Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Vertailu

Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 2: Neidot pulassa

Osa 0: Esittely
Osa 1: Sankarit

Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa, linnassa…

Yhteistä Revolutionary Girl Utenalle, Star Driverille ja Mawaru Penguindrumille on myös se, että klassinen jatkuvasti pelastamista kaipaava sankaritar on tärkeässä roolissa kaikissa. On huomattava, että kyse on taas roolina hyvin perinteisestä prinsessakuvasta; neito pulassa on melko passiivinen hahmo, eikä toimi aktiivisesti juurikaan. Pulaan jäävän sankarittaren tehtävä tarinassa on pohjimmiltaan saada pelastava sankari näyttämään hyvältä, sillä tarinat kertovat yleensä enemmän aktiivisista toimijoista kuin tornissaan pelastamista odottelevista neitokaisista. Perinteiselle prinsessaroolille on hyvin ominaista myös se, että prinsessan ahdinko on päähenkilön suurin motivaatio ja liikkeelle paneva voima, minkä takia päähenkilön täytyy välittää prinsessahahmosta suuresti. Tässäkin kohtaa kaikki kolme sarjaa ovat suunnanneet yhtenevistä lähtökohdista aivan eri teille pulaan joutuvan neitokaisensa kanssa.

Mielenkiintoisesti kukin sarjoista asettaa näyttämölle sen ilmeisen prinsessahahmon lisäksi toisenkin prinsessakandidaatin, jota voisi ehkä sanoa jonkinlaiseksi varjoprinsessaksi. Jossain mielessä nämä hahmot ovat ehkä jopa ilmeisiä prinsessahahmoja oikeampia neitoja pulassa, vaikka eivät muodolliselta rooliltaan täysin täytäkään perinteisen prinsessahahmon kriteerejä.
Spoilereita vähän kaikista mutta merkittävimmin Utenasta.

Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Vertailu

Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 1: Sankarit

Missing Link on tänään ilahduttanut internetsejä tasan kolmen vuoden ajan! Päivää sietää juhlistaa aloittamalla tämän kolmivuotishistorian eeppisin triplajuustoburgeri kolmesta hienosta sarjasta, joihin kiteytyvät kauniisti kaikki syyt siihen, miksi animea kannattaa katsoa ja miksi siitä blogaaminen on niin hauskaa.

——————-

Osa 0: Esittely

sankari-sd

Star Driverin Takuto on mallisankari.

Aloitetaan suuri mittelömme hahmoista, yhdestä sarjan kuin sarjan olennaisimmista ainesosista. Tarinan sankari on luonnollinen kandidaatti ensimmäiseksi vertailukohteeksi Revolutionary Girl Utenan, Star Driverin ja Mawaru Penguindrumin taistossa, sillä sankari on olennainen rooli kaikissa kolmessa. Tässä tapauksessa sankarin roolia ei tule sekoittaa päähenkilöön, vaikka ne usein kulkevatkin käsi kädessä, sillä kuka tahansa tohelo ei käy oikeasta sankarista – jollaisen prototyypin jokainen varmasti tunnistaa. Kukin sarja nostaakin hyvin perinteisesti rohkeuden, sinnikkyyden, itsenäisyyden, lempeyden ja epäitsekkyyden keskeisiksi luonteenpiirteiksi sankarilleen. Sankarit myös keräävät ihailua ja huomiota positiivisesti säteilevän, voimakkaan persoonallisuutensa voimalla, ja ennen kaikkea pelastavat hädänalaisia vaatimatta mitään vastineeksi toimien siten ihanne-esikuvina ja roolimalleina.

Näitä kolmea sankaria yhdistää sekin, että kullakin heistä on apuvälineenään taistoissaan tärkeä maaginen esine. Sarjojen sankarikuvat ovat samoista lähtökohdista huolimatta kuitenkin hyvin erilaisia ja eri tyylillä toteutettuja.

Teksti spoilaa lähinnä Penguindrumia.

Kategoriat
Analyysi Anime Vertailu

Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 0: Esittely

Pilvilinnoista, tähtitomusta ja pingviineistä, niistä on hienot sarjat tehty.

Animeskene kuohahti vuoden 2010 syksyn uutuussarja Star Driverista (alhaalla oikealla),  eikä aivan syyttä, sillä sarjan kirjoittajana hääri Yoji Enokido, eli sama tyyppi, joka viitisentoista vuotta sitten kynäili elitistiklassikon maineeseen nousseen Revolutionary Girl Utenan (alhaalla vasemmalla). Eikä tässä vielä kaikki, sillä vuoden 2011 kesällä alkoi pyöriä Mawaru Penguindrum (ylhäällä), Utenan aikoinaan ohjanneen Kunihiko Ikuharan uusi projekti. Enokido on vuosien varrella tehnyt muutakin, mutta Star Driverin lähtöasetelma, tyyli ja rakenne tekevät välittömästi selväksi, että sarja aikoo avoimesti haastaa Utenan. Samankaltaisuuksia riittää, eivätkä ne ole sattumaa. Ikuhara taas ei ole Utenan jälkeen tehnyt mitään merkittävää, joten hänen palaamisensa ohjaajan ja tällä kertaa myös käsikirjoittajan pallille oli skenessä iso juttu. Penguindrumin konkretian rajamailla tanssahteleva kerronta ja symbolikuorrutus tuovatkin välittömästi mieleen ohjaajan aikaisemman sarjan.

Utenassa prinssin urasta haaveileva Utena-tyttö sotkeutuu ystäväänsä puolustaessaan koulunsa oppilaskunnan hallituksen harjoittamiin salaisiin kaksintaisteluihin, ja päättää sitten vapauttaa taisteluiden palkintona toimivan hiljaisen luokkatoverinsa Himemiyan kiertopokaalin roolista. Star Driverissa puolestaan pirtsakan sankarillinen nuorimies Takuto muuttaa salaperäiselle saarelle, jonka varjoissa joutuu pian taistelemaan fetissibondageasuisia salareuran jäseniä vastaan suojellakseen Wakoa, yhtä saarta suojelevista pyhättöneidoista, joiden perässä salaseura on. Penguindrumissa taas veljekset Kanba ja Shouma päätyvät metsästämään mystistä pingviinirumpua pelastakseen kuolemansairaan sisarensa Himarin, jonka elinkaarta lahjapuodista ostettu tytön välillä valtaansa ottava pingviinihattu on pidentänyt.

Kaikkien kolmen sarjan alkuasetelmat ovat siis vähintäänkin omituisia, elleivät jopa suoranaisen pöljiä, mutta epätyypilliset lähtökohdat avaavat myös kiinnostavia mahdollisuuksia. Tällaisista lähtöpisteistä kun voidaan lähteä kuljettamaan tarinaa ihan mihin vain suuntaan. Kukin sarjoista ottaa omakseen heti varsin kiintoisan tyylillisen asenteen ja käyttää animaatio-mediaansa tehokkaasti hyväkseen. Ennen kaikkea nämä kolme ovat erittäin onnistuneita ja erikoisia sarjoja. Mutta mikä niistä onkaan paras ja miksi?

Lupailin Star Driverin alkaessa eeppistä loppuvertailua Utenan kanssa, mutta sen toimittaminen viivästyi niin ikävästi, että pistetään nyt pystyyn kaksinverroin eeppinen taisto, ja otetaan vielä kolmaskin kilpailija mukaan! Tässä kirjoitussarjassa vertailen kolmikkoa vähän joka kulmasta – niistä kun löytyy paljon yhdistäviä piirteitä, jotka on kuitenkin toteutettu himppusen eri tavoilla.

Huomaa, että tämä kisa ei missään nimessä ole kovin reilu taikka jännittävä, sillä olen nähnyt Utenan useita kertoja ja julistanut sitä suosikkianimekseni viisitoistavuotiaasta lähtien. Star Driverin ja Penguindrumin taas olen nähnyt kummankin kokonaan vain kertaalleen (vaikkakin joitain osia useampaan otteeseen). Tarkoituksena on siis lopulta enemmän pohtia sarjojen tekemiä ratkaisuja vertailevasti kuin jännätä sitä, mikä niistä on paras.

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 22. päivä – Kohti ääretöntä ja reippaasti överiksi

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Kiraboshi! (Star Driver)

Salaseura hämmentää fabukimmellyksellään jopa Edwardin.

Kategoriat
Anime Hype Vertailu

Mawaru Penguindrumin hohto ja vertailevia pohdintoja

Lupailin jo vähän episodibloggausta animekesän suuresta ihastuksestani Mawaru Penguindrumista, mutta tähän mennessä näyttää aika heikolta, kun aika valuu koko ajan näppien välistä. Sarjaa olen kuitenkin seurannut innokkaasti, ja nyt täytyy rustata muutama sananen sen edistymisestä.

Penguindrumin suuri hyve nimittäin on, että se menee koko ajan aidosti eteenpäin. Ohjaaja Kunihiko Ikuharan edelliseen sarjaan Utenaan verrattuna Penguindrum etenee hyvinkin nopeatempoisesti, vaikka ensimmäisten kahden jakson perusteella ehkä olisi voinut joka jaksossa toistuvan henshin-kohtauksen hämäämänä muuta olettaa. Ensimmäisen viiden jakson aikana hahmot ovat jo onnistuneet selvittämään sellaisia toistensa salaisuuksia, joiden kuvittelin alun perin jäävän näille pimentoon paljon pitemmäksi aikaa. Ensin päähenkilöveljekset Shouma ja Kanba saivat tietää ensi näkemältä tavikselta vaikuttavan, pakkomielteiseksi outoilijaksi paljastuvan Ringon kohtalopäiväkirjasta, joka toimii tärkeänä juonielementtinä. Nyt viidennessä jaksossa taas veljesten sisaren Himarin henkiin herättänyt ja osittain vallannut pingviinihattu paljastaa itsensä Ringolle, joka heittää täysin ennakoimattoman twistin kehään. Tämä sarja ei ilokseni luota episodimaisuuteen ja kaavan toistoon, kuten Utena teki (äärimmäisen onnistuneesti), vaan on lähtenyt tarinankerronnallisesti täysin uusille raiteille.

Minäkin luulin tätä jaksoa filleriksi ennen kuin se vei aivan konkreettisesti juonta eteenpäin.

Tämä on suuri syy siihen, miksi Penguindrum on pysynyt minun näkökulmastani kerrassaan upeana ja täysin väljähtymättömänä sarjana tähän asti. Sen tarina kulkee selvän nelivetoisesti, mutta ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, ettei Ikuhara yritä toistaa ainakaan tässä mielessä vain sokeasti samaa kaavaa kuin Utenassa. Jos Penguindrum olisi lähtenyt kulkemaan korostetun episodimaisesti, se olisi kohdannut myös Utenan käsikirjoittajan tuoreen sarjan Star Driverin, joka selvästi emuloi episodirakenteellaan juuri Utenaa. Star Driverissa tämä toimii, koska vuoden 1997 Utenasta on pitkä aika, ja sarja pyrkii selkeästi nimenomaan haastamaan ikonisen esikuvansa.

Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat Hype

Kesän 2011 ensivaikutelmia: Mawaru Penguindrum

Kunihiko Ikuharan ohjaama Revolutionary Girl Utena on tunnetusti suurin animesuosikkini, joten olisi luullut, että miehen uusi ohjaustyö – ja ensimmäinen kunnollinen sarjaohjaus sitten Utenan – olisi herättänyt ennakkoon voimakkaampia tunteita. Toki Mawaru Penguindrum oli animekesäni odotetuin sarja, ja tietysti olen ollut kiinnostunut projektista niin kauan kuin siitä on tiedetty, mutta varsinainen hehku on pitkälti jäänyt puuttumaan. Twitterin puolella juuri eilen pörhistelin, etten jaksa hypettää tätä sarjaa olemattomien esitietojen perusteella, vaan odotan ensimmäisen jakson näkemiseen. NO NYT SIT SEN HYPEN AIKA.

Ihq pinq tarjoaa sinulle sateensuojaa. TEE SOPIMUS SEN KANSSA.

Tulipa siis nähtyä varmasti parhaiden katsomieni ykkösjaksojen sarjassa painiva pilotti, joka onnistuu ihan joka alueella, tietää onnistuvansa ja on tuloksena häpeilemättömän ja oikeutetun itsevarma. Sarja kertoo herättävänä vaihteluna niiden tavallisten romanssikuvioiden sijaan erittäin läheisiksi toisilleen kasvaneista kolmesta sisaruksesta. Veljekset Kanba ja Shouma passaavat sairaalasta juuri kotiutettua pikkusiskoaan Himaria, jonka vakavaksi ilmoitettua tilaa lääketiede ei hoitavan lääkärin mukaan pysty parantamaan. Jakson loppu herkuttelee jo samantyyppisillä hämyisillä insestiviboilla, jotka hyppivät siellä sun täällä Utenassakin, mutta tavanomaisesta romanssista Mawaru Penguindrumissa vihjaillut kuviot vaikuttavat edelleen olevan kaukana. Pääkolmikon välisten dynamiikkojen kehitys tulee takuuvarmasti olemaan sarjan suuri valtti pitkällä juoksulla, ja sitä pedataan ensimmäisessä jaksossa esimerkillisesti.

Kategoriat
Anime Avautuminen Hahmot Välipala

Kova kolmikko – kova kohtalo.

Mitä yhteistä näillä kolmella hahmolla on?

Eureka 7:n Eurekalle, Star Driverin Ivrognelle ja Madoka Magican Homuralle ei ryppyillä.

He ovat cooleja, mielenkiintoisia ja kaikin puolin päteviä ja vahvoja nuoria naisia, joilla on tilanne hanskassa ja naama pokerilla. Mystisiä toimijoita, joista päähenkilö ei oikein tahdo saada otetta, koska he liikkuvat yksin eivätkä paljasta tunteitaan. Sitten heille tärkeä henkilö onnistuu rikkomaan kuoren, jonka he ovat rakentaneet ympärilleen emotionaaliseksi suojakseen. Näin he voivat viettää loppusarjan itkeskelemällä ja odottamalla päähenkilöä pelastamaan.

Pussyfied.

Eikö sitä hahmonkehitystä ja tunnemaailman eheytymistä ihan oikeasti voi toteuttaa millään vähemmän alentavalla tavalla? Miksi heistä täytyy tehdä nyyhkiviä tyttösiä? Tekikö kukaan näistä kolmesta viimeisessä jaksossaan mitään muuta kuin vuodatti avuttomia kyyneleitä?

Eniten sattuu se, että kaikki he ovat ihan laadukkaista sarjoista ja hemmetin laadukkaita hahmoja ainakin ennen kuin jäävät nurkkaan vetistelemään.

;________________;

Kategoriat
Anime

Star Driverin ensimmäinen jakso on rautaa ja glitteriä

IT’S A PIIIINCH.

Viimeinen puolivuotinen on ahkerasti seurattu galaktisen nättipojan fabuilua Star Driverissa, ja vihdoin sarja on päässyt ilotulituspäätökseensä. Luonnollisesti siis paras aika arvostella ensimmäinen jakso, sillä oma uusintakierrokseni tähtiajurin parissa kerkesi jo alkaa.

Star Driverin pilottijakso on ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista aloitusjaksoista. Ei tosin välttämättä ensikatsannossa, jossa se voi aiheuttaa katsojassa lievää valtavalla tähtisadetikulla päähän nuijimisen tuntua. Uusintakierroksella se kuitenkin nousee kerrontateknisellä tasolla reippaasti yli pilottikollegojensa (tainojaa, mistäs minä sitä tiedän niin varmasti kun en ole niitä muita katsonut uusiksi paitsi Five Leavesin myöskin vallan loistavan aloitusjakson).

Tämä jakso on korostuneella tasolla esittelyjakso jopa suuremmassa määrin kuin ensimmäiset jaksot normaalisti, mutta sen määrätietoisuus ja tiiviys onnistuivat ihastuttamaan etenkin uudella katsomiskerralla. Se esittelee lähes kaikki sarjan ydinideat näppärästi ja tehokkaasti. Jakso tuntuu täydeltä, mutta se on hyvän käsikirjoituksen ja selkeän ohjauksen ansiosta kuitenkin seurattava ja paljastaa ensikertalaiselle juuri ne asiat, jotka ensimmäisellä katsomiskerralla on tarkoituskin huomata. Yhtään tyhjäkäyntiä jaksoon ei ole jäänyt, vaan aivan kaikki sekunnit käytetään tulevia tapahtumia petaamaan. Nämä esiin tuodut avainkonseptit toistuvat sitten läpi sarjan lähes jokaisessa jaksossa, mikä on itsessään hyvin mielenkiintoinen rakenteellinen ratkaisu.

Kategoriat
Anime Avautuminen Hahmot

Ennen äänenmurrosta

Otokoyakut eli miesrooleja näyttelevät naiset ovat tunnetusti yleinen ilmiö animen äänitysskenessä. Tältä saralta onkin tullut kuultua jos jonkinmoista suoritusta, joiden kauheimmistosta (ja vastapainoksi paremmistostakin) on nyt ajankohtaisen potutuksen vuoksi aihetta avautua.

Olen huomannut reagoivani toistuvasti hyvin negatiivisesti miespuolisiin hahmoihin, joita näyttelevillä naisilla ei ole minkäänlaista kapasiteettia saada itseään kuulostamaan edes etäisesti teinipojalta. Tällainen räikeä virheroolitus on jo useampaan kertaan animea katsoessani osoittautunut tunnelman tappajaksi laajemmin kuin pelkästään kyseisen hahmon osalta. Mitä keskeisempi rooli on, sitä suurempi negatiivinen vaikutus sillä on koko sarjalle.

Tämän talven Fractale ei muutenkaan ole paras sarja ikinä koskaan, mutta viimeistään Yuu Kobayashi päähenkilö Clainin roolissa naulaa arkun kiinni ja lujasti. Se ihminen, joka Kobayashin rooliin valitsi, ei varmaan ole koskaan kuullut teinipojan puhetta. Läpi täysin selvästi kuuluva tyttömäisyys vain korostaa Clainin hajuttomuutta ja mauttomuutta ja vie lopunkin uskottavuuden muutoinkin latistetusta hahmosta. Melko vähärepliikkisessä sivuroolissa kuten Higurashi no Naku koro ni -sarjojen Satoshina Kobayashi ei häiritse lainkaan yhtä paljon, mutta pääroolia hänen tyttömäinen äänensä ei kanna.

Viime vuonna tismalleen sama efekti iski muiltakin osiltaan monin puolin umpityhmässä Heroman -supersankarianimessa. Mikako Komatsun tulkinta Joey Jones -pojasta on niin tappavan tyttö, että koko sarjan uskottavuudelta putoaa heti alkumetreillä pohja pois. Hahmodesign ei toki myöskään auta – itsehän petyin kovasti kun sain selville päähenkilön olevan poika eikä tyttö, vaikka ulkonäkö olisikin antanut olettaa muuta. Joeyn ja Clainin hahmojen epämukavuutta vain korostaa se, että kumpikin pääsee sankarillisesti suojelemaan oikeaa tyttöä, joka kuitenkin vaikuttaisi olevan kaikin puolin pääpojua pätevämpi yksilö.

Hieman kaukaisempi mutta sitäkin ikimuistoisempi tapaus on Hikaru no Gon animeversio. Muuten ihan kelpo kamaa, mutta äärimmäisen äänekkäästi kimittävä Tomoko Kawakami nimihahmo Hikaruna häiritsi katsomistani aivan kohtuuttomasti. Kawakami toimii ihan hyvin Hikarun ollessa ala-asteella alkujaksoissa, mutta useamman vuoden ajanjaksoa kuvaavan sarjan loppupuoliskolla Hikaru on kasvanut niin henkisesti kuin fyysisesti täysin ulos korkeana piipittävästä äänestään. Sarjan keskivaiheiden paikkeilla rupesin ajattelemaan, että kaiken järjen ja varsinkin huomattavasti aikuistuneen hahmodesignin mukaan Hikarun pitäisi ihan uskottavuuden takia kokea äänenmurros mielellään mahdollisimman pian. Valitettavasti koko ajan oli täysin selvää, ettei anime aikonut tehdä mitään Hikarun tyttöäänelle, ja tämä ärsytti aivan anteeksiantamattoman paljon. Lisäksi on aika hölmön näköistä, kun Light Yagamin pikkuveljen näköinen heebo puhuu Kawakamin miukumaukuäänellä.

Kaikki näistä kolmesta seiyuusta yrittävät kovasti pitää äänensä matalana, mutta eivät kykene siihen kuin korkeintaan hetkittäin. Heidän suorituksensa jäävät epätasaisiksi, eivätkä ne saavuta tarvittavaa luontevuutta. Lopputulos on suunnilleen yhtä vakuuttava kuin Mulan ensimmäistä kertaa miehenä esiintyessään.

Kategoriat
Anime

Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?

Olisi ehkä ihan hyvä ajatus tehdä jotain kausikatsauksiakin, ettei kaikki selitys jäisi aina vuoden loppuun pitkälle seuraavan vuoden alkuun. Tänä vuonna voisin vaikka yrittää, muistuttakaa joku jos sellaisia ei meinaa näkyä. Huomasin tässä myös, etten viime vuonna kirjoittanut ainuttakaan perinteistä arvostelua. Tämä ei ehkä sinänsä ole mitenkään suuri menetys, mutta voisihan sitä nyt muutaman silloin tällöin naputella. Arvostelu on kuitenkin ihan hauska, klassinen kirjoitusformaatti, eikä edes mikään ihan helppo sellainen.

Linkki muuten täytti viikko sitten sunnuntaina kokonaiset kaksi vuotta, mutta koomatuskissani jätin merkkipäivän viettämättä ja katsoin vain 21 Jump Streettiä ja kuolin portsari-Penhallin käsittämättömälle seksikkyydelle.

Mutta tosiaan, mitä jäi käteen kurjimmaksi ikinä moneen otteeseen kehutusta animevuodesta 2010? Paha ruveta vertailemaan edellisiin vuosiin, kun en ole koskaan ennen katsonut yhtä paljon airaavaa animea, mutta ihan laidasta laitaan löytyi laatua, niin hienoa tavaraa kuin kehnompaakin. Jaossa jälleen myös erityismainintoja sarjojen suurimmista saavutuksista.

Vuodelta 2009 jatkuneet

Hetalian katsominen on jäänyt vähäisemmälle huomiolle tänä vuonna, koska sarja on käynyt väsyttävän tylsäksi. Kivaa on se, että muutkin valtio-tanit kuin akselivallat ja liittoutuneet ovat alkaneet saada enemmän parrasvaloja. Tyhmää on se, että sketsit ovat menettäneet särmäänsä, sarja yrittää söpöillä liikaa ja aina vain keikutaan hyvin huojuen siellä hienojen absurdien oivallusten ja latisuttavien pannukakkujen välisellä muurilla. Kaikkein pahin moka Hetalia Worldiltä oli tietysti tunnarin vaihtaminen, koska se uusi kappale on täysin mitäänsanomaton. Vanhassa kunnon Marukaite Chikyuussa sentään oli oikeasti ytyä varsinkin, kun siitä kierrätettiin jaksojen lopussa useita eri versioita.

Hetalia: Pölkyin Preussi, tossuin Saksa

Fullmetal Alchemist: Brotherhood pääsi vihdoin keväällä eeppiseen päätökseensä, johon mennessä olin jo vähän kyllästynyt koko seikkailuun. Sarja on kaikin puolin varsin kelvollinen ja jopa hyvä, mutta selvästi heikompi kuin alkuperäinen manga. Olin ajatellut aikaisemmin, että se, etten osannut olla animesta yhtä vaikuttunut kuin mangasta, saattoi hyvinkin johtua suureksi osaksi siitä, että olin lukenut samat tapahtumat ensin sarjakuvamuodossa. Sarjan tarina kun ei välttämättä ole tarpeeksi vahva kestääkseen useita läpikäyntejä. Varmasti animen vähäisempi vaikuttavuus johtui osaksi myös tästä, mutta seuratessani loppupään jaksoja lukematta ensin vastaavia mangalukuja huomasin, etteivät nekään päässeet vaikuttamaan yhtä hienosti kuin manga. Brotherhoodissa ei siis ole varsinaisesti mitään vikaa ja monessa kohtaa se onnistuu erittäin mainiosti ja jopa alkuperäismateriaalia paremmin, mutta se ei vain saa toteutukseensa tarpeeksi ytyä pystyäkseen pistääkseen kunnolla kampoihin esikuvalleen syistä, joita olen tuonut esiin muissa sarjaa koskevissa kirjoituksissani.