Haja-ajatuksia Free!n punapäistä

Iwatobin uimakerhon ensimmäiset animaatioseikkailut Free!n ensimmäisellä kaudella viime kesänä eivät jääneet mieleeni erityisen positiivisella tavalla sarjan yleisen epätasaisuuden ja harhailun sekä aivan liian usein epäsympaattisen hahmofokuksen takia. Uusi kausi Free! Eternal Summer tuntuu tuovan mukanaan sekä positiivista että negatiivista kehitystä sen verran rajusti, että tuli tarve osoitella isoimpia asioita sormella.

Isoimmat asiat ovat Matsuokan sisarukset Rin ja Gou.

Eniten miellytti Iwatobin poikien eri lukiota käyvän lapsuudenystävä Rinin kehitys. Taustana kerrottakoon, että valitsin KyoAnin alkuperäisestä, ennen ensimmäisen kauden julkistusta päräyttämästä uimapoikateaserista välittömästi iloisesti virnuilevan hainhammaspoika Rinin parhaaksi pojaksi. Hänessä oli silmissäni teaserin pojista eniten karismaa ja persoonaa. Teaserin Rin on ihastuttavan energinen ja kulmikkaan virnuilevalla tavalla lämmin hahmo.

Jouduin kuitenkin ykköskaudella miettimään asiaa uudestaan, kun hahmo olikin pelkkää heikossa itsetunnossa ja syvässä katkeruudessa kärvistelevää tuskaa. Yritin pitää hänestä, koska hän oli niin täynnä piirteitä, jotka ovat yleensä mieleeni. Hänen muutoksensa teaserin Riniä selvästi muistuttavasta takaumain ala-astelaisesta söpöpojasta vihaiseksi ja kylmäksi lukiolaiseksi pitkän ulkomaillaopiskelun aikana antoi eväät hyvinkin mielenkiintoiseen hahmokuvaukseen.

Vihaan kaikkea vaikka oikeasti haluankin vain ihania kavereita >:(

Rinin tykättävyys kaatui kuitenkin omalla kohdallani siihen, ettei ensimmäinen kausi halunnut antaa hänelle minkäänlaisia sympatiapisteenmurusia. Lähes läpeensä henkisesti sulkeutuneesta ja ikävästi muita kohtelevasta pojasta ei riittänyt juuri iloa, kun hän tuntui totaalisesti musertuneen ongelmiensa alle ja purki pahaa oloaan muihin. Ne harvat valonpilkahduksentapaisetkin olivat puhtaalla epätoivolla voideltuja.

Rinin suhtautuminen koettelemuksiinsa tuntui minusta heikolta ja vastuuta pakoilevalta. Hän ei ollut kaikin puolin ankea ihminen sen takia, että olisi kokenut kauheita ja traumaattisia asioita, vaan hänen ongelmansa olivat hyvin normaaleja. Hän ei pärjännytkään suuresta kunnianhimostaan huolimatta australialaisessa uimakoulussa, vaan antoi itsetuntonsa murehtua ja sulki itsensä ihmiskontakteilta täysin. Nämä ongelmat ovat sinänsä onnistuneen realistisia ja hyvin kuvattuja.

Ensimmäinen kausi velloi kuitenkin Rinin itseinhosta kumpuavassa pakotetussa itseriittoisuudessa ja kurjassa fiiliksessä niin paljon, että kaiken ikävän ja aggression alta oli vaikea löytää mitään sympaattista, kun poika ei tuntunut menevän ongelmiensa kanssa yhtään eteenpäin. Hän ei tarjonnut juuri mitään, josta olisin katsojana saanut kiinni. Ymmärsin hänen tuskansa, mutta en pitänyt häntä lainkaan miellyttävänä hahmona. Hän ei yksinkertaisesti antanut mitään aihetta siihen. Tämä ärsytti kaksin verroin, koska hänessä oli kaikki potentiaali olla hahmo, jota haluaisin kaikin sydämin tsempata eteenpäin.

Kakkoskausi taas esittelee yhä epävarman ja konfliktinsyömän mutta paljon positiivisemman Rinin, joka on alkanut kursia itsetuntonsa riekaleita uudelleen kasaan ja näyttää edistyneen mukavasti sitten viime näkemän. On miellyttävää nähdä, kuinka hän kykenee taas ensimmäisen kauden eristäytyneisyydestään hieman yli päässeenä ottamaan kontaktia ihmisiin, vaikka vuorovaikutus onkin yhä vähän arkaa ja tunnustelevaa.

Tuntui hyvältä mies.

Toisaalta on hyvä, ettei hahmon ongelmia ole vain unohdettu. Jatkumo ensimmäisen kauden lopussa vanhat ystävänsä löytäneen Rinin ja toisen kauden alun tätä ystävyyssuhdetta varovaisesti korjailevan Rinin välillä on selkeä ja hyvin pohjustettu. Hän on tullut selvästi eteenpäin ensimmäisen kauden kuopastaan, mutta on yhä matkalla ja potee syystäkin huonoa omatuntoa aikaisemmista muihin hahmoihin kohdistuneista ankeiluistaan.

Ensimmäisen kauden puuduttavat myötätuskat alkavat tuntua suorastaan merkitykselliseltä ja ansaitulta osalta Rinin hahmonkehitystä. Edellisellä kaudella hahmo röhnötti kuopassaan ja sylki kaikkien auttamaan pyrkivien naamoille, mutta nyt hän näyttää liikkuvan eteenpäin. Hän tuntuu ensimmäisen kerran sellaiselta hahmolta, jota haluan sympata täysillä.

Muiden päähahmojen osalta kehitys ei valitettavasti tunnu olevan menossa lainkaan yhtä ruusuiseen suuntaan. Etenkin hampaat meinasivat kirskua Rinin sisaren ja Iwatobin kerhon managerityttö Goun kohdalla. En ole ikinä pitänyt erityisemmin Gousta, jonka ainoat persoonallisuudenpiirteet ovat hänen transsinomainen miehisten sulojen ihastelunsa ja tarmokkuutensa managerinhommassaan. Ensimmäisellä kaudella hän kuitenkin pystyi ainakin kohtuullisen hyvin pitämään uimaritiiminsä kasassa ja ainakin yritti olla vastuuntuntoinen ja saada asioita aikaan.

Nyt tuntui kuitenkin siltä, että kaikki Goun hahmouskottavuus ja pätevyys on uhrattu vaivaannuttavan itsetietoisen lihasherutusvitsin vuoksi, kun uimakerhon esittelytilaisuudessa Gou pistää pojat loikkimaan ja kuivauimaan lavalla pelkissä uimapöksyissä ja huutelemaan, mitkä lihakset ovat kunkin charm pointteja. Hyvä Gou, sait näyttää uimapoikiesi kivoja lihaksia kaikille ja varmistit samalla, ettei kukaan uusista oppilaista taatusti halua liittyä pellekerhoonne.

Öhöhöhö…hö.

Omalla mittapuullani huumorin asettaminen hahmon edelle on yksi pahimmista rikkeistä, jonka teos voi tehdä. Huumorin kuuluisi toimia yhdessä hahmon kanssa ja hahmon persoonallisuuden ehdoilla. Gou on ennen ollut fanityttöilystään huolimatta järkevä ja ajatellut kerhon parasta. Hänen ohjaamansa esittelyshow vaikuttaa kuitenkin enemmän Ouran High School Host Clubin miesseuralaiskerhon herutustempaukselta kuin kutsulta liittyä vakavasti otettavaan urheilukerhoon. Uuden kauden ykkösjakso teki Gousta pelkän huonon vitsin, jolla ei selvästikään ole mitään kapasiteettia järjestää kerhon asioita.

Sinänsä Rinin kehitys on suurempi hyvä kuin Goun kehitys paha, koska Gou on alusta asti ollut täysin marginaalinen hädintuskin-hahmo, jonka dramaattinen merkitys on lähellä nollaa. Rin taas oli ykköskauden suurin ja tärkein fokuskonflikti ja vaikuttaa olevan merkittävässä roolissa myös uudella kaudella.

Muu vaikuttaa olevan entisellään, valitettavasti.

Muuten kaikki tuntuukin säilyneen ennallaan. Autistipääpoika Haruka on edelleen sarjan epämiellyttävin hahmo, ja rauhallinen Makoto ja pirtsakka Nagisa vaikuttavat vakiinnuttaneen paikkansa ihan söpöinä turhakkeina. Olisi hauska, jos uusi kausi antaisi vihdoin viimeksi mainituille jotain tekemistä, mutta en elättele kauhean suuria toiveita. Uutena kerhoon ensimmäisen kauden alussa liittynyt silmälasipoika Rei oli tärkeä peluri edellisellä kaudella, mutta saa nähdä, luiskahtaako hän Makoton ja Nagisan joukkoon. Rinin kehitystä sentään tulen seuraamaan hyvillä mielin.

Sekin on ennallaan, että opening-biisi on niin kamalaa meteliä, ettei videotakaan pysty oikein katsomaan ilman mute-näppäimen suotuisaa avustusta. Toisaalta uusi ammatti-ending sentään on yhtä hauska kuin edellisen kauden aavikkometafora-ending. Se tuntuisi myös heijastelevan uuden kauden ensimmäisessä jaksossa esiin nostettua ja varmaan yhdeksi kauden merkittävistä teemoista nousevaa tulevaisuudensuunnittelmakysymystä.