Kategoriat
Anime Blogi Länsiviihde Manga Meta Nostalgia

Liebster Award

Viime aikoina suomi-blogeissa on kierrellyt ilmiö nimeltä Liebster Award, ja kuun alussa Court of Eleanorin Eleanor antoi tunnustuksen Missing Linkille, kiitoksia tästä ja hauskoista kysymyksistä!

liebster

Tunnustuksen tarkoituksena on jakaa huomiota vähemmän tunnetuille blogeille, ja tunnustukset kiertävät blogin pitäjältä toiselle seuraavien sääntöjen mukaisesti:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Koska hauskat kiertokirjeet ovat hauskoja, jaan tunnustusta seuraaville blogeille:

Afureko
Animepyon
Hyvät, pahat ja otakut
Wasurenagusa
Pyörivä nuoli
Kalevala Snark

Lukijamäärien kelvollisuudesta en tiedä, Afureko ainakin on aika tunnettu ja vakiintunut, mutta olennaisin kriteeri on, että ajattelin, että näillä tyypeillä voisi olla hauskaa vastata kysymyksiin ja heidän vastauksensa voisi olla hauskaa lukea. Joukossa on vähän erityyppisiä blogeja, mutta ainakin niitä yhdistää pitäjien ihastus fiktioon, joten sitä käsittelevät kysymyksenikin. Jos kysymykset tuntuvat hauskoilta niin niihin saa toki vastata kuka tahansa blogini lukija omassa blogissaan, kommenteissa tai vaikka Twitterissä.

Tunnustuksen saajat voivat siis halutessaan jakaa sitä eteenpäin ja/tai vastata alla esittämiini kysymyksiin tai osaan niistä fiiliksen mukaan:

1. Lapsuuden suosikkiteos, joka ihastuttaa, viihdyttää ja/tai tekee vaikutuksen edelleen?
2. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita negatiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
3. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita positiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
4. Viimeisin kuluttamasi teos, joka kosketti sieluasi syvästi?
5. Teos, josta olisit halunnut kaikella sydämelläsi pitää mutta et vain pysty?
6. Teos, josta et olisi ikinä uskonut pitäväsi, mutta päädyit yllättäen tykkäämään kuitenkin?
7. Onko fiktiohahmo saanut sinut joskus syvästi liikuttumaan? Jos niin kuka?
8. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen jännittävän visuaalisen toteutuksensa takia?
9. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen musiikkiensa takia?
10. Teos, jossa on viehättänyt erityisesti maailmanrakennuksensa/lorensa takia?
11. Kolme kivointa Disney-neitoa? (Sori spesifisyys mutta tämä on tärkeää!)

Alla sitten Eleonorilta saamani kysymykset ja vastaukset:

Kategoriat
Anime Hype Manga Taide ja tyyli Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri

Tänään tarjolla lisää pohdintoja Tokion-reissun ostoksista. Viimeksi mietin Animate-kauppoja, taidekirjoja ja oheistuotekilluttimia, ja anime- ja mangatouhotukset ovat edelleen keskiössä. Kuroshitsuji-varoitus pätee yhä, vaikka vähän muutakin löytyy.

Kuvia saa klikkaamalla isommiksi.

Mangalehdet

Kuroshitsujin kotilehti GFantasyn uusin numero piti ostaa ihan vain siksi, että Yana Toboson piirtämä hehkuvan turkoosi Kuroshit-kansi erottui yhtenäisen vaalealla ja yllättävällä värimaailmallaan lehtihyllystä aivan upeasti. Varsinkin Ikebukuron Animaten valtavat GFantasylle omistetut hyllyrivit näyttivät läpitunkevassa vaaleansinisyydessään vaikuttavilta. On hauskaa nähdä Tobosolta välillä tällaisia kirkkaampia kuvia, kun sarjan yleisilme on melko synkkä. Lehden uusi Kuroshit-chapteri tuli selattua läpi, ja puumaneito ilahtui Cielin kylpykohtauksesta. Kasva hienoksi mieheksi Ciel, odotan sinua! ;__;

GFantasy

GFantasyn kansien ehdotonta parhaimmistoa.

Kategoriat
Joulukalenteri Manga Nostalgia

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 17

Saiyuki

luukku-17-saiyuki

Dramaattista posetusta ja hienoja hetkiä.

Mangaka: Kazuya Minekura
Julkaisulehti ja -aika: Saiyuki: GFantasy (Square Enix), 1997-2002; Reload: Zero-Sum (Ichijinsha), 2002-2009; Reload Blast: Zero-Sum, 2009-; Gaiden: Zero-Sum Ward, 2000-2009; Ibun: Zero-Sum Ward, 2009-
Pokkareita luettuna: Suunnilleen kaikki/9+10+2+4+1+
Milloin löysin: 2006
Mistä kertoo: Neljä jätkää lähtevät matkaamaan länteen palauttaakseen rauhan ihmisten ja youkaiden välille Journey to the West -kiinalaiseepoksen uusversioinnissa.

Saiyukiin iskin silmäni Banana Fishiä myöhemmin. Se on kuitenkin kulkenut mangamatkallani mukana tasaisemmin siitä lähtien, kun otetaan huomioon kaikki sarjaperheen tulemiset alkuperäisestä Saiyukista suoriin jatko-osiin (Saiyuki Reload ja Saiyuki Reload Blast) ja esiosiin (Saiyuki Gaiden ja Saiyuki Ibun). Yksikään toinen manganimike ei ole jättänyt muistoihini yhtä montaa tärkeää, voimakkaita tunteita nostattavaa hetkeä.

Minut meinaa nielaista tunneähky, kun rupean vain ajattelemaankin suosikkihetkiäni Saiyukin varrelta. Kun normaalisti porukan epäkypsin Goku lätkäisee mahjong-palikat pöydälle ja rökittää lannistusmielen pois matkakumppaneista. Kun nuori Gojyo istuu ahdistuneena huoneessaan isoveljen rauhoitellessa väkivaltaiseksi käynyttä äitipuolta. Kun Hakkai tuo Gojyolle sateenvarjon. Kun Konzen palauttaa berserk-Gokun järkiinsä. Kun Goku ihailee Gatin lihaksia. Kun pääantagonisti Ukoku luuttuaa Sanzolla lattioita. Kun Gojyo itkee katarttisesti välibossin luokse johtavilla portailla. Kun kuusi miinus kaksi on yhteensä nolla mandariinia, koska jokainen päänelikosta syö yhden.

Mieleeni ikimuistoisina pinttyneitä hetkiä on niin valtavasti, ettei niistä ole mahdollista listata kuin murto-osa. Pieniä ja suuria, hauskoja ja liikuttavia, dramaattisia ja arkipäiväisempiä, niitä vain riittää. Saiyukissa viehättää myös sen suuruus tarinana, ja useaan tytärsarjaan jakaminen rytmittää sitä mielenkiintoisesti.

Saiyuki Gaiden sisältää yhden niistä neljästä sydämensirpaloijalopetuksesta, jotka mainitsin Banana Fishistä kirjoittaessani. Minekuran kynästä on lähtöisin myös toinen tällainen erityisen ihanankamalankomea ja katkeransuloisenhirveä loppu. Kyseessä olevasta Stigma-tarinasta ja siihen liittyvistä fiiliksistäni voi lukea tänään tilaajille ilmestyvästä uusimmasta Anime-lehdestä numero 80, Lukemattomia mangoja -palstalta.

Myös Minekuran Wild Adapter on herättänyt kaikki tunteet ja enemmänkin. Minekura-tägi paljastaa kaikki blogiin kirjoittamani lukuisat fiilikset hänen töistään, enkä siltikään ole ehtinyt kirjoittaa kaikesta merkittävästä vielä. Mikään toinen teos ei ole tainnut iskeä ihan yhtä kovalla voimalla sieluun ja sydämeen kuin Minekuran sarjat.

Kategoriat
Blogi Manga Meta

Zero-Sum ja erinäisiä muita projekteja

Projekti Zero-Sum

Tässä jokunen viikko sitten etsiessäni kivoja mangasarjoja ranskalaisesta mangaensyklopedia manga-news.comista sain päähäni yhden vuoden hienoimmista ajatuksista. Päätin ryhtyä keräämään hyllyyn kaikkia Ichijinsha-kustantamon fantasiatoimintajosei-lehti Comic Zero-Sumissa ilmestyneitä sarjoja, joita julkaistaan ihmisten kielillä eli minun tapauksessani siis englanniksi ja ranskaksi – suomeksi ja ruotsiksi kun näistä ei vielä mitään saa.

En tunne lehden tuotantoa erityisen hyvin, enkä ole lukenut kovin monia siinä ilmestyneitä sarjoja, mutta vähän vilkuillessani ranskankielistä tarjontaa huomasin entistä konkreettisemmin seikan, johon olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota. Kaikki lehdessä ilmestyvä tavara tapaa olla aivan järkyttävän nättiä – ainakin pintapuolin kansien perusteella vilkaistuna ja varsinkin näin nuoren naislukijan näkökulmasta. Androgyyniset kaunispojat juoksevat kannesta kanteen ja väritystyylit vaihtelevat hirveän kivan ja suoranaisen visuaalisen euforian väliltä. Ja koska sulan kaikelle kauniille, huomasin, että kaikki ranskamarkkinoilla julkaistavat Zero-Sum-sarjat vähän kuumottelivat. Siispä päätin että hankitaan nyt sitten omaan hyllyyn kaikki, mitäs tässä kursailemaan.

Postista pitäisi siis parin viikon päästä hakea muun muassa Shinobu Takayaman Amatsukia, Naked Apen Dollsia ja Touya Mikanagin Karnevalia, joista viimeisintä saadaan pian tirkistellä animenakin. Tällä hetkellä luvussa on Yun Kougan Loveless, jonka Tokyopop-julkaisut tuli hankittua lukiokaverilta halvalla viime vuonna, mutta jota en ole aikaisemmin saanut luettua.

Lovelessin lisäksi hyllystä löytyy jo valmiiksi Akin visuaalisesti häikäisevä, mutta tarinallisesti tylsämys kreikkalaisesta mytologiasta ammentava Olympos, joka piti hommata ihan glitterkansien takia. Lisäksi kunniapaikalla pönöttävät suursuosikkini Kazuya Minekuran Saiyuki Reload sekä keväällä Zero-Sumin komeaan bishikaartiin liittyvä, aikaisemmin Tokuma Shotenin BL-painotteisessa Chara-lehdessä ilmestynyt Wild Adapter, joista kummastakin löytyykin jo tekstiä tämän blogin syövereistä.

Mutta monia mysteerejä on siis vielä edessä. Onko Minekura lopulta lehden ainoa loistomangaka ja jääkö valtaosa lehden sisällöstä sitten geneeriseksi nättihutuksi, vai voisiko sen uumenista löytyä muitakin helmiä? Entä löytyykö kivojen kansien takaa vain sotkuista ja epäpätevää visuaalista tarinankerrontaa, vai ulottuuko nätteily sisäsivuille asti? Sen luulisi ennen pitkää selviävän!

Tarkoituksena olisi siis matkata mangavuorille treenaamaan itseni Suomen kovimmaksi toimintajoseiasiantuntijaksi. Yritän tänne blogiin raportoida edistymistäni tämän pitkän ja mahdollisesti tuskaisen, mutta toivottavasti elämyksellisen matkan aikana.

Kategoriat
Avautuminen Manga

9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)

Tähän mennessä olen valittanut homomangan hahmoista ja seksin roolista, nyt vuorossa avautumista genren yleisestä kunnianhimottomuudesta.

7. Poikarakkaus on ainoa sisältö

No Touching At All:ssa ei ole mitään vikaa, mutta eipä hirveästi muistettavaakaan.

Pääparin suhteen lisäksi jaajotarinassa ei ole mitään muuta sisältöä, koska yaoi-genren pointtina on juuri kertoa siitä (epähomosta) homosuhteesta. Mitään muuta ei oikeasti tapahdu, vaikka välillä joissain hauskoissa skifiympäristöissä yritetäänkin kloonata Jeesusta ja muuta pinnallisella tasolla epämääräisen trololokiinnostavaa. Kulissitarina pornokohtauksen ympärillä on kuitenkin perinteisesti niin minimalistiseksi stripattu, ettei siihen mahdu enää mitään muuta kuin pakollinen ensitapaaminen, hetken kosiskelu ja sitten monta sivua täysin luokatonta panemista.

Tämä ei sinänsä ole yhtä anteeksiantamaton yaoitropee kuin monet muut, sillä kahden henkilön välisessä ihmissuhdedraamassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Odottaisin kuitenkin välillä jotain tarinallistakin kunnianhimoa. Olen viime aikoina lukenut aivan liian monta puhdasta poika tapaa pojan -tarinaa, joilla ei ole nätin ulkonäön ja ihan toimivan, joskin kaavamaisen draama-aineksen lisäksi juurikaan tarjottavaa, kuvan No Touching At All hyvänä esimerkkinä tällaisesta sinänsä onnistuneesta, mutta laimean fiiliksen jättävästä tarinasta.

Mielestäni se ihmissuhde voisi ihan hyvin olla pääosassa, vaikka teoksen sisältö ei siihen rajoittuisikaan. Parhaat fiktiiviset ihmissuhteet löytyvätkin tällaisista tarinoista, jotka tarjoavat muutakin sisältöä kuin pelkän ihmissuhteen. Useimmat BL-mangakat eivät vain ole niin hyviä tarinankertojia, että osaisivat sitoa tuotoksiinsa mitään muuta kuin sitä itseään. Useiden tarinankerronnallisten tasojen (esim limittyvät tarinakaari-, aika- tai tematiikkarakenteet) käyttäminen on monesti joko olematonta tai yritettynäkin kömpelöä tai vähintään lamaannuttavan yksinkertaista, mikä liittyy myös vahvasti seuraavaan ongelmakohtaani. Vielä harvempi tarinoitsija uskaltautuu jättämään homosuhteen kauemmas taka-alalle kertoakseen tarinaa jostain ihan muusta homohahmoilla.

Kategoriat
Avautuminen Manga

9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (2/3)

Viimeksi vikisin BL-sarjojen hahmoista, nyt vuorossa seksin käyttöön liittyvää itkuvalia.

4. Raiskaus merkitsee rakkautta

Caramel

Caramel: AMG THEIR LOVE IS SO TRUE!

Kun viimeksi rupesin pääsemään vauhtiin sen kanssa, miten kaikki on kehnoa homopornon porno-osuudessa, niin kaikkien harrastajien suosikki eli semiraiskaus rakkaudenosoituksena on tietysti otettava narinan aiheeksi. Jaajossa seme uhkailee, alistaa ja painostaa uken seksiin, koska ”sanasi sanovat ei, mutta kehosi sanoo kyllä”. Puku Okuyaman Caramel saa nihkeän hien pintaan, kun semen kämppiksenä asuva uke ei pakotuksen jälkeen uskalla moneen päivään tulla kotiin, mutta silti näiden suhde yritetään jostain syystä kuvata romanttisena ja ihana. Ja Caramel on vielä aika laimea tapaus, jos verrataan vaikka Yuki Shimizun BL-klassikko Love Modeen.

Semelle seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tuntematon käsite. Koska uke selvästi tykkää hänestä ja koska hänellä on kaikki fyysiset avut ottaa pienen ja heiveröisen uken anaalineitsyys, on hänellä tietysti pettämättömän harlekiiniromantiikan logiikan mukaan tähän oikeuskin. Ukehan selvästi nauttii siitä myös! Ei koskaan antanut hyväksyntäänsä tai ollut millään tasolla mukana toiminnassa, mutta kyllä pojan kroppa reagoi, kun oikeita vipuja väänteli (PUN INTENDED). Sen päättelemiseen, mikä tässä kuviossa on vikana, ei tarvita kuin muutama toimiva hermosynapsi.

Järkevän ihmisen äimistykseksi yaoimaailmassa kukaan ei huomaa mitään erityistä tässä menettelyssä. Ukekin jatkaa semen kanssa heilailua ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska hei, hänhän tosiaan tykkää semestä. Se, että seme juuri pakotti hänet seksiin sen kummemmin kyselemättähän vain kertoo siitä, miten kovasti seme haluaa häntä. Vaikka koulu olisi täynnä fiksumpia, paremman näköisiä ja persoonallisempia ihmisiä, seme on valkannut juuri uken kiintymyksensä kohteeksi, ja siitä sietää olla otettu. Sitä paitsi semellä on ollut traaginen lapsuus ja tämä käyttäytyy siksi inhottavasti ukea kohtaan. Täten on täysin ymmärrettävä, ettei seme osaa ilmaista tunteitaan muilla tavoin kuin työntämällä sukuelintään sinne, minne se ei kuulu.

Ideologisella tasolla tällainen käytös niin semen kuin ukenkin puolelta kuvottaa minua. Raiskaus sinänsä on mielestäni erittäin validi ja kiehtova käänne fiktiossa käsiteltäväksi, mutta yaoissa tarinan pääsuhteessa tapahtuvia raiskauksia ja raiskauksenluonteisia akteja käsitellään liian usein romanttisina toimintoina. Raiskauksen esittäminen kauniina ja puhtoisena romantiikkana on suurin piirtein halventavin mahdollinen näkökulma aiheeseen.

Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 4/4)

Nyt seuraa Kazuya Minekuran oheistaidetta käsittelevän postaussarjan viimeinen osa, jossa mielenkiintoni kohteena on se, miten Minekura käyttää symboliikkaa ja liittää merkityksiä kuvitukseensa sen sijaan että tyytyisi pelkästään piirtämään nättejä poikia cooleissa asennoissa. Lopuksi vielä sananen huumorista ja artin suurimmasta puutteesta.

Osa 1 – piirrostyyli ja tyylin sarjakohtaisuus
Osa 2 – kuvan fokus ja visuaalinen kokeilullisuus
Osa 3 – kuvasarjat ja asettelu

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Seuraavaksi sitten Desucon. Tulkaahan moikkaamaan jos pistän jostain silmään.

Symboliikka

Minekuran artti useimmiten myös kertoo jotain olennaista hahmoista tai tarinasta. Joskus kyse on aika suoraviivaisista kollaaseista, jotka selkeästi viittaavat tiettyyn juonikaareen.

Seiten Taisei -Goku vauhdissa.

Yllä oleva kuva näyttää vähän sotkuiselta, mutta itse asiassa tiivistää aivan loistavasti ja erittäin kattavasti sen, mitä kukin hahmoista kyseisessä kohtauksessa tekee. (Esimerkiksi vasemman alakulman Hazel ja Gat seisovat katselemassa tapahtumia vieressä hyödyttöminä mutta intensiivisesti.) En kuitenkaan tarkoita, että kyseinen tarinakaari olisi ollut jotenkin kovin yksinkertainen, sillä pidän sitä erittäin hienona ja tärkeänä välipysäkkinä poikien matkalla. Tällaiset useita eri mittakaavassa piirrettyjä hahmoja esittelevät suoraan johonkin tarinanpätkään liittyvät kuvat jäävät ehdottomasti selkeämpien ja vähemmän suorasukaisten sisarustensa jalkoihin, mutta niistäkin löytyy ihailtavaa, kun jaksaa hieman katsoa.

Suurempia uuh aah ooh -elämyksiä taas tarjoilevat symbolisemmin ja/tai epäsuoremmin aihettaan lähestyvä artti, jota onneksi riittää. Kuvasarjat-kohdassa mainitsemani kaksi ensimmäistä kuvaparia ovat molemmat hyviä esimerkkejä. Monesti kuvat kertovat jotain olennaista hahmoista ja heidän suhteistaan. Saiyukin poikien perheyttä esimerkiksi korostetaan jatkuvasti.

Saiyuki-nelikon keskinäissuhteet kokoaa varsin osuvasti porukan toisiinsa tutustumisesta kertovan Be There -takaumatarinakaaren ensimmäinen kansikuva. Huomaa, etteivät Hakkain ja Sanzon välillä olevat käsiraudat ole kiinni kummankaan ranteessa, mikä tuo esille heidän väliensä suhteellisen koleuden verrattuna nelikon muihin keskinäissuhteisiin.

Hitsi miten toivoisin että Minekura tekisi tästä uuden version (jollaisia hän on tehnyt useammankin kerran vanhemmasta artistaan, esimerkkinä piirrostyyli-osion asekuvasarja)

Valkoiset siivet ja höyhenet ovat ikiaikaista viattomuuden symboliikkaa, ja Stigman Tit-poika saakin moneen otteeseen siivet selkäänsä ja sulkia ympärilleen, eikä suinkaan syyttä – voisihan koko Stigman halutessaan tiivistää enkelin ja demonin kamppailuksi yhden miehen sielusta, vaikka moinen kuvaus ei niin henkeäsalpaavan kauniille tarinalle oikeutta teekään. (Muutenkin suurin osa kokonaan värillisen Stigman yksittäisistä sivuista voisi melkein mennä oheistaiteesta.)

Minekuran perhoset eivät ole aina pahoja, mutta Stigmassa musta perhonen toimii hienosti vastapainona Tintin enkelinsiivelle.

Toisaalta kun viattomuuden siivet puskevat verisinä esiin ensimmäisen Saiyuki-sarjan pääbossi Kamisaman selästä, symboli saa kieromman, mutta aivan yhtä osuvan merkityksen (hyvin samaan tapaan kuin Jeesus-Hazel vääristää ylivalotuksen sädekehävaikutuksen). Kamisaman julmuus on jälkeenjäänyttä lapsen julmuutta, ja tämä kuva saa poikarukan näyttämään karmivan kieroutuneella tavalla viattomalta onnistuen siten kuvaamaan hänet erittäin fiksusti ja autenttisesti.

Mun tulee aina niin surku Kamisamaa, kun sillä ei ole edes oikeaa nimeä ;_____;

Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)

Jatkan jälleen Kazuya Minekuran oheistaiteen ylivoimaisesta parhaudesta vaahtoamista.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi piirrostyyliä ja artin tyyliriippuvaisuutta sarjan mukaan.
Toisessa osassa vuorossa olivat kuvan fokus ja visuaalinen kekkalointi.
Tänään kirjoituksen aiheena ovat kuvasarjat ja kuvien asettelu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kuvasarjat

En ole nähnyt yhdenkään toisen mangakan tai muunkaan kuvataiteilijan käyttävän yhtä paljon kuvasarjoja, joissa jokaisen yksittäisen kuvan asettelu tai tyyli korreloi muiden sarjan kuvien kanssa. Yksittäinen sarjan kuva voi olla hieno ja kiva ihan sellaisenaan, mutta se tarvitsee säännönmukaisesti muita saman sarjan jäseniä päästäkseen todella oikeuksiinsa ja näkyäkseen täydessä loistossaan.

Yksi suosikkikuvasarjoistani on tämä Stigma-pari, jossa mustavalkoisuus, suljetut silmät ja ilmeiden ja varjostusten muutos luovat aivan erilaisen tunnelman jälkimmäisessä kuvassa, vaikka sen asettelu onkin tismalleen sama kuin ensimmäisen kuvan.

Kuvapari tuo esille myös Minekuran suosikkihahmosuhdetta: Muistinsa menettänyt Stork huolehtii Tintti-pojasta, mutta takertuu itse henkisesti tämän tukeen.

Seuraava Wild Adapterin kuvapari toimii samalla logiikalla. Mustavalkoisuus ja punaisena hohtava veri kääntävät kuvan tunnelman täysin päälaelleen.

Veriroiskeet ovat muutenkin kohtuullisen kovassa käytössä Minekuran artissa.

Kummassakin näistä kuvapareista yllättäen se jälkimmäinen, mustavalkoinen kuva ikään kuin paljastaa päähenkilöiden suhteesta jotain sellaista, joka on kyseisissä sarjakuvissa itsessäänkin luettava rivien välistä.

Saiyukin jätkät ovat saaneet sarjaluonnehdintaa varmaan miljoonaan kertaan. Näissä kuvasarjoissa päänelikko kuvataan yleensä yksin, mutta kuvien sarjaluonteisuuden ansiosta kuitenkin ryhmässä. Itse sarjassa hahmojen dynamiikoissa on myös havaittavissa samanlaista asetelmaa, sillä he eivät koskaan lakkaa kailottamasta sitä, miten ovat vain omalla puolellaan, mutta silti yhdenkin jäsenen puuttuminen lamauttaa koko ryhmän. Yksi omista suurimmista suosikeistani on kaunis niitty-sarja, jossa hahmot esitetään melko poikkeuksellisesti erikokoisina ja eri kulmista.

Sarjaan kuuluu lisäksi viides, koko nelikon yhteen kokoava kuva, joka julkaistiin erikseen seuraavassa taidekirjassa.

Tässä taas tyypillisempi ja pirteämpi esimerkki, josta myös suuresti pidän, koska sydämiä:

Minekuran söpö huumorintaju pääsee oikeuksiinsa.

Saiyukin ja Saiyuki Gaidenin pojista on olemassa useampiakin toisiaan peilaavia kuvapareja. Käy järkeen, sillä Saiyukin joukkio koostuu Gaiden-poikien reinkarnaatioista. Tällaisetkin parit muistavat aina huomioida, ettei kyse ole samoista hahmoista, vaan eri inkarnaatioiden erilaiset taustat ja piirteet tulevat esille. Esimerkiksi alla vasemmalla Saiyukin aggressiivinen blondipappi Sanzo riehuu revolverinsa kanssa kuin viimeistä päivää. Oikealla taas Gaidenin hienohelmainen taivasbyrokraatti Konzen on jäädä toimintavalmiimpien tovereidensa jalkoihin.

Sanzo: ”Ärsytä mua ja kuole.”
Konzen: ”Hei, ei juosta käytävillä!”


Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 2/4)

Aika jatkaa Kazuya Minekuran oheistaiteen trendien analysoimista! Viimeksi käsittelin piirrostyyliä sekä tyylin, tunnelman ja visuaalisten elementtien mukautuvuutta sarjakohtaisesti. Tänään ovat vuorossa kuvan fokus ja visuaalinen kikkailu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kiintopisteet

Minekuran kuvituksesta tuntuu aina löytyvän jotain kuvaa voimakkaasti määrittävää, joka vangitsee katseen ja sitoo kuvassa käytetyt ainekset yhteen. Itse kutsun näitä elementtejä kiintopisteiksi niiden kokonaisuuden kannalta määräävän aseman vuoksi. Kiintopisteet ovat monesti tiettyjä Minekuralle ominaisia motiiveja, jotka putkahtavat esiin kuvituksessa tuon tuosta. Varsinkin seuraavan alaotsakkeen alla esille nostamani visuaaliset kikkailut sekä ensi viikolla käsittelyyn pääsevät asettelulliset seikat ottavat usein kuvan haltuunsa tällä tavalla.

Erilaiset pikkumotiivit toimivat myös yleensä yhdistävinä tekijöinä. Erityisesti kukkia näkyy vähän joka puolella Minekuran töissä, vaikka eniten ne dominoivatkin Saiyuki-franchisea, kuten viimeksi mainitsin. Seuraavissa esimerkeissä taas kiintopiste-elementtinä toimivat kukkasten sijaan kynttilät, kravatit, yhdenväriset kauluspaidat, samantyyliset muotivermeet ja… öö… tähtisadetikut? (Vai sormetko siellä sädehtivät?)

Esisarja Gaidenin pojat ovat vakavina…

…mutta emosarja Saiyukin pojilla on kivaa.

Saiyuki perustuu kiinalaiseen Journey to the West -kirjallisuusklassikkoon, jossa kuvankaunis munkki pyhäinvaeltaa kolmen youkai-kätyrinsä kanssa länteen pyhien tekstien perässä.

Muitakin tyypillisiä kiintopistemotiiveja toki löytyy, erityisesti aseet ja höyhenet toistuvat usein. Minekura käyttää tyypillisesti myös hahmojen ruhjeita ja veritahroja samalla tavalla. Tavallisesti juuri tämäntyyliset pikkumotiivit sitovat Minekuran tuotannossa yleisten kuvasarjojen yksittäisiä kuvia yhteen.

Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)

 

 

Oheistaiteen hamstraaminen on aina kivaa, mutta harva mangaka on saanut aikaan yhtä paljon arttia kuin suuri suosikkini Kazuya Minekura. Tarjolla on niin röykkiöittäin silmäkarkkia, että olisi helppo kuvitella toiston jo imevän kaikki mehut kuvien tuijottelusta. Minekuran jälki on kuitenkin vuodesta toiseen säilynyt katsomisen arvoisena, sillä hänen arttinsa tuntuu jatkuvasti pursuavan niin uusia ideoita kuin vanhempien onnistunutta jalostamista. Toistoa esiintyy väistämättä materiaalin runsauden vuoksi, ja Minekuran tyyppipiirteet näkyvät selvästi kaikissa kuvissa, mutta mukana on mangakan ehtymättömän kokeilunhalun ja uskalluksen ansiosta aina jotain uutta ja katsomisen arvoista. Tunnelmallisesti mennään sarjojen välillä ja samankin sarjan kuvituksen kohdalla todella suloisesta reippaan hyväntuulisuuden kautta aina häiritsevän pelottaville ja sydäntäriipaisevan kauniille laitumille.

Käyn seuraavien viikkojen aikana lyhyehköissä ja kuvapainotteisissa postauksissa läpi sitä, miten Minekura käyttää artissaan erilaisia tyylikeinoja ja saa niiden avulla kuvituksensa pysymään tuoreena ja aina yhtä kuolattavana. Oheistaiteeksi lasken kaiken teoksiin liittyvän artin, joka ei ole osa sarjakuvamuotoista tarinankuljetusta.

Tulen kesän Desuconissa puhumaan Marja Heikkilän kanssa Minekuran tarinankerrontatrendeistä, joten jos kiinnostuit tekijästä niin tule ihmeessä seuraamaan ohjelmaamme lauantaina kello yhdeltä. Ohjelma sopii paitsi Minekurasta kiinnostuneille myös yleisemmin tarinankerronnasta ja sarjakuvakerronnasta kiinnostuneille.

Viemällä hiiren kuvan päälle näet listausta siinä käytetyistä Minekuralle tyypillisistä visuaalisista elementeistä. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.