Joulukalenteri 2011: 14. päivä – sekalainen kerho

14.12.2011 kello 09:00

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Suurin osa kalenterin luukuista käsittelee onnistunutta ja voimakasta hahmosuunnittelua, mutta toisinaan eteen tulee sellaisiakin tapauksia, joissa lopputulos on syystä tai toisesta läsähtänyt kasaan kuin kotitekoinen tuulihattu. Tänään ja huomenna esittelenkin muutaman varoittavan esimerkin epäonnistuneista hahmodesign-yritelmistä. Kriteerinäni ei ole niinkään se, etten pidä designin tyylistä. Se, että irvistelen CLANNADin möllösilmäisille moetytöille, ei välttämättä tarkoita, että nämä olisivat hahmosuunnittelullisesti epäonnistuneita. Enemmän kyse on siitä, että mielestäni hahmosuunnittelun avulla yritetään näissä tapauksissa selvästi luoda tietynlaista mielikuvaa, mutta jokin on mennyt pieleen, eikä lopputulos toimi.

Hunter x Hunter

Seikkailushounenin päähenkilöt murjottavat epäkoherentin hahmosuunnittelunsa takia.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Taide ja tyyli  Tagit: , , , Kommentteja: 2 »


Joulukalenteri 2011: 6. päivä – kotimaista muotoilua

6.12.2011 kello 09:00

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Muumipeikko-sarjakuvat

Katsellaanpa itsenäisyyspäivän kunniaksi tänäkin vuonna suomalaista tuotantoa! Omassa perheessä Muumi-franchise on ollut rakkaimmassa muodossaan sarjakuvana. Tove ja Lars Janssonin taiteilemat Muumipeikko-strippitarinat sisältävät jos jonkinmoista ötökkää ja elukkaa. Muodot vaihtelevat muumiperheen pehmeästä pyöreydestä pitkänterävään Vilijonkkaan, kummitusmaisiin hattivatteihin ja pikkuruisiin siileihin. Otuksia on suuria ja pieniä, tummia ja vaaleita, ihmismäisempiä ja erikoisempia. Yksi vilkaisu sarjakuviin riittää kertomaan, että vain mielikuvitus on ollut rajana stripeissä juoksentelevien hahmojen visualisoinnissa – eikä sitä todellakaan ole tekijöiltä puuttunut.

”Joka pikku ötökällä rusetti on hännässään…”

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Länsiviihde, Taide ja tyyli  Tagit: Kommentteja: 2 »


Joulukalenteri 2010 – 12. päivä

12.12.2010 kello 09:15

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Muumipeikko ja Pikku Myy

”Montako sahaa tarvitset yhteen puuhun?”

Parisuhdeluokitus: ystävät
Mistä he ovat: Muumilaakson tarinoita; valkoiset virtahepopeikot seikkailevat satumaassa.
Keitä he ovat: Seikkailunhaluinen muuminuorukainen ja pippurinen pikkuneiti

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Joulukalenteri  Tagit: Kommentteja: 9 »


Täydellisyys ärsyttää, y/n?

4.4.2010 kello 21:04

Viimeksi vaahtosin siitä, miten Mononoke Himen päähenkilö Ashitaka saa otsasuonen tykyttämään, joten ajattelin laajentaa hieman tästä aiheesta.

Päähenkilöhahmot ovat yleensä muita keskeisiä henkilöitä suuremmassa vaarassa suistua kahteen yleisesti aika epätoivottavaan suuntaan. Yhtäällä heidät höylätään särmättömiksi samaistumiskohteiksi yleisölle. Kielekkeen tälle puolelle tipahtaneet päähenkilöt ovat tylsiä ja suurimmaksi osaksi täysin keskivertoja hajuttomia ja mauttomia nahjuksia, joita yleisö jaksaa sietää ainoastaan päästäkseen seuraamaan mielenkiintoisempia muita hahmoja tai tarinaa (haaremisarjojen näkökulmajannut lienevät pahamaineisin esimerkki). Sille toiselle puolelle taas liukuvat nämä Ashitakan kaltaiset kaikkivoipaiset messiaat, jotka tuntuvat pystyvän ihan mihin tahansa sitten ryhtyvätkin saamatta edes hikeä pintaan. Näissä täydellisissä hahmoissa minua kismittää erityisesti kaksi seikkaa, joista kumpi tahansa saa yleensä aikaan irvistelyä.

(Joskus nämä hahmot ovat toki muitakin keskeisiä hahmoja kuin nimenomaan näkökulmahenkilöitä. Yleistäen voisi ehkä sanoa, että mitä kauemmas näkökulmahenkilöstä mennään, sitä vähäisemmäksi täydellisyysärsytyskin käy.)

Ensinnäkin moraalinen oikeellisuus on omiaan aiheuttamaan suonenvetoa. Ashitakassa jäi kismittämään juuri se, että hän valitsee aina moraalisesti oikein, eivätkä nämä valinnat edes aiheuta minkäänlaista sisäistä konfliktia hänessä. Samoin jaksan edelleen muistella kauhulla niitä aikoja, kun kavereiden yllytyksestä rupesin lukemaan R.A. Salvatoren Forgotten Realms -fantasiakirjoja, joiden päähenkilö Drizzt Do’Urdenin moraalinen kartta on täynnä toinen toistaan rasittavampia hyveitä. Sarjan vanhimmassa trilogiassa (Jäätuulen laakso) Drizzt toimii vielä ilman suurempaa headdeskausta, kun hänen alkuperäistä ”lolol tuollon jotain örkkejä meen teurastamaan ne ihan huvin vuoks :D” -asennettaan ei ole vielä korvattu myöhempien kirjojen moraalinysvöilyllä. Kaikki muutkin kirjojen päähenkilötiimin jäsenet saavat toki varsinkin myöhemmissä kirjoissa osansa ylihyvistelystä, joten olin valitettavasti kurkkuani myötä Salvatorea siihen mennessä, kun pääsin niihin kirjoihin, jotka olisivat keskittyneet enemmän antagonistirintaman kiinnostavampiin hahmoihin.

Tällainen sisäänrakennettu täydellinen hyveellisyys inhottaa yleensä vain, jos sillä on takanaan tekijöiden täysi tuki, kuten normaalisti on asian laita. Toisin sanoen kun tekijä tai tekijät antavat kerronnan kautta ymmärtää ihannoivansa päähenkilöään täysin rinnoin. Jos tämä ihannointifunktio jää pois, saattaa hahmo kasvaa ihan mielenkiintoiseksikin. Trigunin Vashista esimerkiksi pidän kovasti, sillä hänen sinänsä moraalisilla ylikierroksilla käyvä vakaumuksensa olla tappamatta ketään kireimmässäkään pinteessä on ainakin animessa esitetty kera tervejärkisen kritiikin tekemällä selväksi, kuinka hankalaksi moinen vakaumus tekee henkipaton elämän.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Avautuminen, Hahmot, Manga  Tagit: , , , , Kommentteja: 20 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.