Kategoria: Analyysi

Eli Maid Marian elokuvasta Robin Hood (1973).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Ihanan iloinen ja viehkeä kettuneiti on aika hurmaava hahmo epäkiitollisen passiivisesta roolistaan huolimatta.

Robin Hood on epätasapainoisesta tarinankaarestaan ja ällöimelistä lapsihahmoistaan huolimatta ihan hauska vanhempi klassikko, jota on perusmukava katsoa, mutta joka ei herätä voimakkaita tunteita. Sankaritar-rintamalla se jää niin kalpeaksi, että Marian-neidosta ei riittäisi tekstiä kokonaiseen hahmoanalyysiin, mutta kirjailinpa silti muutamia ajatuksia ylös samoin kuin 101 dalmatialaisen Anitan ja Perditan kanssa.

Marian muistuttaa Prinsessa Ruususen Auroraa siinä suhteessa, että hän on kovin ihanan oloinen hahmo, johon elokuva ei kuitenkaan kerkeä uppoutua kuin muutaman minuutin verran. Kettuneito on huumorintajuinen ja tuntuu tekevän ihan mielensä mukaan rajoista piittaamatta. Aurora toisaalta on ainakin jossain mielessä oman leffansa päähenkilö ja vähintään nimihahmo, mutta Marianin roolina on vain ja ainoastaan toimia love interest -hahmona Robin Hoodin sankarihahmolle.

Todelliset päähenkilöt vai pelkkiä sivuhahmoja?

Monesti argumentoidaan hyvinkin perustellusti, että Prinsessa Ruususen päähenkilö ei suinkaan ole vartin verran ruudulla pyörivä Aurora, vaan tämän suojelemisesta ja kasvattamisesta vastaavat kolme haltijatarta Flora, Fauna ja Ilomieli. Tästä voi toisaalta olla montaa mieltä, sillä Aurora on kuitenkin kaikkien elokuvan tapahtumien ja tekojen keskus ja motiivi sekä dramaattinen keskiö.

Koska haltijattaretkin ovat tärkeitä naishahmoja ja tavallaan jopa päähenkilöitä, ansaitsevat he oman pienen kainalonsa Aurora-analyysin yhteyteen. Täyteen analyysimalliin en kuitenkaan mene, sillä en itse asiassa ole ikinä itse välittänyt kolmikosta erityisemmin. Tykkäisin leffasta enemmän, jos se keskittyisi heidän sijaansa enemmän potentiaalisesti mielenkiintoisempaan ja dramaattisempaan Auroraan.

Eli Lady elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri (Lady and the Tramp, 1955).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Suloinen koiraneito ajautuu pieneen seikkailuun.

Olen aina pitänyt Kaunottaresta ja Kulkurista enemmän kuin valtaosasta renessanssia edeltäviä klassikkoja. Se osaa tasapainottaa etenkin draamansa ja huvittavammat puolensa paremmin kuin monet edeltäjänsä. Leffa ei jää hekumoimaan äärilleen kärjistettyjen hahmojen pitkillä hösötyskohtauksilla, ja kaikki päähahmot saavat tarpeeksi lihaa ääriviivojensa ympärille ollakseen sympaattisia. Erityisen vaikuttavasta tapauksesta ei ole kyse, mutta sen katsominen tuntuu aina mukavalta ja pehmoiselta. Kaunotar ja Kulkuri on yksinkertainen ja miellyttävä pikku leffa, jonka sankaritar on yksinkertainen ja miellyttävä pikku koira.

Eli Tinkerbell elokuvasta Peter Pan (1953).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Kipakka pikkuneito levittää unelmat toteuttavaa keijupölyä.

Kuten mainitsin Leena-analyysin kohdalla, olen aina suhtautunut Peter Paniin kaikin puolin intohimottomasti. Nyt tuoreen uudelleenkatselun jälkeenkään en välitä hajanaiseksi jäävästä kokonaisuudesta, mutta leffa ei silti ole ilman arvojaan. Helinä on erityinen ja erottuva hahmo monella tapaa ja nousee leffan valopilkuksi, vaikka myös sen rasittavimmat puolet liittyvät häneen.

Elokuvasta Tuhkimo (Cinderella, 1950)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Disneyn monessakin mielessä vaatimattomimpiin neitokaisiin kuuluvan Tuhkimon toive toteutuu palkintona vuosien tsemppaamiselle.

Lumikin jälkeen Disney keskittyi poikapäähenkilöiden johtamiin ja muutenkin miesvetoisiin tarinoihin Pinokkion, Dumbon ja Bambin muodossa. Sota-ajan kokoomaelokuvat olen pääasiassa jättänyt suosiolla katsomatta, eikä niistä muutenkaan taida juurikaan merkittäviä naisrooleja löytyä. Seuraava naispääosalla varustettu klassikko Tuhkimo taas on aina herättänyt minussa ristiriitaisia tunteita. Jossain siellä kissahiirimelskeen lomassa piilottelee aineksia komeaan ja hyvään leffaan, mutta elokuvassa keskitytään mielestäni aivan liian vähän itse nimihahmoon ja tähän liittyvään draamaan.