Kategoriat
Anime Hype Manga Taide ja tyyli Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri

Tänään tarjolla lisää pohdintoja Tokion-reissun ostoksista. Viimeksi mietin Animate-kauppoja, taidekirjoja ja oheistuotekilluttimia, ja anime- ja mangatouhotukset ovat edelleen keskiössä. Kuroshitsuji-varoitus pätee yhä, vaikka vähän muutakin löytyy.

Kuvia saa klikkaamalla isommiksi.

Mangalehdet

Kuroshitsujin kotilehti GFantasyn uusin numero piti ostaa ihan vain siksi, että Yana Toboson piirtämä hehkuvan turkoosi Kuroshit-kansi erottui yhtenäisen vaalealla ja yllättävällä värimaailmallaan lehtihyllystä aivan upeasti. Varsinkin Ikebukuron Animaten valtavat GFantasylle omistetut hyllyrivit näyttivät läpitunkevassa vaaleansinisyydessään vaikuttavilta. On hauskaa nähdä Tobosolta välillä tällaisia kirkkaampia kuvia, kun sarjan yleisilme on melko synkkä. Lehden uusi Kuroshit-chapteri tuli selattua läpi, ja puumaneito ilahtui Cielin kylpykohtauksesta. Kasva hienoksi mieheksi Ciel, odotan sinua! ;__;

GFantasy

GFantasyn kansien ehdotonta parhaimmistoa.

Kategoriat
Hype Taide ja tyyli Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 1: Animekauppoja, taidekirjoja ja krääsää

Kävimme husbandon kanssa toukokuun lopulla parin viikon retkellä Tokiossa, kun edellisestä reissusta oli jo kulunut peräti vuosi ja ikävä oli kasvanut liian suureksi. Kaupungista tuli tietysti osteltua ja katseltua kaikenlaista nörttihöpöä. Rupesin sitten lentokoneessa aikani kuluksi naputtelemaan ylös ajatuksia matkasta ja parantumattomana materialistina etenkin ostokokemuksistani. Koska Japanista paluun jälkeen aika kului tehokkaasti kaikennäköisissä Desuconeissa, koulutuksissa, häissä ja juhannuksissa, ei aiemmin ollut aikaa tämän tekstin ja kuvien editointiin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Höpöteltävää löytyi pitkän lentomatkan aikana sen verran, että jaan setit kolmeen postaukseen. Aloitetaan vaikka anime- ja mangajutuilla. Varoituksen sanasena, että edessä on aika paljon Kuroshitsujia.

Kuvia saa klikkailemalla isommiksi.

Animatet, taidekirjat ja muut oheistuotehärpäkkeet

Animen, mangan ja oheiskrääsän yleisketju Animaten puoteja tuli testattua kolmessa kaupunginosassa. Ikebukuron ja Shinjukun versiot painottivat naisyleisön suosikkeja selkeästi enemmän kuin nörttimekka Akihabaran vastaava. Ylipäänsä kaikissa mangaa myyvissä kaupoissa oli kiva tutkiskella, mitkä tutut ja tuntemattomat sarjat saavat eniten valokeilaa ja missä on kivoimmat ja mielenkiintoisimman oloiset kannet.

Animateissa suurimmat mangapromot oli omistettu kolmelle sarjalle. Neitojen osastoilla erityishuomiota ja suuria, pahvisia promokuvia sai Lily Hoshinon herttainen nuorten tyttöjen fantasiaromanssi Kigurumi Guardians. Ilmeisesti sarja on siis Japanissa ihan suosittu tai ainakin koetaan lupaavaksi, sillä se ei ole erityisen ajankohtainen esimerkiksi animejulkistuksen takia ja pituuttakin on vasta kolme pokkaria. Sarjan esilläolo ilahdutti, kun olin juuri tutustunut siihen Hoshinoa käsittelevää Anime-lehteen tullutta artikkelia varten (löytyy numerosta 4/2015).

Kigurumi-Guardians

Ei ehkä historian suurin mestariteos tämä hupsukka kigurumipoikamanga, mutta aika ihana sarja silti ja söötein päätyty.

Poikien osastoilla taas esille oli nostettu Takaya Kagamin ja Yamato Yamamoton fantasiaseikkailu Seraph of the End samalla tavalla, varmaankin tuoreen animesovituksen kunniaksi. Tähänkin sarjaan pitäisi varmaan tutustua ensimmäistä animejaksoa paremmin jossain vaiheessa.

Kategoriat
Anime Arvostelu Taide ja tyyli Vertailu

Kesän 2014 animesatoa: Love Stage!! ja Kuroshitsuji

Pitkästä aikaa jaksoin naputella ajatuksiani päättyvistä animesarjoista.

Love Stage!!

Love-Stage-op

Kuuluisan viihdeperheen nörttipoika Izumi puetaan mainosta varten mekkoon, jolloin pyörät alkavat pyöriä hänen ja vastanäyttelijänä toimivan, lapsuudesta tutun supertähti Ryouman välillä.

Fiilikseni Love Stagesta olivat alusta loppuun tosi ristiriitaiset. Yhtäältä sarja onnistuu selkeän tietoisesti ja usein huvittavallakin tavalla kiertämään monia BL:n vanhoja kökkökliseitä ja olemaan monesti aidon herttainen. Prinssisemeä ei tarvitse aina odotella pelastamaan pulasta, ja tämä heittäytyykin ihastuessaan määrätietoisen semesuden sijaan lemmenkipeäksi koiranpennuksi.

Sarja on myös yksiselitteisen erinomaisesti ohjattu, sillä se onnistuu kääntämään vaatimattoman oloisen budjetin edukseen sen sijaan, että antaisi visuaalisen ulosantinsa kärsiä animaatiokökköilystä. Alkuteosmangakoiden Taishi Zaoun ja Eiki Eikin hahmodesigntyyli kaartuvine ylähuulineen ja voimakkaine silmineen on jo valmiiksi niin animemaista, että hahmosuunnittelu istuu sovitukseen sellaisenaan ja näyttää staattisenakin erittäin hyvältä.

Liikeanimaatioon ei ole käytössä liikaa resursseja, mutta hahmot pysyvät hahmomalleissaan tarkasti, eikä derppinaamailua juuri näy. Ainoa osa visuaalisesta ilmeestä, josta en niin välitä, ovat reunoja kohti haalenevat ja muutenkin valjut taustat, mutta eivät nekään varsinaisesti häirinneet katselukokemusta.

Love-Stage-taustat

Izumilla on söpöimmät vanhemmat ja sarjan hyväntuulisuus miellyttää.

Kategoriat
Analyysi Hahmot Länsiviihde Prinsessapäiväkirjat Taide ja tyyli Vertailu

Prinsessapäiväkirjat: Aurora

Eli Ruusunen / Briar Rose elokuvasta Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty, 1959).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Aurora-ja-lintu

Kolmas varhaisista Disney-prinsessoista on hurmaava tapaus aina ruudulla pyöriessään eli ei kovin usein.

Prinsessa Ruusunen merkitsee 50-luvun alkupuoliskon normityttöbuumin jälkeen Disneyn jossain määrin epäonnistuneeksi jäänyttä paluuta prinsessasatuihin. Pitkästä, vaikeasta ja kalliista tuotantoprosessistaan tunnetun  16. klassikon mieleenpainuvin ja onnistunein osuus omissa silmissäni on sen silmiinpistävä taidetyylittely. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut erityistä läheisyyttä leffaan, sillä sen hahmokuvaus tuntuu Tuhkimon tavoin sortuvan kaikkiin rasittavimpiin kökköyksiin. Kännäilevät kuninkaat ovat vähintään yhtä ärsyttäviä kuin Tuhkimon kissa-hiiri-leikit, ja pääpariskunta saa liian vähän aikaa, vaikka näiden persoonallisuuksien kuvauksissa ollaankin jo löydetty oikeille jäljille.

Kategoriat
Analyysi Manga Meta Taide ja tyyli Vertailu

Ääniefektien kustomointia ja muuta mukavaa

Eri kustantajat tekevät varsin erilaisia valintoja mangajulkaisujensa kustomoimiseksi kotimaan markkinoille käypään kuosiin. Nämä ratkaisut vaikuttavat väistämättä jossain määrin lukukokemukseen, vaikka sitä ei välttämättä aivan helposti huomaa – yleensähän yhdestä sarjasta ei päädy yhdelle ihmiselle lukuun kuin yksi versio.

Olen siis päässyt harvemmin vertailemaan eri maiden julkaisuja, mutta nyt käsillä olikin äkkiä peräti neljä erimaalaista versiota Yana Toboson hiljattain Suomessakin alkaneesta Kuroshitsujista (yhtään en silti suhtaudu obsessiivisesti kyseiseen sarjaan). Omasta hyllystä löytyvät Punaisen jättiläisen suomenkielinen, Yen Pressin englanninkielinen ja Kanan ranskankielinen versio, ja kämppiksellä oli tarjota Carlsenin saksankielistä julkaisua tutkimuskohteeksi. Tässä postauksessa vertailen eri kustantajien lähestymistapoja pokkareiden muodon ja kansien suunnitteluun sekä erityisesti ääniefektien kääntämiseen.

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Ylävasemmalta myötäpäivään kiertäen Punaisen jättiläisen suomijulkaisu, Yen Pressin jenkkijulkaisu, Carlsenin saksajulkaisu ja Kanan ranskajulkaisu.

Kategoriat
Analyysi Hahmot Länsiviihde Nostalgia Taide ja tyyli Vertailu

Hevoskuiskaaja

Don Rosan kootut -julkaisun ensimmäisen osan elämänkertaosiossaan ankkamaestro Don Rosa kertoo, ettei lapsena välittänyt erityisen paljon Aku Ankasta ja kumppaneista, vaikka pitikin sarjakuvista kovasti. Ainoan poikkeuksen teki se ”hyvä piirtäjä”, jonka sarjoja kesti lukea. Myöhemmin se ”hyvä piirtäjä” osoittautui tietysti ankkahistorian tärkeimmäksi vaikuttajaksi eli Carl Barksiksi. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kerro Rosasta tai Barksista, vaan henkilöstä, jonka jokainen heppalehtiä pienenä lukenut muistaa sinä heppasarjakuvien ”hyvänä piirtäjänä” eli piirtäjänä, jonka tarinat erottuivat heppasarjisten harmaasta ja mitäänsanomattomasta massasta ylivoimaisella parhaudellaan. Kyse on siis meille suomalaisille Hevoshullu-lehdessä ilmestyneistä sarjakuvistaan tutuksi tulleesta Lena Furbergistä.

Kiitos Afurekon Cillalle tämän nostalgisen heppapiirtäjän palauttamisesta mieleeni. Esimerkit ovat 90-luvun alusta, koska ihanaisella kämppikselläni sattui olemaan juuri näitä vuosikertoja tarjolla luettavaksi. Alt-teksteissä ylimääräisiä visuaaliseen kikkailuun liittyviä huomioita.

Lumivalkeat höyhenet (Hevoshullu 10/1995)

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Länsiviihde Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 24. päivä – Kuumimmat kurvit ja kihelmöivimmät katseet

Joulu on vihdoin ovella, ja on aika avata hahmodesignkalenterin viimeinen luukku! Tälle päivälle säästin itselleni hyvin rakkaan aiheen, joka on samalla mielestäni melko olennainen osa yleisön silmää lähtökohtaisesti miellyttämään pyrkivän viihteen hahmosuunnittelua. Tänään puhutaan siis seksikkyydestä. Valitsen länsimaisen animaation parista viisi seksikkäintä naispääosaa ja tarkastelen samalla, millaiset ominaisuudet tekevät heistä niin vetovoimaisia.

Disney on perinteisesti ollut vahvoilla naishahmojensa kanssa, eikä vähiten näiden hotin hahmosuunnittelun ansiosta. Ehdokasparvea täytyikin rajata voimakkaasti, jotta neitokaiset säilyisivät vertailukelpoisina, eikä allekirjoittanut hukkuisi runsaudenpulaan. Ehdolle kelpuutin siis nimenomaan pääroolissa olevat ihmisnaiset. Atlantiksen komea ja kovapintainen toimintanainen Helga Sinclair saa silti heti alkuun kunniamaininnan kypsän ja aikuisen, silmäkulman kauneuspilkun koristaman kuumuutensa ansiosta.

Huomatkaa, että nyt on kyse nimenomaan seksikkäimmistä naisista, eikä seksikkäimmäksi julistaminen välttämättä tarkoita automaattisesti, että kyseinen neitonen olisi myös hahmosuosikkejani tai että tykkäisin juuri tätä mimmiä deitata.

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 23. päivä – ylityyliteltyjä kauhunaamoja

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Shiki

Vampyyriveikot näyttävät, että rumakin voi olla kaunista. Tai ainakin taiteellisesti intohimoista.

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 22. päivä – Kohti ääretöntä ja reippaasti överiksi

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Kiraboshi! (Star Driver)

Salaseura hämmentää fabukimmellyksellään jopa Edwardin.

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Länsiviihde Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 21. päivä – ysäriderp

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Takatukkien ihmeaika

Jouluna ei parane valehdella, joten minun on tehtävä heti alkuun tunnustus: SALAA PIDÄN TAKATUKISTA. Järjellä ja tyylitajulla tiedän, että kyseessä on historian hirveimpia muoti-ilmiöitä, mutta sydämeni ei tätä ymmärrä.  Animen ja mangankin maailmasta löytyy muutama kova takatukka, joista nyt sananen, koska kyseinen hiustyyli ei saa tarpeeksi rakkautta tässä 2000-luvun kylmässä maailmassa.