Moe~?

Tsubasa kirjoitti pari viikkoa sitten jargonin muutoksesta esimerkkinään moe terminä ja sen erilaiset merkitykset tuoden esiin erityisesti Sdshamselin aikaisemmin esittelemän jaottelun aktiiviseen ja staattiseen moeen.

Kirjoitus sai minut palaamaan ensimmäiseen kertaan, kun törmäsiin ilmiöön. Se on siitä erikoinen, ettei tuohon ensikohtaamiseen kuulunut minkäänlaista suoraa selitystä kyseiselle käsitteelle, mutta siitä huolimatta minulle valkeni välittömästi ja kristallinkirkkaasti moen sisältö. Kyse on eräästä Densha Otokon kohtauksesta, joka tekee ainakin minulle täysin selväksi sen, mitä moella haetaan. Kohtauksessa nörttipäähenkilöön tutustunut hieno neiti tapaa päähenkilön nörttiystäviä, joiden mielestä neiti on äärimmäisen moe.

Huomasin vasta törmätessäni paljon myöhemmin sanallisiin selityksiin moesta, kuinka hankala termi se voi olla. Monesti sitä on yritetty tuskaisesti määritellä jonkinlaiseksi suojenlunhaluksi ja välittämiseksi ilman varsinaista seksuaalista vetoa. Mutta aina määritelmä jää jotenkin vajaaksi, toisin kuin tuossa Densha Otokon moe-hetkessä.

Käsitykseni moesta on siis muotoutunut kyseisen pätkän perusteella ja säilynyt täysin muuttumattomana viimeiset neljä vuotta. Se käyttäytyy vähän samalla tavalla kuin mainittu jako staattiseen ja aktiiviseen moeen ja muistuttaa sisältönsäkin puolesta osittain tätä jakoa, mutta lähestyy aihetta vähän eri näkökulmasta. Erilaiset jaottelut eivät tietenkään sulje toisiaan pois. Tsubasaa lainaten:

”Staattiseen moeen putoaa suurin osa siitä mitä nykyään sanotaan moeksi – hahmon hahmosuunnittelu ja muu ulkomuoto, persoonallisuus, tavat, ominaispiirteet, ääni.”

Densha Otokon kohtauksessa naispääosa Aoyama kallistaa päätään vähän ja toistaa kysyvän näköisenä: ”Moe?” Tuskin kukaan menee kieltämään sitä, että tuolloin häneen henkilöityy kaikki se, mitä yleisesti pidetään hahmoissa moena. Hänen reaktionsa määrittelee moen kätevästi asiaan aikaisemminkin tutustumattomalle. Hän on mieltäjärisyttävän suloinen, pehmeäpiirteinen, suuret silmät ammollaan, viattomalla tavalla täysin pihalla puheenaiheesta, hellä-ääninen, korruptoitumaton, auringon korona päänsä ympärillä ja käsissä kaksi Sergeant Frog -plushieta. Hän on hahmona moe.

”Aktiivista moea puolestaan on suurin osa siitä mitä moella tarkoitetaan vanhan määritelmän mukaan – kaikki se mitä hahmolle tapahtuu ja mikä saa katsojan tuntemaan kiintymystä hahmoon; toisin sanoen hahmo kontekstissaan.”

Mutta moella on myös toinen merkitys, jolloin sitä katsotaankin aivan eri suunnasta. Tällä kertaa kohteena eivät ole hahmon ominaisuudet, vaan se, miten nuo ominaisuudet vaikuttavat katsojaan. Densha Otokon nörttipojat alkavat hönkiä ja pyörtyillä silkasta moen voimasta kun Aoyaman säteilemä valtava ylitsepääsemättömän suloisuuden ja herttaisuuden aalto vyöryy heidän ylitseen. Myöntäkää pois, teille kaikille on joskus käynyt niin. Moe tarkoittaa siis yhtäältä sitä, että hahmo on moe, mutta toisaalta myös sitä, että joku on moena hahmoon.

Nämä ovat toki kaksi hyvin erilaista merkitystä. Ensimmäisessä tapauksessa voitaisiin katsoa olevan kyse vakiintuneesta hahmotyypistä samaan tapaan kuin tsundere, yandere, dojikko, meganekko ja kumppanit, jotka ovat käsitteinä avan yhtä vaikeita, muuntuvia ja ylimalkaisia kuin moekin. Hahmotyyppi kuvaa tietynlaisten hahmojen tiettyjä perusominaisuuksia (mutta harvemmin kuitenkaan kovinkaan täydellisesti yksittäisiä hahmoja, kuten jo pitkään käynnissä ollut tsundere-sota osoittaa). Hahmo on moe, kun sillä on valtavat silmät ja viaton sokerikuorrutus ja se ääntelee söpösti. Ominaisuus-moeen on siis vakiintunut kohtuullisen objektiivisesti määritettävissä olevat perusteet. Kaikki tietävät suunnilleen, mistä aineksista moe-hahmo leivotaan.

Mutta hahmo on moe myös silloin, kun se herättää katsojassaan moe-fiiliksiä; tunteita, joita katsoja sitten kuvaa sanalla moe. Koska tunteet ovat hyvin henkilökohtaisia, tämäntyyppisen moen tunnistaminen on subjektiivista. Se mikä koetaan moeksi riippuu lähtökohtaisesti katsojan omista mieltymyksistä ja vaihtelee siis katsojakohtaisesti.

Nämä kaksi moen puolta, kutsuttakoon niitä nyt sitten ominaisuus-moeksi ja tunne-moeksi, hahmon moeksi ja katsojan moeksi tai miksi ikinä, voivat esiintyä aivan yhtä hyvin yhdessä kuin erikseenkin. Densha Otokon moe-hetkessä on selvästi kyse yhteisvaikutuksesta: Aoyama on moe ja pojat ovat moena häneen. Toisaalta hahmotyyppi-moea esiintyy yksinään silloin kun moen inhoajiksi julistautuneet kokevat Kanonin tai K-Onin tytöt mitäänsanomattomiksi tai suorastaan pahoinvointia aiheuttaviksi ilmestyksiksi. Ja sitten toisaalta tunne-moea on itse kukin meistä varmaankin kokenut muidenkin kuin vakiintunein moe-ominaisuuksin varustettujen hahmojen kohdalla. Kaiji esimerkiksi ei ole moe siksi, että hänellä olisi tyypillisiä moe-ominaisuuksia, vaan siksi, että hän saa kyyneleitään vuodattaessaan katsojansa huokaamaan euforian vallassa: ”Moe~”

Se, että moe-fiiliksiä voi herätä melkein mihin vain ei suinkaan vie käsitteeltä merkitystä pois, koska kyse on aina siitä tietystä nimenomaisesta tunteesta, vaikka se sitten esiintyisikin yhteydessä sellaiseen hahmoon, josta kukaan muu tai ainakaan kauhean moni muu ei saa samanlaisia kicksejä. Itse esimerkiksi olin koko Dollhousen kahden kauden keston ajan tosi moena Topheriin, vaikka valtaosa sarjan seuraajista alkoi vasta toisen kauden alussa päästä yli kouristuksia aiheuttavasta inhostaan moraalisesti valveutumatonta ohjelmoijanörttiä kohtaan.

En lähtisi kuitenkaan kauhean kovalla kädellä erottamaan näitä kahta moen puolta toisistaan, vaikka ne voivatkin esiintyä erikseen. Molemmat ovat mielestäni aivan yhtä oikeita moen muotoja ja monesti ne kulkevat ihan kiltisti käsi kädessä – onhan moe-hahmot nimenomaan suunniteltu herättämään kohdeyleisössään moe-tunteita siitä lähtien, kun havaittiin, että tällaiset hahmot myyvät. Rajaa moe-hahmon ja moe-tunteen väliin ei voi vetää suoraviivaisesti, vaan yleensä ne sekoittuvat toisiinsa ainakin jonkin verran myös silloin, kun kyse näyttäisi olevan vain toisesta muodosta.