Episodipostauksista

Animeblogeja oltiin jossain vaiheessa kovasti jakamassa karkeasti ottaen episodiblogeihin ja editoriaaliblogeihin, joista edelliset keskittyvät julkaisemaan jaksokohtaisia postauksia kirjoittajien kulloinkin seuraamista sarjoista ja jälkimmäiset painottuvat etsimään yleisempiä aiheita animen piiristä. Editoriaalipainotteisten animeblogien postaukset tuppaavat myös ainakin yleisen käsityksen mukaan olemaan pitempiä ja analyyttisempiä kuin ajankohtaisia sarjoja jaksoittain seuraavat blogit. Viime kädessä edisodiblogaajat mielletäänkin usein animeväen vähämielisemmäksi fanipoikalaumaksi ja niiden muiden postausten kirjoittajat nirppanokkaisiksi elitisteiksi. Aivan viime aikoina en ole enää itse törmännyt tähän jakoon niin paljon kuin vielä jokin aika sitten, ja hyvä niin, sillä moisen kahtiajaon tarkoituksenmukaisuus ja kuvaavuus eivät ole kovinkaan vahvoilla (on esimerkiksi koko joukko blogeja, jotka eivät sovi kumpaakaan ryhmään tai sopivat osittain molempiin).

Mainitussa jaottelussa on kuitenkin mielestäni mukana myös totuuden siemen, sillä blogit todellakin monesti erikoistuvat joko episodipostauksiin tai muunlaisiin postauksiin. Elitisti-ihmiset tuntuisivat saavuttaneen keskenään jonkinlaisen konsensuksen siitä, ettei episodipostauksissa ole mitään ideaa, ainakaan sillä kaavalla kuin episodiblogit niitä suoltavat samaa tahtia seuraamiensa sarjojen viikoittaisen esittämisen kanssa. Toisaalta ajankohtaiset ja sekä kirjoittajan että lukijan puolella helposti käsiteltävät episodipostaukset eittämättä vetävät enemmän lukioita kuin niskalimalla väännetyt koukeroiset analyysit, ja ainakin amerikkalaisilla blogaajilla tuntuisi olevan suurtakin päähänpinttymää lukijamäärien kasvattamisen kanssa.

Itse pidän episodipostauksista. Yleensä katsottuani animejakson luen mielelläni muutaman muunkin harrastajan mielipiteen siitä. Yleensäkin hakeudun aina fiktion parissa viihdyttyäni lukemaan tai kuulemaan muiden ajatuksia kyseisestä teoksesta, olipa se sitten animejakso tai -sarja, manga-tankoubon, romaani, elokuva, tv-sarjan jakso tai lavataide-esitys. Muiden ajatusten suhteuttaminen omiin ajatuksiini on jo pitkään ollut suuri huvini – on mielestäni äärettömän mielenkiintoista nähdä eroja ja samuuksia ihmisten mielipiteissä ja miettiä niiden syitä.

Jatka artikkelin ”Episodipostauksista” lukemista →

Talven 2010 ensivaikutelmia: Durarara!!, Ookamikakushi & Dance in the Vampire Bund

Hei, tänä talvena olen jopa aloittanut sarjoja. Heitän tänne kuukauden lopulla varmaan vielä toisen ensisilmäilypostauksen, koska näiden lisäksi kiinnostaa vielä muutama talven sarjoista, mutta tässä alkajaisiksi.

Durarara!!


Väisty, Päätön ratsumies, täältä tulee PÄÄTÖN PRÄTKÄNAINEN! Hardcorea.

Kuten mainittu Ookamikakushin yhteydessä, katsoisin ihan mitä tahansa, jos se näyttää tältä (kyllä, saman hahmosuunnittelijan ja ohjaajan Baccano! on katsottavaksi jonottavien sarjojen listallani). Mutta hehkutetaan nyt vielä – Durarara!! näyttää jumalaiselta, eikä edes vain hahmodesignin ja yleisen urbaanin tyylin takia, vaan animaatiossakin on ihan kulutettu budjettia.

Ensimmäinen jakso on onneksi muutenkin varsin mielenkiintoinen, joskin nyypiö-muuttaa-uuteen-kaupunkiin-ja-tapaa-heti-kaikki-tärkeät-ihmiset-ja-muut-päättömyydet-kuviossaan vähän turhan jäykkä ja arvattava. Ensimmäisen jakson sortuminen pelkäksi pohjustukseksi ei nyt kuitenkaan ole mitenkään anteeksiantamatonta, varsinkin kun tavatut henkilöt vaikuttivat kaikki ihan siisteiltä tyypeiltä. Allekirjoittaneen täytyi itse asiassa laittaa hetkeksi pauselle, kun keskuspojat heittäytyivät kolmen vuoden erossa olon jälkeen tavatessaan ihan hervottoman söpöiksi. Osakiitos tästä aina loistavalle kertojanyypän pirteästi höpöttävää lapsuudenystävää tulkitsevalle Mamoru Miyanolle. Muutenkin hahmopuolella tykkäsin myös siitä, että jopa legendaarisen päättömän prätkänaisen rangaistuksen kohteeksi joutuvan kidnappaajakoplan kuvaamiseen on jaksettu käyttää hetki niin, että mokomat vaikuttavat ihan oikeilta hahmoilta sen sijaan että heidät olisi lakaistu sivuun stereottyypisen rumina ja ilkeinä pikkupahiksina.

Suurena miinuksena esille nousi jakson sekavuus. Siitä ei pohjustusluonteisuudesta huolimatta selviä juuri lainkaan, mihin suuntaan tarinaa ollaan luotsaamassa ja millä eväillä (tai mistä se edes kertoo). Toisaalta arvostan turhan ja läpinäkyvän selittelyn puutetta, mikä tuo sarjan maailmaan todellisuuden tuntua. Taustoitusta antavat chätti-keskustelut toimivat tiedonvälitystehtävässään mukavan aidosti, mutta niin hektisesti, etten tahtonut pysyä perässä puheenaiheista tai keskustelijoista. Keskustelut ääneen lukeneelle seiyuulle kuitenkin aplodit elävästä ja uskottavasta suorituksesta – monen henkilön chättikommenttien lukemisen muuntaminen uskottavan kuuloiseksi ja ilmeikkääksi sananvaihdoksi on kuitenkin yhdelle näyttelijälle aika haasteellinen tehtävä.

Vuoden parasta antia tähän mennessä joka tapauksessa. Kahdentoista jakson pituus vain vähän huolettaa, varsinkin suhteutettuna suureen hahmomäärään, sillä epäilen vähän, ettei näin suuresta joukosta välttämättä saada kaikkea irti niin lyhyessä ajassa. Toinen mietityksen aihe olisi sitten mainitun nyypiöpäähenkilön hajuttomuus ja mauttomuus – pystyykö sarja vääntämään hänestä oikean henkilön, vai jääkö hän vain kaikkea uutta neutraalisti ihmetteleväksi näkökulmanyypäksi koko sarjan ajaksi? Sormet ristiin edellisen vaihtoehdon puolesta.

OP ja ED

Olen vähän rakastunut openingin laulajan ääneen. Kappale nappaa lisäksi auttamattomasti mukaansa vetävillä alkusävelillään. Vaikka tämäkin intro vain pyörittää sarjan keskeisen henkilöt kameran edessä (ja vielä nimien kanssa, mikä on oletusarvoisesti vähän lame), on mukana asennetta. Tässä ei ole kyse kameran edessä posettamisesta, vaan hahmot on napattu esittelyyn luonnollisessa ympäristössään. Intro todella pyrkii luomaan kosketuspintaa henkilöihin ja antamaan heistä tarpeellista informaatiota, mikä on varmasti tärkeää näin lyhyelle sarjalle. Pidän myös videon väsymättömästä liikkeesta ja energisyydesta, sekä jatkuvuudesta henkilökuvausten välillä.

Toistan itseäni nyt, mutta olen vähän rakastunut myös endingin laulajaan. Kuin myös kappaleen vahvaan rytmitykseen – ihanat rummut! Yleensä jaksan seurata still-kuvasta tai -kuvista koostuvaa outroa vain korkeintaan puolella silmällä ja murto-osahuomiolla, mutta tämä ei ole lainkaan tylsä ja kestää useamman katselukerran. Idea on sympaattinen ja metka ja toisistaan roikkuvat ja toisiaan tukevat henkilöt sointuvat tosi herkästi biisin lämpimään trust me -henkeen. Ihana kokonaisuus, harvoin outrot saavat minussa aikaan näin vahvaa AWWWW-vastetta. Sitä paitsi, eikös tämä muistuta jostain tosi eeppisestä…
Jatka artikkelin ”Talven 2010 ensivaikutelmia: Durarara!!, Ookamikakushi & Dance in the Vampire Bund” lukemista →

Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?

Nyt kun vuosi 2010 on päässyt pyörimään, olisi ehkä aika paljastaa, mitä tapahtui viime vuoden uudelle animetarjonnalle, ettei ainakaan niiden, joista kirjoittelin ensivaikutelmiani tarvitse jäädä roikkumaan ihan tyhjän päälle. Kaupan päällisiksi muutamia hajanaisia ajatuksia ja kunniamainintoja.

Vuodelta 2008 jatkuneet

Mitchiko e Hatchin ja Casshern SINS ovat jo arvostelunsa saaneet.

Kuroshitsuji lähti valitettavaan mahalaskuun mangasta paremmaksi pistävien alkujaksojensa ja hienon Jack the Ripper -tarinakaarensa jälkeen, eikä enää koskaan päässyt lähellekään ensimmäisten kuuden jakson tasoa. Pohjamutia viistettiin niin  älyttömän kuningatar-sähläyksen kuin aivottoman demonikoiran kanssa. Toisaalta animen hyveeksi on ehdottomasti laskettava sen loistava visuaalinen ohjaus ja loppupuolen jopa melko onnistuneet yritykset tuoda jotain uutta superbutlerin sisäiseen maailmaan (Sebastianin ja Cielin välisen suhteen vieminen yhtä radikaalisti mihinkään suuntaan on epäilemättä vielä kaukana suurimmaksi osaksi suvereenisti paremman mangan tämänhetkisestä juonenkehittelystä).

Kuroshitsuji: Tyylikkäin hovimestari, hotein shota loli trap (olkoonkin että tämä tapahtui teknisesti katsoen vuoden 2008 puolella)

Shikabane Himen toinen kausi – luettakoon nyt näihin, kun kerran jatkui suoraan edellisen syksyn ensimmäisen kauden perään – tuli katsottua ja tykkäiltyä muutaman kidukkaan huonon alkujakson jälkeen. Ilman harvinaisen mautonta ja asiaan kuulumatonta fanserviceä sekä sen ruumiillistumana toimivaa gaijinotakublonditarta tästä olisi voinut yhdessä ensimmäisen kauden kanssa tulla älyttömän hieno sarja, mutta nyt sen täytyy hentaistudion hyvin ikävän vaikutuksen vuoksi jäädä vain varsin hyväksi sarjaksi vaikuttavan loppunsa, tyylikkään värimaailmansa, epätyypillisen (anti)pahiksensa, onnistuneiden kauhuelementtiensä ja muutaman poikkeuksellisen vahvan jaksonsa kanssa. Toisaalta eipähän tule niin paha mieli siitä, että suurin osa porukasta ditsasi ruumisprinsessat jo ensimmäisen kauden pilotin jälkeen.
Jatka artikkelin ”Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?” lukemista →

Disney-joulukalenteri – 24. päivä

Näin on päästy jouluaattoon ja Disneyn musikaali-ihanuuksia käyty läpi vaikka kuinka. Tälle päivälle olen lupaillut vähän eri meininkiä, koska Disneyhän ei suinkaan ole ainoa studio, joka on vuosien saatossa suoltanut sisuksistaan toinen toistaan hienompia laulukohtauksia, vaikka saakin kiistatta kuitata niitä nimiinsä enemmän kuin kilpailijansa. Tänään annetaan siis jouluaaton kunniaksi tunnustusta muiden tuotantotalojen loistokkaimmille kappaleille.
Jatka artikkelin ”Disney-joulukalenteri – 24. päivä” lukemista →

Disney-joulukalenteri – 23. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

The Bells of Notre Dame / Notre Damen kellot (Notre Damen kellonsoittaja)

Tässä sitä ollaan, aivan listani huipulla. Tämä oli itse asiassa ensimmäisiä musikaalikohtauksia, joille löin kalenteripäivän lukkoon ja varmaan ainoa, joka ei kertaakaan vaihtanut paikkaa alkuperäiseltä listaltani. Mutta ei huolta; vaikka olemme listani huipulla jo näin aatonaattona, huomisellekin on vielä luvassa oma luukkunsa.

———————–

Toivoisin, että Fullmetal Alchemist:Brotherhoodin ja Death Noten kaltaiset sarjat katsoisivat tämän pätkän ja menisivät sitten nurkkaan häpeämään omia wannabe-eeppisiä kuorotaustojaan (no okei, se latinachanttaus tekee Death Notesta aika hulvattoman hauskaa katsottavaa, mutta ei se kovin dramaattisesti vakuuttavaa ole). Nykyisin eeppisiä kuoroja pukkaa esiin joka toisessa vähänkään suureellisemmassa tuotannossa, ja inflaatio on päässyt nakertamaan kuoromusiikkien ja sitä kautta kokonaisten leffojen ja sarjojen vaikuttavuutta. Jokainen eeppinen messuamisraita herättää minussa nykyisin väsähtäneitä haukotuksia, mutta onneksi aina pöhöttyneiden massakuorojen jälkeen voi käydä tuubittamassa Notre Damen kellonsoittajan alkuminuutteja, jotka eivät vain tunnu menettävän voimaansa.

Jatka artikkelin ”Disney-joulukalenteri – 23. päivä” lukemista →

Disney-joulukalenteri – 22. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Part of Your World / Kanssasi sun (1990) / Unelmiin mä jään (1998) (Pieni merenneito)

[englanninkieliset lyriikat]

Jos Disney-laulu on joskus kummunnut täydellisesti suoraan hahmon sydämestä niin tässä. Tämä kohtaus, kuten moni muukin Arieliin keskittyvistä osista elokuvaa, on animaattorien juhlaa. Arielin liikkeistä ja ilmeistä näkee, että joukko ihmisiä on antanut kaikkensa saadakseen Arielin antamaan kaikkensa.

Jatka artikkelin ”Disney-joulukalenteri – 22. päivä” lukemista →

Disney-joulukalenteri – 21. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Colors of the Wind / Tuulen värit (Pocahontas)

[englanninkieliset lyriikat]

Jälleen yksi legendaarinen kappale, jota ei yksinkertaisesti voi jättää pois tällaiselta listalta. Legendaarisen tästä tekee – paitsi toki se maailmaa avartava suvaitsevuuden ja kahden maailman kohtaamisen viesti – etenkin taiteellisten elementtien salakuljetus kohtauksen kerrontaa ryhdittämään.

Jatka artikkelin ”Disney-joulukalenteri – 21. päivä” lukemista →

Disney-joulukalenteri – 20. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

Heaven’s Light/Hellfire / Taivaan valo/Helvetin liekit (Notre Damen kellonsoittaja)

[englanninkieliset lyriikat]

Quasimodon Heaven’s Light -kappale on varsin söpö ja kaunis, mutta mitäänsanomaton synkän vertailukohtansa rinnalla siihen mittaan asti, etten pitkään aikaan edes älynnyt, että Quasin nätti pikku luritus kuuluu samaan kokonaisuuteen Frollon veret seisauttavan rukoushetken rinnalla. Hellfire on ehdottomasti tästä kokonaisuudesta se merkittävämpi osuus kaikessa komeudessaan ja ennen kaikkea rohkeudessaan. Toista sisällöltään yhtä uskaliasta kohtausta ei tule ihan heti mieleen koko perheen animaatioiden kirjosta. Viileänleppeä Heaven’s Light toimiikin lähinnä vastaparina Hellfiren palavalle intohimolle. Tämä kahtiajako puolestaan on merkittävä osa Notre Damen kellonsoittajan mies ja hirviö –teemaa ja siksi varsin iskevä rinnastus.

Jatka artikkelin ”Disney-joulukalenteri – 20. päivä” lukemista →

Disney-joulukalenteri – 19. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

I’m Still Here / Tänne jään (Aarreplaneetta)

[englanninkieliset lyriikat]

Jee, välillä jotain muutakin kuin ysäriä.

Sanoitusten kannalta tässä on Disneyn monisäikeisimpiä kappaleita. Hyvin usein Disney-kappaleet nimittäin ovat funktioltaan melko simppeleitä – ne kertovat yhdestä tietystä asiasta, oli se sitten kaipuu/rakkaus/yksinäisyys/ilkeä suunnitelma/hassut sidekickit laulamassa hassua sidekick-laulua/tms. I’m Still Here käsittelee ensisijaisesti Jimin suhteita isäänsä ja Long-John Silveriin, joihin liittyen esiin tuodaan esimerkiksi aikuistumisen, pettymysten käsittelyn, luottamuksen, kokemusten ja rooliodotusten teemat. Periaatteessa kappale on merkittävä siksi, että se käsittelee kohteena olevia ihmissuhteita vaikutuksineen kokonaisuuksina, ei vain tiettyä puolta niistä. Tämä musiikkinumero heijastaakin todella hyvin Disneyn siirtymistä 2000-luvulla rakkaustarinoista perhettä kuvaaviin tarinoihin. Erityistä huomiota antaisin kappaleen sanoituksille, joissa ei tehdä mitään erottelua Jimin isän ja Silverin välillä (malliin ”Hän oli niin tyhmä byhyy / mutta sä olet tosi kiva jei!”), vaan isään ja Silveriin liittyvät lyriikat liimautuvat toisiinsa aika fiksun projektiiviseksi kokonaisuudeksi, kun Jim selvästi siirtää tunteitaan isäänsä kohtaan Silveriin ja molempiin viitataan samoilla pronomineilla.

Jatka artikkelin ”Disney-joulukalenteri – 19. päivä” lukemista →