Prinsessapäiväkirjat: Ariel, osa 2

23.11.2014 kello 18:46

Edelleen elokuvasta Pieni merenneito (The Little Mermaid, 1989).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Arielin-vispipuuromekkoli

Äänen menettäminen ei juuri unelmaansa täysillä elämään pääsevää neitosta häiritse.

Pieni merenneito on ainoa renessanssiajan klassikko, jota en tapittanut pienenä miljoonia kertoja, koska taloudestamme ei jostain syystä löytynyt sitä punakuorista vhs-julkaisua. Leffa tuli nähtyä muutamaan otteeseen perheystävien luona vieraillessa, mutta harvakseltaankin nähtynä se teki vaikutuksen ja jäi mieleen vahvasti. Jälkikäteen mietittynä tämän on täytynyt johtua juuri Arielin hahmokuvauksen voimakkuudesta.

Ensimmäisessä osassa mehusteltiin läpi Arielin persoonallisuus, hahmonkehitys ja hahmodesign. Nyt vuorossa ovat roolitus ja sympaattisuus sekä romanssi ja suhde isään.

4. Roolitus

Pieni merenneito tekee paluun Disneyn klassikkolinjan aloittaneeseen prinsessasatu-konseptiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1959 Prinsessa Ruususen. Ariel aloitti muutaman leffan ajan kestäneen trendin toisenlaista elämää kaipaavista ja rohkeutensa ansiosta seikkailuun ajautuvista unelmoijapäähenkilöistä. (Teknisesti katsoen Hiidenpadan Taran taisi olla ensimmäinen uneksuja, tai ehkä jopa Miekka kivessä -leffan Arttu, mutta hahmoina kummatkin ovat mitättömiä, toisin kuin hahmona suuri Ariel.) Pieni merenneito poikkeaa edeltävistä prinsessaleffoista siinä, että päähenkilö ei ole tyytyväinen elämäänsä ja toimii aktiivisesti muuttaakseen sen.

Leffa aloittaa uuden aikakauden Disneyn naiskuvauksen historiassa tuomalla estradille aktiivisen naishahmon. Bianca ja Elena yrittivät jo aikaisemmin näyttää suuntaa tälle kehitykselle. Pelastuspartio Bernard ja Bianca ei kuitenkaan ylipäänsä ole kovin toiminnallinen leffa, ja Elena jätetään Hiidenpadassa taka-alalle heti lupaavan esittelykohtauksensa jälkeen.

Ariel on aktiivinen hahmo leffan alusta loppuun. Hän karkailee omille teilleen jatkuvasti ja tekee oman päänsä mukaisesti. Hän solmii sopimuksensa Ursulan kanssa hetken mielijohteesta ja tämän voimakkaasti johdattelemana ja painostamana, mutta hänellä olisi ollut vähintään teoreettinen mahdollisuus myös kieltäytyä. Oli hänen valintansa kuinka huono tai harkitsematon tahansa, ainakin hän tekee sen.

Vaikuttaa siltä, että Ursula todella tarvitsee vapaaehtoisesti annetun allekirjoituksen maagiseen sopimukseensa sen pätevöittämiseksi. Elokuvan loppupuolella nimittäin vihjataan, että jos sopimus olisi ollut pätemätön, kuningas Triton olisi pystynyt tuhoamaan sen ja vapauttamaan Arielin.

Ariel-tee-sopimus-sen-kanssa

Arielin seikkailu alkaa omasta virheestä yhtä paljon kuin pahiksen virittämästä ansasta.

Ariel ei passivoidu jalat saatuaankaan, vaan keplottelee itsensä Erikin merenrantalinnaan ja piirittää prinssiä seuraavat pari päivää. Kun Erik vie Arielin kaupungille, tyttönen ei tyydy seurailemaan ihastustaan kiltisti. Sen sijaan hän tarttuu oma-aloitteisesti jokaiseen kokemukseen sellaisella tahdilla ja innolla, ettei seesteisempiluonteinen prinssi meinaa pysyä perässä. Kun Ariel kuulee Erikin kanssa yllättäen kihlautuneen Vanessan olevan todellisuudessa Erikin noitunut Ursula, hän hyppää myös hetkeäkään epäröimättä veteen päästäkseen estämään häät.

Erik on toki loppukliimaksissa tärkeämpi toimija, eikä Ariel edes pääsisi prinssin vihkiveneelle ilman eläinystävien apua. Arielin rooli pieneneekin selvästi loppua kohti. Leffa näyttää tässä kohtaa vanhanaikaiset juurensa asettaessaan mieshahmon aktiivisemmaksi toimijaksi toimintakohtaukseen, vaikka naishahmo on kaikissa muissa kohtauksissa saanut rellestää vapaasti. Arielin aktiivista roolia elokuvan tarinan edistämisessä ei kuitenkaan voi sivuuttaa.

Ariel on myös leffansa ehdoton keskus, sydän ja sielu. Katsojan on tarkoitus tuijottaa punapäätä koko leffan ajan, ja kaikki muut hahmot ovat olemassa vain tukeakseen Arielin tarinaa. Lumikki jakoi valokeilansa kääpiöiden kanssa, Tuhkimo hiirten kanssa ja Aurora kaikkien muiden hahmojen kanssa. Arielilla ei ole tällaista kilpailua. Sebastian-hoviravun ja Tritonin tarinat ovat niin kiedottuja Arieliin ja tämän tarinan edistämiseen, etteivät he saa juurikaan itsenäistä hahmofokusta, vaikka tärkeitä hahmoja ovatkin.

Ainoa kohta jossa leffan fokus eksyy Arielista on Louis-kokin ja Sebastianin tähdittämä koominen laulu Les Poissons, joka pysäyttää tarinan täysin ja on myös jäänne vanhemmasta tyylistä. Pieni merenneito on siis hyvin päähenkilövetoinen leffa, ja siksi antaa sankarittarelleen enemmän huomiota kuin yksikään aikaisempi Disneyn klassikko. Tämän takia tekijöillä on myös aikaa rakentaa Arielista dynaaminen ja kokonainen hahmo. Hän on todellinen päähenkilö, eikä asiasta jää keskustelun varaa, toisin kuin aikaisemmissa prinsessasaduissa.

5. Sympaattisuus

Vaikka kaikki Arielin hahmonkehitys on edelleen hyvin kyseenalaisella perustalla, hän on niin paljon aktiivisempi hahmo kuin monet muut klassikoiden naispääosat, että vie pisteet kotiin tällä onnistumisella. Arielista on vaikea olla pitämättä ihan sen vuoksi, että hän on niin paljon ruudulla, ja katsojalle kerrotaan kaikki hänen unelmistaan ja luonteestaan.

Ariel jalathan tarvitaan

Ihastuttavan omistautunut pieni romantikko.

Elokuva tutustuttaa katsojan päähenkilöönsä tehokkaasti sitomalla häneen kaiken fokuksensa. Lisäksi se tarjoilee kauniin ja ihanan hahmon, jonka sielunmaailmaan suurin osa yleisöstä voinee samaistua. Hän ei ole eteerinen ja ylväs prinsessa (Lumikki, Tuhkimo ja Aurora) tai nokkavan pikkuhienosti puhuva ja kunnolla käyttäytyvä hyvän perheen tytär (Liisa ja Leena), vaan nuori hahmo täynnä toiveita ja unelmia tulevasta.

Minussa Ariel herättää syvän positiivisia tunteita jo olemalla ensimmäinen – ja yhä harvinainen – sankaritar jolla on ihan oikea harrastus, johon hän suhtautuu niin intohimoisesti, että on valmis tekemään suuria uhrauksia sen vuoksi. Ariel ei ole klassikoiden fiksuimpia tai neuvokkaumpia sankarittaria, mutta hänessä on niin paljon vilpitöntä kaipuuta, elämää ja iloa, että häntä on yksinkertaisesti ihana katsella ja tsempata.

Bonus: Romanssi

Arielin-rakkaus

Idea rakkaudesta?

Jokunen vuosi sitten oli kovasti muodissa nyrpistellä sille, että Ariel luopuu äänestään ja muokkaa omaa vartaloaan radikaalisti miehen vuoksi. Nykyisin tämä ulina taitaa onneksi olla jo vähän passé, sillä se ei huomioi leffan esittämää kontekstia Arielin päätökselle lainkaan. Leffa tekee täysin selväksi, että Ariel on ollut kiinnostunut ihmisten maailmasta jo paljon ennen kohtaamistaan Erikin kanssa. Erikin pelastaminen ei edes johda Arielia Ursulan pakeille.

Ariel tapaa Ursulan ja ui suoraan tämän ansaan ennen kaikkea Tritonin toimien takia, kun tämä tuhoaa hänen tärkeän kokoelmansa – ja tietysti sen mukana myös uusimman hankinnan eli Erikin patsaan. Erik on toki avaintekijä Arielin päätöksessä, ja Ursula käyttää siksi prinssiä syöttinään. Arielin kiinnostus Erikiin on kuitenkin alisteinen hänen kiinnostukselleen ihmisiin ja näiden kulttuuriin ylipäänsä. Hän on halunnut jo pitkään päästä tutustumaan ihmismaailmaan ja kokemaan se itse omilla jaloillaan, ja komea mies on vain uusin ja jännittävin osa tätä fantasiaa. Hän on haaveillut tanssimisesta jo ennen kuin löysi soveliaan partnerin. Hänen voisi tulkita olevan alkuvaiheessa enemmän rakastunut ideaan rakkaudesta komeaan ihmismieheen kuin mieheen itseensä.

Saatuaan jalkansa ja päästyään linnaan liehittelemään prinssiään Ariel on edelleen täysin rinnoin innostunut kaikista ihmismaailman tarjoamisista. Hän pääsee elämään unelmaansa ja ottaa siitä kaiken irti. Erik muotoutuu leffan alussa tärkeäksi osaksi tätä unelmaa, mutta Ariel ei koskaan unohda muita ihmismaailman ihanuuksia prinssinsä takia.

Päinvastoin Erik tahtomattaankin lämpenee Arielille nimenomaan tarkkaillessaan tämän vilpitöntä innostusta ja eläväisyyttä arkisia asioita kohdatessaan. Ariel on kaiken kaukaa ihailemansa pariin lopulta päästessään niin haltioissaan, että vaikka Erik on vannonut itselleen rakastavansa vain hänet myrskystä pelastanutta lumoavaäänistä neitoa (tietämättä tämän olleen Ariel), hän ei voi olla ihastumatta rannalta poimimaansa mykkään kaunottareen, jolle kaikki on seikkailua ja joka viis veisaa normaaleista sovinnaisuuksista. Viedessään Arielin kaupungille Erik saa itsekin selvästi uusia kokemuksia varsinkin Arielin ronskeista otteista hevoskärryn ohjaksissa.

Arielin-ja-Erikin-deeto

Haluaisin tulkita Arielin romanssia niin, että päästessään viettämään aikaa toistensa kanssa kumpikin osapuoli alkaa nähdä alkuperäistä ihastuspintaa syvemmälle.

Heillä on siis hauskaa yhdessä, ja tämä tekee heistä mielestäni söpön parin. Ariel on mukavasti pariskunnan aktiivisempi osapuoli, ja hänen Erikille suunnattu ilmiselvä flirttinsä on hellyttävää seurattavaa. Vaikka hänen tulevaisuutensa riippuu hänen suhteestaan prinssiin, hänen lähestymisensä tuntuvat ihanan aidoilta juuri peittelemättömyytensä ansiosta. Hänen lähestymisensä eivät koskaan vaikuta epärehellisiltä tai pakotetuilta.

Erikiä on usein parjattu totaalisen tylsäksi prinssiksi, mutta itse pidän hänestä hahmona varsin paljon. Erik ei toki ole yhtä riemastuttavan itsevarma ja vekkulimainen hahmo kuin suurin piirtein yhtä suuressa roolissa oleva prinssi Phillip Prinsessa Ruususesta, ja hahmona hän jää ehdottomasti jälkeen monista enemmän fokusta saavista miespääosista. Silti hän on mielestäni täydellinen vastinpari innokkaalle Arielille.

Erik on rauhallisemmasta luonteestaan huolimatta Arielin tavoin unelmoija ja romantikko, ja onkin ilmeisesti kieltäytynyt useista naimakaupoista ihan vain siksi, että toivoo löytävänsä ”sen oikean”. Hän osaa toisaalta myös olla takertumatta visioonsa ihanasta pelastajastaan, kun käsillä on ihan konkreettinen neitokainen, jonka kanssa synkkaa kivasti.

Ainoa ongelmani Arielin ja Erikin muuten hirveän suloisen ja uskottavan suhteen kanssa on leffan sille asettama aikaraja. Ursulan ehtojen mukaan Arielin on saatava tosirakkauden suudelma prinssiltä kolmannen päivän auringonlaskuun mennessä. Koska Vanessa-Ursula lumoaa Erikin jo toisen päivän iltana, jää heille yhteistä aikaa käytännössä kaksi päivää. Edes muutaman päivän pitempi ajanjakso olisi mielestäni palvellut romanssin uskottavuutta ja kestävyyttä paremmin.

Romanssin osalta on huomattava myös, että Ariel on viimeinen sankaritar, joka ihastuu ja rakastuu sulhoehdokkiinsa niin sanotusti ensisilmäyksellä tähän ensin tutustumatta ja ilman, että tämän täytyy todistaa hänelle mitään. Tulevissa klassikoissa naiset eivät rakastu ennen kuin mies on jollain tapaa näyttänyt olevansa hyvä ihminen. Näin on silloin tällöin tapahtunut aikaisemminkin esimerkiksi Herttuattaren kohdalla, mutta tämä käytäntö vakiintuu säännöksi vasta Arielin jälkeen. Aikaisemmin klassikoissa on ollut täysin normaalia, että miespääosa on ollut automaattisesti neitokaisen arvoinen.

Bonus: Isä ja tytär

Ariel-ja-isi

Isä jää kolmanneksi pyöräksi.

Ariel on ensimmäinen klassikoiden sankarittarista, jolla on leffassaan merkittävä suhde vanhempaansa. Perhesuhteet eivät ole saaneet varsinkaan naispääosan tähdittämistä klassikoissa kovin paljon huomiota.

Triton on kuitenkin olennainen osa Arielin tarinaa. Atlantiksen valtias vaikuttaa kaikkine kieltoineen ankaralta isältä. Aina Arielin ja Tritonin otettua yhteen yleisölle toisaalta näytetään Arielin paikalta poistuttua, kuinka pahoillaan Triton on siitä, ettei tullut tyttären kanssa toimeen. Yleisölle kerrotaan selvästi, että hän kyseenalaistaa monesti itsekin jyrkän suhtautumisensa kun huomaa, että se tuntuu vain tekevän tyttären onnettomaksi.

Tämä tekee Tritonista sympaattisen ja melko moniulotteisen estäjä-hahmon. Hän aidosti tahtoo parasta tyttärelleen, mutta ei vain ole aivan löytänyt oikeaa tapaa tämän kaitsemiseen. Arielin tuntemuksiin isää kohtaan ei toisaalta valitettavasti juuri syvennytä. Toisaalta heidän välisensä juonikaari suljetaan varsin herttaisesti, kun Triton päättää lopulta auttaa Arielia saavuttamaan haluamansa.

Leffassa hahmonkehityspuolen hoitaakin paradoksaalisesti leffan ehdottoman päähenkilön ja vetäjän Arielin sijaan Triton, joka oppii antamaan lapselleen vapautta päättää omasta elämästään ja tehdä omia valintoja (jälleen Nostalgia Chickin videoon viitatakseni). Ihmisiä alun perin vihanneen isän mielenmuutos tuntuu loogiselta siihen nähden, että Erik on osoittanut kelpoisuutensa loppuyhteenotossa pysymällä Arielin vierellä tämän paljastuttua merenneidoksi ja vastustamalla Ursulaa.

Isä-tytär-suhde tuo Arielin tarinaan uudenlaisen tason ja konfliktin edellisiin sankarittariin verrattuna. Arielin ongelman juuret eivät ole pahiksen aiheuttamia, vaan johtuvat tulehtuneesta suhteesta omaan elämään ja isään. Arielin ja Tritonin perhekonflikti on myös melko erityinen siinä mielessä, että vastaavat sekä positiivis- että negatiivissävytteiset perhesuhteet ovat olleet klassikoissa harvinaisia.

 

Avainsanat:

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. Niina

    Olin syksyllä H.C.Andersenin tuotantoon syventyvällä kurssilla ja hieman pakostakin tuli vertailtua alkuperäistä satua ja Disneyn animaatiota. Molemmat tietysti ovat sidottuja omaan aiknaansa (ja kohdeyleisöön) uudelleen katsottuna ja luettuna tein merkittävän havainnon. Disney on aina ottanut vapauksia satujen suhteen ja kirjaimellisesti tehnyt omat versionsa (niinkuin kaikki satuja materiaalina käyttävät elokuvastudiot). Välillä olen kuullut mäkätystä siitä miten erilainen Disneyn pieni merenneito on verrattuna Andersenin merenneitoon. Mielikuvaleikkinä jos Disneyn animaation Ariel olisi hahmona yhtä eristäytynyt ja melankolinen kuin alkuperäisen tarinan pieni merenneito katsojat tuskin tuntisivat yhtä vahvaa sielujen sympatiaa mitä he tuntevat Disney arielia kohtaan. Saatikka ajatusta siitä, että päähahmo tekisi itsemurhan Disneyn animaatiossa. Merkittävä havaintoni (ja tämän tämä hahmokuvauksesi varmisti) on se miten molemmissa versioissa Ariel/pieni merenneito tekee päätöksensä hetkessä enempiä ajattelematta ja hahmo kuvataan hieman naiivin oloisena. Arielille ihmisen maailma on rakas harrastus, sadun pienelle merenneidolle se on lähes pakkomielle. En tiedä miten Pienen Merenneidon käsikirjoittajat lopulta käyttivät alkuperäistä materiaalia hyväkseen, mutta mielestäni muokkaus on toiminut hyvin ja alkuperäisen sadun henkimaailman asiat on poistettu (ja hyvä niin) tavallaan elokuvan perhesuhteet toimivat hyvänä filosofointina/ pohdinnan aiheena uskonnollisten konfliktien sijasta. Erikin avustajan/hovimarsalkan nimikin taisi olla Cristian kunnianosoituksena Andersenille.

  2. Arana

    Disneyn versiot klassisista saduista ovat kyllä aina olleet tosi vapaita sovituksia, eikä Pieni merenneito ole poikkeus. Itse olen aina nimenomaan tykännyt siitä, että Disneyn sovituksissa on haettu teoksille eri sävyjä rohkeasti. Viime vuosien supervapaan sovittamisen trendi alkaa tosin viemään tarinoita niin kauas alkuperäisistä, ettei niitä enää oikein viitsi edes ajatella sovituksina vaan teoksina, jotka sattuvat ottamaan jonkun verran inspiraatiota jostain vanhemmasta tarinasta.

    Olen joskus tuon Andersenin sadun pienestä merenneidosta lukenut, mutta voisin kyllä lukea uudestaankin nyt pitkän ajan jälkeen. Noista uskonnollisista asioista en esimerkiksi muista yhtään mitään, mutta sellaisen ulottuvuuden pois jättäminen kuulostaa kyllä ihan toimivalta ratkaisulta.

    (Pahoittelut kun vastaamisessa kesti kauan, Babylonin raatajan elämä on niin kiireistä… ;___;)

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.