Prinsessapäiväkirjat: Neera ja mummelit

25.11.2018 kello 19:54

Elokuvasta Dinosaurus (Dinosaur, 2000)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

neerakuva

Aavikkoa ylittävän kasvinsyöjädinosaurusten lauman kovasydämisen johtajan sisar ihastuu tulokkaaseen, joka ei hyväksy heikompien jättämistä pulaan.

Dinosaurus ei ole kovin hahmokeskeinen elokuva, ja leffan CG-animaatiohahmoja ja live action -taustoja sekoittava tekninen toteutus on selvästi ollut tuotannossa prioriteettilistalla tärkeämpi asia kuin tarina- tai hahmopuoli. Tämä näkyy ensinnäkin siinä, että leffan tarina on vähemmän sympaattinen toisinto Don Bluthin Maa aikojen alusta -leffasta, jossa myöskin etsitään lähestyvän tuhon runtelemasta maailmasta suojaisaa ja hedelmällistä Suurta Laaksoa. Molemmissa on pakko lyöttäytyä yhteen ja huolehtia muista, jotta perille pääseminen olisi mahdollista.

Vielä suuremmin leffan toimivuuteen vaikuttaa kuitenkin se, että sen hahmot ovat lähes pelkkiä pahvisia roolikuvauksia. Tarinan sankari, Aladar-niminen iguanodon, on empaattinen nuori idealisti. Hän ei halua jättää ketään jälkeen, koska on itse kasvanut rakastavassa apinayhteisössä, jossa toisista huolehtiminen korostuu. Tarinan pääantagonisti on lauman johtaja Kron, jonka kylmässä ja kovassa sydämessä ei riitä sympatiaa karavaanin heikkoja ja vanhoja jäseniä kohtaan. Hän mieluummin hylkää heikot kuin nöyrtyy etsimään vaihtoehtoisia tapoja selvitä.

Kummassakaan näistä vastapuolista ei ole juuri muuta kerrottavaa kuin yllä oleva karkea roolikuvaus. Kumpikaan heistä ei saa juurikaan sellaisia inhimillistäviä pieniä hahmohetkiä, jotka luovat hahmoille persoonallisuutta ja tekevät heistä moniulotteisia ja sympaattisia ja enemmän kuin pahvisen hahmokuvauksen. Sama koskee myös Kronin sisarta Neeraa, jonka ainoa tehtävä tarinassa on toimittaa love interest -hahmon virkaa.

Neeran asema kahden vahvan mieshahmon välillä on sinänsä potentiaalinen. Jos tarina olisi halunnut antaa Neeralle enemmän roolia, se olisi voinut tehdä niin melko helposti antamalla hänen toimia siltana kahden eri tavalla ajattelevan johtajan välillä. Kronin hahmoon olisi voitu tuoda sympaattisuutta ja ymmärrystä, jos hänen suhteensa Neeraan olisi esitetty lämpimänä ja kunnioittavana sen sijaan, että dinoneito on vain totaalisesti tyrannimaisen veljensä tossun alla.

Tarina olisi myös voinut ilmaista Neeran kautta syitä Kronin toiminnalle. Perushyvä ratkaisu olisi ollut, että Kron on aikoinaan yrittänyt toimia kuten Aladar, mutta aavikon ylitys heikoimpien tahdissa on aikaisempina vuosina johtanut useampiin turhiin kuolemiin, mikä on katkeroittanut ja kylmettänyt johtajan. On suorastaan hämmentävää, miten vähän Neeraa on käytetty edes rakentamaan elokuvan mieshahmoja, vaikka hänen roolinsa heidän välillään näyttäisi viittaavaan siihen, että se olisi ollut hahmon alkuperäinen tarkoitus.

Neeralla ei myöskään ole oikein mitään itsenäistä kasvua tai kehitystä tarinassa. Hän näyttää tottelevan veljeään kyseenalaistamatta, vaikka sympatiseeraakin lapsia ja vanhuksia, mutta ei ilmeisesti uskalla tehdä asialle mitään ennen kuin päättää hypätä Aladarin vastarintakelkkaan aivan leffan lopussa. Tämä saa Neeran tuntumaan harmillisen tossukalta ja selkärangattomalta hahmolta, joka ei saa mitään aikaan itsenäisesti. Hän vaihtaa vain yhden mieshahmon seuraamisen toisen mieshahmon seuraamiseen.

Ainoa itsenäisen toiminnan pilkahdus Neerassa näkyy leffan lopussa, kun lauma on yhteen lyöttäytymällä pelottanut tiehensä verenhimoisen torosauruksen, ja se lähtee vaanimaan yksinään mököttämään jäänyttä Kronia. Huomatessaan torosauruksen aikeet Neera jättää lauman epäröimättä ja syöksyy auttamaan veljeään, mikä on leffan ainoa sisarrakkaudesta kielivä hetki hahmojen välillä. Kohtaus ei ole missään määrin riittävä, mutta se on sentään jotain. Tosin Aladar lähtee tietysti Neeran perään ja on se, joka päihittää torosauruksen, koska eihän tyttöhahmon nyt kuulu tehdä sellaisia miehisiä sankartoimia.

Neera jää lopulta niin tyhjäksi, mieshahmojen riepoteltavissa olevaksi nukeksi, että häntä kohtaan on vaikea tuntea mitään. Sen sijaan leffan vanhemmat naishahmot, Aladarin adoptoinut sydämellinen lemuriäiti Plio sekä Aladarin dinosauruslaumassa tapaamat kaksi myöskin sydämellistä dinomummoa Baylene ja Eema, ovat kaikki oikein sööttejä hahmoja. Etenkin dinomummelit tuovat tarinaan inhimillisyyttä kevyen lupsakkuuden alta pulppuavalla tahdollaan selviytyä. He ovat vanhoja, eivätkä jaksa oikein pysyä muiden perässä, mutta eivät silti ole valmiita luovuttamaan, vaan haluavat taistella pysyäkseen hengissä. Hahmokirjoituksen ohuudesta kertoo kuitenkin myös se, ettei edes näistä sinällään hyvin sympaattisista hahmoista löydy kovin paljoa muuta sanottavaa.

 

Kuva © Disney

Aiheet: Analyysi, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Kolme fiktioneitoa jotka muuttivat minua

12.11.2018 kello 20:03

Pyörivä nuoli -blogin Vilhelmiina kirjoitti marraskuussa kolmesta animaatioelokuvasta, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet häneen, ja postauksen lopussa Vilhelmiina heitti haasteen muillekin animaatiohenkisille bloggaajille kirjoittaa elämäänsä vaikuttaneista animaatioista, joten tartunpa minäkin tähän aiheeseen – hitusen myöhässä ja muokattuna tosin.

Yläasteen ja lukion aikana tutustuin kolmeen televisiosarjaan, jotka ovat muokanneet ajatteluani erityisen paljon, ja innostukseni fiktion analysoimiseen on pitkälti lähtenyt ja muotoutunut näitä kolmea sarjaa katsoessa ja pureskellessa. Näistä yksi tosin on live action -sarja, mutta menköön tässä joukossa.

Revolutionary Girl Utena

utenakuva1

Utena haluaa olla pelastava prinssi. Ystäväänsä puolustaessaan hän sotkeutuu koulun oppilaskunnan hallituksen salaisiin kaksintaisteluihin, joissa voittaja saa omakseen salaperäisen ruusumorsiamen, joka sattuu olemaan tyttö Utenan luokalta.

Utenassa hahmoja prinssin ja prinsessan rooleihin jakava ja sitten tekemäänsä roolijakoa kyseenalaistava kerronta sekä sen valtoimenaan temmeltävä symboliikkavyöry tarjosivat minulle yläasteella ajateltavaa pään täydeltä, ja tarjoaa edelleen. Se oli alusta asti sarja, joka kutsui ja suorastaan pakotti minut miettimään ja tulkitsemaan sisältöään ja sen erilaisia merkityksiä. Sen myötä opin myös arvostamaan ja tunnistamaan monia kerronnallisia rakenteita.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Länsiviihde, Meta  Tagit: , , , , Kommentteja: 2 »


Prinsessapäiväkirjat: Jane Porter, osa 2

21.7.2018 kello 19:48

Elokuvasta Tarzan (1999)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Janeintro2

Sankaritar jättää vahvan vaikutelman, vaikka hän vaikuttaakin leffan tapahtumiin enemmän passiivisesti kuin aktiivisesti.

Tarzan-leffassa nimihahmo itse on minulle huikean rakas tapaus Disneyn miespääosien puolelta. Tämän takia on erityisen hienoa, että Jane pystyy ottamaan paikkansa Tarzaninsa rinnalla niinkin kirkkaasti kuin tekee siitä huolimatta, että tarina keskittyy reippaasti enemmän nimihahmoon.

Edellisessä postauksessa juttelin Janen persoonallisuudesta, hahmonkehityksestä ja hahmodesignista, ja nyt ovat vuorossa roolitus, erilaiset suhteet muihin hahmoihin sekä analyysin kasaan vetävä sympaattisuus. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Prinsessapäiväkirjat: Jane Porter, osa 1

16.7.2018 kello 20:10

Elokuvasta Tarzan (1999)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Jane-ja-apina

Brittineiti tutustuu tutkimusmatkallaan viidakon apinamieheen.

Kuten olen aiemmin maininnut, Tarzan kuuluu minulle erityisen tärkeään Disneyn klassikkokolmikkoon. Tarzan on leffana hyvin visuaalisesti kaunis ja esittelee yleisölleen jälleen yhden aivan ihanan ja hehkeän persoonallisen pääneidon, joka on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle Disneyn sankaritarten joukossa.

(En kokenut itseäni tarpeeksi vahvaksi Tarzan & Jane -jatkopätkän katsomiseen joten sitä ei ole otettu tässä tekstissä huomioon.) Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Hetkestä hetkeen: Kädet vastakkain

22.4.2018 kello 19:47

Blogi-raukka on joutunut sitä hyljätymmäksi mitä enemmän työpäivät ovat venyneet, mutta olen nyt parin viime viikon aikana kirjoitellut seuraavaa Prinsessapäiväkirjat-postausta Tarzanin naispääosa Jane Porterista, ja siinä samalla tuli fiilistä kirjoittaa muutama sana leffan ihanimmasta kohtauksesta alkumaistiksi. Itse Prinsessapäiväkirjat-analyysikin edistyy hyvin, muitakin juttuja on työn alla ja ideoita sitäkin enemmän, joten toivottavasti saisin kirjoitusinnon taas elpymään.

***

tarzaninpuuhairinta2

Hieno neiti ja viidakkomies kohtaavat.

Minulle Disneyn Tarzanin paras ja mieleenpainuvin kohtaus on aina ollut se, kun nimihahmo on pelastanut sankarittarensa Janen paviaanilaumalta, ja parivaljakko tutustuu toisiinsa puussa ja oppii ymmärtämään toisiaan ilman yhteistä kieltä.

Tarzan on aina ollut yhteisössään fyysisesti poikkeava. Hän näyttää erilaiselta kuin gorillat, eikä hän ole koskaan ymmärtänyt, miksi näin on. Erilaisuus on varjostanut Tarzanin lapsuutta, kun monet gorillat hänen laumassaan ja etenkin lauman jyrkkä johtaja Kerchak ovat saaneet hänen tuntemaan itsensä vääränlaiseksi, muita heikommaksi ja huonommaksi. Toisaalta erilaisuus on lapsuuden kriiseilyn jälkeen ajanut Tarzanin kamppailemaan kaikin tavoin tavoitettaan kohti, tullakseen laumansa ja erityisesti Kerchakin hyväksymäksi. Erilaisuus on siten monella tapaa määrittänyt Tarzanin elämää, mutta ei aina hyvällä tavalla.

Tarzan on aikaisemmin leffassa tarkkaillut Janea kaukaa ja kantanut tätä läpi viidakon pakoon vihaiselta paviaanilaumalta, mutta vasta tilanteen rauhoituttua hän pääsee tekemään kunnolla tuttavuutta neidon kanssa. Kohtaus on voimakas täydellisen oikein laskelmoidun ristiriitaisen sävynsä ansiosta. Se on yhtä aikaa hersyvän hauska ja kuitenkin myös koskettava.

Hauskuus syntyy Janen koomisista reaktioista Tarzanin fyysisiin tutustumistoimiin, mutta samaan aikaan Tarzan itse on hyvin vakava. Hahmojen dramaattiset rekisterit ovat hyvin erilaiset, kun Jane säikähtelee, ilmeilee, touhottaa ja höpöttää, kun taas Tarzan yrittää vakavan määrätietoisesti päätellä, mikä kummajainen nainen on. Tästä kontrastista syntyy osuvaa hauskuutta, kun Tarzan ei ollenkaan tajua henkilökohtaisen tilan käsitettä lähestyessään Janea, ja Jane hätäilee vastauksena – tosin selvästi enemmän hämmennyksestä uutta tilannetta kohtaan kuin pelosta.

Kun Tarzan riisuu Janen hansikkaan ja painaa kätensä vasten Janen kättä, kohtaus saakin hetkeksi dramaattisen sävyn, kun Tarzan ymmärtää lopullisesti, että Jane on hänen kaltaisensa eläin. Jane toisaalta hiljentyy ja rauhoittuu hetkellisesti huomatessaan, että Tarzan kokee jotain tärkeää, ja kuvailee hetkeä myöhemmin isälleen: ”He seemed confused at first, as if he’s never seen another human before. And his eyes were intense and focused and… I’ve never seen such eyes.” Hetki on hurjan kaunis ja luo herkän yhteyden hahmojen välille ja pohjustaa näiden välille elokuvan aikana kehittyvän suhteen. Kevyesti ja kohtaukselle virnuilevasti hypähtelevä musiikkikin vaihtuu samalla hyvin orgaanisesti kuvastamaan hetken herkkyyttä ja ihmetystä.

Sen jälkeen kohtaus kääntyy taas sävyltään humoristiseksi, kun Jane reagoi jälleen koomisesti Tarzanin painaessa korvansa hänen rintaansa kuunnellakseen hänen sydämensä sykettä ja ohjaa sitten vastavuoroisesti Janen korvan vasten omaa rintaansa. Sekä käsien vastakkain pitäminen että sydämen sykkeen kuunteleminen ovat olleet leffan alkupuolella Tarzanin gorillaottoäiti Kalan tapa osoittaa, että hän ja Tarzan eivät ole oikeastaan erilaisia. Tämän takia vaikka kohtauksen sävy muuttuu intensiivisen käsien vastakkain pitämisen ja silmiin katsomisen jälkeen taas hassuttelevammaksi leikkisäksi muuttuvaa musiikkia myöten, jää kohtauksen jatkostakin liikuttava fiilis. Käsien vastakkain pitämisen ajoittaminen kohtauksen puoliväliin on muistuttanut katsojalle, miten isosta asiasta ensikohtaamisessa toisen kaltaisensa kanssa on kyse Tarzanille.

Hetki on ihanan hauska, lämmin ja suloinen, ja se tuo esille kummankin päähenkilön hurmaavimmat puolet. Käsien vastakkain pitämisen hetki tuo kohtaukseen myös intensiivisyyttä ja emotionaalista syvyyttä. Se ei ole vain hassuttelukohtaus, vaikka onnistuukin olemaan hauska samalla kun tuo elokuvaan tärkeän hahmonrakennushetken.

Kuvat © Disney

Aiheet: Hahmot, Länsiviihde  Tagit: Kommentteja: 2 »


Tokion nörttiostokset

10.12.2017 kello 20:25

Lokakuun Tokion-reissulla tuli luonnollisesti osteltua vaikka mitä ihanaa. Tällä kertaa keskityin enimmäkseen Disney-ostoksiin, koska Disney-ystävälle Tokio on ehtymätön runsaudensarvi ja Disney-brändättyä tavaraa löytyy valtavasti. Innokkaana keräilijäsieluna ja toivottomana materialistina nappasin mukaan monia aivan ihania muistoja.

Disneyland

Disneylandin Halloween-musikaalidesign ihastutti niin paljon, että sorruin ostamaan keksejä, vaikka viime reissulla Disney-puistosta ostettu keksipaketti osoittautui aika mauttomaksi tapaukseksi. Odotukset keksien maulle eivät ole nytkään suuret, joten pitää nyt katsoa tuleeko niitä syötyä ollenkaan – paketti itsessään on ehkä kuitenkin kivempi muisto kuin ällömakeat keksit.

halloweenvisuals

Tykkään erityisesti Mikki-teemaisesta pussinsulkijasta.

Koska rakastan Disney-koruja, piti tältäkin reissulta ostaa muutama, ja puiston keskuslinnan lasinpuhalluspuodista löytyikin aika kiva valikoima. Siellä myytävien korujen valikoimassa oli astetta näyttävämpiä ja suurempia riipuksia kuin muiden puistokauppojen koruhyllyillä. Päädyin valikoimaan itselleni kolme riipusta.

Viuhkariipus on hyvin näyttävä ja myös äärimmäisen salakavala, sillä sitä saa katsoa kaksi kertaa, että edes huomaa Mikki-teemaiset vaaleat kivet.

Aladdinin taikalamppua olisi ollut tarjolla myös hopean värisenä, ja sinänsä tykkään enemmän hopeasta värinä, mutta päädyin kullanväriseen versioon, koska koin että se olisi lähempänä leffan lamppua ja tuntui siksi autenttisemmalta. Lisäksi hopeaversiossa koristekivet olisivat olleet vaaleita, eivätkä vaaleat pikkukivet hopealampussa näyttäneet mielestäni ihan miltään. Kullanvärisessä lampussa pinkit kivet taas tasapainottavat kokonaisuutta mukavasti. Puodista olisi löytynyt myös sellainen versio taikalampusta, joka roikkui kannennupistaan eikä kahvastaan, mutta tämä kahvasta roikkuva versio näyttää mielestäni paljon dynaamisemmalta.

koruset

Disney-koruja ei voi koskaan olla liikaa!

Koska myös yksi hopeanvärinen riipus piti saada, otin Frozen-henkisen lumihiutaleen. Lumihiutale ei ole oikeastaan itsessään näkyvän Disney-teemainen samalla tavalla kuin esimerkiksi Tuhkimon kurpitsavaunut tai Kaunottaren ja hirviön ruusu lasikuvussa olisivat olleet, mutta hiutaleen kaunis design sopii varsinkin talvella tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lumihiutaleen kivet heijastavat myös tosi nätisti ympäristönsä värejä.

Vuodelle 2018 tuli ostettua myös animaatiokuvakalenteri, joka tarjoilee tulevan vuoden jokaiselle päivälle kuvan jostakin Disneyn animaatiosta ja jonkinlaisen triviatietoiskun kyseisestä leffasta. Japanintaitoni eivät taida ihan riittää triviaosuuksien tavaamiseen, mutta ehkä puhelimen käännösappi auttaa tässä. Kalenterin saa seinälle roikkumaan tai jalan varassa pöydälle seisomaan. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista kuvakalenteria, josta avataan vuoden jokaisena päivänä uusi lehti, mutta ajatus tuntuu aika hauskalta. Toivottavasti muistan pysyä rytmissä mukana! Kalenteri tuli tosi kauniissa metallirasiassa, joka on vuorattu ilmeisestikin kalenterista löytyvillä kuvilla – ja niistä päätelleen kalenteriin on kerätty varsin monipuolisesti kuvastoa eri leffoista ja eri aikakausilta. Ohjelappunen lupaa screenshottien lisäksi myös konseptitaidetta.

kalenteripurkki

kalenterisisin

Olen tosi huono fyysisten kalenterien käyttämisessä, kun en meinaa muistaa aloittaa niitä alkuvuodesta tai edes laittaa esille, mutta nyt on kännykässä muistutus vuoden ensimmäiselle päivälle. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hype, Länsiviihde, Välipala  Tagit: , , , Kommentteja: 2 »


Tokyo Disneyland – linna ja laitekohteet

17.11.2017 kello 21:02

Viimeksi muistelin Tokyo Disneylandin yleistunnelmia, sapuskoja ja paraateja, ja nyt jatkan ajatuksillani linnasta ja laitteista.

linnake

Tuhkimon linna lampineen ja ympäröivine viherikköineen oli aika kuvauksellinen.

Tokyo Disneylandin keulakuvakohde on tietysti puiston keskuslinna. Rakastan Disneyland Parisin vaaleanpunaista ja satumaista Ruususen linnaa ja sen yläkerroksen stained glass -taidetta sekä kellarissa uinuvaa lohikäärmettä, mutta Tokion Tuhkimon linnakin oli varsin kiva. Linnan sisällä on hieman hienomman tason kauppa, jossa Pariisin linnan tavoin voi katsella lasinpuhaltajien ja -hiojien taiteilua.

Lisäksi Tuhkimon linnassa on oikein kivaksi osoittautunut Cinderella’s Fairy Tale Hall -kävelykohde. Reitti alkoi sarjalla Tuhkimo-leffan alkutapahtumia kertaavia korkeita seinäkuvia. Näiden jälkeen pääsimme ihailemaan erilaisista materiaaleista tehtyjä kolmiulotteisia taideteoksia, jotka esittivät elokuvan myöhempien vaiheiden ikonisia kohtauksia. Jokainen teoksista oli omanlaisensa, osan tyyli oli hyvin lähellä elokuvaa, toiset taas loivat visuaalisesti ihan uuden näkemyksen. Joissakin oli käytetty jänniä perspektiiviefektejä ja toisissa taideteokset liikkuivat. Kävely päättyi valtaistuinsaliin, jossa oli esillä valtaistuin itse sekä tietysti Tuhkimon lasikenkä asetettuna sovitettavaksi. Kävijät saivat ottaa kuvia proppien kanssa, mutta jonojen takia passasin itse.

Satuimme jonoon juuri sopivasti sellaisella hetkellä ihan keskellä päivää, kun jono oli vain kymmenen minuutin pituinen, mutta ajoittain päivän aikana jonotusaika näkyi ohi kulkiessamme olevan jopa puoli tuntia. Pidin Fairy Tale Hallista oikein paljon, koska kävely- ja jonotustilat olivat mukavan näyttäviä ja itse taideteokset monipuolisia ja mielenkiintoisia. Disney-puistoissa pidän erityisesti siitä, että siellä on paljon katsottavaa ja ihailtavaa, eivätkä kaikki kohteet ole vain enemmän tai vähemmän hurjia vuoristoratoja ja muita laitteita.

fairy-tale-hall1

fairy-tale-hall2

Paperinukkesommitelma nousi kaikista mielenkiintoisista Tuhkimo-installaatioista suosikikseni.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Länsiviihde, Tapahtumat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Tokyo Disneyland – yleisfiilikset, paraatit ja show’t

11.11.2017 kello 17:15

Pitkän kirjoitustauon jälkeen on hyvä elvytellä blogia matkatunnelmilla.

———– 

Sisaankaynti

Syksyn kunniaksi pakollinen halloween-teema itsessään ei ole suosikkejani, varsinkin kun koko Tokio tuntui olevan muutenkin halloween-huuruissa. Halloween oli kuitenkin yhdistetty puistossa musiikkifestariteemaan, joka oli onneksi vähän pirteämpi ja vähemmän kuluneimmat tuntuinen ratkaisu.

Yleistä

Tokiossa on kaksi Disney-puistoa. Kun kävin pari vuotta sitten viimeksi poikaystäväni kanssa Japanissa, kokeilimme DisneySea-puistoa, joten tämän syksyn matkalla suuntasimme tasapainon vuoksi perinteisemmälle Disneyland-puolelle (puiston kartta). Puisto oli vahvan brändäyksen takia luonnollisesti hyvin saman tyyppinen kuin Pariisin Disneyland, eikä siksi aiheuttanut ihan samanlaista uuden seikkailun tuntua kuin DisneySea-reissu.

Tokion Disneylandissä oli kuitenkin myös paljon omaa verrattuna aikaisemmin vierailemiini Pariisin ja Orlandon Disney-puistoihin (josta tosin Orlandon muistot ovat vähän hataria), ja ainahan Disney-puistoissa on ihana käydä, vaikka ne olisivatkin ennestään tuttuja. En ole koskaan tehnyt Disney-puistoihin yli yhden päivän reissuja, joten aina jää pakostakin tutkittavaa ja koettavaa seuraavalle kerralle.

Olen välillä miettinyt, olisiko kiva joskus yöpyä ihan Disney-hotellissa Disney-kokemuksen maksimoimiseksi, mutta en ole koskaan lopulta päätynyt sellaiseen vaihtoehtoon. Kiinnostusta sinänsä on, mutta en ole lopulta ihan vakuuttunut siitä, toisiko hotelli minulle hintaansa nähden tarpeeksi lisäarvoa. Asiaa pitäisi tutkia vähän enemmän seuraavaa Disney-vierailua varten.

disneyjuna

Myös asemalta puistoihin vievä juna oli koristeltu teemaan sopivasti.

seksytluurankoherrat

Keskusaukiota elävöittivät erinomaisen tyylikkäät bändiposterit.

Puistossa oli matkamme ajan käynnissä halloween-rieha. Valitsimme vierailupäiväksemme torstain, sillä keskiviikko ja torstai vaikuttivat ruuhkakalenterin perusteella olevan vähiten ruuhkaiset viikonpäivät. Kalenteria tuli tiirattua myös viime reissulla, jonka aikaan siitä oli olemassa myös englanninkielinen versio, joka on sittemmin poistunut käytöstä – onneksi japaninkielisen kalenterin lukemiseen löytyy kuitenkin englanninkielinen ohje. Väenpaljous ei ollutkaan mitenkään sietämätön, ja  puistossa liikkuminen oli ihan helppoa. Sääkin oli suotuisa – päivä oli vähän vilpoinen, mutta sadetta ei näkynyt eikä myöskään ollut liian kirkasta valokuvaamista ajatellen.

Puistossa oli aivan erityisen hauskaa katsella ihmisten pukeutumista, sillä Tokion Disney-puistoissa näkyy Pariisin puistoja huomattavasti enemmän koordinoitua Disney-teemaista pukeutumista. Monilla puistossa vierailevilla kaveruksilla ja pariskunnilla oli yhteensopivat Disney-paidat, puistosta ostetut hahmohatut tai muuten koordinoidut Disney-aiheiset vaatteet. Useille lapsille oli selvästi käyty ostamassa jo etukäteen Don Quijote -halpatavaraketjusta tai vastaavista liikkeistä Disney-aiheinen naamiaispuku. Yleensä varsinainen cosplay on pieniä lapsia lukuun ottamatta kielletty, mutta tänä vuonna myös aikuiset saivat pukeutua Disney-hahmoiksi koko halloween-riehan ajan. Puistossa olikin kiva nähdä pukuloistoa, ja aivan huippua oli, että puistossa näkyi kaverusten ja pariskuntien lisäksi myös esimerkiksi prinsessoiksi pukeutuneita äitejä lastenvaunujensa kanssa. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hype, Länsiviihde, Tapahtumat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Vuosipäivän kunniaksi

13.2.2017 kello 19:19

Missing Link on juhlinut synttäreitään hyvin epäsäännöllisesti tässä vuosien varrella, riippuen ihan siitä, miten olen jaksanut ja ennättänyt asiaa erityisemmin muistaa ja siitä, olenko keksinyt jotain erityistä sanottavaa. Tänään tulee kuitenkin kuluneeksi huikeat kahdeksan vuotta, vaikka kirjoittelu ei olekaan ollut hetkeen ihan säännöllistä. (Sain muuten viime vuoden puolella blogin melkein kahdeksan vuoden olemassaolon jälkeen aikaiseksi esittelytekstin, jonka olemassaoloa en ole tainnut koskaan suuremmin rummuttaa.)

Merkkipäivän kunniaksi ajattelin esitellä hieman talouteni mangakokoelmaa, josta keräilijäsieluni on melkoisen ylpeä ja jonka vuoksi en tahdo enää koskaan muuttaa, kun kuollut puu painaa niin hurjasti. Husbandon kanssa yhteisvoimin rakennettu kokoelma on paisunut tasaista tahtia, ja tällä hetkellä se käsittää ylläpitämäni Excel-taulukon mukaan 1966,5 pokkarin verran tavaraa alkuperäisinä noin parisataasivuisina japanilaispokkareina laskettuna.

Fyysisiä niteitä on joitakin kymmeniä vähemmän, koska englanninkielisissä julkaisuissa suositaan nykyään omnibus-muotoa, jossa kerätään yksiin kansiin useamman pokkarin verran sivuja. Omassa hyllyssä näitä löytyy nopealla silmäisyllä reipas viisikymmentä kappaletta. Lukumäärän höpsö puolikas johtuu siitä, että aina välillä hyllyyn jää roikkumaan joku puolentoista alkuperäispokkarin omnibus – tällä hetkellä syyllinen on Master Keaton 1.

Lisäksi samasta pokkarista löytyy joissain tapauksissa useampi kieliversio, koska hyllyissä on edustettu mangaa englanniksi, suomeksi, ranskaksi ja japaniksi (sekä muutama hassu ruotsiksi ja espanjaksi).

Hyllyjen järjestäminen on minun vastuullani (husbandolla on neuvonanto- ja veto-oikeus), ja kaikenlaiset uudelleenjärjestelyt ovat suurta huviani aina, kun joku hylly alkaa tilaongelmien takia näyttää sotkuiselta. Viimeisin suuri järjestelykierros oli viime syksynä, kun hankimme reippaasti lisää hyllymetrejä.

Eri tapoja järjestää mangahylly on tietysti monia. Aakkosjärjestys sarjan nimen mukaan tuntuu olevan suosittu tapa, ja tietysti ihan syystä, kun se tekee oikean paikan löytämisen kullekin nimikkeelle helpoksi. Itse en kuitenkaan ole siitä oikein koskaan tykännyt, koska minusta tuntuisi hassulta laittaa Nana ja Nana to Kaoru  tai Muotiunelmia ja Mushishi vierekkäin, kun sarjat ovat täysin eri maailmoista.

Aakkosjärjestys tekijän nimen mukaan olisi toinen vaihtoehto, joka mahdollistaisi sen, että saman tekijän tuotokset löytyisivät samasta paikasta. Aikaisemmin hyllyni ovatkin olleet ensisijaisesti mangakan mukaan järjestettynä. Uusin järjestelykierros käänsi ensisijaiseksi järjestysprioriteetiksi kuitenkin sen mangalehden, jossa sarja on ilmestynyt. Syynä oli lähinnä lehtituntemuksen kasvattaminen. Kun saman lehden sarjat ovat yhdessä, on helpompi sisäistää, millaisia sarjoja missäkin mangalehdessä pyörii.

Mangahylly_1

Shounen-hylly (klikkaamalla isommaksi)

Shounen-hyllyä on tilan takia sensuroitu Bleachin ja Naruton osalta, joista suurin osa on karkotettu pimeään loppusijoituspaikkaan sohvan taakse. Koska kyseisiä sarjoja ei kuitenkaan koskaan tule hiplailtua, on hyllyyn jätetty vain muutama edustaja näön vuoksi. Alin hylly on varattu isoille möhkälejulkaisuille jotka eivät muualle mahtuisi, ja sinne on eksynyt ilman erityisen hyvää syytä myös Natsume Onon tuotanto ja erinäisiä muita taiteellisesti ansioituneita seinen-teoksia.

Puukuosinen hylly on vähän höpsösti eri näköinen kuin muut valkoiset mangahyllyt, mutta onneksi sisustussilmä on meillä molemmilla vähäsen sinne päin, joten epäsointu ei suuremmin häiritse. Olkkarin jakajana toimiva Ikean torni huojuu vähän pelottavasti aina, kun käsittelen vähän ylempänä olevia pokkareita, joten olen ristinyt sen Huojutorniksi. Lue koko artikkeli »

Aiheet: Blogi, Länsiviihde, Manga, Välipala   Kommentteja: 2 »


Prinsessapäiväkirjat: Mulan, osa 2

1.1.2017 kello 17:27

Edelleen elokuvasta Mulan (1998)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

 mulan-intro2

Vieraaseen ulkomaailmaan omasta turvallisesta kotiympäristöstään astuva Mulan kasvaa haasteiden edessä.

Mulanin visuaalinen tyyli on siitä hyvin mielenkiintoinen, että siinä liikkeen kitkattomuus korostuu jopa enemmän kuin muissa Disneyn animaatioissa. Tämä saa kaiken liikkeen tuntumaan eteerisen sulavalta ja jopa painottomalta, ja luo leffaan erityisen visuaalisen flow’n. Se tuo leffaan hyvin erityisen ja eksoottisen ilmapiirin ja saa tarinan liukumaan eteenpäin. Myös leffan kirjava mutta murretun seesteinen värimaailma tuo oman panoksensa tähän vaivattomaan vaikutelmaan ja erityisesti Mulanin kaikkien asujen sävysonkroniasta syntyy tosi kivat kokonaisuudet.

Viimeksi käsiteltiin Mulanin persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia, ja nyt ovat vuorossa roolitus, erilaiset suhteet muihin hahmoihin sekä sympaattisuus.

2016 on hyvä karistaa taakse tällä analyysin jälkipuoliskolla. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


« Vanhemmat artikkelit /


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.