Menneenä viikonloppuna taisi olla joku Desucon Frostbite, jossa yritin itsekin vähän kehnolla menestyksellä pyöriä. Blogin talviloma on siis hyvä virallisesti lakkauttaa nopeasti yhtään pohtimatta kyhättyyn ajatuksenvirtaiseen coniraporttiin.
Kaikki viikonloppuna vilauksen meikäläisestä nähneet varmaan huomasivat, että olin poissaoleva ja huonotuulinen melkein koko viikonlopun, ja feidasinkin kumpanakin päivänä paljon ennen loppuburgerointeja, koska conihengaus ilman kiinnostavaa puheohjelmaa rupesi ahdistamaan liikaa. Tämä jäi tietenkin näin jälkeenpäin ajatellen harmittamaan, mutta siinä vaiheessa itse tapahtuman aikana ei vain riittänyt henkinen kapasiteetti, kun järeä väsymys puski päälle aika eeppisesti.
Tapahtuman syytähän tämä ei ollut, vaan omien huonojen unenlahjojen ja stressitilanteen. Frostbite itsessään oli varsin kivasti järjestetty. Varsinkin tilojen talviset koristelut ilahduttivat, ja kerrankin desusääkin antoi conikansan kulkea kastumatta. Hotellimählät eivät osuneet omalle kohdalle juurikaan, mutta jälkipuinti on ollut conin tekijöiden puolelta varsin kiitettävää.
Ohjelman puolesta varsinkin lauantai nappasi äärimmäisen lujaa. Mielenkiintoista tavaraa riitti, mutta hyvin iso osa seuraamistani numeroista tuntui myös sisällöllisesti kovalta tavaralta.
Lauantaiaamun käynnisti blogosfäärin sohjotietäjä Whistlen bishiluento. Puhujan ensikertalaisuuden huomasi, sillä esiintymisvarmuus ei ollut aivan huipussaan, mutta toisaalta hän oli lavalla varsin söpö, joten ihan mielelläni seurasin häntä. Sisällöltään ohjelma jäi kuitenkin mielestäni vajaaksi, sillä sen vahva esittelyluonteisuus vei suurimman osan kiinnostavuudesta vähän varttuneemman fanin näkökulmasta. Oivaltavuuttakin oli kuitenkin onneksi mukana varsinkin sohjoromanssien ja länsimaisten tuhkimotarinoiden rinnastamisen muodossa. Tällaisia huomioita ohjelma olisi kaivannut lisää saadakseen enemmän massaa ja sisältöä, mutta tästä on hyvä lähteä kehittämään.
Seuraavaksi vuorossa oli Airinin luontevasti, hauskasti ja vaivattoman oloisesti BL-fanityttöjen läheisille tarjoama vertaistukiohjelma. Kuten odottaa saattaa, hyväntuulisen naljailun seassa naputeltiin yleisöä katsomaan poikarakkausgenreä ja siihen uponnutta harrastajaa avoimin mielin ja ennakkolulottomasti. Sanoma lämmitti syvältä, ja pätee oikeastaan mihin vain muuhunkin harrastukseen ja innostukseen.
Tämän jälkeen pitikin itse olla äänessä. Kuroshitsuji-hekumointini onnistui mielestäni ihan kohtuullisen näppärästi, vaikka esiintyminen jännää edelleen, eikä suju ihan rutiinilla. Esityksen rakenne oli tuottanut päänvaivaa pitkästi ennen conia, mutta sitten päätin kokeilla jotain vähän erilaista ja käydä koko sarjan läpi samalla tuoden esille ja analysoiden sen parhaita puolia. Valitsin tämän esittämistavan sen vuoksi, että yksi Kuroshitin vahvuuksista on nimenomaan se, miten se rakentaa aikaisempien säpinöiden päälle aina lisää. Taisin tosin feilata asiasta mainitsemisen itse ohjelman puitteissa, joten sanonpas sitten täällä. Mielelläni kuulen, jos jollakulla on antaa palautetta.
Saman tien pitikin jatkaa jonkun pantsupaneelin kanssa. Kun olin viimeksi samassa conissa lupautunut kahteen ohjelmaan, lupasin itselleni, etten enää tekisi sitä toiste, koska esiintyminen on minulle aika työlästä. Johonkin tuo lupaus oli sitten matkan varrella unohtunut, joten pantsumeininki kehittyi väsähtämisen myötä vähän tuskaisaksi. Esiintymiseni oli ainakin omasta vinkkelistä ihan ala-arvoista, mistä anteeksipyynnöt yleisölle ja kanssapanelisteille. Onneksi pantsukuutti niidel veti homman sen verran hyvin, että puolihorroksessakin pystyin ehkä jotenkuten seuraamaan. Muuten ohjelma oli varsin onnistunut siihen nähden, miten vaikeaa paneelikeskusteluista on saada oikeasti sisällökkäitä ja rakenteeltaan toimivia.
Pantsuista piti juosta kuulemaan stargayn No.6-animen opening- ja ending-videoita avaavaa luentoa, joka oli niin puheohjelmaksi aika harvinaislaatuiselta aiheeltaan kuin burgeritasoltaan kaunista settiä. Alku- ja loppuanimaatioiden yksityiskohtainen läpikäyminen ja sen pohtiminen, miten niissä kuvatut elementit kuvaavat itse sarjan sisältöä, oli hauskan tuore ja innovatiivinen lähestymistapa puheohjelmaan. Vastaavaa itsekin täällä blogin puolella harrastaneena arvostin suuresti. Sisällöltäänkin ohjelma oli onnistunut, pätkistä löydettiin kaikenlaista oivallusta, ja esitystapakin toimi erittäin kivasti.
Afurekon tyttöjen animen suomidubbauksen historiaa läpikäyvä ohjelma oli hauskaa seurattavaa nippelitietojen, dubbausnäytteiden ja etenkin kotimaisen animendubbausskenen kehityksen yleispiirteiden ansiosta. Lohen siskosten edelliset ohjelmat ovat olleet seiyuuaiheiden takia asiaankuuluvan namedroppailun jäljiltä monesti vähän raskaita, mutta tämä oli selvästi kevyempi ja ilmavampi tapaus.
Sitten seurailin vähän Vili Lehdonvirran mangan ympärille kehittynyttä nettifanitusta käsittelevää ohjelmaa, ja vilkaisin juhlasalin puolella Gaalaakin. Minut oli itse asiassa pyydetty siellä tuomaroimaan, mutta kun edeltävä viikko oli vähän heikko niin kieltäydyin kunniasta viime tipassa. Sekin jäi vähän harmittamaan, mutta ihan oikeita palkinnonsaajia oli ilman minuakin näköjään valittu.
Mangapuolelta Planetes oli ainoa, jonka saatoin kuvitella vievän palkinnon, ihan vain sen takia, että on yksinkertaisesti hienoa, että kotimaisille markkinoille tuodaan uudenlaista sarjaa, joka ei vastaa ihmisten normikäsityksiä mangasta mediana eikä skifistä genrenä. Lisäksi Planetes on ihan aidosti hieno ja laadukas teos, ja Suomi-julkaisukin on onnistunut. Tapahtumana Traconin suosio on ymmärrettävä näin vanhan leirin Hopeanuoli-fanittajan näkökulmasta, vaikkakaan tapahtuma ei yhtä paljon kiintoisaa ohjelmaa tarjonnutkaan kuin Desucon. Mieleen hypähti ajatus siitä, että vain kaksi blogia ehdolla vuoden blogiksi voisi kenties viestiä jotain skenen blogien tilasta. Viime vuosi on ollut ehkä vähän hiljaista aikaa, ja ainakin ei-cosplay-blogeissa Vahvinta, Bubukuutia ja Afurekoa lukuunottamatta päivitystahti on aika poikkeuksetta tainnut hiljentyä joka puolella.
Seuraavaksi ohjelmassa oleva Bleach-vihaus oli suuri parannus Pararinin edellisiin ohjelmiin, sillä tällä kertaa asiaa ja sisältöä riitti koko ohjelmaslotin ajaksi. Rakastavasta vihaamisesta huokuva innostus sai yleisön täysillä mukaan, ja asenteella vedetty setti viihdytti äärimmäisen tehokkaasti.
Vahvana tarkoituksena oli jäädä kuulemaan, kuinka ihanat pojat rakastavat animea, mutta sitten elämä hajotti ja meninkin nukkumaan. Seuraavana aamuna täytyi herätä kuulemaan Huilaileen nätti paketti animetyttöjen hahmosuunnittelusta. Kokoavana ja esittelevänä settinä ohjelma toimi hyvin ja ajoi asiansa kivasti, vaikka yleisesti koenkin analyyttisemmän puheohjelman mielekkäämmäksi seurattavaksi omasta näkökulmastani.
Sunnuntain toinen ohjelma oli sitten Natasha Kihlakosken Pokémon-luento, joten sinnehän täytyi tunkea. Meno oli ihan hauskaa ja aihe selvästi lähellä puhujan sydäntä. Hieman jäi kuitenkin häiritsemään se, että ohjelma oli lähinnä nettimeemukooste groteskinrealistisine pokémonesittelyineen ja potkitaan 10-v. pipanat pihalle metsästämään ötököitä ja tappelemaan niillä toisiaan vastaan -mentaliteettikauhisteluineen. Logiikkapohdinnassa saatiin onneksi vähän puhujan omaakin innovatiivisuutta.
Siihen päättyikin oma conini, ensi kerralla pitää kyllä yrittää jaksaa paremmin.
