Avainsana: Usamaru Furuya

Kategoriat
Joulukalenteri Manga

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 19

Lychee Light Club

luukku-19-litsit

Groteski tajunnanräjäytys.

Mangaka: Usamaru Furuya
Julkaisulehti ja -aika: Manga Erotics F (Outa Shuppan), 2005-2006
Pokkareita luettuna: 1/1
Milloin löysin: 2011
Mistä kertoo: 14-vuotiaat pojat rakentavat litsien voimalla toimivan mahtirobotin, laittavat sen kaappaamaan nättejä tyttöjä palvottavakseen ja tekevät muutenkin kaikkea hölmöä ja kamalaa.

Lychee Light Club pääsee kalenteriin kaakkoon väännettyjen shokkiarvojensa ansiosta. Suorastaan koomisen teatraalisella tavalla ympäriinsä lentävät veret ja sisälmykset ja muu gorejuhla saivat aikoinaan tapittamaan sivuja silmät suurena ja miettimään, minkälaisen ihmisen aivosta pursuaa tällaista tavaraa ja miksi.

Sarjan hektinen, väkivaltainen ja mustan huumorin maalaama maailma tuntui läpeensä epämiellyttävältä, mutta silti ihmeen vetävältä kunnon junaturman tapaan. En usko, että olen koskaan lukenut toista kamaluudellaan yhtä riemukkaasti mässäilevää teosta, enkä välttämättä haluakaan lukea. Lychee Light Club tuntuu kärjistävän kaikki mangaka Usamaru Furuyan tyyppipiirteet muutamalla potenssilla, ja vuoristorata on melkoinen.

Teoksen kiinnostavuus löytyy kuitenkin lopulta shokkitykityksen alla piilottelevasta vahvasta kauneuden etsimisen ympärille kiertyvästä tematiikasta. Tarinan kerrontaa elävöittää myös mielenkiintoisesti teatteriesitystä imitoiva esillepano. Rytmitys toimii myös hyvin, ja lopputulos on sataprosenttisen mieleenpainuva ja erittäin toimiva yhdistelmä räiskyvää ilotulistusta ja hallittua tarinankuljetusta. Tarinaan on myös sidottu juuri tarpeeksi sympaattisia elementtejä niin, ettei lopputulos tunnu The Flowers of Evilin tapaan pelkästään ikävältä.

Litsivalopoikien veriset seikkailut tuntuivat mahan pohjalla niin voimakkaina, että kiinnostus Furuyan muitakin töitä kohtaan heräsi. Loppupeleissä aluksi valtavaksi paisunut innostus mangakaan pehmeni melko nopeasti, sillä hänen sarjansa tuntuvat usein turhankin kylmän pompööseiltä. Alkuinnostuksen laantumisen jälkeenkin Furuya on kuitenkin jäänyt mieleen poikkeuksellisen voimakkaan ja kumartelemattoman tyylinsä ansiosta. Välillä on jännä lukea hänen töitään herkullisen shokeeraavuuden, kunnianhimoisen hienostuneenkarun piirrostyylin ja epätyypillisten aiheiden takia, vaikkei teoksille kovin kummoisia sympatiapisteitä usein tipukaan.

Litsivalokerhon korkeiden NSFW-arvojen takia on muuten ironista, että luin julkaisun ensimmäisen puolikkaan nimenomaan töissä.

Kategoriat
Anime Arvostelu

Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat

Viime syksyn animeanti tarjoili useita katsastuskelpoisia sarjoja, joista tässä postauksessa käsittelen yhden courin mittaiset eli joulun pintaan päättyneet sarjat. Alkupaloja katsastin näiden lisäksi myös Btooom!:sta, K:sta sekä Code;Breakerista, mutta mikään näistä ei onnistunut säväyttämään juurikaan. K jäi etäisesti kiinnostamaan ihan vain animaatiokuumotuksen ansiosta, mutta en usko palaavani senkään pariin enää.

Chuunibyou demo koi ga shitai!

Tavis-Yuuta yrittää suojautua ernu-Rikkan chuunicharmeilta.

Suhteeni Kyoto Animationiin on aina ollut hieman vaikea. Periaatteessa haluaisin kovasti pitää studion valtavan kauniisti animoiduista ja yleensä moitteettomasti dramatisoiduista sarjoista. Käytännössä en kuitenkaan ihan jaksa välittää sen pohjamateriaalista. Arkinen elämä ja söpöt tytöt ja vähän pojatkin tekemässä söpöjä ja välillä pikkuisen traagisia lukioromanssijuttuja tai muuten vain söpöjä lukiojuttuja ei vain kiinnosta niin paljon kuin monet vähän lennokkaammat konseptit.

Chuunibyou nyt kuitenkin osui lähemmäs omaa intressialuettani kuin mikään toinen KyoAnin sarja ennen sitä. Päätyttö Rikkan sinänsä vähän epäuskottavat syyt upota taistelujen ja vaarojen täyteiseen mielikuvitusmaailmaansa toimivat mielestäni ihan hyvin draaman herättelijänä. Rikka itsessään jäi hahmona liian lapselliseksi makuuni, mutta romanssi oman suuruudenhullun kahdeksasluokkalaistautinsa epätoivon vimmalla taakseen jättäneen Yuutan kanssa rakennetaan tarpeeksi uskottavasti. Söpöpilykin on onnistuneen söpöistä.

Suurimmaksi valituksenaiheekseni jäi finaalijakson lopun äärettömän kömpelö ja kompasteleva kertojaäänen käyttö. Jos hahmot ovat jo omakohtaisesti ja jättämättä lainkaan tulkinnanvaraa keskustelleet sarjan opetuksen itsensä hyväksymisestä läpi, miksi jonkun ulkopuolisen kertojan pitää vielä rummuttaa samat asiat toistamiseen? Kertojaa ei olisi millään muotoa tarvittu sarjan loppuun, eikä sen puoleen alkuunkaan, eikä sen käyttäminen tuo mitään lisäarvoa tai kiteytä katsojille mitään ideaa, jota emme olisi jo hahmojen suusta suoraan kuulleet. Tämä KyoAnille epätyypillisen iso kerronnallinen moka jätti sarjasta vähän turhan ikävän jälkifiiliksen, koska muuten pidin siitä varsin paljon. Sinänsä ongelma on kuitenkin melko triviaali ja yhteen hetkeen keskittynyt, eikä suinkaan mikään koko sarjaa vaivaava onnettomuus.

Perustykkäsin hassujen teinien hassuista mielikuvitusleikeistä, jotka onnistuivat paikoittain jopa viemään mukanaan ihan kunnolla. Suurimmaksi osaksi sarja toimii varsin kivasti, eikä mikään elementti juurikaan vierastuttanut tällaista ydinkohderyhmään kuulumatontakaan sielua (paitsi jättiläispinni keskällä paksuja otsahiuksia). Chuunibyou on melko läpeensä miellyttävä  sarja, jota ei tarvitse ottaa kauhean vakavasti, mutta joka tarjoaa muutaman tunnin varsin toimivaa viihdettä.

Lue lisää ”Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat”
Kategoriat
Avautuminen Manga

9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)

Tähän mennessä olen valittanut homomangan hahmoista ja seksin roolista, nyt vuorossa avautumista genren yleisestä kunnianhimottomuudesta.

7. Poikarakkaus on ainoa sisältö

No Touching At All:ssa ei ole mitään vikaa, mutta eipä hirveästi muistettavaakaan.

Pääparin suhteen lisäksi jaajotarinassa ei ole mitään muuta sisältöä, koska yaoi-genren pointtina on juuri kertoa siitä (epähomosta) homosuhteesta. Mitään muuta ei oikeasti tapahdu, vaikka välillä joissain hauskoissa skifiympäristöissä yritetäänkin kloonata Jeesusta ja muuta pinnallisella tasolla epämääräisen trololokiinnostavaa. Kulissitarina pornokohtauksen ympärillä on kuitenkin perinteisesti niin minimalistiseksi stripattu, ettei siihen mahdu enää mitään muuta kuin pakollinen ensitapaaminen, hetken kosiskelu ja sitten monta sivua täysin luokatonta panemista.

Tämä ei sinänsä ole yhtä anteeksiantamaton yaoitropee kuin monet muut, sillä kahden henkilön välisessä ihmissuhdedraamassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Odottaisin kuitenkin välillä jotain tarinallistakin kunnianhimoa. Olen viime aikoina lukenut aivan liian monta puhdasta poika tapaa pojan -tarinaa, joilla ei ole nätin ulkonäön ja ihan toimivan, joskin kaavamaisen draama-aineksen lisäksi juurikaan tarjottavaa, kuvan No Touching At All hyvänä esimerkkinä tällaisesta sinänsä onnistuneesta, mutta laimean fiiliksen jättävästä tarinasta.

Mielestäni se ihmissuhde voisi ihan hyvin olla pääosassa, vaikka teoksen sisältö ei siihen rajoittuisikaan. Parhaat fiktiiviset ihmissuhteet löytyvätkin tällaisista tarinoista, jotka tarjoavat muutakin sisältöä kuin pelkän ihmissuhteen. Useimmat BL-mangakat eivät vain ole niin hyviä tarinankertojia, että osaisivat sitoa tuotoksiinsa mitään muuta kuin sitä itseään. Useiden tarinankerronnallisten tasojen (esim limittyvät tarinakaari-, aika- tai tematiikkarakenteet) käyttäminen on monesti joko olematonta tai yritettynäkin kömpelöä tai vähintään lamaannuttavan yksinkertaista, mikä liittyy myös vahvasti seuraavaan ongelmakohtaani. Vielä harvempi tarinoitsija uskaltautuu jättämään homosuhteen kauemmas taka-alalle kertoakseen tarinaa jostain ihan muusta homohahmoilla.

Lue lisää ”9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)”