xxxHolic 1 – ei aiheuta riippuvuutta

10.8.2009 kello 16:08

Joku fiksu ihminen oli joskus sitä mieltä, että tarinan aloituksen pitäisi olla iskevä ja kyetä imaisemaan lukija kertomukseen. CLAMP ei ilmeisesti ole tietoinen tästä ajatuksesta, sillä kaikki lukemani CLAMP-aloitukset – joita ei tosin ole hirveän paljon – ovat melko latteita ja yksiulotteisia. Tähän joukkoon kuuluu myös xxxHolicin ensimmäinen osa, jonka kyllä luki helposti ja nopeasti, mutta sen jälkeen fiilikset eivät kyllä olleet kovin paljon eläväisempiä kuin koomaan vajonneella mursulla.

xxxholic-kansi

Tiedättekö, mikä olisi piristänyt tämän sarjan alkua rutosti? Jännite. Luulisi, että sarja, joka tuottaa näin intensiivistä arttia saisi puristettua löllöön aloitusosaansa sitä edes ihan pikkuisen…

Jokainen niteessä esitelty henkilö tuntui tyhjältä kuorelta; tossutettava kertojapoika Kimihiro Watanuki rähjää selkärangattomasti, geneerisen mystillinen noitaneiti Yuuko kiusaa tätä pikkumaisesti ja höpöttää välillä puhkikulutettuja filosofisia elämänviisauksia ja Watanukin söpö ja herttainen ihastus on yksinkertaisesti vain olemassa. Yuukon loli-avustajat ovat juuri niin ärsyttäviä kuin pirteiltä ja muiden puheita jatkuvasti matkivilta kakaroilta saattaa odottaa. Henkilöihin ei edes yritetä puhaltaa ensimmäisten lukujen aikana minkäänlaista vivahteikkuutta, heissä ei yksinkertaisesti ole mitään kuvattuja ominaisuuksia mutkikkaampaa.

Kahdessa pahoihin tapoihinsa juuttuneessa nuoressa naisessa on himppunen vähemmän stereotyyppiä ja himppunen enemmän realistista ihmiskuvaa, mutta vastapainoksi he jäävät myös veltoiksi ja heikoiksi hahmoiksi, joiden tehtävänä on täyttää paheestaan tietoisesti tai tiedostamattaan kärsivän ”asiakkaan” rooli yhdessä tarinassa ja joita ei sen jälkeen enää tarvita. Koko alpan mielenkiintoisimmiksi ja eläväisimmiksi henkilöiksi jäivät siis CLAMPin Legal Drug -sarjan pääpojat, jotka heittävät lyhyet muutaman repliikin cameot laitoksen keskivaiheilla. Mikä on siis aika surullista.

Edes sarjan potentiaalisesti loistava, mutta alikäytetty visuaalinen tyyli ei pysty pelastamaan aloitusosaa uppoamasta omaan voimattomuutensa, sillä hienot mustan ja valkoisen vahvalla kontrastilla pelaavat paneelit menettävät kaiken inspiraationsa pointittoman ja sarjan tyyliin kankeasti istuvan hölmöilyslapstickin ja mukahassujen naamanvääntelyiden väliin puserrettuna. Alati posettavan Yuukon loistavan dramaattinen hahmodesign ja vaateporno taasen vesittyvät, kun säälittävän mitäänsanomattoman näköinen Watanuki tunkee koko ajan täyttämään paneeleita rääkymällä yli leuan venyvän suunsa kanssa.

See what I mean?

Mikä tässä alpassa sitten toimii? Noh, kroonisen valehtelijatytön tapaus onnistuu olemaan jokseenkin laiskan kiinnostava (joskaan ei edelleenkään millään tasolla kovin voimakas). Hänen ympärillään pelmahteleva musta pilvi luo tarinaan karmivan pohjavireen varsinkin tytön lempeän herttaiseen olemukseen kontrastoituna. Myös Watanukin vahvat pahoinvointiaaltoreaktiot pilven voimistuessa lisäävät tuota kontrastia varsin onnistuneesti ja ovatkin ainoita pojun vakavasti otettavia (ja ylipäänsä toimivia) hetkiä koko alpassa.

Pidin myös CLAMPin tavaramerkkicrossoveroimisesta. Tiedän, että monia jatkuvat viittaukset muihin sarjoihin häiritsevät, mutta minusta niitä oli kiva bongata, vaikken ole edes lukenut tiimin tuotannosta kuin murto-osan. Tokyo Babylon -viittaus onnistui jopa vähän koskettamaan; ”Tunnen erään todella kiltin ja ahkeran onmyojin. Hän on nuori, mutta kunnollinen. Ja hänellä on kaksoissiko. Kuinka toivonkaan, että he ovat onnellisia…” Kyynel. Näin TB:n loppuvaiheita ajatellen myös ihanan julma metakommentti aikaisemmasta sarjasta.

Jotakin tarvitsevia ihmisia auttamaan tai ”auttamaan” tähtäävän aihepiirinsä, voimattoman hassuttelun alle hautautuvan lievän pahaenteisen ilmapiirinsä ja episodimaisuutensa takia aloitusosa muistuttaa kovasti Matsuri Akinon Pet Shop of Horrors -sarjan heikkoja keskivaiheen osia. PSoHin muutama ensimmäinen ja muutama viimeinen osa ovat selvästi vaikuttavampia tapauksia, mutta ne väliin jäävät kuutisen osaa ovat juuri samaa kuraa kuin xxxHolicin ensimmäinen osa. Koska ihmiset oikealla ja vasemmalla kuitenkin vakuuttavat, että tämä sarja paranee edetessään, elättelen toiveita siitä, että saan jossakin vaiheessa todeta ensimmäisen osan tehottomuuden olevan vain alkukankeutta. Mutta hei, siinäkin tapauksessa, että tämä on paras ja upein sarja ikinä, olisiko liikaa vaadittu, että avausosassa annettaisiin edes jotain toivoa ja vihjettä siihen paremmuuteen, mihin sarja on matkalla? Kyseessä on kuitenkin 180 sivua kokeneen mangakatiimin työtä, kai siinä ajassa nyt voisi hieman syventää edes jotain osa-aluetta kokonaisuudesta, vaikka päähenkilöiden parhaimpia kriisejä haluaisikin pantata myöhempiin pokkareihin…

Teemojen puolesta on mainittava vielä, että joka ikinen vastaan tuleva predestinaatiosta paasaava teos aiheuttaa minulle välittömästi reaktion, jonka voisi pukea sanoiksi vaikka näin: Yh. Jos kohtalo raahaa ihmiset Yuukon bisnestilaan vaikka sitten väkisin liikehermot valtaamalla, koska heidän on tarkoitus tulla sinne, en oikein enää näe mitään mielenkiintoista koko touhussa. Vahva determinisminvastaisuuteni johtuu ylipäänsä siitä, ettei fiktiossa (saati sitten elävässä elämässä) ole enää mitään mielenkiintoista minulle, jos kaikki on päätetty etukäteen, eikä toimijoilla ole mitään vaikutusta siihen, mitä  he tekevät tai mitä heille tapahtuu. D:n eläinkaupan asiakkaat PSoHissa sentään tulevat kauppaan omasta tahdostaan, eivätkä vain kävele sisään ja sitten mieti että ”Kuinkas minä tänne tupsahdin? Jalat vain veivät automaattisesti ilman mitään tietoista käskyä liikeaivokuorelta. Onpas kummallista…”

[Tämä kirjoitus sai minut tajuamaan kuinka siistiä olisi joskus jaksaa kunnolla oikolukea. Korjailtu.]

Avainsanat: , , , ,

Aiheet: Arvostelu, Avautuminen, Ensivaikutelmat, Manga  Tagit: , , , , RSS 2.0

« »


5 kommenttia

  1. Dene

    Kiinnostavaa kuulla kommenttisi tästä sarjasta, sillä olen jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö sitä lukea. Ilmeisesti ei. Kun en oikein muutenkaan ole suuri CLAMP-fani… ja henkilövetoinen sarja, jonka keskeisimmät henkilöt ovat sarjan heikoimmat henkilöt… Taisin nähdä tuosta painajaista viime yönä.

    Tuntuu siltä, että usein tuollaisella ”mystinen pikkukauppa, jonne tulee asiakas per luku” -formaatilla tarinaa kerrottaessa päähenkilöstä (ellei tämä siis ole kaupan omistaja/työntekijä) tulee aika turha, sillä tätä ei yleensä _oikeasti_ tarvita mihinkään. Tästä harvemmin on apua kaupan hoidossa, tämä usein ei rupea näkyvästi seurustelemaan kaupan omistajan kanssa (vaikka tähän rakastuisikin), tämä harvemmin on asiakas… Jostain syystä päähenkilö vain tuntuu tunkevan pikkukauppaan vähintään kerran viikossa. Tietysti jännite – kaupan mystisyydestä puhumattakaan – on helpompi pitää yllä, jos päähenkilö ei ole kaupan omistaja ja siten tiedä kaikkea kaupasta. Tällöin myös saadaan mukaan koko ”siis zOMG onks magiaa niinku olemassa???” -episodi, kun päähenkilömme mallia ”tuikitavallinen ja samaistuttava kaduntallaaja” saa tietää, että osa taikauskoska onkin totta eikä kaikki ole sitä miltä näyttää… (lukijat: yawn… -.-) En sano, että en pitäisi formaatista (itse asiassa pidän siitä hyvinkin paljon niin kauan kuin tarinan alkuasetelma on perinteistä originaalimpi), mutta päähenkilön sisällyttäminen juoneen takkuaa liian monilla mangakoilla/webmangakoilla/kirjailijoilla/kirjoittajilla. Hyvin tehtynä tällaisesta tietysti saa upean episodimaisesti etenevän (ikuisuus)sarjan.

    Sivuhuomautuksena vain, että tiedät jo, mitä mieltä olen predestinaatiosta ja toteentulevista ennustuksista, joten en skannaa sitä vuonna kivi ja kanto aiheesta kirjoittamaani kouluesitelmää nyt tähän. (Saat sen sähköpostilla! xD) Tiivistettynä: Jos kaikki on ennaltamäärättyä (eli tulevaisuuteen voi nähdä ja sitä voi ennustaa), ihmisellä ei voi olla vapaata tahtoa. Tietysti tästäkin on kiistelty maailman sivu ja jos haluaa kuulla todella hyviä perusteluja (mille tahansa kannalle), kannattaa kysyä lähimmältä aiheesta kiinnostuneelta filosofilta.

  2. Arana

    xxxHolicin kanssa ei ehkä kannata aivan vielä luovuttaa, koska tuossa bashasin vasta ensimmäistä osaa ja sarjan on todellakin hehkutettu paranevan roimasti. Laadin varmaan jatkokatsauksen tälle jossain vaiheessa, Rikhardinkadun kirjasto kun tarjoilee yli kymmenen pokkaria mokomaa ruotsiksi.

    Watanuki itse asiassa joutuu Ouranin Haruhin tavoin työskentelyloukkuun Yuukon putiikkiin, joten pojun hengaaminen siellä ei ole yhtä randomia kuin Orcotin juokseminen eläinkaupassa. Niin ja Watanuki näkee aaveita ja muita yliluonnollisuuksia, joten hän ei ole edes ihan tavallinen kaduntallaaja (joten ”ooh magiaa olemassa o.O” -jaksoa ei tässä tarvitse kärsiä). Itse asiassa xxxHolicissa on aika huvittavaa, miten Watanuki yrittää saada toisen hahmon kokemaan tuon ”magiaa olemassa O.o” -hetken, mutta kyseinen herra vain toteaa lakonisesti, että joo, hänestä siinä ei ole mitän ihmeellistä, että maailmassa on asioita, joita hän ei aisti. =D

    Minusta tällainen mystinen kauppa -formaatti ja kaikki muutkin X of the Week -tyyppiset sarjat toimivat hyvin niin kauan, kun vakiohenkilöt eivät unohdu taustalle tai jää puhtaiksi comic relief -hahmoiksi ja saavat asianmukaista hahmonkehitystä ja huomiota. Näin ei vain yleensä tunnu käyvän, vaan hahmot jäävät helposti pyörimään paikallaan. Siksi episodisarjat alkavat yleensä kohtuullisen nopeasti kyllästyttää minua.

    Jep, ja kun vapaa tahto puuttuu, ei henkilöissä ole enää mitään psykologisesti kiinnostavaa, mikä sattuu olemaan minulle se tärkein tarinaelementti. Aikamatkustuksessahan on vähän samaa ongelmaa, mutta sitä kestän, jos teoksessa ei ruveta suoraan puhumaan predestinaatiosta.
    (Huu, menenkin heti tarkastamaan maililaatikkoni. :D)

  3. Missing Link » Arkisto » xxxHolicista 1/3

    […] mutta olkoon tässä ensin välipalaksi mietteitäni sarjan välittömistä jatkosuorituksista ensimmäisen osan murska-arvosteluni […]

  4. Missing Link » Arkisto » xxxHolicista 2/3

    […] Ensivaikutelmani sarjasta Edellisessä postauksessa myöhemmät fiilikseni. […]

  5. Missing Link » Arkisto » IT GETS BETTER!

    […] tapauksesta olenkin jo höpötellyt virkkeen ja toisenkin. XxxHolicin kypsyminen on äärimmäisen hidas, samaan aikaan tuskallinen ja […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.