Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 15

15.12.2014 kello 09:45

Banana Fish

luukku-15-banaanikala

Tunnetta ja toimintaa.

Mangaka: Akimi Yoshida
Julkaisulehti ja -aika: Betsucomi (Shogakukan), 1985-1994
Pokkareita luettuna: 19/19
Milloin löysin: Jossain 2002-2003 paikkeilla
Mistä kertoo: Nykkiläinen jengipomo Ash ja Japanista saapunut valokuvaaja Eiji päätyvät metsästämään yhdessä mystistä Banana Fish -huumetta.

Matkani Banana Fishin kanssa on ollut epätavallisen pitkä. Aloitin lainaamalla sarjaa kirjastosta niihin aikoihin, kun kaupan pokkareihin lyötiin hinta sekä euroina että markkoina. Koska kirjastosta ei enempää saanut ja koska olin ehkä vähän liian pikkuinen ymmärtääkseni Akimi Yoshidan karua piirrosjälkeä, jäi lukeminen tuolloin kolmeen pokkariin.

Unohdin sarjan pitkäksi aikaa, ja aloin ostaa pokkareita vasta vuosia myöhemmin, kun Fantasiapeleistä löytyi vanhaa flipattua painosta höpsönhalpaan hintaan. Sitten ostelin uudempaa painosta lisää silloin tällöin ja vähitellen koukkuunnuin. Vaikka sarja on luettu iät sitten, on kerääminen edelleen kesken, sillä out of print -kurimuksen pyörteisiin hukkuneesta kolmannesta pokkarista saa nykyisin pulittaa kovan hinnan.

Muistan yhtäältä oikein hyvin sen, ettei sarja jaksanut herättää suurta kiinnostusta, kun alun perin aloitin lukemisen. Toisaalta mieleen on jäänyt erityisen selkeästi sarjan loppu, joka on yksi niistä noin neljästä mangalopetuksesta, jotka ovat repineet sydämeni ja kaikki muutkin sisuskaluni riekaleiksi. Sarjan yleissävy on muutenkin kokonaisuudessaan hurja, kun väkivalta leimuaa valtoimenaan. Rankin sisältö löytyy kuitenkin Ashin lapsuuteen liittyvästä hyväksikäytöstä ja muusta kamalasta, jota ei tarvitse sivuilla katsella, mutta joka kummittelee hahmon koko olemuksen taustalla.

Banana Fish erottuu sohjosarjain massasta erityisesti seinen-henkisen, Katsuhiro Otomon tyyliä muistattavan piirrosjälkensä ansiosta. Yoshida on yksi niistä harvoista shoujomangakoista, jotka eivät lainkaan seuraa tyttöinsarjojen visuaalisia sääntöjä. Hahmoilla on pienet silmät, vahvat leuat ja leveät hartiat. Ruutujako nojaa suorastaan kliinisen tiukasti suorakulmioihin, eikä tyttöjensarjoille tyypillisiä kukkais- ja muita kuviorastereita näy missään. Ronskissa visuaalisessa ilmeessä ei ole kerrassaan mitään herkkää, tyttömäistä tai siloiteltua.

Tunnepuolen kuvaus ja hahmovetoisuus kuitenkin tekevät ensisijaisen kohderyhmän selväksi. Ashin ja Eijin hienovaraisen homohtava suhde vetää intensiivisyydellään mukaansa, ja muutenkin sarja on täynnä mielenkiintoisia hahmojännitteitä ja monimutkaisia tunteita. Tämän klassikon uudelleen lukemiselle pitäisi ehdottomasti raivata aikaa lähitulevaisuudesta.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , , Kommentteja: 1 »


9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)

29.9.2011 kello 00:04

Tähän mennessä olen valittanut homomangan hahmoista ja seksin roolista, nyt vuorossa avautumista genren yleisestä kunnianhimottomuudesta.

7. Poikarakkaus on ainoa sisältö

No Touching At All:ssa ei ole mitään vikaa, mutta eipä hirveästi muistettavaakaan.

Pääparin suhteen lisäksi jaajotarinassa ei ole mitään muuta sisältöä, koska yaoi-genren pointtina on juuri kertoa siitä (epähomosta) homosuhteesta. Mitään muuta ei oikeasti tapahdu, vaikka välillä joissain hauskoissa skifiympäristöissä yritetäänkin kloonata Jeesusta ja muuta pinnallisella tasolla epämääräisen trololokiinnostavaa. Kulissitarina pornokohtauksen ympärillä on kuitenkin perinteisesti niin minimalistiseksi stripattu, ettei siihen mahdu enää mitään muuta kuin pakollinen ensitapaaminen, hetken kosiskelu ja sitten monta sivua täysin luokatonta panemista.

Tämä ei sinänsä ole yhtä anteeksiantamaton yaoitropee kuin monet muut, sillä kahden henkilön välisessä ihmissuhdedraamassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Odottaisin kuitenkin välillä jotain tarinallistakin kunnianhimoa. Olen viime aikoina lukenut aivan liian monta puhdasta poika tapaa pojan -tarinaa, joilla ei ole nätin ulkonäön ja ihan toimivan, joskin kaavamaisen draama-aineksen lisäksi juurikaan tarjottavaa, kuvan No Touching At All hyvänä esimerkkinä tällaisesta sinänsä onnistuneesta, mutta laimean fiiliksen jättävästä tarinasta.

Mielestäni se ihmissuhde voisi ihan hyvin olla pääosassa, vaikka teoksen sisältö ei siihen rajoittuisikaan. Parhaat fiktiiviset ihmissuhteet löytyvätkin tällaisista tarinoista, jotka tarjoavat muutakin sisältöä kuin pelkän ihmissuhteen. Useimmat BL-mangakat eivät vain ole niin hyviä tarinankertojia, että osaisivat sitoa tuotoksiinsa mitään muuta kuin sitä itseään. Useiden tarinankerronnallisten tasojen (esim limittyvät tarinakaari-, aika- tai tematiikkarakenteet) käyttäminen on monesti joko olematonta tai yritettynäkin kömpelöä tai vähintään lamaannuttavan yksinkertaista, mikä liittyy myös vahvasti seuraavaan ongelmakohtaani. Vielä harvempi tarinoitsija uskaltautuu jättämään homosuhteen kauemmas taka-alalle kertoakseen tarinaa jostain ihan muusta homohahmoilla.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 15 »


9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (2/3)

13.9.2011 kello 22:11

Viimeksi vikisin BL-sarjojen hahmoista, nyt vuorossa seksin käyttöön liittyvää itkuvalia.

4. Raiskaus merkitsee rakkautta

Caramel

Caramel: AMG THEIR LOVE IS SO TRUE!

Kun viimeksi rupesin pääsemään vauhtiin sen kanssa, miten kaikki on kehnoa homopornon porno-osuudessa, niin kaikkien harrastajien suosikki eli semiraiskaus rakkaudenosoituksena on tietysti otettava narinan aiheeksi. Jaajossa seme uhkailee, alistaa ja painostaa uken seksiin, koska ”sanasi sanovat ei, mutta kehosi sanoo kyllä”. Puku Okuyaman Caramel saa nihkeän hien pintaan, kun semen kämppiksenä asuva uke ei pakotuksen jälkeen uskalla moneen päivään tulla kotiin, mutta silti näiden suhde yritetään jostain syystä kuvata romanttisena ja ihana. Ja Caramel on vielä aika laimea tapaus, jos verrataan vaikka Yuki Shimizun BL-klassikko Love Modeen.

Semelle seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tuntematon käsite. Koska uke selvästi tykkää hänestä ja koska hänellä on kaikki fyysiset avut ottaa pienen ja heiveröisen uken anaalineitsyys, on hänellä tietysti pettämättömän harlekiiniromantiikan logiikan mukaan tähän oikeuskin. Ukehan selvästi nauttii siitä myös! Ei koskaan antanut hyväksyntäänsä tai ollut millään tasolla mukana toiminnassa, mutta kyllä pojan kroppa reagoi, kun oikeita vipuja väänteli (PUN INTENDED). Sen päättelemiseen, mikä tässä kuviossa on vikana, ei tarvita kuin muutama toimiva hermosynapsi.

Järkevän ihmisen äimistykseksi yaoimaailmassa kukaan ei huomaa mitään erityistä tässä menettelyssä. Ukekin jatkaa semen kanssa heilailua ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska hei, hänhän tosiaan tykkää semestä. Se, että seme juuri pakotti hänet seksiin sen kummemmin kyselemättähän vain kertoo siitä, miten kovasti seme haluaa häntä. Vaikka koulu olisi täynnä fiksumpia, paremman näköisiä ja persoonallisempia ihmisiä, seme on valkannut juuri uken kiintymyksensä kohteeksi, ja siitä sietää olla otettu. Sitä paitsi semellä on ollut traaginen lapsuus ja tämä käyttäytyy siksi inhottavasti ukea kohtaan. Täten on täysin ymmärrettävä, ettei seme osaa ilmaista tunteitaan muilla tavoin kuin työntämällä sukuelintään sinne, minne se ei kuulu.

Ideologisella tasolla tällainen käytös niin semen kuin ukenkin puolelta kuvottaa minua. Raiskaus sinänsä on mielestäni erittäin validi ja kiehtova käänne fiktiossa käsiteltäväksi, mutta yaoissa tarinan pääsuhteessa tapahtuvia raiskauksia ja raiskauksenluonteisia akteja käsitellään liian usein romanttisina toimintoina. Raiskauksen esittäminen kauniina ja puhtoisena romantiikkana on suurin piirtein halventavin mahdollinen näkökulma aiheeseen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 7 »


Kun kaskaat itkevät

25.7.2011 kello 21:34

Olen ehkä viime aikoina kutonut itselleni vähän herkkien itkukohtausten vihaajan mainetta, joten päätin ottaa esille muutamia erityisen hienoina pitämiäni esimerkkejä kohtauksista, joissa hahmojen kyynelehtiminen ei häiritse minua. Päinvastoin nämä kohtaukset ovat ehdottomasti eräitä kyseisten sarjojen parhaista hetkistä. Itse kyynelehtimisen määrä, rooli ja merkityksellisyys vaihtelevat näissä kohtauksissa muutenkin vahvaa toteutusta tukevasta lisämausteesta koko tilanteen pääpointtiin. Kaikille seuraaville anime- ja mangakohtauksille on kuitenkin yhteistä se, etteivät ne olisi ollenkaan yhtä upeita, jos kyyneleet puuttuisivat.

Itselläni itku ei ole yleensä kovin herkässä, vaikka olenkin joskus tunnustanut itkeneeni animua katsoessani (ja tähän lisättäköön, että kerran ala-asteella olen itkenyt Hevoshullun sarjakuvalle, jossa heppatyttö istui influenssaan kuolevan ponin vieressä koko yön). Koska en kuitenkaan itse jaksa vuodattaa kyyneliä kuin äärimmäisessä hädässä, koen itkemisen niin voimakkaaksi tunteenilmaisuksi, että vaadin itkukohtauksilta erityistä tarpeellisuutta itkevien hahmojen kannalta ja erityistä huolellisuutta toteutuksen kanssa.

Kaksisivuisia mangakuvia saa klikkaamalla isommaksi. Tekstissä on juonipaljastuksia sikäli, että kerron kussakin kohdassa, miksi hahmo itkee, mutta välttelen isompia spoileja muusta ympärillä tapahtuvasta.

Ashin konepistooli-itku (Banana Fish 6)

Luetaan poikkeuksellisesti vasemmalta oikealle, koska omistan vain vanhan flipatun version pokkarista.

Nuori jengipomo Ash päätyy pitkän kamppailun ja kovien niin henkisten kuin fyysisten kolhujen jälkeen laboratorioon, jossa hänen etsimäänsä mystistä huumetta on testailtu muun muassa erääseen hänelle erityisen läheiseen henkilöön. Ashin oli kokeilun tuloksena lopulta pakko ampua kyseinen henkilö kuoliaaksi. Labrassa kyhjöttää säälittävä liikuntakyvytön tutkija, joka pyytää Ashiä auttamaan, kun yksi kiinalanen kävi akupunkteeraamassa miehen lihashermot pullamössöksi ja ryöväämässä käytössä olleet huumesamplet. Ash ei kuitenkaan kuule mitään, mitä tutkija sanoo, sillä hänen katseensa osuu mainitun läheisen henkilön leikkauspöydällä makaavaan ruumiiseen, jonka aivot on pilkottu tieteelliseen käyttöön. Ashin sisällä napsahtaa, ja hän tyhjentää konepistoolinsa lippaan tutkijaan.

Banana Fishissä käsitellään alati järjettömän hirvittäviä asioita rautaisen kylmällä otteella. Tämä kohtaus on jäänyt päällimmäisenä mieleen silkan raa’an jäätävyytensä ansiosta. Ash on elänyt karun elämän, mutta hahmossa on silti lukijaa koskettavaa sisäistä lämpöä, ja hän on jengipiireissä arvostettu paitsi taitojensa ja älykkyytensä, myös tiukkojen arvojensa ja lojaaliutensa vuoksi. Tässä kohtauksessa hän rei’ittää täysin puolustuskyvyttömän, moraalisesta selkärangattomuudestaan huolimatta pahantahtoa vailla olevan miehen armottomasti ja ilman pienintäkään epäilystä tai myöhempää selvää katumusta. Teko on jo itsessään raaka ja kyseenalainen, mutta tutkijan ruumiin täydellinen, järjetön runtelu sarjatulella on myös täysin epäloogista ja tarpeetonta, sillä tutkija kuolee takuuvarmasti jo muutamaan ensimmäiseen luotiin.

Ashin enemmän herkkään hetkeen sopiva ahdistunut, mutta vakaa ilme ja poskilla valuvat kyynelvanat ovat valtavassa kontrastissa toiminnan kanssa. Tämä kertoo ennen kaikkea hänen täydellisestä psyykkisestä romahtamisestaan tilanteessa. Hän ei kykene lopettamaan ennen kuin on tuhonnut ystävänsä ruumiin häpäisseen ihmisen niin täydellisesti kuin mahdollista. Hän saa otteen itsestään taas pian sen jälkeen, kun tutkijasta ei epäilemättä ole jäljellä muuta kuin märkä läntti lattiassa, mutta tuon hetken ajan lukija ei voi kuin pidättää järkyttyneenä hengitystään, kun normaalisti tilanteen kuin tilanteen hallitseva karismaattinen ja kylmäpäinen nuorukainen kadottaa itsensä pieneksikin toviksi omaan tuskaansa. Ashin teko on äärimmäisen paheksuttava ja menee vahvasti hänen omia periaatteitaankin vastaan, mutta lukijan on mahdotonta moittia häntä, kun raivon sijasta hänen kasvoiltaan paistaa kyynelten raidoittama lamaannus. Hän ei tunnu edes olevan kunnolla tietoinen siitä, mitä tekee.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot, Manga  Tagit: , , , , , , , , , Kommentteja: 3 »


Joulukalenteri 2010 – 15. päivä

15.12.2010 kello 09:15

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Ash ja Eiji + Kubota ja Tokito

Tuplapläjäys!

Ash ja Eiji

Parisuhdeluokitus: ???
Mistä he ovat: Banana Fish; Akimi Yoshidan epämääräisen homossa kasariklassikossa metsästetään mystistä huumetta, kiemurellaan Nykin mafiapiireissä ja tapetaan ihan sikana porukkaa
Keitä he ovat: Mafiakunkun superälykäs ja –taitava kaikennähnyt nuori jengipomosuojatti ja kokematon japanilainen valokuvaajapoika

Kubota ja Tokito

Parisuhdeluokitus: ???
Mistä he ovat: Wild Adapter; Kazuya Minekuran epämääräisen homossa noir-tarinassa metsästetään mystistä huumetta, kiemurrellaan Yokohaman yakuza-piireissä ja tapetaan ihan sikana porukkaa.
Keitä he ovat: Yakuza-pomon entinen superälykäs ja –taitava kaikennähnyt nuori jengipomosuojatti ja muistinsa menettänyt poika

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Manga, Vertailu  Tagit: , , , Kommentteja: 7 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.