Tekijä: Arana

Kategoriat
Anime Länsiviihde Tapahtumat

Rakkautta & Anarkiaa 2009

R&A-elokuvafestarit olivat ja menivät, ja Arana kävi tuomitsemassa kymmenen leffaa jo toiseen kertaan peräjälkeen. Tarkoitus oli oikeastaan laittaa kommenttia jos festarin aikana ja patistaa ihmisiä katsomaan parhaat, mutta eipäs tullut taas mitään tehtyä. Tässä siis nyt jälkikäteen lyhyet arviot kaikista ja linkit esittelyihin:

Amreeka

Tykkäilin erittäin paljon siitä tasapainosta, jolla Amreeka yhdistelee kevyttä hyvän mielen draamakomediaa ja yhteiskunnallista sanomaa. Palestiinalaisäidin ja -pojan terroristipelkoisiin Yhdysvaltoihin integroitumisen tarkkailu tiukasti henkilökohtaiselta ihmisen tasolta avaa samalla yllättävän tehokkaasti näkymää kulttuurien kansainvälisiin suhteisiin ja molemminpuolisiin ennakkoluuloihin, jolloin raina saa varsin onnistuneesti toteutetun viihdyttävyytensä lisäksi syvempääkin merkitystä. Tunnelmakaan ei perinteisistä ”ole oma itsesi” -viesteistä huolimatta missään vaiheessa muutu raskaaksi, yltiötunteikkaaksi tai edes saarnaavaksi, mikä luo tervetullutta vaihtelua tämäntyyppisille elokuville yleisiin tönkköihin opettavaisuusmaneereihin.

Billu Barber

Edes Shahrukh Khan Bollywood-maailman virallisena seksikkyyden ruumiillistumana (sekä leffassa että tosielämässä) ei pelasta omaan pitkäpiimäisyyteensä hukkuvaa tuotosta, jolla olisi periaatteessa ihan hauska tarina kerrottavanaan, mutta joka kieltäytyy itsepintaisesti viemästä sitä eteenpäin. Khanin (mitenkään mihinkään liittymättömien, mutta luonnollisesti tosi seksikkäiden ja siksi hienojen) tanssinumeroiden lisäksi ainoastaan viimeiset kymmenen minuuttia toimivat katsomiskelpoisena viihteenä. Muuten en jaksanut tuntea edes myötähäpeää (paitsi muutamassa ihan erityisen nolossa komediakohtauksessa), kun sekin energia meni hereillä pysymiseen, etten vain missaisi mainittuja tanssikohtauksia. Tai no joo, pääsihän Khan tietysti heiluttamaan valomiekkaa Matrix-nahkassa…

Lue lisää ”Rakkautta & Anarkiaa 2009”
Kategoriat
Avautuminen Manga Meta Välipala

Miksi ei?

Because no.

Eräänä kauniina päivänä muutama kuukausi sitten ystävykseni päivitteli, etten varmaankaan alkaisi lukea One Pieceä (jota kohtaan minulla ei ikinä ole ollut mitään kiinnostusta) sen takia, että osassa neljäkymmentä-jotain tapahtuu jotain tosi hienoa. Naurahdin, että en todellakaan.

Mutta sitten rupesin miettimään: Miksi ei?

Lue lisää ”Miksi ei?”
Kategoriat
Meta Tapahtumat

Mangapäivästä

Viime viikonlopun Helsingin sarjisfestareiden oheistapahtuma Mangapäivän ohjelma jätti yllättäen pienehköstä imagostaan huolimatta käteen itse asiassa enemmän kuin mikään läsnäolollani kunnioittamani tapahtuma sitten Animecon III:n (joka oli ensimmäinen animangatapahtuma, jonne onnistuin aikoinaan venturoimaan). Ohjelma oli jopa järjestetty niin, että pääsin yleisöimään kaikkiin numeroihin, jotka halusin nähdä.

Ensin Janne Kemppi puhui mangan kielestä ja ilmaisusta. Kivoja vinkkejä taas siitä, mihin kannattaa kohdistaa huomiota mangaa lukiessa. En vain enää kahden muun kemppiluennon jälkeen oikein muista, mitä erityistä tällä ensimmäisellä tuli mieleen.

Seuraavaksi Kemppi vinoili yaoille. Varmasti hänen luentonsa kohokohta oli se asiaton puoli – protoyaoi. Itse en ehkä pitänyt sitä niin hauskana kuin mihin olisi ollut aihetta, lähinnä siksi, että olen facepalmannut tosi eeppisesti ja useampaan kertaan joka ikiselle kyseisen simulaation sisältämälle käänteelle yaoia lukiessani, ja simu toi mieleen liikaa kireitä muistoja huonolle fiktiolle vuodattamistani verikyynelistä sekä kaupan päälle vielä kauhean määrän luvattoman kömpelöitä tai hävyttömän rumia piirustustyylejä, jotka olin luullut jättäneeni taakseni jo kauan sitten.

Lue lisää ”Mangapäivästä”
Kategoriat
Anime Blogi

Silloin itkin

Eläydyn yleensä viihteeseen hyvin vahvasti, mutta myötäelämiseni jää enemmän aivotoiminnan kuin näkyvien reaktioiden tasolle. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen tosin alkanut ottaa entistä enemmän osaa katsomaani, toisin sanoen en enää vain istu kivettyneen näköisenä paikoillani, vaan olen tarvittaessa valmis hihkumaan, facepalmaamaan tai nostattamaan kasvoilleni tilanteeseen sopivan määrän inhon tai liikutuksen merkkejä. Kuitenkaan en ole enkä ole koskaan ollut herkkä itkemään viihteelle. Vain hyvin harvat tapaukset ovat oikeasti saaneet minut kyyneliin, sillä siihen tarvitaan normaalisti saman kaliiberin tunnelatausta kuin Dancer in the Dark -leffan finaalissa, joka on muuten ahdistavin yksittäinen palanen fiktiota, johon olen eläessäni törmännyt.

Anime on saanut minut itkemään kyyneltasolla kolmesti, ja mielenkiintoisesti kaikki tunnevuodatukset johtuvat hyvin erilaisista syistä, eivätkä kyllä aina edes pelkästään katsomani sisällöstä. Sitä luulisi, että ne harvat kerrat, kun jaksaa ihan itkeä sarjalle, kyseessä olisi joukko niitä elämäni voimallisimpia ja tärkeimpiä animekokemuksia. Minulla… noh, ne eivät varsinaisesti ole olleet. Ihan hienoja toki, mutta eivät ollenkaan listan kärjessä.

[Niin joo, ja nyt kun pitäisi ruveta uhraamaan aikaa yliopistoilulle niin päivittelyvälit venyvät jonkin verran.]

Lue lisää ”Silloin itkin”
Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot

Valokeilassa: Haruhi Fujioka

Intropostaus
Olen altistunut Ouran High School Host Clubille vain animen muodossa, joten höpötän vain animeinkarnaatiosta.

Kun tuolla johdatuspostauksessa mainitsin, ettei kukaan nyt haaremisarjan keskushenkilöä suosikkihahmokseen julista, niin pitääkin heti aloittaa juuri sellaisesta. Haruhissa on kuitenkin onneksi enemmän vääntöä kuin monien muiden vastaavien sarjojen ympärilleen kosijaehdokkaita keräävässä keskivertonyhverössä, vaikka hän monesti tuntuukin jäävän Host Clubin poikien varjoon siitäkin huolimatta, että ownaa heitä säännöllisesti.

Omnomnom

Omnomnom.

Kuka siis? Stipendillä ökylukioon päässyt tavistyttö Haruhi rikkoo koulun naistennaurattajaklubin arvokkaan vaasin ja joutuu työskentelemään hurmurimiehenä kerhon bishiekaartin kanssa korvaukseksi.

Lue lisää ”Valokeilassa: Haruhi Fujioka”
Kategoriat
Hahmot Meta

Viisipolvinen tie paremmuuteen (johdatus hahmonpalvontaan)

Kun päätin kartoittaa suosikkihahmoni animen ja mangan piiristä, päädyin pohtimaan yleisellä tasolla syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin sitä, mikä tekee hahmosta silmissäni onnistuneen. Päätinkin melko nopeasti, että haluan rakentaa itse asiassa pikemminkin oman listani parhaimmista hahmoista kuin hahmoista, joista pidän eniten. Pidän valtavasti useastakin hahmosta, jotka eivät kuitenkaan ole mielestäni kovinkaan hyvin rakennettuja, eivätkä tällaiset hahmot mielestäni useinkaan kuulu top-listoille. En tietenkään tarkoita, että aikoisin pyrkiä objektiivisuuteen, vaan että haluan löytää mahdollisimman hyvät perustelut sille, miksi tietyt hahmot ansaitsevat saada paikan parhaimmistosta.

Sain yllättävän helposti aikaan viisi suhteellisen selkeää kriteerikategoriaa, joiden avulla  ryhdyin mittaamaan suosikkihahmojeni validiteettiä sekä jäsentämään perustelujani top-listoilleni päässeistä hahmoista. Ryhmät eivät ole täysin toisistaan riippumattomia, eli niissä ilmenee päällekkäisyyksiä, mutta aion käyttää tätä jäsennystä tulevassa postaussarjassani, koska fanitytön suosikkien esittely ei vaatine tieteellisen tutkimuksen tarkkuutta.

Suosikkihahmojeni ei tarvitse saavuttaa huippupisteitä kaikissa viidessä kategoriassa, sillä hahmon vahvuus yhdessä kategoriassa voi kompensoida puutteita toisessa. Esimerkiksi jos hahmolla on erittäin hyvin muodostettu persoonallisuus, voin antaa vähäisen hahmonkehityksen anteeksi. Kaikkien kategorioiden on kuitenkin yhdessä muodostettava eheä ja mielekäs kokonaisuus, joka saisi vielä mielellään olla hieman enemmänkin kuin osiensa summa. Hahmolla pitäisi siis kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna olla jonkinlainen tarkoitus ja suunta, sillä fiktiossahan ei kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti saisi olla mitään turhaa. Selittämättömät, järjenvastaiset ristiriidat kategorioiden sisällä ja välillä on karsittu minimiin onnistuneessa hahmossa.

Sanottakoon vielä selvyyden vuoksi, että alun perin suunnittelin viimeisestä ensimmäiseen eteneviä top-ten-listoja erikseen animen/mangan miehille ja naisille. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että on helpompi vain tehdä epämääräisessä järjestyksessä kasa hahmonpalvontapostauksia, koska olen älyttömän huono laatimaan sellaisia top-listoja, jotka oikeasti pitävät tismälleen paikkansa vielä kuukauden kuluttua. Jännityshän tässä menee, mutta sitä saa tositelkkaristakin, enpähän ole sidottu siistien hahmojen lukumäärään. Tässä muodossa voin myös vapaasti soveltaa alla esiteltävää mallia muidenkin kuin parhaimmistoon lukemieni hahmojen kanssa.

Tämä postaus koostuu pelkästään teoreettisesta selittelystä, koska tulen soveltamaan nyt esittämiäni kriteerejä tulevissa postauksissa aivan kylliksi. Siispä pahoitteluni potentiaalisesti puisevasta luettavasta, mutta ajattelin, että olisi syytä hieman avata perustelutapojani ennen kuin otan ne varsinaisesti käyttöön.

Lue lisää ”Viisipolvinen tie paremmuuteen (johdatus hahmonpalvontaan)”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Arvostelu: Ristorante Paradiso

Luciano, Ferio, Claudio, Teo, Vito ja Gigi – äijähaaremi, jota fanityttö aina toivoi, muttei koskaan ennen uskonut saavansa.

Elämäviipale ei oikeastaan ole omin genreni, mutta jos se on täynnä vanhempia, silmälasipäisiä herrasmiehiä, jotka pyörittävät Roomassa ruokapornoa tarjoilevaa ravintolaa, niin mikä ettei. Verkkaisesta tahdistaan huolimatta Ristorante osaa käyttää ruutuaikansa täydellisesti, mikä on kokemukseni mukaan melko haastavaa yhdentoista jakson sarjalle. Esimerkiksi saman kauden saman pituinen Eden of the East tuntuu välillä eksyilevän liian pitkiksi ajoiksi sivuraiteille ja haukkaavan muutenkin vähän liian ison kakkupalan kerralla kunnianhimoisen keskusmysteerinsä kanssa ja tuntuu siksi lopulta siltä kuin tavaraa vuotaisi jaksojen liitoksista yli esitysajan.

Ristorantessa taas ei ole mitään ylimääräistä, eikä se tunnu miltään osin keskeneräiseltä viimeisen jakson jälkeen. Jokainen jakso on käsikirjoitettu hyvin tiiviiksi kokonaisuudeksi, mutta sarja ei silti koskaan menetä rauhallista otettaan, vaan tunnelma säilyy asianmukaisen väljänä. Jaksorakenne osaa jopa yllättää, sillä jaksot pysyvät eheinä kokonaisuuksina siitä huolimatta, etteivät ne – toisin kuin voisi olettaa – keskity aina välttämättä vain yhden tietyn hahmon ympärille, vaan pyörittävät hieman suurempaa kuviota. Lisäksi sarjan ravintolaan, Casetta dell’Orsoon työskentelemään ajautuvan parikymppisen keskustyttö Nicolettan ihastusta keski-ikäiseen Claudioon kuljetetaan mukana koko ajan ilman, että tämä kieltämättä hiukan räjähdysherkkä juonikuvio alkaisi käydä rasittavaksi.

ristorantedaterape

Date rape + äidin yllätysvisiitti = NOT AS PLANNED.

Lue lisää ”Arvostelu: Ristorante Paradiso”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Arvostelu: Eden of the East

En pitänyt Eden of the Eastistä sen vahvuuksista huolimatta läheskään yhtä paljon kuin suuri blogaajayhteisö. Sarja ei missään nimessä ole huono, mutta se ei muiden ongelmiensa ohella anna mielestäni tarpeeksi emotionaalista vastetta käsittelemiensä asioiden painavuuteen nähden, kuten vähän pelkäsinkin aloitusjakson keveyden perusteella.

Eden alkaa valtavan hienosti ja onnistuu kasvattamaan tasaisesti jännitystä sarjan puoleen väliin saakka. Tuotantoarvojen loistokkuus on toki suuri valtti, joka säilyy onneksi loppuun asti, mutta tarinansa osalta se yksinkertaisesti yrittää liikaa, eikä onnistu siksi sovittamaan kaikkia lukuisia juonielementtejään yhteen kovinkaan saumattomasti. Mysteeri on ehdottomasti liian suuri 11-osaiseen sarjaan, ja jää vielä NEET-kerhon söpöilyjen jalkoihin paikoittain varsin pahastikin. Ilmeisesti kyseisen kerhon kautta yritetään tuoda animeen jonkin verran poliittista sanomaa Japanin työttömistä väliinputoajista, mutta tämä puoli jää sen verran ylimalkaisesti ja sekavasti käsitellyksi, etten osaa olla ollenkaan vaikuttunut. Sarja ei siten kanna itseään, vaan tuntuu osittain vain toimivan alkusoittona tulossa olevalle elokuvaparille. Tämän ei mielestäni pitäisi olla televisiosarjan tärkein funktio, vaikkei sitä olisikaan koskaan tarkoitettu itsenäiseksi, elokuvista riippumattomaksi kokonaisuudeksi.

Lue lisää ”Arvostelu: Eden of the East”
Kategoriat
Arvostelu Avautuminen Ensivaikutelmat Manga

xxxHolic 1 – ei aiheuta riippuvuutta

Joku fiksu ihminen oli joskus sitä mieltä, että tarinan aloituksen pitäisi olla iskevä ja kyetä imaisemaan lukija kertomukseen. CLAMP ei ilmeisesti ole tietoinen tästä ajatuksesta, sillä kaikki lukemani CLAMP-aloitukset – joita ei tosin ole hirveän paljon – ovat melko latteita ja yksiulotteisia. Tähän joukkoon kuuluu myös xxxHolicin ensimmäinen osa, jonka kyllä luki helposti ja nopeasti, mutta sen jälkeen fiilikset eivät kyllä olleet kovin paljon eläväisempiä kuin koomaan vajonneella mursulla.

xxxholic-kansi

Tiedättekö, mikä olisi piristänyt tämän sarjan alkua rutosti? Jännite. Luulisi, että sarja, joka tuottaa näin intensiivistä arttia saisi puristettua löllöön aloitusosaansa sitä edes ihan pikkuisen…

Lue lisää ”xxxHolic 1 – ei aiheuta riippuvuutta”
Kategoriat
Anime Hahmot Manga Meta

Täydelliseen mangaan tarvitaan…

Löysin siivotessani kaapin perälle unohtuneen kasan vanhoja koulujuttuja ja sieltä pisti ihan erityisesti silmään keltainen paperi muistaakseni jostain seitsemännen luokan ajoilta. Kyseessä oli vanha äidinkielen työ, joka muistui mieleen omituisen hyvin pienen palauttelun jälkeen. Opettaja laittoi luokkani silloin aikoinaan miettimään, mistä ainesosista leivotaan hienoa kirjallisuutta, ja työnsi meidät tietokoneelle kirjaamaan reseptin ylös otsakkeen ”Mitä täydelliseen kirjaan tarvitaan” alle. Päätinpä sitten tehdä pienen vertailun siihen, mitä täydellinen viihde on mielestäni nyt kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Vanhat kriteerit ovat alkuperäisessä muodossaan ja järjestyksessään, muistakaa siis ihailla tuon ajan kummallista kirjallista ilmaisuani.

(Tästä tulikin suureksi osaksi semanttista pilkun ahdistelua.)

Edit: Jumalauta noiden tägien kanssa…

  • Mielenkiintoiset ja ennalta-arvaamattomat henkilöt

Mielenkiintoiset henkilöt ovat toki edelleen arvossaan, mutta ennalta-arvaamattomuus on vähän monimutkaisempi juttu. Mikäli olen tarkoittanut tällä, että hyvässä fiktiossa henkilöt pääsevät kuoriutumaan mahdollisista stereotyypeistään ja kehittymään tavoilla, joita en pysty ennustamaan ensimmäisen vilkaisun jälkeen niin olen yhä samaa mieltä. Se, että pystyn jatkuvasti ennakoimaan hahmon tulevaa käyttäytymistä taas on yleensä merkki liian muottiin valetusta henkilöstä.

Sen sijaan yllättävä käyttäytyminen ei ole enää minulle lainkaan itseisarvoista. On pikemminkin ensiarvoisen tärkeää, että henkilöistä muodostuu eheä, johdonmukainen kokonaisuus. Käyttäytymisen ei tosiaan saa olla täysin ennustettavissa, mutta ongelmia syntyy, jos en pysty kytkemään hahmon käyttäytymismalleja aiemmin esille tulleisiin motiiveihin, persoonallisuuteen ja muuhun informaatioon.

Pahinta onkin, jos hahmon käytös on sekä erittäin ennalta-arvattavaa että täysin ristiriidassa tästä saadun taustatiedon kanssa. You Higurin Cantarellan Chiarosta esimerkiksi tiedetään, että hän on ollut taidokas salamurhaaja lapsesta lähtien isänsä lailla, mutta se henkilö, jota manga kuvaa, on hyvin perinteinen äärimmäisen hyväsydäminen nuorimies, joka ei halua vahingoittaa ketään ellei se ole aivan välttämätöntä.

  • Kulkeva juoni

Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että olen listannut tällaisen elementin tärkeäksi ainesosaksi, sillä nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin arvostan sitä, että tarina liikkuu koko ajan johonkin suuntaan, minkä takia episodimaiset pätkäsarjat pärjäävät melko huonosti listoillani. Nykyään erotan toisistaan kuitenkin juonen ja tarinan käsitteet niin, että juoni on suppeampi kokonaisuus, se punainen lanka, joka muodostaa kertomuksen toiminnallisen rungon. Helpoimpana esimerkkinä toimii perinteisen miekka&magia-fantasian matka pisteestä A pisteeseen B -rakenne. Tarinan taas tulkitsen laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää paitsi sen toiminnallisen punaisen langan, myös esimerkiksi hahmonkehityksen ja kertomuksen toimijoiden henkilökohtaiset tavoitteet.

Tämän eron takia en käytä enää juurikaan sanaa ”juoni”, sillä yleensä tarkoituksenani on puhua ”tarinasta”. Juonen jatkuva kulkevuus on minulle siis eri asia kuin tarinan vastaava, sillä varsinkin slice of life -tyylisissä henkilövetoisissa teoksissa juonirunko on toisarvoinen muuttuja ja usein jopa lähes olematon. Onko viime kevään Ristorante Paradiso -animessa jatkuvasti etenevää juonta? Ei. Sen sijaan se keskittyy kertomaan kymmenisen ihmisen yksittäisistä, mutta limittäisistä tarinoista muodostuvan tarinakokonaisuuden ja näiden yksilöiden tarinat etenevät koko ajan sitä mukaa, kun heidän välisensä suhteet kehittyvät ja saamme tietää lisää heidän taustoistaan.

Lue lisää ”Täydelliseen mangaan tarvitaan…”