseiseltä vuosikerralta. Myös 2023 alkaneita sarjoja on tähän mennessä ehtinyt kertyä lukulistalle melko niukasti, mutta yksi tulokas onnistui sykähdyttämään tosi kivalla tavalla, ja odotan siltä parin alkupokkarin perusteella aika paljon!
Firefly Wedding
Varakkaan perheen sairaalloinen vanhin tytär Satoko siepataan ja uhataan tappaa, ja pelastuakseen hän päätyy lupautumaan vaimoksi yhdelle sieppausjengistä, epämääräiselle murhapoika Shinpeille.
Alkuperäinen nimi: Hotaru no yomeiri Tekijä: Oreco Tachibana Julkaisu: Ura Sunday -nettialusta ja MangaONE-appi (Shogakukan), englanniksi Viz (printti) ja Comikey (digi) Pokkareita luettuna: 2/7+
Firefly Weddingin alkuasetelma on kutkuttava, ja olin siksi noteerannut sen jo heti Vizin jenkkilisenssin myötä. Näitä sarjoja, joissa nainen joutuu pärjäämään epämääräisen psykopojan kanssa feikkiromanssissa, on viime aikoina poksahdellut jenkkimarkkinallekin joitakin – Yakuza Fiancé ja Assassin & Cinderella tulevat mieleen tämän lisäksi. Ja onhan se aika hauska lähtökohta tarinalle. Yakuza Fiancé on kiinnostanut pitkään ja mangana vielä kokeilematta, mutta tykkäsin tuoreesta animesovituksesta oikeinkin paljon. Assassin & Cinderellassa pääparin voimadynamiikka ei ehkä ykköspokkarin perusteella ole ihan makuuni, mutta kyllä siitäkin sama jännitteisen alkuasetelman viehätysvoima kupruilee.
Firefly Weddingin ykköspokkari nappasi kuitenkin välittömästi mukaansa terävällä aloituskohtauksellaan, jossa sisarpuolet piikittelevät toisiaan ensin kohteliaisuuksiin ja välittämiseen verhottuna ja lopulta suoraan vihamielisesti. Päähenkilö Satoko on neuvokas, älykäs ja huikean kaunis, mutta huono terveys painaa häntä, samoin kuin äiti- ja sisarpuolen painostava läsnäolo. On oikein raikasta, miten Satoko ei tilanteestaan huolimatta putoa Tuhkimo-tropeeseen ja jää kiltiksi altavastaavaksi pelastajaa odottamaan, vaan laittaa kovan kovaa vastaan ilkeilyille.
Satokon ja Shinpein jännitettä huokuva dynamiikka taas kantaa sarjan ykköspokkarin läpi huikealla tavalla. Siinä on kaikuja Yakuza Fiancésta, mutta parin suhde tuntuu paljon turvattomammalta ja epävakaammalta ja siten jotenkin hirmuisen sävähdyttävältä. Shinpei testaa Satokoa ja tämän luonnetta ja vakaumusta jatkuvasti, Satoko taas pyrkii manipuloimaan Shinpeitä pysymään puolellaan.
On tosi kutkuttavaa, miten kumpikaan hahmoista ei selvästi ole liikkeellä puhtaat jauhot pussissa, mutta samalla Satoko pystyy pitämään voimatasapainon ainakin jotenkuten puolellaan, vaikka onkin täysin mahdottomassa tilanteessa ja periaatteessa täysin räjähdysherkän Shinpein armoilla. Shinpei taas on kiinnostava hahmo, koska hän tuntuu heittäytyvän ajatuksesta koti-leikistä Satokon kanssa tosi naiivin innostuneesti, vaikkei aivan vaikuta käsittävän, mitä rakkaus tunteena tarkoittaa. Tämä on samaan aikaan vähän jopa liikuttavaa mutta myös aika karmivaa seurattavaa, ja toisaalta avaa Satokolle ovia Shinpein johdattelemiseen. Minulle tällainen voima- ja valtatasapainoilla leikittely iskee tosi kovaa, ja innostun herkästi kun vastaan tulee oikein hyvin toteutettu tätä isona vetovoimanaan käyttävä teos.
Samoin tykkään eteenpäin suuntautuvista, koko ajan liikkeessä olevista teoksista. Ilahduinkin oikein kiitettävästi, kun jo kakkospokkarissa parin dynamiikka etenee aika hauskasti vähän uuteen suuntaan. Olen tosi valmis siihen, että hahmot pääsevät kunnolla kamppailemaan skitsoiluromanssin kiemuroissa!
Firefly Wedding on selvästi tyyliltään joseimuke-sarja, eli naisyleisölle suunnattu sarja, mutta uskon, että se, että sarjaa julkaistaan perinteisen printtilehden sijaan verkkoalustalla, tekee siitä tosi freesin tuntuisen – se samaan aikaan tuntuu shoujosarjalta mutta ei kuitenkaan ihan. Sarja on kotoisin Ura Sunday ja MangaOne-alustoilta, joilta löytyy aika laajasti eri kohdeyleisöille leivottuja ja eri genrejä edustavia sarjoja.
Elementti, josta olen vähän epäileväisempi, on sarjan kuvaus Meiji-kauden bordellielämästä Japanissa. Kielletty bordellisaari, jonne Satoko siepataan ja jolle päätynyt nainen pääsee lähtemään ainoastaan rikkaan miehen ostamana, vaikkei ole kellekään mitään velkaa eikä kuulu mihinkään bordelliin, tuntuu aika epämääräiseltä ja myös vähän epäuskottavalta juonielementiltä, ja muutenkin bordellielämä on kuvattu vähän suurpiirteisen ja epämääräisen oloisesti, joten toivon, että tämä juonikuvio jää jälkeen nopeasti ja että sarja siirtyy johonkin uuteen pian.
Huolimatta varauksellisesta suhtautumisestani tähän alun juonielementtiin olen parin ekan pokkarin perusteella varsin innoissani tästä sarjasta, ja lisää pitää ehdottomasti saada niin pian kuin suinkin! Huikean kivan näköinenkin!
