Osa 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: Ääninäyttely – Osa 8: Insert-kappaleet – Osa 9: Taustamusiikit
Star Driverin openingeissa juostaan ja hypitään.
Tälläkin kertaa jatketaan aivan liian pitkän tauon jälkeen musiikkiteemalla, kun tarkasteluun pääsevät Revolutionary Girl Utenan, Star Driverin ja Mawaru Penguindrumin intropätkät eli openingit. Opening on periaatteessa muusta sarjasta irrallinen oma kokonaisuutensa, eikä se oikeastaan vaikuta sarjaan muuten mitenkään.
Animeteollisuudessa openingit ovat kuitenkin muodostuneet kiinteäksi osaksi sarjaa kuin sarjaa, ja niissä voidaan peilata ja esitellä varsinaista sisältöä hyvinkin jännistä näkökulmista. Niiden keskeinen tehtävä on herättää kiinnostus sarjaa kohtaan ja psyykata katsojat oikeaan tunnelmaan jakson alussa. Kaikissa kolmessa tarkasteltavana olevassa sarjassa on erittäin vahvat openingit, vaikka ne ottavatkin tyylillisesti ja toteutuksellisesti hyvin erilaiset lähestymiskulmat.
Utenan OP on erittäin keskittynyt. Sarjan pääpariskunnan, Utenan ja Himemiyan suhde saa leijonanosan pätkän puolestatoista minuutista. Muut hahmot saavat korkeintaan vilauksen osakseen, jos sitäkään. Tämä on sinänsä erikoinen ja oikeastaan myös yllättävä ratkaisu, sillä Utena on ehdottomasti ensemble-sarja, eikä ollenkaan yhden tai kahden hahmon show. Utena ja Himemiya ovat suuressa osassa jaksoja jopa enemmän sivu- kuin pääroolissa, sillä jokainen jakso keskittyy yleensä muutamaan sivuhahmoon, näiden sisäisiin taisteluihin ja näiden välillä pauhaaviin suhteisiin.
Utenan ja Himemiyan laaja kuvaaminen openingissa tulee kuitenkin erittäin perustelluksi, kun huomioidaan, että pätkän pääosaan nousevat nimenomaan keskustyttöjen roolit. Sarja itsessään keskittyy pohtimaan roolien – erityisesti sukupuoliroolien, prinssin ja prinsessan – merkitystä hyvinkin syvältä. Tätä heijastellen OP:n kohta 0:07–0:14 näyttää ensin tyttöjen alastomat siluetit, mutta sitten heidän ylleen ilmestyvät prinssin ja prinsessan tamineet valokeilan osuessa heihin. Vaatteiden ilmestyminen pukemaan hahmo tiettyyn rooliin on jatkuvasti esiintyvä motiivi sarjassa muutenkin. Olen puhunut roolien ja vaatteiden välisistä merkitysyhteyksistä sarjassa pitemmin vuoden 2010 Desuconissa.
Seuraavaksi kohdassa 0:24–0:31 Utena kävelee poikien joukossa alleviivaten miehekästä rooliaan, kun taas Himemiya kävelee tyttöjen joukossa. Kohdassa 0:50–0:55 prinssin ja prinsessan vaatteet ilmestyvät tyttöjen koulupukujen tilalle, kun OP siirtyy rauhaisasta koulumiljööstä taisteluareenalle, jota varten prinssin ja prinsessan roolit puetaan päälle rituaalinomaisesti, jolloin niiden merkityskin korostuu.
Tässä kohtaa väläytetään muitakin hahmoja, mutta olennaista OP:n loppupätkässä on, että kohdassa 1:04 areena alkaa hajota. Lopun kohdassa 1:12–1:19 tyttöjä ei enää eritelläkään rooleihin, vaan kumpikin näytetään tasavertaisena pilvilinnaa kohti laukkaavana taistelijana.
Erilleen ajautuminen nostetaan myös esille sekä pätkän alussa (0:18) että lopussa (1:18) ja myös lyriikoissa: ”Even if we were torn apart, I will change the world.” Varsinkin alun kohta on hyvin suora toisinto sarjan loppupuolelta. Muita maininnan arvoisia sarjan kannalta merkityksellisiä OP:ssa vilahtavia motiiveja ovat Himemiyan lintuhäkkiä muistuttava ruusutarha, hahmosiluetit, miljöön teatterimaisuus ja tietysti ne iänikuiset ruusut ja miekat. Silmänsä taisteluareenan sortuessa avaava myyttinen Dios-prinssi on oma suosikkiyksityiskohtani, joka herättää tehokkaasti mielenkiinnon Diosin roolia kohtaan. Videon keskikohta tuntuu hitaahkolta, mutta pidän siitä, miten paljon tilaa se antaa Utenan ja Himemiyan ystävystymiselle ja sille, miten tärkeiksi he muodostuvat toisilleen sarjan edetessä.
Utenan ainut OP onnistuu suppeudestaan huolimatta kuvaamaan koko sarjaa hyvin temaattisen ja tarinallisen vahvuutensa voimin. Kaikkien hahmojen ei edes tarvitse esiintyä, sillä teemakeskisyys tekee pätkän vahvan fokuksen oikeutetuksi. En ole ikinä jäänyt kaipaamaan toista openingia sarjalle, vaikka se on 39 jaksoa pitkä.
Star Driverin ensimmäinen OP hätkähdyttää yksinkertaisella tyylikkyydellään ja onnistuu olemaan vielä voimakkaammin keskittynyt paketti kuin Utenan OP. Sen fokus on yksinomaisesti sankaripoika Takutossa, jota pätkä kuvaakin hahmona melko hyvin. Takuto juoksee määrätietoisesti eteenpäin selkeästä fyysisestä rasituksesta huolimatta lopulta pirteänä ja innoissaan, täynnä tarmoa ja kaikkensa antaen.
Katseluarvoa ja OP1:n kerrostuneisuutta lisää se, että vaikka Takuto on keskiössä, täytyy taustoihin kiinnittää koko ajan huomiota tai missaa pojan ohittamat tärkeät hahmot, jotka vilahtavat tässä vielä ohikiitävämmin kuin Utenan sivuhahmot omassa introssaan. Pätkän värienkäyttö on voimakasta, samoin kuin erikoinen asetelma ja kuvaus, joka ei missään vaiheessa ennen aivan loppua zoomaa lainkaan lähikuvia hahmoista.
Pätkää täytyy arvostaa erityisesti sen käsikirjoituksen ansiosta, koska OP1 kertoo selkeän tarinan ja esittelee sarjan päähenkilön samalla perinpohjaisesti. Aluksi Takuto makailee ruohikossa taivasta katsellen, nousee ja lähtee kävelemään, sitten pinkaisee juoksuun ylös ja alas portaita ja pinkoo henkihieverissä kunnes saapuu rannalle ja saavuttaa Tauburn-mechansa, jolloin näemme innostuksen nousevan hänen kasvoilleen juuri ennen kuin hän singahtaa tähdenlentona Tauburnin ohjaksiin ja mechan silmät välähtävät eloon. Hyvin simppeli, hyvin tiivis ja hyvin tehokas käsikirjoitus. Pätkästä välittyvät myös tehokkaasti sarjan innostus, vauhti, voima ja dramaattisuus.
Valitettavasti pätkä on suorasukaisuudessaan vähän tylsä suureksi osaksi sen takia, että Takuto hahmona on suorasukaisuudessaan melko tylsä. Pätkässä ei yksinkertaisesti tapahdu kauhean paljon, ja kaikki oikeasti sarjan kontekstissa mielenkiintoinen setti jää valitettavasti taustalle. OP1 on oikeastaan liiankin tiukkaan rakennettu, sillä se ei anna tarpeeksi tilaa muille elementeille kuin Takutolle. Tästä syystä se ei ole koskaan onnistunut varsinaisesti hurmaamaan minua.
Star Driverin toinen OP on selvästi vähemmän taiteellinen kuin ensimmäinen vastineensa. Se myös esittelee sarjan paremmin, eikä perustu yhden kikan varaan, toisin kuin edeltäjänsä, vaan sisältää monia elementtejä ja on muutenkin perinteisempi intropätkä. Se kestää monipuolisuutensa ansiosta myös useampia katselukertoja, ja on korvaani musiikillisesti miellyttävämpi, sillä ihanan heleä-ääninen ja innokas naislaulaja iskee paremmin kuin OP1:n nasaaliherra.
OP2 on myös käsikirjoituksellisesti varsin toimiva tapaus. OP1:n tiukan, kertaakaan muualle harhautumattoman kirjoituksen sijaan se nojaa kuitenkin kehyskertomukseensa. Se alkaa samasta pisteestä kuin OP1: nurmella köllivä Takuto nousee ja lähtee juoksemaan. Sitten hypätään Sugatan luokse juoksevaan Wakoon. Pätkän lopussa taas Takuto lopettaa juoksemisen saapuessaan lapsuudenystävyskaksikon seuraksi, ja Wako ottaa kumpaakin pääpoikaansa kädestä kiinni. Kaikki kääntyvät yhdessä katsomaan tähtitaivaalla vilahtavaa tähdenlentokolmikkoa.
Näiden kohtien välistä löytyy kaikenlaista muuta sälää, mutta alku ja loppu sitovat paketin näppärästi yhtenäiseksi ja hallituksi kokonaisuudeksi. Se myös korostaa sarjan tärkeää ystävyyden ja ihastumisen välillä pyörivää pääkolmiodraamaa.
Tapahtumat ja musiikki soljuvat myös yhdessä erittäin kivasti, ja OP2 esittelee kaikki tärkeät hahmot näiden kontekstin kannalta merkityksekkäällä tavalla. Esittelyistä ja muista pätkässä ruutuaikaa saaneista konsepteista onkin hauska bongata suoria viittauksia sarjan tapahtumiin. Jopa tässä vaiheessa sarjasta jo poistunut ihana Sakana-chan muistetaan. OP2 luo vahvan tunnun sarjan ensemble-luonteesta, ja se myös käyttää tähtiä ilmeisenä, mutta osuvana toistuvana motiivina.
Penguindrumin openingit ovat selkeästi hajanaisempia kuin kilpakumppanien, niin rakenteellisesti kuin fokuksellisestikin. Ne erottuvat yleistyyliltään myös lähes karun steriilissä vaaleudessaan. Laulajan lasinohuen herkkä ja pehmeä mutta hypnoottisen intensiivinen ääni ja sen kanssa kontrastissa oleva hengästyttävän kiirehtivä laulutapa korostavat pätkien valkoisuutta entisestään. Lisäplussaa tunnelman kannalta on annettava siitä, että laulut kuulostavat siltä kuin ne voisivat olla päätyttö Himarin laulamia, vaikka tytön seiyuu ei olekaan vokaalien takana.
OP1 tulvii tärkeitä motiiveja ja heittelee vinkkejä hahmojen kehityksestä ja näiden välisistä suhteista. Pingviinit, metrokyltit, omenat, lääkeampullit ja nallet satelevat taivaalta tasaisesti pitkin openingia.
Video sisältää myös useita viittauksia sarjan tapahtumiin. Se petaa selvästi jonkinlaista vastakkainasettelua keskusveljesten välille – näiden kädet melkein koskevat videon alussa mustan ja valkoisen nallen kieppuessa taustalla, mutta lopussa ote kirpoaa erilleen ja toinen veljistä putoaa ruudun yli laukaisten taustan pingviini-ikonien muutoksen (1:06–1:12). Ringon katoaminen liekkeihin päiväkirjan kanssa on ohikiitävän nopea mutta tärkeä hetki (0:44–0:49).
Tabukin synkempään puoleen viitataan hänen erittäin pahaenteisellä esittelyhetkellään (0:58–1:00) ja toisaalta sen jälkeen luodaan vaikeasti tulkittava mutta niinikään pahaenteinen silmäys myhäilevään Sanetoshiin Himarille lisäaikaa antavine lääkeampulleineen. Myös lopussa kolmen sisaruksen pingviinien rinnalle ilmestyvä Esmeralda-pingviini hämmentää vinkkaamalla neljännen pingviinin omistajan roolista tarinassa (1:12).
Kaikki nämä viittaukset sarjan tapahtumiin on toteutettu niin epämääräisen abstraktilla tasolla, että mielenkiinto itse sarjaa kohtaan herää väkisinkin. Hetket selvästi kertovat hahmoista ja näiden kohtaloista jotain, eivätkä vain esitä näitä pönöttämässä siisteissä poseerauksissa. Pätkä herättää tehokkaasti kysymyksiä, joihin sarja myös vastaa. Mitähän noiden veljesten välillä tulee tapahtumaan? Miksi stalkkerityttö katoaa liekkeihin? Mitähän ikävää tuo päätään pelottavan ilmeettömästi yleisöön päin kääntyvä mutta sarjassa leppoisana esitetty Tabuki meinaa tehdä?
OP1 olisi itse asiassa toiminut hyvin ainoana intropätkänä, sillä se sisältää paljon elementtejä, jotka tulevat ajankohtaisiksi vasta sarjan jälkipuoliskolla, kuten ampullit ja Tabukin pahaenteisyys. Sen sijaan elementtejä, joiden ajankohtaisuus rajoittuisi ensimmäiseen puoliskoon, ei ole lainkaan.
Penguindrumin OP2 kierrättääkin valtavasti samoja elementtejä ja jopa samoja animaatiopätkiä kuin OP1, mutta hieman uudella tavalla järjestettynä ja esitettynä. Nyt Himari pyörähteleekin lasisirpaleiden keskellä lapsibroilerin muistoja heijastellen (0:22), lieskat nuoleskelevat Ringon jalkoja (0:48) ja Kanba juokseekin eri suuntaan kuin toiset sisarukset (1:14).
Ainoat aidosti uudet elementit taitavatkin olla Yurin ja Tabukin suhteen peilaaminen näiden esittelykohdissa (0:40–0:42) sekä jo kuolleen messias-hahmo Momokan lisääminen samaan yhteyteen. Lisäksi Himarin suhdetta toiseen pojista korostetaan enemmän, ja jälleen herätellään kysymystä siitä, kummasta veljestä on kyse. Openingissa esiteltäviin motiiveihin lisätään viimeisen jakson punaiset pingviinihiutaleet sekä lapsibroileriin liittyvät lasinsirpaleet ja tuuletushärveli.
Periaatteessa OP2 on funktionaalisesti siis melko turha kattavan OP1:n rinnalla. Sille ei ollut missään vaiheessa varsinaista tarvetta, eikä se ehkä tuo pöydälle tarpeeksi uutta. Toisaalta en voi sanoa sitä missään nimessä heikommaksi kahdesta openingista. Se jatkaa samalla linjalla, järjestelee asiat uudelleen ja esittää uudessa valossa, mikä saa sen vaikuttamaan hieman päivitetyltä kommentaarilta ensimmäisestä introsta. Sen yhteensopivuus ensimmäisen version välillä on siis huomattava, mutta se toimii hyvin myös yksinään.
Penguindrumin openingit maalaavat sarjastaan ehdottomasti mielenkiintoisimman kokonaiskuvan tästä kokoelmasta alustaen samalla sarjan oivaltavasti. Ne esittelevät valtavasti sarjaan liittyvää aineistoa ja antavat merkittävän osan sarjan viljelemille symbolisille motiiveille. Penguindrumin openingit saivatkin nopeatempoisuutensa ja sisällökkyytensä ansiosta aikaan sekä komeimman ensivaikutelman että suurimmat woah-reaktiot.
Star Driverin intropätkät ovat jättäneet kaikkein pienimmän vaikutuksen. Vaikka ensimmäinen niistä on taiteellisesti kunnianhimoinen, tämä etu jää hieman sen alle, että se on kaikista viidestä pätkästä myös tylsin, sillä siinä tapahtuu niin vähän. Mukavuudestaan huolimatta seuraava opening jää hieman turhan normaalin oloiseksi Penguindrumin ja Utenan aggressiivisempien ja voimakasvisioisempien openingien rinnalla.
Utenan OP jää edellisten välille. Se ei herätä yhtä paljon mielenkiintoa kuin Penguindrumin introt, eikä sen uudelleenkatseluarvo ole aivan samalla tasolla. Se on tosin koherentimmin koottu ja selkeämpi, mutta nämä seikat eivät välttämättä ole openingien tärkeimmät ominaisuudet.