Näitä kahta en ollut meinannut alun perin katsoa ollenkaan, mutta muutin sitten mieleni ja vedin läpi ensimmäiset kaksi jaksoa kummastakin. Olen kyllä kovasti iloinen siitä, että sain nämäkin katsottua jaksojen ihan lukuisista vioista huolimatta.
Giant Killing
Livenä sporttimiehet tyrkkimässä toisiaan eivät koskaan näytä näin kivalta. =D
Ainoa urheiluanime, jota olen koskaan katsonut, on Prince of Tennis, kun kaverit sitä muinoin hehkuttivat. Muutoin olen aika tehokkaasti vältellyt genreä, mutta sitten tässä hiljattain luin tämän ja tämän postauksen ja päätin että onhan niissä oikeastaan pointtia. Päätin siis unettomana yönä ottaa kokeiluun sen sarjan, joka vaikutti tämän kevään uudesta urheilutarjonnasta kiinnostavimmalta – tai no okei, sen ainoan, joka on täysin uusi sarja, eikä vain uusi kausi vanhempiin sarjoihin. Noh, futissarja Giant Killing osoittautuikin sitten varsin viihdyttäväksi tekeleeksi, ja ensimmäisen jakson cliffhanger sai minut katsomaan seuraavan jakson heti putkeen.
Tietenkin täysimääräisen nautinnon saamisen esteenä on se, etten ymmärrä jalkapallon päälle hirveästi, koska en ole koskaan saanut minkäänlaisia kicksejä penkkiurheilusta ainakaan näiden perinteisimpien joukkuelajien kanssa (vähän esittävämmät lajit kuten taitoluistelu, voimistelu, tanssi ja ratsastus innostavat vähän enemmän). Mutta tällaiset sarjat on asiaan perehtymättömän onneksi suunniteltu niin, että mukana on aina se yksi tyhjää toimittava kiintiötyttö, joka ihailee päähenkilön skillzejä, eikä oikein ymmärrä, mitä juuri tapahtui niin että joku voi sitten selittää hänelle homman nimen. Helpottaa seuraamista, mutta valitettavasti kyseinen tyttö on yksi suurista inhokeistani, kun hahmotyypeistä puhutaan. Inhosin sitä tyttöä PoTissa ja inhoan sitä tyttöä tässäkin (käytännössähän kyseessä on siis sama hahmo, jolla ei ole mitään erottamiskykyisiä piirteitä eri sarjojen välillä).
Toinen marinan aihe hahmopuolelta olisi sitten itse päähemmo, hyvää vauhtia luuseroituvaa vanhaa jalkapallotiimiään manageroimaan palaava ex-pelaaja Takeshi Tatsumi. Sinänsä on kyllä varsin mukavaa, että peliä seurataankin pelaajien sijasta valkun aitiosta, mutta toisaalta nyt edessä näyttäisi olevan sellaiseen ikävään mentoriin taittuva hahmo, jollaisille irvistelin joskus. Tatsumi vaikuttaa olevan täysiverinen kultaisella sydämellä varustettu mäntti, joka ei koskaan perustele päätöksiään, koska hei, vaikutus ei olisi niin dramaattinen jos katsojat ja muut hahmot eivät saisi selville syitä oudoille ratkaisuille vasta myöhemmin ja jos mahdollista niin nöyryytyksen kanssa! Sinänsä olen monesti tykännyt ikävistäkin hahmoista, mutta Tatsumin kanssa ongelmani on, että hän tulee tuskin olemaan henkilö, jota sarjan ihmiset tai tapahtumat pystyisivät ravistelemaan tai edes hetkauttamaan juurikaan, mikä saa hänet lähentelemään sitä kaikki muut hahmot varjoonsa suvereenisti jättävää kaikkivoipaisuuden rajaa, josta äskettäin avauduin. Hahmo siis osuu aika pahasti sellaisiin paikkoihin, joita olen pitänyt nimenomaisina ongelmina animehahmoilla. Epäilen suuresti, ettei tälle tyypille tule irtoamaan pihaustakaan sympatiaa.
Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole vielä päässeet puhkeamaan täyteen kukkaansa, joten kaksi ensimmäistä jaksoa olivat hyvin helppoa ja oikein kivaa katsottavaa. Etenkin tykkäilin siitä, miten joukkueen kapteenin ja tärkeimmän tukipilarin Murakoshin ja nuoremman lahjakkaan varapelaaja Tsubakin välille rakennetaan kilpailullista suhdetta, kun he päätyvät useampaan otteeseen vastakkain. Tämä on kuitenkin toteutettu ilman minkäänlaista vihanpitoa, mistä seuraa tuntu ihan oikeasta ja monimutkaisesta konfliktista.
OP ja ED
Intro yllätti minut totaalisesti. En ole koskaan törmännyt mihinkään sen tyyppiseenkään, ja ehkä juuri siksi se toimii niin kauniisti. Sekä musiikki että intron rakentuminen yksittäisen futismatsin ympärille ovat näppärällä tavalla erilaisia toteutustapoja verrattuna normaaleihin OP-trendeihin. Pisteitä myös siitä, miten kivasti lähikuvien liikkeet pelaajista on toteutettu – animointi ei välttämättä ole täysin sulaa, mutta kyllä se tällaisesta asiaa tuntemattomasta ihan oikealta peliltä näyttää. Tämä pätee muutenkin jaksoihin, pelin kulun animaatiota on oikein kiva katsoa. Ending mätsää openingiin musiikin puolesta ihan kivasti mutta on tylsä, kun mitään ei tapahdu.
Angel Beats!
Mitä sarja tekee parhaiten? Tappelut, yllättäen.
Kun kaikki ovat kohisseet kuolleiden väliasemana reinkarnaatioketjussa toimivasta kampuksesta systeemiä vastustavine kapinallisryhmittymineen ja Suzumiya-klooneineen niin päätinpä lopulta kuitenkin vilkaista. Ensimmäisten jaksojen perusteella sanoisin, että vaikka niin Haruhille ja Nagatolle kuin Kyonille ja Itsukillekin löytyy tästä hahmokaartista oma vastineensa, pysyvät hahmot ihan omillakin jaloillaan pystyssä – ehkä vähän huterasti, mutta pysyvätpä kuitenkin.
En ole katsonut Keyn visual noveleista tehtyjä animeita, joten aloitin tämän sarjan jokseenkin puhtaalta pöydältä. Näistä lähtökohdista uskallan kyllä sanoa, että ihan lupaavalta vaikuttaa. Yhteydet Haruhi Suzumiyaan ovat tietysti vähän onnettoman selvät, mutta Angel Beats! näyttäisi toisen jakson perusteella aikovan vähän eri suuntaan hahmojensa kanssa, joten samankaltaisuudet eivät jaksaneet kauheasti ärsyttää.
Olen vähän kahden vaiheilla siitä, miten hahmojen kuolemattomuutta (tai oikeammin kuolleena pysymättömyyttä) on tähän mennessä käsitelty. Yhtäältä väliaikainen kuolema tulee ja menee vähän liian helposti. Vaikka meille kerrotaan, että jättiläislekaan murskautuminen ja hengiltä seivästys sattuvat ihan yhtä paljon kuin kuolemattomuuden limbon ulkopulellakin, näitä tilanteita käsitellään huumorin kanssa. Toisaalta kuolemanhetkiä ei ole koomistettu aivan liikaa tai luotaantyöntävän kärjistetysti, vaan ne kykenevät kantamaan silmäkulman pilkkeestä huolimatta jonkin verran dramaattistakin vaikutusta. Toivon vain, että sarja saa tulevissa jaksoissa myös käsiteltyä jatkuvaa vammoihin menehtymistä eteenpäin, eikä vain jää toistamaan tätä ensimmäisten jaksojen kuviota.
Sinänsä tämän sarjan komedia on sen tyyppistä, että olisin helposti voinut ärsyyntyä siitä kovastikin, mutta olen tähän mennessä ihan kestänyt. Huumori ei tunnu retardoituneelta tai täysin itseään toistavalta (ja ne randomisti jostain heilahtavat jättiläislekat ovat positiivisella tavalla aika wtf), vaikka en nyt ihan hirveästi huvittunutkaan. Näppäräksi aiottu dialogi tosin feilaa valitettavan usein, mutta ei sekään mitenkään ihan katastrofaalisesti. Hienoa fiilistä on saatu mukaan varsinkin ensimmäisen jakson epäkuolleen koulun tyttöbändin säestyksellä käytävään lopputaisteluun. Tuli ihan se oikein hieno kohtaus Casshern SINSistä, jossa punapää konsertoi kilteille roboille ja Casshern nirhii samalla ilkeitä roboja biisin tahtiin. Ah, olen tosi luuseri tähän tyyliin limitetyille kohtauksille. <3
Vähän vähemmän mielikuvituksettomia käänteitä ja vähän enemmän epätyypillisyyttä nyt niin kyllä tästä hyvä voi tulla. Toisaalta keskusporukassa on sen verran hahmoja, ettei 13 jaksoa todennäköisesti riitä kaikkien tai edes suurimman osan kunnolliseen tai edes puolihuolimattomaan syventämiseen.
OP ja ED
Intro on erittäin miellyttävää katsottavaa ja kuultavaa, vaikka ei nyt aivan erityisesti jäänytkään mieleen. Enkeliksi kutsutun oletetun pahiksen pianonsoiton käyttäminen pätkän hallitsevana elementtinä ansaitsee positiivista huomiota jo sillä, että se on visuaalisesti hieno ratkaisu ja estää introa liukastelemasta sille kaikkein tavanomaisimmalle esitellään kaikki henkilöt yksitellen -linjalle. Ratkaisu luo introon punaisen langan, joka estää sitä hajoamasta liian pieneksi ja täyteen ahdetuksi, mutta herättää myös kysymyksiä Enkelin todellisesta luonteesta. Myös käytetyt efektit glitteristä ruudun läpäiseviin pulsseileviin sydänkäyriin ja puhekupliin, joilla hahmot kertovat nimensä toimivat kokonaisuudessa.
Outrokin on ihan sympaattinen. Kuten melkein aina, se jaksaa sytyttää paljon heikommin kuin intro, mutta pidän tavasta, jolla keskusporukka rakentuu päätypyn ympärille. Etenkin olen iloinen siitä, että outro antaa ymmärtää tuolla kyynärvarsien yhteen lyömisellä, ettei keskeisimpien mieshahmojen suhteesta olla rakentamassa samanlaista härnäystä kuin Suzumiyan Kyonin ja Itsukin suhteesta (vaikka parit tosiaan muistuttavatkin), vaan tämän sarjan pojista ollaan ilmeisesti leipomassa ihan oikeita kaveruksia. Tämä ei sinänsä ole kritiikkiä Suzumiyaa kohtaan, vaan olen vain tyytyväinen siitä, että Angel Beats! on tosiaan tekemässä omasta jutustaan vähän erilaista, vaikka alkuun samalta näyttikin.
7 vastausta aiheeseen “Kevään 2010 ensivaikutelmia: Giant Killing & Angel Beats!”
Huonot asiat heti kärkeen: ainoastaan Giant Killingin ED:n linkki toimii. Muut videot on poistettu YouTubesta copyrightien takia. Saatat haluta joko poistaa linkit tai etsiä eri versiot videoista. ^_~
En ole varma, kirjoitatko näitä esittelyjä pelkästään parin ekan jakson perusteella vai oletko etsinyt netistä myös muita lähteitä (muiden blogipostaukset, yleinen hypetys etc.), joten saattaa olla, että jos kukaan ei muutenkaan vielä tiedä sarjoista juuri mitään, sinulla ei ole mahdollisuutta kirjoittaa muuten kuin näin. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että et kerro juuri mitään sarjojen juonesta. Kerrot jotain yleistä päähenkilön suhteesta muihin hahmoihin sekä sarjan premissistä, mutta sekä jaksokohtaiset juonet että sarjan mahdollisen yleisjuonen kuvailu jää minimiin tai kokonaan pois. Siitä olisi kuitenkin kiva tietää lisää. Mutta tosiaan jos sarjat ovat niin uusia, ettei niistä ole muita jaksoja saatavilla eikä nettiin ole tihkunut tietoa siitä, mitä sarjassa tullee tapahtumaan, niin tuo rajaus on ihan ymmärrettävä. Toisaalta voisi olla kiinnostavaa kuulla spekulaatiota siitä, mihin uskot/toivot/pelkäät sarjan menevän… Se myös antaisi sinulle tekosyyn kirjoittaa myöhemmin postaus, jossa ruodit sitä, olitko oikeassa vai et ja oliko se hyvä vai huono asia, mikäli jatkat sarjan katsomista. :D
”Ensivaikutelma” tarkoittaa yleensä juuri sitä, Denelis.
Denelis: Joo, tuubi ottaa nykyisin introja ja outroja pois jatkuvasti niin, etteivät linkit koskaan toimi. Välillä korjailen noita, mutta ei siitä pitemmän päälle mitään hyötyä ole, kun seuraavakin video häipyy viikon sisään. Ärsyttäväähän se on, mutta openingit ja endingit on onneksi helppo hakea itsekin kun sarjan nimen tietää. Tällaisissa olosuhteissa voisi toisaalta olla ihan käypä vaihtoehto vain luopua linkityksistä kokonaan, mutta olen suosinut niitä sen takia, että haluan monesti ottaa esille vähän yksityiskohtaisempia asioita pätkistä, jolloin linkitys suoraan videoon on ihan paikallaan.
Tosi hyvä kyllä kun otit puheeksi tämän käyttämäni ensivaikutelmaformaatin, koska olen itsekin ruvennut miettimään sitä ja sen mahdollisia uudistustarpeita nyt tänä keväänä.
Olen aika systemaattisesti jättänyt ensivaikutelmapostauksistani semmoiset selkeät juonisynopsikset pois, mikä tosiaan vaikuttanee postausten luettavuuteen, jos lukija ei itse ole katsonut kyseistä pilottia. Pääsyy tähän on varmaan se, että olen yleensä keskimäärin toiseksi viimeinen tyyppi netissä, joka kirjoittaa ensivaikutelmiaan uusista sarjoista, ja suurin osa niistä viidestäkymmenestä ensikatsauksesta ennen omiani sisältää juonisynopsista niin että se tursuaa jo korvistani ulos siinä vaiheessa kun pääsen itse kirjoittamaan omia fiiliksiäni. Kyse on vähän siitäkin, että haluaisin itsepäisesti kirjoittaa jotain, mitä kyseisistä jaksoista ei ole jo sanottu ainakaan koviin moneen kertaan. Siksi päädyn yleensä selittämään enemmän jostain vähän yksityiskohtaisemmasta jaksoihin liittyvästä ja jätän isompien linjojen pohtimisen vähemmälle.
Sinänsä suurimmasta osasta uusia sarjoja on olemassa yleensä valtavasti tietoa netissä, koska niin monet pohjautuvat mangasarjoihin, visual noveleihin, kevytkirjallisuuteen tai muusta mediasta tuttuihin tarinoihin. Minä vaan en ole kauhean innostunut ottamaan uusien sarjojen alkuperäisistä versioista selvää, koska minusta on kivempi tutustua niihin kunnolla sitä mukaan kun sarjat avautuvat oman narraationsa kautta – saan yleensä sitä enemmän irti fiktiosta mitä vähemmän ennakkoinfoa minulla siitä on. Siksi olen yleensä tyytynyt vähän avaamaan sarjan alkuasetelmaa ja lähtökohtaista perusideaa. Tämä on kyllä yleisempikin trendi ensivaikutelmien kanssa, koska monet animeblogittajat eivät ole oletusarvoisesti kovin kiinnostuneita mangasta, eivätkä suuremmat juonikuviot ole tuttuja.
Toisaalta olen aivan samaa mieltä siitä, että voisin spekuloida enemmän sarjan tulevaisuudesta. Tässäkin on toki se ongelma, että harjoitan tietoista spekulointia aika vähän ja keskityn yleensä mieluummin nimenomaan siihen aineistoon, joka on nenän alla. Mutta tämän puolen lisäystä olen tosiaan harkinnut, kun nyt kerran on kyse juurikin ensivaikutelmista, joissa on yleensä isona pointtina sen ruotiminen, kannattaako sarjaa ruveta seuraamaan ja miksi.
Kevään annista olisi vielä useamman sarjan ensivaikutelmat kirjoittamatta, joten katsotaan, jos saisin niissä aikaan jotain.
Tsubasa: Toisaalta käsityksiä ensivaikutelmistakin on niin montaa eri sorttia kuin löytyy niitä kirjoittavia ja lukevia käsi- ja silmäpareja.
Totta, mutta jos kyseessä on nettispoilereilla tai alkuteokseen tutustumisella itsensä sivistänyt mielipide, niin voiko sitä enää ensivaikutelmaksi sanoakaan?
Paitsi tietysti jos huomion kiinnittää sitten siihen miten sovitus on tehty suhteessa alkuteokseen. Mutta silloinhan juonta tulee pakostakin käsiteltyä.
Tämäkin toki riippuu aika paljon siitä, miten adaptaatio mielletään suhteessa alkuperäiseen. Itse katson, että adaptaatiota tulisi arvioida jokseenkin itsenäisenä teoksena siinäkin tapauksessa, että alkuperäisversio on tuttu ja varsinkin, jos se on tuttu vain nettitietojen eikä itse teoksen kautta. Mutta tietysti noissa tilanteissa aletaan olla vähän sillä rajalla, onko mielekästä enää käyttää sanaa ensivaikutelma.
[…] sarja alkoi, kuvittelin ryhtyneeni katsomaan animemaailman Housea. Alkujaksot hehkuttavat niin paljon Tatsumin […]
[…] 1, 2, 3 ja […]