Liebster Award

30.1.2016 kello 21:43

Viime aikoina suomi-blogeissa on kierrellyt ilmiö nimeltä Liebster Award, ja kuun alussa Court of Eleanorin Eleanor antoi tunnustuksen Missing Linkille, kiitoksia tästä ja hauskoista kysymyksistä!

liebster

Tunnustuksen tarkoituksena on jakaa huomiota vähemmän tunnetuille blogeille, ja tunnustukset kiertävät blogin pitäjältä toiselle seuraavien sääntöjen mukaisesti:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Koska hauskat kiertokirjeet ovat hauskoja, jaan tunnustusta seuraaville blogeille:

Afureko
Animepyon
Hyvät, pahat ja otakut
Wasurenagusa
Pyörivä nuoli
Kalevala Snark

Lukijamäärien kelvollisuudesta en tiedä, Afureko ainakin on aika tunnettu ja vakiintunut, mutta olennaisin kriteeri on, että ajattelin, että näillä tyypeillä voisi olla hauskaa vastata kysymyksiin ja heidän vastauksensa voisi olla hauskaa lukea. Joukossa on vähän erityyppisiä blogeja, mutta ainakin niitä yhdistää pitäjien ihastus fiktioon, joten sitä käsittelevät kysymyksenikin. Jos kysymykset tuntuvat hauskoilta niin niihin saa toki vastata kuka tahansa blogini lukija omassa blogissaan, kommenteissa tai vaikka Twitterissä.

Tunnustuksen saajat voivat siis halutessaan jakaa sitä eteenpäin ja/tai vastata alla esittämiini kysymyksiin tai osaan niistä fiiliksen mukaan:

1. Lapsuuden suosikkiteos, joka ihastuttaa, viihdyttää ja/tai tekee vaikutuksen edelleen?
2. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita negatiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
3. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita positiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
4. Viimeisin kuluttamasi teos, joka kosketti sieluasi syvästi?
5. Teos, josta olisit halunnut kaikella sydämelläsi pitää mutta et vain pysty?
6. Teos, josta et olisi ikinä uskonut pitäväsi, mutta päädyit yllättäen tykkäämään kuitenkin?
7. Onko fiktiohahmo saanut sinut joskus syvästi liikuttumaan? Jos niin kuka?
8. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen jännittävän visuaalisen toteutuksensa takia?
9. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen musiikkiensa takia?
10. Teos, jossa on viehättänyt erityisesti maailmanrakennuksensa/lorensa takia?
11. Kolme kivointa Disney-neitoa? (Sori spesifisyys mutta tämä on tärkeää!)

Alla sitten Eleonorilta saamani kysymykset ja vastaukset:

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Blogi, Länsiviihde, Manga, Meta, Nostalgia  Tagit: , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 8 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 17

17.12.2014 kello 09:45

Saiyuki

luukku-17-saiyuki

Dramaattista posetusta ja hienoja hetkiä.

Mangaka: Kazuya Minekura
Julkaisulehti ja -aika: Saiyuki: GFantasy (Square Enix), 1997-2002; Reload: Zero-Sum (Ichijinsha), 2002-2009; Reload Blast: Zero-Sum, 2009-; Gaiden: Zero-Sum Ward, 2000-2009; Ibun: Zero-Sum Ward, 2009-
Pokkareita luettuna: Suunnilleen kaikki/9+10+2+4+1+
Milloin löysin: 2006
Mistä kertoo: Neljä jätkää lähtevät matkaamaan länteen palauttaakseen rauhan ihmisten ja youkaiden välille Journey to the West -kiinalaiseepoksen uusversioinnissa.

Saiyukiin iskin silmäni Banana Fishiä myöhemmin. Se on kuitenkin kulkenut mangamatkallani mukana tasaisemmin siitä lähtien, kun otetaan huomioon kaikki sarjaperheen tulemiset alkuperäisestä Saiyukista suoriin jatko-osiin (Saiyuki Reload ja Saiyuki Reload Blast) ja esiosiin (Saiyuki Gaiden ja Saiyuki Ibun). Yksikään toinen manganimike ei ole jättänyt muistoihini yhtä montaa tärkeää, voimakkaita tunteita nostattavaa hetkeä.

Minut meinaa nielaista tunneähky, kun rupean vain ajattelemaankin suosikkihetkiäni Saiyukin varrelta. Kun normaalisti porukan epäkypsin Goku lätkäisee mahjong-palikat pöydälle ja rökittää lannistusmielen pois matkakumppaneista. Kun nuori Gojyo istuu ahdistuneena huoneessaan isoveljen rauhoitellessa väkivaltaiseksi käynyttä äitipuolta. Kun Hakkai tuo Gojyolle sateenvarjon. Kun Konzen palauttaa berserk-Gokun järkiinsä. Kun Goku ihailee Gatin lihaksia. Kun pääantagonisti Ukoku luuttuaa Sanzolla lattioita. Kun Gojyo itkee katarttisesti välibossin luokse johtavilla portailla. Kun kuusi miinus kaksi on yhteensä nolla mandariinia, koska jokainen päänelikosta syö yhden.

Mieleeni ikimuistoisina pinttyneitä hetkiä on niin valtavasti, ettei niistä ole mahdollista listata kuin murto-osa. Pieniä ja suuria, hauskoja ja liikuttavia, dramaattisia ja arkipäiväisempiä, niitä vain riittää. Saiyukissa viehättää myös sen suuruus tarinana, ja useaan tytärsarjaan jakaminen rytmittää sitä mielenkiintoisesti.

Saiyuki Gaiden sisältää yhden niistä neljästä sydämensirpaloijalopetuksesta, jotka mainitsin Banana Fishistä kirjoittaessani. Minekuran kynästä on lähtöisin myös toinen tällainen erityisen ihanankamalankomea ja katkeransuloisenhirveä loppu. Kyseessä olevasta Stigma-tarinasta ja siihen liittyvistä fiiliksistäni voi lukea tänään tilaajille ilmestyvästä uusimmasta Anime-lehdestä numero 80, Lukemattomia mangoja -palstalta.

Myös Minekuran Wild Adapter on herättänyt kaikki tunteet ja enemmänkin. Minekura-tägi paljastaa kaikki blogiin kirjoittamani lukuisat fiilikset hänen töistään, enkä siltikään ole ehtinyt kirjoittaa kaikesta merkittävästä vielä. Mikään toinen teos ei ole tainnut iskeä ihan yhtä kovalla voimalla sieluun ja sydämeen kuin Minekuran sarjat.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)

29.9.2011 kello 00:04

Tähän mennessä olen valittanut homomangan hahmoista ja seksin roolista, nyt vuorossa avautumista genren yleisestä kunnianhimottomuudesta.

7. Poikarakkaus on ainoa sisältö

No Touching At All:ssa ei ole mitään vikaa, mutta eipä hirveästi muistettavaakaan.

Pääparin suhteen lisäksi jaajotarinassa ei ole mitään muuta sisältöä, koska yaoi-genren pointtina on juuri kertoa siitä (epähomosta) homosuhteesta. Mitään muuta ei oikeasti tapahdu, vaikka välillä joissain hauskoissa skifiympäristöissä yritetäänkin kloonata Jeesusta ja muuta pinnallisella tasolla epämääräisen trololokiinnostavaa. Kulissitarina pornokohtauksen ympärillä on kuitenkin perinteisesti niin minimalistiseksi stripattu, ettei siihen mahdu enää mitään muuta kuin pakollinen ensitapaaminen, hetken kosiskelu ja sitten monta sivua täysin luokatonta panemista.

Tämä ei sinänsä ole yhtä anteeksiantamaton yaoitropee kuin monet muut, sillä kahden henkilön välisessä ihmissuhdedraamassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Odottaisin kuitenkin välillä jotain tarinallistakin kunnianhimoa. Olen viime aikoina lukenut aivan liian monta puhdasta poika tapaa pojan -tarinaa, joilla ei ole nätin ulkonäön ja ihan toimivan, joskin kaavamaisen draama-aineksen lisäksi juurikaan tarjottavaa, kuvan No Touching At All hyvänä esimerkkinä tällaisesta sinänsä onnistuneesta, mutta laimean fiiliksen jättävästä tarinasta.

Mielestäni se ihmissuhde voisi ihan hyvin olla pääosassa, vaikka teoksen sisältö ei siihen rajoittuisikaan. Parhaat fiktiiviset ihmissuhteet löytyvätkin tällaisista tarinoista, jotka tarjoavat muutakin sisältöä kuin pelkän ihmissuhteen. Useimmat BL-mangakat eivät vain ole niin hyviä tarinankertojia, että osaisivat sitoa tuotoksiinsa mitään muuta kuin sitä itseään. Useiden tarinankerronnallisten tasojen (esim limittyvät tarinakaari-, aika- tai tematiikkarakenteet) käyttäminen on monesti joko olematonta tai yritettynäkin kömpelöä tai vähintään lamaannuttavan yksinkertaista, mikä liittyy myös vahvasti seuraavaan ongelmakohtaani. Vielä harvempi tarinoitsija uskaltautuu jättämään homosuhteen kauemmas taka-alalle kertoakseen tarinaa jostain ihan muusta homohahmoilla.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 15 »


Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 4/4)

12.6.2011 kello 22:39

Nyt seuraa Kazuya Minekuran oheistaidetta käsittelevän postaussarjan viimeinen osa, jossa mielenkiintoni kohteena on se, miten Minekura käyttää symboliikkaa ja liittää merkityksiä kuvitukseensa sen sijaan että tyytyisi pelkästään piirtämään nättejä poikia cooleissa asennoissa. Lopuksi vielä sananen huumorista ja artin suurimmasta puutteesta.

Osa 1 – piirrostyyli ja tyylin sarjakohtaisuus
Osa 2 – kuvan fokus ja visuaalinen kokeilullisuus
Osa 3 – kuvasarjat ja asettelu

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Seuraavaksi sitten Desucon. Tulkaahan moikkaamaan jos pistän jostain silmään.

Symboliikka

Minekuran artti useimmiten myös kertoo jotain olennaista hahmoista tai tarinasta. Joskus kyse on aika suoraviivaisista kollaaseista, jotka selkeästi viittaavat tiettyyn juonikaareen.

Seiten Taisei -Goku vauhdissa.

Yllä oleva kuva näyttää vähän sotkuiselta, mutta itse asiassa tiivistää aivan loistavasti ja erittäin kattavasti sen, mitä kukin hahmoista kyseisessä kohtauksessa tekee. (Esimerkiksi vasemman alakulman Hazel ja Gat seisovat katselemassa tapahtumia vieressä hyödyttöminä mutta intensiivisesti.) En kuitenkaan tarkoita, että kyseinen tarinakaari olisi ollut jotenkin kovin yksinkertainen, sillä pidän sitä erittäin hienona ja tärkeänä välipysäkkinä poikien matkalla. Tällaiset useita eri mittakaavassa piirrettyjä hahmoja esittelevät suoraan johonkin tarinanpätkään liittyvät kuvat jäävät ehdottomasti selkeämpien ja vähemmän suorasukaisten sisarustensa jalkoihin, mutta niistäkin löytyy ihailtavaa, kun jaksaa hieman katsoa.

Suurempia uuh aah ooh -elämyksiä taas tarjoilevat symbolisemmin ja/tai epäsuoremmin aihettaan lähestyvä artti, jota onneksi riittää. Kuvasarjat-kohdassa mainitsemani kaksi ensimmäistä kuvaparia ovat molemmat hyviä esimerkkejä. Monesti kuvat kertovat jotain olennaista hahmoista ja heidän suhteistaan. Saiyukin poikien perheyttä esimerkiksi korostetaan jatkuvasti.

Saiyuki-nelikon keskinäissuhteet kokoaa varsin osuvasti porukan toisiinsa tutustumisesta kertovan Be There -takaumatarinakaaren ensimmäinen kansikuva. Huomaa, etteivät Hakkain ja Sanzon välillä olevat käsiraudat ole kiinni kummankaan ranteessa, mikä tuo esille heidän väliensä suhteellisen koleuden verrattuna nelikon muihin keskinäissuhteisiin.

Hitsi miten toivoisin että Minekura tekisi tästä uuden version (jollaisia hän on tehnyt useammankin kerran vanhemmasta artistaan, esimerkkinä piirrostyyli-osion asekuvasarja)

Valkoiset siivet ja höyhenet ovat ikiaikaista viattomuuden symboliikkaa, ja Stigman Tit-poika saakin moneen otteeseen siivet selkäänsä ja sulkia ympärilleen, eikä suinkaan syyttä – voisihan koko Stigman halutessaan tiivistää enkelin ja demonin kamppailuksi yhden miehen sielusta, vaikka moinen kuvaus ei niin henkeäsalpaavan kauniille tarinalle oikeutta teekään. (Muutenkin suurin osa kokonaan värillisen Stigman yksittäisistä sivuista voisi melkein mennä oheistaiteesta.)

Minekuran perhoset eivät ole aina pahoja, mutta Stigmassa musta perhonen toimii hienosti vastapainona Tintin enkelinsiivelle.

Toisaalta kun viattomuuden siivet puskevat verisinä esiin ensimmäisen Saiyuki-sarjan pääbossi Kamisaman selästä, symboli saa kieromman, mutta aivan yhtä osuvan merkityksen (hyvin samaan tapaan kuin Jeesus-Hazel vääristää ylivalotuksen sädekehävaikutuksen). Kamisaman julmuus on jälkeenjäänyttä lapsen julmuutta, ja tämä kuva saa poikarukan näyttämään karmivan kieroutuneella tavalla viattomalta onnistuen siten kuvaamaan hänet erittäin fiksusti ja autenttisesti.

Mun tulee aina niin surku Kamisamaa, kun sillä ei ole edes oikeaa nimeä ;_____;

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 6 »


Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)

5.6.2011 kello 21:20

Jatkan jälleen Kazuya Minekuran oheistaiteen ylivoimaisesta parhaudesta vaahtoamista.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi piirrostyyliä ja artin tyyliriippuvaisuutta sarjan mukaan.
Toisessa osassa vuorossa olivat kuvan fokus ja visuaalinen kekkalointi.
Tänään kirjoituksen aiheena ovat kuvasarjat ja kuvien asettelu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kuvasarjat

En ole nähnyt yhdenkään toisen mangakan tai muunkaan kuvataiteilijan käyttävän yhtä paljon kuvasarjoja, joissa jokaisen yksittäisen kuvan asettelu tai tyyli korreloi muiden sarjan kuvien kanssa. Yksittäinen sarjan kuva voi olla hieno ja kiva ihan sellaisenaan, mutta se tarvitsee säännönmukaisesti muita saman sarjan jäseniä päästäkseen todella oikeuksiinsa ja näkyäkseen täydessä loistossaan.

Yksi suosikkikuvasarjoistani on tämä Stigma-pari, jossa mustavalkoisuus, suljetut silmät ja ilmeiden ja varjostusten muutos luovat aivan erilaisen tunnelman jälkimmäisessä kuvassa, vaikka sen asettelu onkin tismalleen sama kuin ensimmäisen kuvan.

Kuvapari tuo esille myös Minekuran suosikkihahmosuhdetta: Muistinsa menettänyt Stork huolehtii Tintti-pojasta, mutta takertuu itse henkisesti tämän tukeen.

Seuraava Wild Adapterin kuvapari toimii samalla logiikalla. Mustavalkoisuus ja punaisena hohtava veri kääntävät kuvan tunnelman täysin päälaelleen.

Veriroiskeet ovat muutenkin kohtuullisen kovassa käytössä Minekuran artissa.

Kummassakin näistä kuvapareista yllättäen se jälkimmäinen, mustavalkoinen kuva ikään kuin paljastaa päähenkilöiden suhteesta jotain sellaista, joka on kyseisissä sarjakuvissa itsessäänkin luettava rivien välistä.

Saiyukin jätkät ovat saaneet sarjaluonnehdintaa varmaan miljoonaan kertaan. Näissä kuvasarjoissa päänelikko kuvataan yleensä yksin, mutta kuvien sarjaluonteisuuden ansiosta kuitenkin ryhmässä. Itse sarjassa hahmojen dynamiikoissa on myös havaittavissa samanlaista asetelmaa, sillä he eivät koskaan lakkaa kailottamasta sitä, miten ovat vain omalla puolellaan, mutta silti yhdenkin jäsenen puuttuminen lamauttaa koko ryhmän. Yksi omista suurimmista suosikeistani on kaunis niitty-sarja, jossa hahmot esitetään melko poikkeuksellisesti erikokoisina ja eri kulmista.

Sarjaan kuuluu lisäksi viides, koko nelikon yhteen kokoava kuva, joka julkaistiin erikseen seuraavassa taidekirjassa.

Tässä taas tyypillisempi ja pirteämpi esimerkki, josta myös suuresti pidän, koska sydämiä:

Minekuran söpö huumorintaju pääsee oikeuksiinsa.

Saiyukin ja Saiyuki Gaidenin pojista on olemassa useampiakin toisiaan peilaavia kuvapareja. Käy järkeen, sillä Saiyukin joukkio koostuu Gaiden-poikien reinkarnaatioista. Tällaisetkin parit muistavat aina huomioida, ettei kyse ole samoista hahmoista, vaan eri inkarnaatioiden erilaiset taustat ja piirteet tulevat esille. Esimerkiksi alla vasemmalla Saiyukin aggressiivinen blondipappi Sanzo riehuu revolverinsa kanssa kuin viimeistä päivää. Oikealla taas Gaidenin hienohelmainen taivasbyrokraatti Konzen on jäädä toimintavalmiimpien tovereidensa jalkoihin.

Sanzo: ”Ärsytä mua ja kuole.”
Konzen: ”Hei, ei juosta käytävillä!”


Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 6 »


Lyhyestä laatua

23.3.2011 kello 00:23

(Hei mitä tämä on, Arana päivittää taas vaihteeksi.)

Manga on tilaa vievä formaatti. Yhteen pokkariin mahtuu vain rajallinen määrä informaatiota, mikä tekee mielekkäiden lyhyiden tarinoiden kynäilemisestä melko haastavan tehtävän varsinkin hahmojen kannalta. Koska manga tunnetusti maksaa ja opiskelijan varat ovat vähäiset, lyhyilläkin mangakertomuksilla on toki paikkansa manganystävän kirjahyllyssä, sillä vaikka 19-osainen Banana Fish on äärimmäisen hieno tarina, sen kerääminen ja lukeminen vaatii niin ajallista kuin rahallistakin panostusta. Onneksi vähemmän on kuitenkin joskus enemmän, kuten seuraavat neljä kovasti arvostamieni mangakojen kynistä muotoutunutta yksiosaista tarinaa osoittavat.

Toistaiseksi jälkimmäiset kaksi ovat valitettavasti monelle vielä kielimuurin takana, kun kukaan ei ole älynnyt niitä englanniksi julkaista ainakaan mitään virallisia teitä.

Fumi Yoshinaga: All My Darling Daughters

Tämä teos löytyi suunnilleen jokaisen mangablogin vuoden 2010 parhaimmisto -listalta, eikä lainkaan aiheetta. Vaikka All My Darling Daughters koostuu viidestä jokseenkin itsenäisestä kertomuksesta, luonnehtisin sitä enemmän yhtenäiseksi tarinaksi kuin novellikokoelmaksi. Kertomukset liittyvät toisiinsa koko ajan mukana kulkevan kehyskertomuksen, määrätietoisen rakenteen ja temaattisen yhteisyyden kautta hyvin samaan tapaan kuin eräässä suosikkikirjoistani, Leena Krohnin maailmanlopun konseptia eri kulmista käsittelevässä Pereat Mundusissa (jonka alaotsake onkin osuvasti ”Romaani, eräänlainen”). Kertomusten keskiössä ovat milloin äitinsä hyvin nuoresta uudesta aviomiehestä järkyttyvä tytär, milloin kolmen nuoruudenystävyksen tulevaisuudenunelmat. Ne etenevät Yoshinagalle tyypilliseen tahtiin erittäin maanläheisenä, ihmissuhteita tutkiskelevana draamana.

Yoshinaga lukeutuu suosikkimangakoihini muiden syiden muassa poikkeksellisen terävähuomioisen yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Darling Daughters ihastuttaa hänenkin mittapuullaan harvinaisen korkeana omistautumisena aiheelle. Kokonaisuus tarkastelee osatarinoidensa kautta japanilaista yhteiskuntaa erityisesti siellä elävien naisten vinkkelistä, enkä voi sanoa koskaan törmänneeni yhtä yhteiskunnallisesti tiedostavaan ja älykkääseen tuotteeseen. Tarina ei sorru hiukkaakaan mustavalkoiseen ajatteluun, vaan lähestyy aihettaan realistisesti ja ilman rankkoja stereotyypittelyjä.

Vaikka mainittu yhteiskuntakritiikki on huomattavassa roolissa, tarinan sydän kumpuaa ennen kaikkea draamasta, joka on luonnollisesti taattua Yoshinaga-laatua, mutta kerrankin pääroolit täyttyvät naisilla. He ja heidän lähipiirinsä tuntuvat mangakuvioihin tottuneen silmissä suorastaan hämmentävän aidoilta ja todellisilta ihmisiltä vahvuuksineen, puutteineen, päähänpinttymineen ja omituisuuksineen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 4 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.