Kategoria: Välipala

Kategoriat
Blogi Manga Tapahtumat Välipala

Mangakartta ja Anime-Alias

En ole kauheasti harrastanut tällaisia kuulumispostauksia, mutta nyt teki mieli vähän mainostaa omia aktiviteetteja.

mangakartta_twitterbanneri

Jännittävä uusi projekti

Olen nyt keväällä nimittäin intoillut kovasti podcastaamishommista, kun päätimme jokin aika sitten Petteri Uusitalon kanssa perustaa manga-aiheisen podcastin, jonka nimeksi tuli Mangakartta. Saimme juuri eilen julkaistua podcastin toisen jakson, ja olen edelleen ihan täpinässä, koska tähän mennessä homma on ollut tosi kivaa, ja haluan taas pian päästä höpöttämään seuraavasta sarjasta.

Jaksojen alussa keskustelemme aina muutamasta valikoidusta ajankohtaisesta aiheesta, minkä jälkeen siirrymme juttelemaan jakson pääaiheena olevasta sarjasta arvostelutyyliin. Tähän mennessä fokukseen ovat päätyneet Sherlock Holmes -tarina Patriootti Moriarty ja lohikäärmeseikkailu Lindbergh. Jaksojen loppupuolella käymme vielä läpi muutaman noston viime viikkojen mangalukemisistamme. Ainakin tähän mennessä olen ollut tyytyväinen formaattiin – on kiva ettei rakenne ole liian sirpaleinen, mutta päästää silti puhumaan useammasta sarjasta ja aiheesta.

Tällä hetkellä Suomessa pyörii Mangakartan rinnalla käsittääkseni kaksi vanhempaa ja enemmän animeen keskittyvää podcastia, Siniristiotakut ja Teheanicast. Meillä Petterin kanssa oli kuitenkin tarve höpistä nimenomaan mangasta, koska parhaista sarjakuvista ei voi koskaan olla liikaa pöhinää ja keskustelua. Rakastamme molemmat mangaa, mutta painotamme lukiessamme vähän erilaisia asioita, joten aiheesta on kovin hauska keskustella.

En ole koskaan ollut kovin itsevarma itsestäni puhujana, vaan olen aina pitänyt itseäni ensisijaisesti hyvänä kirjallisena ilmaisijana. Toisaalta sitä suuremmalla syyllä olen ajatellut, että podcastaaminen voisi olla arvokasta harjoitusta. Tekniikka ei ole ominta alaani, joten Petteri hoitaa kaiken teknisen säätämisen.

Toivottavasti tulevaisuudessa puhuminen alkaa sujua pikkuisen vähemmän jäisesti, ja ehkä se täytesanojen, ajatustaukojen ja takeltelujen määrä jää myös ennen pitkää vähemmäksi. Ja tulevaisuudessa pitää ehdottomasti kiinnittää enemmän huomiota siihen, että muistaisi kustakin sarjasta puhuttaessa tiivistää lyhyesti, mistä tarina kertoo. Mutta jospa saisimme tästä leivottua aika säännöllisen jutun, niin varmasti harjaantuminen alkaa jossain vaiheessa näkyä. Kaikki palaute on tervetullutta ja sarjatoivomuksiakin saa laittaa.

aliaskuva

Anime-Alias-korteista löytyy jo yli tuhat selitettävää nimeä ja termiä.

Lahdessa taas pidetään tuttuun tapaan Desucon 14.-16. kesäkuuta. Minulla on taas pitkästä aikaa useampiakin ohjelmaideoita, mutta kesä-Desu seuraa sen verran nopeasti alkuvuoden Desucon Frostbiteä, että en uskaltanut lähteä tarjoamaan puheohjelmaa. Mutta toivottavasti löydyn ensi talven Frostbiten ohjelmakartasta taas ihan puheohjelman merkeissä.

Sen sijaan menemme Petterin kanssa vetämään kesä-Desuun tämän vuoden Frostbitestä tuttua Anime-Alias-pelipajaa. Pelihän toimii Alias-pelin lailla sanaselityspelinä, mutta kortit olemme tehneet itse ja keränneet niihin anime- ja mangasarjoja ja niiden hahmoja, tekijöitä mangakoista ohjaajiin sekä viihteestä tuttuja tropeita, esineitä ja paikkoja. Peli löytyy sunnuntain viimeiseltä ohjelmaslotilta klo 15-16:30, ja ajatuksena on tarjota loppuconiin vähän aktiivisempaa puuhaa, jos puheohjelmassa istuminen alkaa väsyttää mutta päättäjäisiin pitäisi vielä jaksaa. Paikalle saa tulla pelaamaan niin kauan kuin pelaajia mahtuu, tai sitten ihan vain seuraamaan sivusta.

Kategoriat
Manga Taide ja tyyli Välipala

Kannesta kanteen: Tähdet laitumen yllä

laiduntahdet

Mallinuran hiipuessa hienohelmapääpoika päätyy apupojaksi maatilalle ja ystävystyy talon reippaan tyttären ja äkäisen ponin kanssa.

Luen suomeksi julkaistuja yksipokkarisia sohjopalasia aina välillä, mutta ne eivät useinkaan varsinaisesti innosta. Kun pari vuotta sitten näin Yu Tomofujin Tähdet laitumen yllä -pokkarin ärrällä ensimmäistä kertaa, sen kannesta tuli kuitenkin välittömästi täysin erilainen fiilis kuin yleensä tällaisista lyhytromansseista. Se näytti niin nätiltä ja ihanalta, että tiesin heti, että tämä on pakko lukea sen sijaan, että olisin ajatellut, että nojaa, voisihan tuota kokeilla, ei siinä kovin paljoa aikaa huku vaikka olisikin kökkö.

Pokkarin kansi on niin iloinen, energinen ja lämmin, että olin siis myyty jo ennen kuin sain kurkistettua sisälle. Selät vastakkain seisovat päähenkilöt näyttävät nauttivan toistensa seurasta ja heidän välillään on selvästi sohjoromanssien perusaineksen eli romanssinjyväsen lisäksi ystävyyttä ja kumppanuutta. Käsissä olevat lapiot tuovat kanteen ja hahmojen suhteeseen reippautta ja yhdessä puuhaamisen tuntua. Kansi välittää siis heti kuvan siitä, että näiden kahden suhdetta voisi hyvinkin olla kiva seurata.

En aluksi edes huomannut alakulmassa kuvaan kurkistavaa ponia, joka ei näytä yhtään ponilta. Lähemmällä tarkastelulla siitäkin tulee kuitenkin hauskan tsundere vaikutelma, kun se haluaa selvästi kovasti halia pääpoikaa ja näyttää silti myrtsiä naamaa ihan periaatteesta.

Pisteenä iin päällä ovat kannen vasenta yläkulmaa koristavat pienet tähdenlennot ja se, että tarinan nimen ä-kirjaimen pisteet ovat tähtiä. Tähdet ovat pieni ja höpsö yksityiskohta muuten varsin yksinkertaisessa kannessa, mutta ne tuovat kanteen mukavasti veikeyttä ja vielä lisää ihanuutta. Nimifontti on myös sopivan söötti ja vekkulimainen.

Tähän kanteen tiivistyy niin valtaisa määrä positiivisuutta, että tulen onnelliseksi ihan vain sen katsomisesta. Suureksi ilokseni itse tarina olikin sitten juuri sitä mitä kansi lupasi ja päädyin tykkäämään päätarinasta tosi paljon. Suositan lukemista ihan kaikille. On vain sääli, että tarina on niin kovin lyhyt, sillä siinä olisi aineksia jatkuvaksi sarjaksikin.

Vaikka Tomofujin toinen suomeksi julkaistu lyhäri Wollfull Moon ei tehnyt ollenkaan samanlaista vaikutusta kantensa tai tarinansa puolesta, Tähdet laitumen yllä sai minut pitämään silmällä mangakaa tulevaisuuden varalta, ja Yen Pressin lisensoima Sacrificial Princess and the Kingdom of Beasts on myös oikein kiva pitempi sarja.

Kategoriat
Anime Hype Länsiviihde Välipala

Tokion nörttiostokset

Lokakuun Tokion-reissulla tuli luonnollisesti osteltua vaikka mitä ihanaa. Tällä kertaa keskityin enimmäkseen Disney-ostoksiin, koska Disney-ystävälle Tokio on ehtymätön runsaudensarvi ja Disney-brändättyä tavaraa löytyy valtavasti. Innokkaana keräilijäsieluna ja toivottomana materialistina nappasin mukaan monia aivan ihania muistoja.

Disneyland

Disneylandin Halloween-musikaalidesign ihastutti niin paljon, että sorruin ostamaan keksejä, vaikka viime reissulla Disney-puistosta ostettu keksipaketti osoittautui aika mauttomaksi tapaukseksi. Odotukset keksien maulle eivät ole nytkään suuret, joten pitää nyt katsoa tuleeko niitä syötyä ollenkaan – paketti itsessään on ehkä kuitenkin kivempi muisto kuin ällömakeat keksit.

halloweenvisuals

Tykkään erityisesti Mikki-teemaisesta pussinsulkijasta.

Koska rakastan Disney-koruja, piti tältäkin reissulta ostaa muutama, ja puiston keskuslinnan lasinpuhalluspuodista löytyikin aika kiva valikoima. Siellä myytävien korujen valikoimassa oli astetta näyttävämpiä ja suurempia riipuksia kuin muiden puistokauppojen koruhyllyillä. Päädyin valikoimaan itselleni kolme riipusta.

Viuhkariipus on hyvin näyttävä ja myös äärimmäisen salakavala, sillä sitä saa katsoa kaksi kertaa, että edes huomaa Mikki-teemaiset vaaleat kivet.

Aladdinin taikalamppua olisi ollut tarjolla myös hopean värisenä, ja sinänsä tykkään enemmän hopeasta värinä, mutta päädyin kullanväriseen versioon, koska koin että se olisi lähempänä leffan lamppua ja tuntui siksi autenttisemmalta. Lisäksi hopeaversiossa koristekivet olisivat olleet vaaleita, eivätkä vaaleat pikkukivet hopealampussa näyttäneet mielestäni ihan miltään. Kullanvärisessä lampussa pinkit kivet taas tasapainottavat kokonaisuutta mukavasti. Puodista olisi löytynyt myös sellainen versio taikalampusta, joka roikkui kannennupistaan eikä kahvastaan, mutta tämä kahvasta roikkuva versio näyttää mielestäni paljon dynaamisemmalta.

koruset

Disney-koruja ei voi koskaan olla liikaa!

Koska myös yksi hopeanvärinen riipus piti saada, otin Frozen-henkisen lumihiutaleen. Lumihiutale ei ole oikeastaan itsessään näkyvän Disney-teemainen samalla tavalla kuin esimerkiksi Tuhkimon kurpitsavaunut tai Kaunottaren ja hirviön ruusu lasikuvussa olisivat olleet, mutta hiutaleen kaunis design sopii varsinkin talvella tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lumihiutaleen kivet heijastavat myös tosi nätisti ympäristönsä värejä.

Vuodelle 2018 tuli ostettua myös animaatiokuvakalenteri, joka tarjoilee tulevan vuoden jokaiselle päivälle kuvan jostakin Disneyn animaatiosta ja jonkinlaisen triviatietoiskun kyseisestä leffasta. Japanintaitoni eivät taida ihan riittää triviaosuuksien tavaamiseen, mutta ehkä puhelimen käännösappi auttaa tässä. Kalenterin saa seinälle roikkumaan tai jalan varassa pöydälle seisomaan. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista kuvakalenteria, josta avataan vuoden jokaisena päivänä uusi lehti, mutta ajatus tuntuu aika hauskalta. Toivottavasti muistan pysyä rytmissä mukana! Kalenteri tuli tosi kauniissa metallirasiassa, joka on vuorattu ilmeisestikin kalenterista löytyvillä kuvilla – ja niistä päätelleen kalenteriin on kerätty varsin monipuolisesti kuvastoa eri leffoista ja eri aikakausilta. Ohjelappunen lupaa screenshottien lisäksi myös konseptitaidetta.

kalenteripurkki

kalenterisisin

Olen tosi huono fyysisten kalenterien käyttämisessä, kun en meinaa muistaa aloittaa niitä alkuvuodesta tai edes laittaa esille, mutta nyt on kännykässä muistutus vuoden ensimmäiselle päivälle.

Lue lisää ”Tokion nörttiostokset”

Kategoriat
Blogi Länsiviihde Manga Välipala

Vuosipäivän kunniaksi

Missing Link on juhlinut synttäreitään hyvin epäsäännöllisesti tässä vuosien varrella, riippuen ihan siitä, miten olen jaksanut ja ennättänyt asiaa erityisemmin muistaa ja siitä, olenko keksinyt jotain erityistä sanottavaa. Tänään tulee kuitenkin kuluneeksi huikeat kahdeksan vuotta, vaikka kirjoittelu ei olekaan ollut hetkeen ihan säännöllistä. (Sain muuten viime vuoden puolella blogin melkein kahdeksan vuoden olemassaolon jälkeen aikaiseksi esittelytekstin, jonka olemassaoloa en ole tainnut koskaan suuremmin rummuttaa.)

Merkkipäivän kunniaksi ajattelin esitellä hieman talouteni mangakokoelmaa, josta keräilijäsieluni on melkoisen ylpeä ja jonka vuoksi en tahdo enää koskaan muuttaa, kun kuollut puu painaa niin hurjasti. Husbandon kanssa yhteisvoimin rakennettu kokoelma on paisunut tasaista tahtia, ja tällä hetkellä se käsittää ylläpitämäni Excel-taulukon mukaan 1966,5 pokkarin verran tavaraa alkuperäisinä noin parisataasivuisina japanilaispokkareina laskettuna.

Fyysisiä niteitä on joitakin kymmeniä vähemmän, koska englanninkielisissä julkaisuissa suositaan nykyään omnibus-muotoa, jossa kerätään yksiin kansiin useamman pokkarin verran sivuja. Omassa hyllyssä näitä löytyy nopealla silmäisyllä reipas viisikymmentä kappaletta. Lukumäärän höpsö puolikas johtuu siitä, että aina välillä hyllyyn jää roikkumaan joku puolentoista alkuperäispokkarin omnibus – tällä hetkellä syyllinen on Master Keaton 1.

Lisäksi samasta pokkarista löytyy joissain tapauksissa useampi kieliversio, koska hyllyissä on edustettu mangaa englanniksi, suomeksi, ranskaksi ja japaniksi (sekä muutama hassu ruotsiksi ja espanjaksi).

Hyllyjen järjestäminen on minun vastuullani (husbandolla on neuvonanto- ja veto-oikeus), ja kaikenlaiset uudelleenjärjestelyt ovat suurta huviani aina, kun joku hylly alkaa tilaongelmien takia näyttää sotkuiselta. Viimeisin suuri järjestelykierros oli viime syksynä, kun hankimme reippaasti lisää hyllymetrejä.

Eri tapoja järjestää mangahylly on tietysti monia. Aakkosjärjestys sarjan nimen mukaan tuntuu olevan suosittu tapa, ja tietysti ihan syystä, kun se tekee oikean paikan löytämisen kullekin nimikkeelle helpoksi. Itse en kuitenkaan ole siitä oikein koskaan tykännyt, koska minusta tuntuisi hassulta laittaa Nana ja Nana to Kaoru  tai Muotiunelmia ja Mushishi vierekkäin, kun sarjat ovat täysin eri maailmoista.

Aakkosjärjestys tekijän nimen mukaan olisi toinen vaihtoehto, joka mahdollistaisi sen, että saman tekijän tuotokset löytyisivät samasta paikasta. Aikaisemmin hyllyni ovatkin olleet ensisijaisesti mangakan mukaan järjestettynä. Uusin järjestelykierros käänsi ensisijaiseksi järjestysprioriteetiksi kuitenkin sen mangalehden, jossa sarja on ilmestynyt. Syynä oli lähinnä lehtituntemuksen kasvattaminen. Kun saman lehden sarjat ovat yhdessä, on helpompi sisäistää, millaisia sarjoja missäkin mangalehdessä pyörii.

Mangahylly_1

Shounen-hylly (klikkaamalla isommaksi)

Shounen-hyllyä on tilan takia sensuroitu Bleachin ja Naruton osalta, joista suurin osa on karkotettu pimeään loppusijoituspaikkaan sohvan taakse. Koska kyseisiä sarjoja ei kuitenkaan koskaan tule hiplailtua, on hyllyyn jätetty vain muutama edustaja näön vuoksi. Alin hylly on varattu isoille möhkälejulkaisuille jotka eivät muualle mahtuisi, ja sinne on eksynyt ilman erityisen hyvää syytä myös Natsume Onon tuotanto ja erinäisiä muita taiteellisesti ansioituneita seinen-teoksia.

Puukuosinen hylly on vähän höpsösti eri näköinen kuin muut valkoiset mangahyllyt, mutta onneksi sisustussilmä on meillä molemmilla vähäsen sinne päin, joten epäsointu ei suuremmin häiritse. Olkkarin jakajana toimiva Ikean torni huojuu vähän pelottavasti aina, kun käsittelen vähän ylempänä olevia pokkareita, joten olen ristinyt sen Huojutorniksi.

Lue lisää ”Vuosipäivän kunniaksi”

Kategoriat
Manga Taide ja tyyli Välipala

Kannesta kanteen: The Demon Prince of Momochi House

Aya Shouoton fantasiasohjo The Demon Prince of Momochi Housen kannet ovat innostaneet siitä lähtien kun näin ykköspokkarin ensimmäisen kerran. Sarjan kannet antoivat tässä hiljattain myös inspiraation kirjoittaa lyhyesti sen ja tulevaisuu muutamien muidenkin mangojen kansikuvista ja -suunnittelusta. Mangakansissa minua kiinnostaa erityisesti se, millaisen mielikuvan kannet antavat sarjasta ja miten hyvä kansisuunnittelu voi kaapata kiinnostuksen tosi voimakkaasti.

momochikannet

Heleitä värejä ja tummia yksityiskohtia. Vizin kansilogo on myös miellyttävä.

Momochi House -pokkareita katsellessani tuli mieleeni, että toisinaan mangan kannet ovat yksinkertaisesti niin onnistuneet ja säväyttävät, että sarjaan on ihan pakko tutustua. Shouoton sarjat eivät ole aiemmin kiinnostaneet minua oikein millään tasolla, mutta Momochi Housen kansissa on niin paljon vetovoimaa, että pakko oli kokeilla, ja niiden alta löytyikin ihan toimiva sarja.

Erityisesti kansissa hurmaa niiden lempeän vaalea mutta voimakkailla yksityiskohdilla korostettu värisuunnittelu. Kaikki sävyt kussakin kannessa on valittu tarkasti sopimaan yhteen. Eri pokkarien kannet taas muodostavat kauniin kokonaisuuden, sillä niissä on käytetty pääasiassa eri värien samoja vaaleanhelakoita sävyjä, ja toisaalta tummemmalla sävytetyt yksityiskohdat tasapainottavat kokonaisuutta, joten kokonaisuus ei näytä liian hailakalta. Minua ilahduttaa aina, kun mangasarjan jokaisen pokkarin kansi tuntuu kuuluvan samaan kokonaisuuteen, ja tässä sarjassa se näkyy kiitettävän vahvasti.

Yhtenäisyyttä kansien välille tuo valoisan värisuunnittelun lisäksi myös se, että jokaisessa kannessa toistuvat ylimaallista tuntua ja ajatonta herkkyyttä tuova auringonvarjoteema sekä samat haaleat taustakuvioinnit. Lisäksi hahmojen asettelu painottuu aina kansien oikealle puolelle ja tuuli puhaltelee kaikissa kuvissa tuoden niihin liikettä. Kansissa myös toistuu sama henkeäsalpaava yksityiskohtaisuuden taso hahmojen vaatetuksessa ja asusteissa. Yksityiskohtia on paljon, mutta ne ovat niin pieniä, etteivät kuvat tunnu täyteen ahdetuilta. Myös selkämykset näyttävät hyllyssä harmonisilta.

Tällainen ulkoinen kansien yhtenevyys tuo sarjalle identiteettiä. Kannet luovat sisällöstään kuvan hyvin määrätietoisena sarjana, joka tietää täsmälleen, millainen haluaa olla ja millaisen kuvan itsestään haluaa antaa. Kannet maalaavat tarinaa, joka on täynnä eteeristä tyyneyttä, taikaa ja etäisen kohtalokkaita nättipoikia, mutta vaaleiden sävyjen ansiosta myös arkista lempeyttä. Varsinkin viidennen kannen muita tummemmat ja räikeämmät sävyt tuovat kansien antamaan kokonaisvaikutelmaan myös hieman uhkaavuuden ja sitä kautta jännityksen sävyä.

Tykkään myös siitä, ettei sarja ole jämähtänyt yleiseen kansityyliin, jossa jokaisessa kannessa esitellään yksi uusi hahmo. Momochi Housen kansiin tulee mukavasti asettelullisesti variaatiota siitä, että osa kansista tarjoilee kaksi hahmoa ja kertoo jotain näiden välisistä hahmokemioista.

 

Kategoriat
Anime Hype Länsiviihde Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 3: Pokémon- ja Disney-jutut

Sitten vielä viimeiset palaset Tokion matkaraportista. Aiemmissa osissa pohdin manga- ja animeaiheisia kokemuksiani, nyt ovat vuorossa vielä Pokémon Center -vierailu ja Disney-asiat.

Kuvat saa jälleen klikkaamalla isommaksi.

Pokémon Center

Ikebukuron Pokémon Centerin valikoima oli kivempi kuin olin aiemmin kuulemieni kommenttien perusteella odottanut. Tykkäsin erityisesti pehmolelutarjonnasta, ja mukaan lähtikin oma XY-aloituspoké Fennekin.

Fennekin on XY-sukupolven starttereista ainoa, jonka ulkomuodosta tykkään kaikissa kehitysmuodoissa, ja sen isot tuplakorvat on toteutettu plushiessa aivan ihanasti. Peleissä tosin jäi potuttamaan, että kun kivoin aloituspoké on tulityyppiä, niin tietysti heti alkunetreillä tulee vastaan tosi kiva ja kova tulilintu Fletchling/Fletchinder/Talonflame.

[Ensimmäisen sukupolven Red-Blue-peleissä taas suosikkinistartterini oli Bulbasaur, vaikka Kanto-maailmassa tulityypin Charmanderista olisi ollut enemmän hyötyä, kun alkumatkasta ei oikein tule tulityyppiä vastaan. Miksi aina väärä poké on se söpöin? Eihän startteria voi valita järjellä vaan sen pitää tapahtua sydämellä!]

Pokeystavat

Pokémon Centerin kivat ostokset. Niin sööttejä kaikki!

Fennekinin lisäksi pehmo-osastolta kiipesi joka tapauksessa koriin ihan tuhoisan höpökkä Ditto muikeine hymiönaamoineen. Yleisesti ottaen pehmot näyttivät erittäin kivoilta. Pokémonien piirteet, värit ja muodot toistuvat paljon kauniimmin kuin olin odottanut, ja olisin voinut haalia monia muitakin kavereita mukaan. Varsinkin valtava Wailord ihastutti suuresti onnellisen virneensä kanssa, mutta jäi hyllyyn massiivisen kokonsa vuoksi. Valitettavasti vanha suosikki Bulbasaur ei poikkeuksellisesti näyttänyt erityisen hyvältä, joten se jäi ostamatta.

Avainnippuun nappasin tosi nätin Xerneasin huikean laajasta avainkillutinvalikoimasta. En myöskään voinut vastustaa söpöjä pinkkejä Fennekin-pinnejä. kaupan valikoima ilahdutti muuten, mutta Eeveen uusimman keiju-kehitysmuoto Sylveonin vähyys jäi hämmentämään. Niin kiva höpönpinkki keijutidesign, olisin halunnut mielelläni. ;___;

Lue lisää ”Ostoystävän matka Tokioon, osa 3: Pokémon- ja Disney-jutut”
Kategoriat
Anime Hype Manga Taide ja tyyli Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri

Tänään tarjolla lisää pohdintoja Tokion-reissun ostoksista. Viimeksi mietin Animate-kauppoja, taidekirjoja ja oheistuotekilluttimia, ja anime- ja mangatouhotukset ovat edelleen keskiössä. Kuroshitsuji-varoitus pätee yhä, vaikka vähän muutakin löytyy.

Kuvia saa klikkaamalla isommiksi.

Mangalehdet

Kuroshitsujin kotilehti GFantasyn uusin numero piti ostaa ihan vain siksi, että Yana Toboson piirtämä hehkuvan turkoosi Kuroshit-kansi erottui yhtenäisen vaalealla ja yllättävällä värimaailmallaan lehtihyllystä aivan upeasti. Varsinkin Ikebukuron Animaten valtavat GFantasylle omistetut hyllyrivit näyttivät läpitunkevassa vaaleansinisyydessään vaikuttavilta. On hauskaa nähdä Tobosolta välillä tällaisia kirkkaampia kuvia, kun sarjan yleisilme on melko synkkä. Lehden uusi Kuroshit-chapteri tuli selattua läpi, ja puumaneito ilahtui Cielin kylpykohtauksesta. Kasva hienoksi mieheksi Ciel, odotan sinua! ;__;

GFantasy

GFantasyn kansien ehdotonta parhaimmistoa.

Lue lisää ”Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri”
Kategoriat
Hype Taide ja tyyli Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 1: Animekauppoja, taidekirjoja ja krääsää

Kävimme husbandon kanssa toukokuun lopulla parin viikon retkellä Tokiossa, kun edellisestä reissusta oli jo kulunut peräti vuosi ja ikävä oli kasvanut liian suureksi. Kaupungista tuli tietysti osteltua ja katseltua kaikenlaista nörttihöpöä. Rupesin sitten lentokoneessa aikani kuluksi naputtelemaan ylös ajatuksia matkasta ja parantumattomana materialistina etenkin ostokokemuksistani. Koska Japanista paluun jälkeen aika kului tehokkaasti kaikennäköisissä Desuconeissa, koulutuksissa, häissä ja juhannuksissa, ei aiemmin ollut aikaa tämän tekstin ja kuvien editointiin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Höpöteltävää löytyi pitkän lentomatkan aikana sen verran, että jaan setit kolmeen postaukseen. Aloitetaan vaikka anime- ja mangajutuilla. Varoituksen sanasena, että edessä on aika paljon Kuroshitsujia.

Kuvia saa klikkailemalla isommiksi.

Animatet, taidekirjat ja muut oheistuotehärpäkkeet

Animen, mangan ja oheiskrääsän yleisketju Animaten puoteja tuli testattua kolmessa kaupunginosassa. Ikebukuron ja Shinjukun versiot painottivat naisyleisön suosikkeja selkeästi enemmän kuin nörttimekka Akihabaran vastaava. Ylipäänsä kaikissa mangaa myyvissä kaupoissa oli kiva tutkiskella, mitkä tutut ja tuntemattomat sarjat saavat eniten valokeilaa ja missä on kivoimmat ja mielenkiintoisimman oloiset kannet.

Animateissa suurimmat mangapromot oli omistettu kolmelle sarjalle. Neitojen osastoilla erityishuomiota ja suuria, pahvisia promokuvia sai Lily Hoshinon herttainen nuorten tyttöjen fantasiaromanssi Kigurumi Guardians. Ilmeisesti sarja on siis Japanissa ihan suosittu tai ainakin koetaan lupaavaksi, sillä se ei ole erityisen ajankohtainen esimerkiksi animejulkistuksen takia ja pituuttakin on vasta kolme pokkaria. Sarjan esilläolo ilahdutti, kun olin juuri tutustunut siihen Hoshinoa käsittelevää Anime-lehteen tullutta artikkelia varten (löytyy numerosta 4/2015).

Kigurumi-Guardians

Ei ehkä historian suurin mestariteos tämä hupsukka kigurumipoikamanga, mutta aika ihana sarja silti ja söötein päätyty.

Poikien osastoilla taas esille oli nostettu Takaya Kagamin ja Yamato Yamamoton fantasiaseikkailu Seraph of the End samalla tavalla, varmaankin tuoreen animesovituksen kunniaksi. Tähänkin sarjaan pitäisi varmaan tutustua ensimmäistä animejaksoa paremmin jossain vaiheessa.

Lue lisää ”Ostoystävän matka Tokioon, osa 1: Animekauppoja, taidekirjoja ja krääsää”
Kategoriat
Hype Meta Välipala

Luotathan!

Varoitus, tämä teksti on erittäin omaelämänkerrallinen.

”Luotathan!”

Otan käteen mangapokkarin tai painan play-nappua, jotta ensimmäinen jakso lähtee rullaamaan näytöllä. Uusi sarja alkamassa, enkä ihan tiedä, mitä on tulossa. Tekijäkään ei ole aivan tuttu.

Sarja yrittää heti alkuunsa tehdä vaikutuksen tavalla tai toisella sortuen silti johonkin niistä tavallisen laiskoista aloituskliseistä. En oikein luota tähän tyyppiin, mietin nenääni nyrpistellen. Sarja on ihan kivan näköinen, mutta varmaan tämä on nyt taas sitä samaa kuin kaikki muutkin genren edustajat. Söpöjä tyttöjä tekemässä söpöjä asioita. Ihan tavallinen koulupoika kohtaa mystisen tytön. Joukkio lähtee maailmalle suorittamaan tehtävää. Tumma ja pitkä, kaikkien ihailema salaperäinen nuorimies on seme. Päähenkilö imaistaan taikamaailmaan kohtalon valittuna. Mecha. Vampyyri. Darker and edgier. Kolmiodraama.

”Olet… MAUKAS!”
”Hyppää parvekkeelta.”

Jep. Olen nähnyt tämän ennenkin, ja todennäköisesti paremmin tehtynä. Nätti on, mutta nättiys on vain pintaa. Mahtaako sen alla olla mitään?

Jaha, nyt tekijä haluaa muovata tästä jotain erikoisempaa. Aika rehentelijä, voisin motata. Tai nojaa, itse asiassa tulos ei lopulta ole ihan paha, vaikka koko asetelman lähtökohtainen epäuskottavuus kaiveleekin. Ehkä tämä tyyppi osaakin asiansa? Vai lapioiko se nyt vain maata omien jalkojensa alta? Edes susihuono teos ei usein ole niin ikävä kokemus kuin teos, jossa on hurjasti potentiaalia, mutta jonka tekijä ei osaa käyttää hienoja ideoitaan kunnolla. Tästäkin voisi seurata sitä suurempi mahalasku, mitä enemmän toiveet heräävät. Ja nuo pienet yksityiskohdat vain ärsyttävät. Miksei se voi tehdä niitä oikein?

”Uskaltaisinkohan?”

Hetkinen, mitäs tämä on? Tuo kohta meni todella nappiin ja herätti mielenkiinnon paremmin kuin mikään vähään aikaan. Tästä voisi jopa kehittyä jotain kiintoisaa. Oikeastaan ne rasittavasti häiritsevät kököt yksityiskohdat eivät enää häiritse ihan kauheasti, kun haluan vain tietää, mihin homma etenee tästä jännästä paikasta. En vieläkään ole ihan varma, haluaisinko luottaa tähän tekijään, jos hän sitten kohta mokaakin jotain tärkeää. Nämä tietyt sivujuonet vaikuttavat siltä, että ne tulevat pian kehittymään aivan tuskaisen keskivertoon suuntaan. Mutta toisaalta, jos sittenkin uskaltaisin tarttua tekijän minulle ojentamaan käteen ja antautua kunnolla tarinan vietäväksi, voisinko saada siitä irti enemmän? Tässä on paljon sellaista, josta tyypillisesti pidän fiktiossa. Mutta myös jotain niin uutta, etten voi olla joutumatta tuoreen näkemyksen pauloihin. En ole koskaan ennen nähnyt mitään aivan tällaista, mutta silti mukana on samalla jotain miellyttävän tuttua tarttumapinnaksi ja ponnahduslaudaksi.

Äkkiä huomaan, että tarina ja hahmot ovatkin vaivihkaa onnistuneet nappaamaan mukaansa. Suspension of disbelief hyrrää turhat narinat jäähylle; pienet nakertavat yksityiskohdat hiiteen, tämä on selvästi paras sarja ikinä!

”Tunne uskomaton… Maailma kanssani liitää!”

Vau, olen löytänyt jotain uutta ja ihmeellistä.

Lue lisää ”Luotathan!”
Kategoriat
Anime Avautuminen Hahmot Välipala

Kova kolmikko – kova kohtalo.

Mitä yhteistä näillä kolmella hahmolla on?

Eureka 7:n Eurekalle, Star Driverin Ivrognelle ja Madoka Magican Homuralle ei ryppyillä.

He ovat cooleja, mielenkiintoisia ja kaikin puolin päteviä ja vahvoja nuoria naisia, joilla on tilanne hanskassa ja naama pokerilla. Mystisiä toimijoita, joista päähenkilö ei oikein tahdo saada otetta, koska he liikkuvat yksin eivätkä paljasta tunteitaan. Sitten heille tärkeä henkilö onnistuu rikkomaan kuoren, jonka he ovat rakentaneet ympärilleen emotionaaliseksi suojakseen. Näin he voivat viettää loppusarjan itkeskelemällä ja odottamalla päähenkilöä pelastamaan.

Pussyfied.

Eikö sitä hahmonkehitystä ja tunnemaailman eheytymistä ihan oikeasti voi toteuttaa millään vähemmän alentavalla tavalla? Miksi heistä täytyy tehdä nyyhkiviä tyttösiä? Tekikö kukaan näistä kolmesta viimeisessä jaksossaan mitään muuta kuin vuodatti avuttomia kyyneleitä?

Eniten sattuu se, että kaikki he ovat ihan laadukkaista sarjoista ja hemmetin laadukkaita hahmoja ainakin ennen kuin jäävät nurkkaan vetistelemään.

;________________;