Avainsana: Kazuya Minekura

Kategoriat
Avautuminen Manga

9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)

Tähän mennessä olen valittanut homomangan hahmoista ja seksin roolista, nyt vuorossa avautumista genren yleisestä kunnianhimottomuudesta.

7. Poikarakkaus on ainoa sisältö

No Touching At All:ssa ei ole mitään vikaa, mutta eipä hirveästi muistettavaakaan.

Pääparin suhteen lisäksi jaajotarinassa ei ole mitään muuta sisältöä, koska yaoi-genren pointtina on juuri kertoa siitä (epähomosta) homosuhteesta. Mitään muuta ei oikeasti tapahdu, vaikka välillä joissain hauskoissa skifiympäristöissä yritetäänkin kloonata Jeesusta ja muuta pinnallisella tasolla epämääräisen trololokiinnostavaa. Kulissitarina pornokohtauksen ympärillä on kuitenkin perinteisesti niin minimalistiseksi stripattu, ettei siihen mahdu enää mitään muuta kuin pakollinen ensitapaaminen, hetken kosiskelu ja sitten monta sivua täysin luokatonta panemista.

Tämä ei sinänsä ole yhtä anteeksiantamaton yaoitropee kuin monet muut, sillä kahden henkilön välisessä ihmissuhdedraamassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Odottaisin kuitenkin välillä jotain tarinallistakin kunnianhimoa. Olen viime aikoina lukenut aivan liian monta puhdasta poika tapaa pojan -tarinaa, joilla ei ole nätin ulkonäön ja ihan toimivan, joskin kaavamaisen draama-aineksen lisäksi juurikaan tarjottavaa, kuvan No Touching At All hyvänä esimerkkinä tällaisesta sinänsä onnistuneesta, mutta laimean fiiliksen jättävästä tarinasta.

Mielestäni se ihmissuhde voisi ihan hyvin olla pääosassa, vaikka teoksen sisältö ei siihen rajoittuisikaan. Parhaat fiktiiviset ihmissuhteet löytyvätkin tällaisista tarinoista, jotka tarjoavat muutakin sisältöä kuin pelkän ihmissuhteen. Useimmat BL-mangakat eivät vain ole niin hyviä tarinankertojia, että osaisivat sitoa tuotoksiinsa mitään muuta kuin sitä itseään. Useiden tarinankerronnallisten tasojen (esim limittyvät tarinakaari-, aika- tai tematiikkarakenteet) käyttäminen on monesti joko olematonta tai yritettynäkin kömpelöä tai vähintään lamaannuttavan yksinkertaista, mikä liittyy myös vahvasti seuraavaan ongelmakohtaani. Vielä harvempi tarinoitsija uskaltautuu jättämään homosuhteen kauemmas taka-alalle kertoakseen tarinaa jostain ihan muusta homohahmoilla.

Lue lisää ”9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)”
Kategoriat
Avautuminen Manga

9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (2/3)

Viimeksi vikisin BL-sarjojen hahmoista, nyt vuorossa seksin käyttöön liittyvää itkuvalia.

4. Raiskaus merkitsee rakkautta

Caramel

Caramel: AMG THEIR LOVE IS SO TRUE!

Kun viimeksi rupesin pääsemään vauhtiin sen kanssa, miten kaikki on kehnoa homopornon porno-osuudessa, niin kaikkien harrastajien suosikki eli semiraiskaus rakkaudenosoituksena on tietysti otettava narinan aiheeksi. Jaajossa seme uhkailee, alistaa ja painostaa uken seksiin, koska ”sanasi sanovat ei, mutta kehosi sanoo kyllä”. Puku Okuyaman Caramel saa nihkeän hien pintaan, kun semen kämppiksenä asuva uke ei pakotuksen jälkeen uskalla moneen päivään tulla kotiin, mutta silti näiden suhde yritetään jostain syystä kuvata romanttisena ja ihana. Ja Caramel on vielä aika laimea tapaus, jos verrataan vaikka Yuki Shimizun BL-klassikko Love Modeen.

Semelle seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tuntematon käsite. Koska uke selvästi tykkää hänestä ja koska hänellä on kaikki fyysiset avut ottaa pienen ja heiveröisen uken anaalineitsyys, on hänellä tietysti pettämättömän harlekiiniromantiikan logiikan mukaan tähän oikeuskin. Ukehan selvästi nauttii siitä myös! Ei koskaan antanut hyväksyntäänsä tai ollut millään tasolla mukana toiminnassa, mutta kyllä pojan kroppa reagoi, kun oikeita vipuja väänteli (PUN INTENDED). Sen päättelemiseen, mikä tässä kuviossa on vikana, ei tarvita kuin muutama toimiva hermosynapsi.

Järkevän ihmisen äimistykseksi yaoimaailmassa kukaan ei huomaa mitään erityistä tässä menettelyssä. Ukekin jatkaa semen kanssa heilailua ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska hei, hänhän tosiaan tykkää semestä. Se, että seme juuri pakotti hänet seksiin sen kummemmin kyselemättähän vain kertoo siitä, miten kovasti seme haluaa häntä. Vaikka koulu olisi täynnä fiksumpia, paremman näköisiä ja persoonallisempia ihmisiä, seme on valkannut juuri uken kiintymyksensä kohteeksi, ja siitä sietää olla otettu. Sitä paitsi semellä on ollut traaginen lapsuus ja tämä käyttäytyy siksi inhottavasti ukea kohtaan. Täten on täysin ymmärrettävä, ettei seme osaa ilmaista tunteitaan muilla tavoin kuin työntämällä sukuelintään sinne, minne se ei kuulu.

Ideologisella tasolla tällainen käytös niin semen kuin ukenkin puolelta kuvottaa minua. Raiskaus sinänsä on mielestäni erittäin validi ja kiehtova käänne fiktiossa käsiteltäväksi, mutta yaoissa tarinan pääsuhteessa tapahtuvia raiskauksia ja raiskauksenluonteisia akteja käsitellään liian usein romanttisina toimintoina. Raiskauksen esittäminen kauniina ja puhtoisena romantiikkana on suurin piirtein halventavin mahdollinen näkökulma aiheeseen.

Lue lisää ”9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (2/3)”
Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Manga

Kun kaskaat itkevät

Olen ehkä viime aikoina kutonut itselleni vähän herkkien itkukohtausten vihaajan mainetta, joten päätin ottaa esille muutamia erityisen hienoina pitämiäni esimerkkejä kohtauksista, joissa hahmojen kyynelehtiminen ei häiritse minua. Päinvastoin nämä kohtaukset ovat ehdottomasti eräitä kyseisten sarjojen parhaista hetkistä. Itse kyynelehtimisen määrä, rooli ja merkityksellisyys vaihtelevat näissä kohtauksissa muutenkin vahvaa toteutusta tukevasta lisämausteesta koko tilanteen pääpointtiin. Kaikille seuraaville anime- ja mangakohtauksille on kuitenkin yhteistä se, etteivät ne olisi ollenkaan yhtä upeita, jos kyyneleet puuttuisivat.

Itselläni itku ei ole yleensä kovin herkässä, vaikka olenkin joskus tunnustanut itkeneeni animua katsoessani (ja tähän lisättäköön, että kerran ala-asteella olen itkenyt Hevoshullun sarjakuvalle, jossa heppatyttö istui influenssaan kuolevan ponin vieressä koko yön). Koska en kuitenkaan itse jaksa vuodattaa kyyneliä kuin äärimmäisessä hädässä, koen itkemisen niin voimakkaaksi tunteenilmaisuksi, että vaadin itkukohtauksilta erityistä tarpeellisuutta itkevien hahmojen kannalta ja erityistä huolellisuutta toteutuksen kanssa.

Kaksisivuisia mangakuvia saa klikkaamalla isommaksi. Tekstissä on juonipaljastuksia sikäli, että kerron kussakin kohdassa, miksi hahmo itkee, mutta välttelen isompia spoileja muusta ympärillä tapahtuvasta.

Ashin konepistooli-itku (Banana Fish 6)

Luetaan poikkeuksellisesti vasemmalta oikealle, koska omistan vain vanhan flipatun version pokkarista.

Nuori jengipomo Ash päätyy pitkän kamppailun ja kovien niin henkisten kuin fyysisten kolhujen jälkeen laboratorioon, jossa hänen etsimäänsä mystistä huumetta on testailtu muun muassa erääseen hänelle erityisen läheiseen henkilöön. Ashin oli kokeilun tuloksena lopulta pakko ampua kyseinen henkilö kuoliaaksi. Labrassa kyhjöttää säälittävä liikuntakyvytön tutkija, joka pyytää Ashiä auttamaan, kun yksi kiinalanen kävi akupunkteeraamassa miehen lihashermot pullamössöksi ja ryöväämässä käytössä olleet huumesamplet. Ash ei kuitenkaan kuule mitään, mitä tutkija sanoo, sillä hänen katseensa osuu mainitun läheisen henkilön leikkauspöydällä makaavaan ruumiiseen, jonka aivot on pilkottu tieteelliseen käyttöön. Ashin sisällä napsahtaa, ja hän tyhjentää konepistoolinsa lippaan tutkijaan.

Banana Fishissä käsitellään alati järjettömän hirvittäviä asioita rautaisen kylmällä otteella. Tämä kohtaus on jäänyt päällimmäisenä mieleen silkan raa’an jäätävyytensä ansiosta. Ash on elänyt karun elämän, mutta hahmossa on silti lukijaa koskettavaa sisäistä lämpöä, ja hän on jengipiireissä arvostettu paitsi taitojensa ja älykkyytensä, myös tiukkojen arvojensa ja lojaaliutensa vuoksi. Tässä kohtauksessa hän rei’ittää täysin puolustuskyvyttömän, moraalisesta selkärangattomuudestaan huolimatta pahantahtoa vailla olevan miehen armottomasti ja ilman pienintäkään epäilystä tai myöhempää selvää katumusta. Teko on jo itsessään raaka ja kyseenalainen, mutta tutkijan ruumiin täydellinen, järjetön runtelu sarjatulella on myös täysin epäloogista ja tarpeetonta, sillä tutkija kuolee takuuvarmasti jo muutamaan ensimmäiseen luotiin.

Ashin enemmän herkkään hetkeen sopiva ahdistunut, mutta vakaa ilme ja poskilla valuvat kyynelvanat ovat valtavassa kontrastissa toiminnan kanssa. Tämä kertoo ennen kaikkea hänen täydellisestä psyykkisestä romahtamisestaan tilanteessa. Hän ei kykene lopettamaan ennen kuin on tuhonnut ystävänsä ruumiin häpäisseen ihmisen niin täydellisesti kuin mahdollista. Hän saa otteen itsestään taas pian sen jälkeen, kun tutkijasta ei epäilemättä ole jäljellä muuta kuin märkä läntti lattiassa, mutta tuon hetken ajan lukija ei voi kuin pidättää järkyttyneenä hengitystään, kun normaalisti tilanteen kuin tilanteen hallitseva karismaattinen ja kylmäpäinen nuorukainen kadottaa itsensä pieneksikin toviksi omaan tuskaansa. Ashin teko on äärimmäisen paheksuttava ja menee vahvasti hänen omia periaatteitaankin vastaan, mutta lukijan on mahdotonta moittia häntä, kun raivon sijasta hänen kasvoiltaan paistaa kyynelten raidoittama lamaannus. Hän ei tunnu edes olevan kunnolla tietoinen siitä, mitä tekee.

Lue lisää ”Kun kaskaat itkevät”
Kategoriat
Tapahtumat

Desuconitusta jälleen!

Taas on yksi Desucon takana, ja hyvä coni olikin. Oli tarkoitus vääntää jotain eeppisempää raporttia, eikä vain oksentaa jotain yö-örinää tänne. Näin kuitenkin kävi, kun huomisaamuna on lähtö netittömälle mökille, enkä halua jättää tätä postausta pyörimään enää juhannuksen yli.

Hassut ihmiset ovat valittaneet veden olleen liian kylmää, mutta itselleni jäätävä janojuoma hiostavana conituspäivänä on edelleen yksi suurimmista ilon aiheistani tapahtumassa. Muutenkin conin peruspuitteet toimivat erittäin kivasti, joten ei siitä enempää. Koska coneissa itselleni on aina ollut tärkeintä niiden ohjelmatarjonta, selitän siitä tässäkin pitemmin.

Yleisesti ohjelmatarjonnasta on sanottava, että katsottavaa riitti koko conin ajaksi varsin ruhtinaallisesti, kun lähes koko ajan pyöri jotai kiintoisaa. Jokaisesta ohjelmasta jäi varsin positiiviset fiilikset. Jännittävänä piirteenä ohjelmakartasta näkyy yksittäisiä teoksia tai tekijöitä käsittelevien luentojen määrän lähennelleen yleisempiä aiheita käsittelevän ohjelman määrää. Ensiksi suurennuslasin alle pääsevät yleisemmät aiheet.

Lue lisää ”Desuconitusta jälleen!”
Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 4/4)

Nyt seuraa Kazuya Minekuran oheistaidetta käsittelevän postaussarjan viimeinen osa, jossa mielenkiintoni kohteena on se, miten Minekura käyttää symboliikkaa ja liittää merkityksiä kuvitukseensa sen sijaan että tyytyisi pelkästään piirtämään nättejä poikia cooleissa asennoissa. Lopuksi vielä sananen huumorista ja artin suurimmasta puutteesta.

Osa 1 – piirrostyyli ja tyylin sarjakohtaisuus
Osa 2 – kuvan fokus ja visuaalinen kokeilullisuus
Osa 3 – kuvasarjat ja asettelu

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Seuraavaksi sitten Desucon. Tulkaahan moikkaamaan jos pistän jostain silmään.

Symboliikka

Minekuran artti useimmiten myös kertoo jotain olennaista hahmoista tai tarinasta. Joskus kyse on aika suoraviivaisista kollaaseista, jotka selkeästi viittaavat tiettyyn juonikaareen.

Seiten Taisei -Goku vauhdissa.

Yllä oleva kuva näyttää vähän sotkuiselta, mutta itse asiassa tiivistää aivan loistavasti ja erittäin kattavasti sen, mitä kukin hahmoista kyseisessä kohtauksessa tekee. (Esimerkiksi vasemman alakulman Hazel ja Gat seisovat katselemassa tapahtumia vieressä hyödyttöminä mutta intensiivisesti.) En kuitenkaan tarkoita, että kyseinen tarinakaari olisi ollut jotenkin kovin yksinkertainen, sillä pidän sitä erittäin hienona ja tärkeänä välipysäkkinä poikien matkalla. Tällaiset useita eri mittakaavassa piirrettyjä hahmoja esittelevät suoraan johonkin tarinanpätkään liittyvät kuvat jäävät ehdottomasti selkeämpien ja vähemmän suorasukaisten sisarustensa jalkoihin, mutta niistäkin löytyy ihailtavaa, kun jaksaa hieman katsoa.

Suurempia uuh aah ooh -elämyksiä taas tarjoilevat symbolisemmin ja/tai epäsuoremmin aihettaan lähestyvä artti, jota onneksi riittää. Kuvasarjat-kohdassa mainitsemani kaksi ensimmäistä kuvaparia ovat molemmat hyviä esimerkkejä. Monesti kuvat kertovat jotain olennaista hahmoista ja heidän suhteistaan. Saiyukin poikien perheyttä esimerkiksi korostetaan jatkuvasti.

Saiyuki-nelikon keskinäissuhteet kokoaa varsin osuvasti porukan toisiinsa tutustumisesta kertovan Be There -takaumatarinakaaren ensimmäinen kansikuva. Huomaa, etteivät Hakkain ja Sanzon välillä olevat käsiraudat ole kiinni kummankaan ranteessa, mikä tuo esille heidän väliensä suhteellisen koleuden verrattuna nelikon muihin keskinäissuhteisiin.

Hitsi miten toivoisin että Minekura tekisi tästä uuden version (jollaisia hän on tehnyt useammankin kerran vanhemmasta artistaan, esimerkkinä piirrostyyli-osion asekuvasarja)

Valkoiset siivet ja höyhenet ovat ikiaikaista viattomuuden symboliikkaa, ja Stigman Tit-poika saakin moneen otteeseen siivet selkäänsä ja sulkia ympärilleen, eikä suinkaan syyttä – voisihan koko Stigman halutessaan tiivistää enkelin ja demonin kamppailuksi yhden miehen sielusta, vaikka moinen kuvaus ei niin henkeäsalpaavan kauniille tarinalle oikeutta teekään. (Muutenkin suurin osa kokonaan värillisen Stigman yksittäisistä sivuista voisi melkein mennä oheistaiteesta.)

Minekuran perhoset eivät ole aina pahoja, mutta Stigmassa musta perhonen toimii hienosti vastapainona Tintin enkelinsiivelle.

Toisaalta kun viattomuuden siivet puskevat verisinä esiin ensimmäisen Saiyuki-sarjan pääbossi Kamisaman selästä, symboli saa kieromman, mutta aivan yhtä osuvan merkityksen (hyvin samaan tapaan kuin Jeesus-Hazel vääristää ylivalotuksen sädekehävaikutuksen). Kamisaman julmuus on jälkeenjäänyttä lapsen julmuutta, ja tämä kuva saa poikarukan näyttämään karmivan kieroutuneella tavalla viattomalta onnistuen siten kuvaamaan hänet erittäin fiksusti ja autenttisesti.

Mun tulee aina niin surku Kamisamaa, kun sillä ei ole edes oikeaa nimeä ;_____;

Lue lisää ”Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 4/4)”
Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)

Jatkan jälleen Kazuya Minekuran oheistaiteen ylivoimaisesta parhaudesta vaahtoamista.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi piirrostyyliä ja artin tyyliriippuvaisuutta sarjan mukaan.
Toisessa osassa vuorossa olivat kuvan fokus ja visuaalinen kekkalointi.
Tänään kirjoituksen aiheena ovat kuvasarjat ja kuvien asettelu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kuvasarjat

En ole nähnyt yhdenkään toisen mangakan tai muunkaan kuvataiteilijan käyttävän yhtä paljon kuvasarjoja, joissa jokaisen yksittäisen kuvan asettelu tai tyyli korreloi muiden sarjan kuvien kanssa. Yksittäinen sarjan kuva voi olla hieno ja kiva ihan sellaisenaan, mutta se tarvitsee säännönmukaisesti muita saman sarjan jäseniä päästäkseen todella oikeuksiinsa ja näkyäkseen täydessä loistossaan.

Yksi suosikkikuvasarjoistani on tämä Stigma-pari, jossa mustavalkoisuus, suljetut silmät ja ilmeiden ja varjostusten muutos luovat aivan erilaisen tunnelman jälkimmäisessä kuvassa, vaikka sen asettelu onkin tismalleen sama kuin ensimmäisen kuvan.

Kuvapari tuo esille myös Minekuran suosikkihahmosuhdetta: Muistinsa menettänyt Stork huolehtii Tintti-pojasta, mutta takertuu itse henkisesti tämän tukeen.

Seuraava Wild Adapterin kuvapari toimii samalla logiikalla. Mustavalkoisuus ja punaisena hohtava veri kääntävät kuvan tunnelman täysin päälaelleen.

Veriroiskeet ovat muutenkin kohtuullisen kovassa käytössä Minekuran artissa.

Kummassakin näistä kuvapareista yllättäen se jälkimmäinen, mustavalkoinen kuva ikään kuin paljastaa päähenkilöiden suhteesta jotain sellaista, joka on kyseisissä sarjakuvissa itsessäänkin luettava rivien välistä.

Saiyukin jätkät ovat saaneet sarjaluonnehdintaa varmaan miljoonaan kertaan. Näissä kuvasarjoissa päänelikko kuvataan yleensä yksin, mutta kuvien sarjaluonteisuuden ansiosta kuitenkin ryhmässä. Itse sarjassa hahmojen dynamiikoissa on myös havaittavissa samanlaista asetelmaa, sillä he eivät koskaan lakkaa kailottamasta sitä, miten ovat vain omalla puolellaan, mutta silti yhdenkin jäsenen puuttuminen lamauttaa koko ryhmän. Yksi omista suurimmista suosikeistani on kaunis niitty-sarja, jossa hahmot esitetään melko poikkeuksellisesti erikokoisina ja eri kulmista.

Sarjaan kuuluu lisäksi viides, koko nelikon yhteen kokoava kuva, joka julkaistiin erikseen seuraavassa taidekirjassa.

Tässä taas tyypillisempi ja pirteämpi esimerkki, josta myös suuresti pidän, koska sydämiä:

Minekuran söpö huumorintaju pääsee oikeuksiinsa.

Saiyukin ja Saiyuki Gaidenin pojista on olemassa useampiakin toisiaan peilaavia kuvapareja. Käy järkeen, sillä Saiyukin joukkio koostuu Gaiden-poikien reinkarnaatioista. Tällaisetkin parit muistavat aina huomioida, ettei kyse ole samoista hahmoista, vaan eri inkarnaatioiden erilaiset taustat ja piirteet tulevat esille. Esimerkiksi alla vasemmalla Saiyukin aggressiivinen blondipappi Sanzo riehuu revolverinsa kanssa kuin viimeistä päivää. Oikealla taas Gaidenin hienohelmainen taivasbyrokraatti Konzen on jäädä toimintavalmiimpien tovereidensa jalkoihin.

Sanzo: ”Ärsytä mua ja kuole.”
Konzen: ”Hei, ei juosta käytävillä!”


Lue lisää ”Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)”
Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 2/4)

Aika jatkaa Kazuya Minekuran oheistaiteen trendien analysoimista! Viimeksi käsittelin piirrostyyliä sekä tyylin, tunnelman ja visuaalisten elementtien mukautuvuutta sarjakohtaisesti. Tänään ovat vuorossa kuvan fokus ja visuaalinen kikkailu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kiintopisteet

Minekuran kuvituksesta tuntuu aina löytyvän jotain kuvaa voimakkaasti määrittävää, joka vangitsee katseen ja sitoo kuvassa käytetyt ainekset yhteen. Itse kutsun näitä elementtejä kiintopisteiksi niiden kokonaisuuden kannalta määräävän aseman vuoksi. Kiintopisteet ovat monesti tiettyjä Minekuralle ominaisia motiiveja, jotka putkahtavat esiin kuvituksessa tuon tuosta. Varsinkin seuraavan alaotsakkeen alla esille nostamani visuaaliset kikkailut sekä ensi viikolla käsittelyyn pääsevät asettelulliset seikat ottavat usein kuvan haltuunsa tällä tavalla.

Erilaiset pikkumotiivit toimivat myös yleensä yhdistävinä tekijöinä. Erityisesti kukkia näkyy vähän joka puolella Minekuran töissä, vaikka eniten ne dominoivatkin Saiyuki-franchisea, kuten viimeksi mainitsin. Seuraavissa esimerkeissä taas kiintopiste-elementtinä toimivat kukkasten sijaan kynttilät, kravatit, yhdenväriset kauluspaidat, samantyyliset muotivermeet ja… öö… tähtisadetikut? (Vai sormetko siellä sädehtivät?)

Esisarja Gaidenin pojat ovat vakavina…

…mutta emosarja Saiyukin pojilla on kivaa.

Saiyuki perustuu kiinalaiseen Journey to the West -kirjallisuusklassikkoon, jossa kuvankaunis munkki pyhäinvaeltaa kolmen youkai-kätyrinsä kanssa länteen pyhien tekstien perässä.

Muitakin tyypillisiä kiintopistemotiiveja toki löytyy, erityisesti aseet ja höyhenet toistuvat usein. Minekura käyttää tyypillisesti myös hahmojen ruhjeita ja veritahroja samalla tavalla. Tavallisesti juuri tämäntyyliset pikkumotiivit sitovat Minekuran tuotannossa yleisten kuvasarjojen yksittäisiä kuvia yhteen.

Lue lisää ”Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 2/4)”
Kategoriat
Analyysi Hype Manga Taide ja tyyli

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)

 

 

Oheistaiteen hamstraaminen on aina kivaa, mutta harva mangaka on saanut aikaan yhtä paljon arttia kuin suuri suosikkini Kazuya Minekura. Tarjolla on niin röykkiöittäin silmäkarkkia, että olisi helppo kuvitella toiston jo imevän kaikki mehut kuvien tuijottelusta. Minekuran jälki on kuitenkin vuodesta toiseen säilynyt katsomisen arvoisena, sillä hänen arttinsa tuntuu jatkuvasti pursuavan niin uusia ideoita kuin vanhempien onnistunutta jalostamista. Toistoa esiintyy väistämättä materiaalin runsauden vuoksi, ja Minekuran tyyppipiirteet näkyvät selvästi kaikissa kuvissa, mutta mukana on mangakan ehtymättömän kokeilunhalun ja uskalluksen ansiosta aina jotain uutta ja katsomisen arvoista. Tunnelmallisesti mennään sarjojen välillä ja samankin sarjan kuvituksen kohdalla todella suloisesta reippaan hyväntuulisuuden kautta aina häiritsevän pelottaville ja sydäntäriipaisevan kauniille laitumille.

Käyn seuraavien viikkojen aikana lyhyehköissä ja kuvapainotteisissa postauksissa läpi sitä, miten Minekura käyttää artissaan erilaisia tyylikeinoja ja saa niiden avulla kuvituksensa pysymään tuoreena ja aina yhtä kuolattavana. Oheistaiteeksi lasken kaiken teoksiin liittyvän artin, joka ei ole osa sarjakuvamuotoista tarinankuljetusta.

Tulen kesän Desuconissa puhumaan Marja Heikkilän kanssa Minekuran tarinankerrontatrendeistä, joten jos kiinnostuit tekijästä niin tule ihmeessä seuraamaan ohjelmaamme lauantaina kello yhdeltä. Ohjelma sopii paitsi Minekurasta kiinnostuneille myös yleisemmin tarinankerronnasta ja sarjakuvakerronnasta kiinnostuneille.

Viemällä hiiren kuvan päälle näet listausta siinä käytetyistä Minekuralle tyypillisistä visuaalisista elementeistä. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Lue lisää ”Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)”
Kategoriat
Ensivaikutelmat Manga

IT GETS BETTER!

Olen viime aikoina kuunnellut vanhoja ANNcast-jaksoja, joista eräässä keskustellaan arvostelemisesta. Jakso on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja kuuntelemisen arvoinen, mutta eniten huomioni kiinnittyi puhujien äärimmäisen negatiiviseen suhtautumiseen fandomin piirissä yleiseen puolustusrepliikkiin: IT GETS BETTER! Podcastissa tuskaillaan sitä, miten huono aloitus on jo itsessään suuri heikkous sarjassa, sillä viihteen on saatava yleisö mukaansa välittömästi; muuten se on epäonnistunut jo lähtökohdiltaan. Eihän kenelläkään ole tuntitolkulla aikaa ja kärsivällisyyttä tuhlata tuskaiseen huonouteen tai keskinkertaisuuteen, kun saman ajan voisi käyttää aktiviteettiin, josta saa jotain irti.

Näinhän se on; vahva aloitus on aina elintärkeä osa sarjaa. Lasken itse heikon alun aina suureksi miinukseksi, kun tarkastelen sarjan kokonaisarvoa, -rakennetta ja -viihdyttävyyttä. Negatiivinen asenne on ymmärrettävissä ihan kokemustasolla. Varmasti moni meistä on joskus ruvennut katsomaan tai lukemaan jotain minkä alku ei ole lainkaan vakuuttanut siinä uskossa, että se fanien lupausten mukaisesti paranee huomattavasti viimeistään keskivaiheille tultaessa. Sarja voi oikeasti parantua tai sitten koko homma saattaa päättyä fiaskoon kuten Scampilla, joka odotti koko Princess Tutun katsomisen ajan että se paranisi, eikä se lopulta hänen silmissään koskaan muuttunut paremmaksi, vaan jäi yhdeksi hänen suurimmista inhokeistaan.

Silti on mielestäni on aika kova asenne vain luovuttaa heti, kun joku väittää sarjan laadun paranevan myöhemmin. Omasta kokemuspiiristä löytyy useampia sarjoja, jotka ovat puhjenneet täyteen kukkaansa vasta reippaasti esittelyseikkailujen jälkeen ja jotka ovat todella nousseet suosikeiksi asti myöhemmin. Varsinkin mangan puolella kyse on monesti ihan rehellisestä laadun paranemisesta – mangaka ei vain osannut aluksi, mutta pääsi sitten paremmin jyvälle. Sekin vaikuttaa, että lukijoita kalastellaan sarjan alussa irrallisilla ja helposti lähestyttävillä pikkutarinoilla ja kunnollisten tarinakaarien pariin uskaltaudutaan vasta myöhemmin. Animen kanssa taas olen huomannut erilaisen trendin. Ne sarjat, jotka vaikuttavat alkavan aika keskinkertaisesti tai ihan kivasti, mutteivät tunnu mitenkään erikoisilta heti kättelyssä, tekevät sen välillä täysin tahallisesti. Katsojaa hämätään luulemaan, että kyseessä on tietynlainen sarja, mutta sitten panokset kovenevatkin ja sarja muuttaa kurssinsa paljon luultua kunnianhimoisemmille vesille.

Tässä ovat ilman sen kummempaa järjestystä top-5 IT GETS BETTER -mangani sekä bonuksena ilmiötä edustava live action -sarja. Joskus myöhemmin ehkä luvassa samaa settiä animeistakin.

Pahis-ekspositiota koska pahikset saavat aina hienoimmat shotit.

Lue lisää ”IT GETS BETTER!”
Kategoriat
Arvostelu Manga

Lyhyestä laatua

(Hei mitä tämä on, Arana päivittää taas vaihteeksi.)

Manga on tilaa vievä formaatti. Yhteen pokkariin mahtuu vain rajallinen määrä informaatiota, mikä tekee mielekkäiden lyhyiden tarinoiden kynäilemisestä melko haastavan tehtävän varsinkin hahmojen kannalta. Koska manga tunnetusti maksaa ja opiskelijan varat ovat vähäiset, lyhyilläkin mangakertomuksilla on toki paikkansa manganystävän kirjahyllyssä, sillä vaikka 19-osainen Banana Fish on äärimmäisen hieno tarina, sen kerääminen ja lukeminen vaatii niin ajallista kuin rahallistakin panostusta. Onneksi vähemmän on kuitenkin joskus enemmän, kuten seuraavat neljä kovasti arvostamieni mangakojen kynistä muotoutunutta yksiosaista tarinaa osoittavat.

Toistaiseksi jälkimmäiset kaksi ovat valitettavasti monelle vielä kielimuurin takana, kun kukaan ei ole älynnyt niitä englanniksi julkaista ainakaan mitään virallisia teitä.

Fumi Yoshinaga: All My Darling Daughters

Tämä teos löytyi suunnilleen jokaisen mangablogin vuoden 2010 parhaimmisto -listalta, eikä lainkaan aiheetta. Vaikka All My Darling Daughters koostuu viidestä jokseenkin itsenäisestä kertomuksesta, luonnehtisin sitä enemmän yhtenäiseksi tarinaksi kuin novellikokoelmaksi. Kertomukset liittyvät toisiinsa koko ajan mukana kulkevan kehyskertomuksen, määrätietoisen rakenteen ja temaattisen yhteisyyden kautta hyvin samaan tapaan kuin eräässä suosikkikirjoistani, Leena Krohnin maailmanlopun konseptia eri kulmista käsittelevässä Pereat Mundusissa (jonka alaotsake onkin osuvasti ”Romaani, eräänlainen”). Kertomusten keskiössä ovat milloin äitinsä hyvin nuoresta uudesta aviomiehestä järkyttyvä tytär, milloin kolmen nuoruudenystävyksen tulevaisuudenunelmat. Ne etenevät Yoshinagalle tyypilliseen tahtiin erittäin maanläheisenä, ihmissuhteita tutkiskelevana draamana.

Yoshinaga lukeutuu suosikkimangakoihini muiden syiden muassa poikkeksellisen terävähuomioisen yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Darling Daughters ihastuttaa hänenkin mittapuullaan harvinaisen korkeana omistautumisena aiheelle. Kokonaisuus tarkastelee osatarinoidensa kautta japanilaista yhteiskuntaa erityisesti siellä elävien naisten vinkkelistä, enkä voi sanoa koskaan törmänneeni yhtä yhteiskunnallisesti tiedostavaan ja älykkääseen tuotteeseen. Tarina ei sorru hiukkaakaan mustavalkoiseen ajatteluun, vaan lähestyy aihettaan realistisesti ja ilman rankkoja stereotyypittelyjä.

Vaikka mainittu yhteiskuntakritiikki on huomattavassa roolissa, tarinan sydän kumpuaa ennen kaikkea draamasta, joka on luonnollisesti taattua Yoshinaga-laatua, mutta kerrankin pääroolit täyttyvät naisilla. He ja heidän lähipiirinsä tuntuvat mangakuvioihin tottuneen silmissä suorastaan hämmentävän aidoilta ja todellisilta ihmisiltä vahvuuksineen, puutteineen, päähänpinttymineen ja omituisuuksineen.

Lue lisää ”Lyhyestä laatua”