Kategoriat
Avautuminen Joulukalenteri Manga

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 12

Bakuman

luukku-12-bakuman

Raatakaa pojat raatakaa.

Käsikirjoittaja: Tsugumi Ohba
Piirtäjä: Takeshi Obata
Julkaisulehti ja -aika: Weekly Shounen Jump (Shueisha), 2008-2012
Pokkareita luettuna: 20/20
Milloin löysin: 2008
Mistä kertoo: Mashiro ja Takagi lyöttäytyvät yhteen lukiossa kynäilläkseen Jumpin myyvimmän mangan. Mashiro sopii ääninäyttelijäksi tähtäävän ihastuksensa Azukin kanssa, että he menevät naimisiin sitten kun mangakakaksikon tuotos saa animen, jonka pääosan Azuki näyttelee.

Death Note oli aikoinaan herättänyt kiinnostuksen Tsugumi Ohban ja Takeshi Obatan seuraavaan yhteiseen sarjaan, ja edeltäjäänsä verrattuna tyyliltään täysin päinvastainen Bakuman onkin ainoa manga, jonka olen seurannut alusta loppuun asti tasaiseen viikoittaiseen tahtiin.

Suhteemme on silti ollut kivinen ja usein karvas. Heti ensimmäinen luku lähes vieroitti minut käsittämättömän typerällä romantiikkasivujuonellaan, jonka on vissiin ihan aidosti tarkoitus olla romanttinen eikä typerä. Mielenkiintoinen industry-näkökulma kuitenkin sai jatkamaan.

Vuosien saatossa mangakakaksikon ja näiden ystävien seuraamisesta muodostui pikkuhiljaa yhä enemmän näreyttä herättävä panttivankitilanne, sillä mangassa on lukuisten vahvuuksiensa lisäksi aivan käsittämätön määrä kökköä. Twitteriin liityttyäni keväällä 2011 tapanani oli lähes joka viikko oksentaa ulinatööttejä uusimmasta Bakuman-luvusta. Kokemus oli kaksijakoinen. Yhtäältä tarina veti sen verran hyvin, että aina piti saada tietää, mitä seuraavassa luvussa tapahtuu ja millaisia mangan tekemisen kiemuroita seuraavaksi käsitellään. Toisaalta samalla täytyi sietää kaikki uuden luvun mukanaan tuomat tyhmyydet.

Ja tyhmyyksistä puheen ollen – uskollisen seuraamistahdin lisäksi toinen syy muistaa Bakuman on, että olen harvoin ahdistunut ja suorastaan pahastunut minkään sarjan naiskuvasta yhtä paljon. Sanaa naisviha käytetään fanipalvelusarjojen yhteydessä usein kovasti väärin, koska jalustalle nostaminen ja esineellistäminen harvoin ilmentää vihaa, mutta jos joku sarja mielestäni oikeasti vihaa naisia niin tämä. Avauduin aiheesta aikoinaan pitemminkin, ja kyseinen kirjoitus on edelleen blogissani luetuimpien joukossa ja ehdottomasti blogin historian kommentoiduin postaus.

Manga-alan toiminnan avaaminen ja hämmentävän seksismin kylväminen ovat sarjan muistamisen arvoiset kuriositeetit minulle. Muista fiktioarvoista oli yllä linkatun postauksen kirjoittamisen aikaan paljon hyvääkin sanottavaa, mutta loppua kohti sarjan ärsytystasot nousivat sen verran, ettei siitä jäänyt kovin paljoa uutta ylistettävää. Sarja oli joskus huvittava lukea, usein raivostuttava ja aina tyyliltään niin omituinen, etten oikein tiedä mitä siitä pitäisi sanoa.

Paitsi että Pipo-kun eli Fukuda oli aina sarjan pelastava valopilkku. Oli siistiä, miten hahmo esiteltiin alun perin ikävänä tyyppinä, mutta sitten hänestä tulikin se koko porukan sielu ja yhteishengen ylläpitäjä. Aina niin valmis auttamaan muita, hyvä Pipo-kun!

Kategoriat
Avautuminen Meta

Omenat ja appelsiinit

Aina välillä kuulee sanottavan, ettei kahta erilaista asiaa voi verrata toisiinsa, fraasiksi vakiintuneena esimerkkinä omenat ja appelsiinit. Minussa tällainen asenne herättää usein vähän hassun fiiliksen. Monesti jää epämääräiseksi, kuinka paljon samaa kahdessa yksikössä pitää olla, jotta niitä saisi hyvällä omallatunnolla verrata toisiinsa.

Viimeksi kuulin tällaisen vertaamiskiellon katsoessani Doug ja Rob Walkerin vlogia The Last Airbender: Legend of Korra -animaation ensimmäisen puolikauden viimeisestä jaksosta ja sarjasta ylipäänsä. Rod Walker ilmoitti, ettei Korraa ja alkuperäistä Avatar the Last Airbender -animaatiota voi verrata toisiinsa, sillä niiden tyylit ja maailmankuvat eroavat toisistaan niin paljon. Hänen mielestään Avatarin ja Korran vertaaminen oli yhtä vähän mielekästä kuin Tim Burtonin Batman-elokuvien vertaaminen Christopher Nolanin tuoreempaan trilogiaan.

Minusta tämä näkemys on omituinen. Mitä saan verrata toisiinsa, jos kerran samaan tuoteperheeseen kuuluvat teokset ovat vertailukelvottomia, oli kyse sitten itsenäisestä jatko-osasta Korran tapaan tai sovitus-rebootista Batmanien tapaan? Vertaamiskiellon takana tuntuu piilevän usein pelko siitä, että itselle tärkeä teos lytätään, koska se ei ole samanlainen kuin toinen siihen enemmän tai vähemmän liittyvä teos.

Aangkorra

Avatarissa on kyseessä koko maailman kohtalo, joten pääpoppoo seikkailee ympäri karttaa. Korra taas keskittyy toistaiseksi yhteiskunnallisiin ongelmiin pienemmällä kaupunkisektorilla. Silti sarjoista näyttää löytyvän jotain samaakin…

Miksi verrata: vertailu analyysin välineenä

Perimmäinen ongelma taitaakin olla, etteivät ihmiset aina ymmärrä vertaamis-käsitteen kaikkia ulottuvuuksia.  Kyse ei ole ainoastaan siitä, että annetaan definitiivinen ja mielivaltainen tuomio siitä, kumpi vertailuyksiköistä on parempi.

Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 23. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

The Bells of Notre Dame / Notre Damen kellot (Notre Damen kellonsoittaja)

Tässä sitä ollaan, aivan listani huipulla. Tämä oli itse asiassa ensimmäisiä musikaalikohtauksia, joille löin kalenteripäivän lukkoon ja varmaan ainoa, joka ei kertaakaan vaihtanut paikkaa alkuperäiseltä listaltani. Mutta ei huolta; vaikka olemme listani huipulla jo näin aatonaattona, huomisellekin on vielä luvassa oma luukkunsa.

———————–

Toivoisin, että Fullmetal Alchemist:Brotherhoodin ja Death Noten kaltaiset sarjat katsoisivat tämän pätkän ja menisivät sitten nurkkaan häpeämään omia wannabe-eeppisiä kuorotaustojaan (no okei, se latinachanttaus tekee Death Notesta aika hulvattoman hauskaa katsottavaa, mutta ei se kovin dramaattisesti vakuuttavaa ole). Nykyisin eeppisiä kuoroja pukkaa esiin joka toisessa vähänkään suureellisemmassa tuotannossa, ja inflaatio on päässyt nakertamaan kuoromusiikkien ja sitä kautta kokonaisten leffojen ja sarjojen vaikuttavuutta. Jokainen eeppinen messuamisraita herättää minussa nykyisin väsähtäneitä haukotuksia, mutta onneksi aina pöhöttyneiden massakuorojen jälkeen voi käydä tuubittamassa Notre Damen kellonsoittajan alkuminuutteja, jotka eivät vain tunnu menettävän voimaansa.

Kategoriat
Musiikki Taide ja tyyli

Death Note OP1 + OP2 = Kurozuka OP

Ainoa aspekti Kurozukassa, joka säilyy koko sarjan ajan upeana, on sen varsin tyylikäs ja erikoinen introvideo. Olikin erityisen hauskaa huomata, miten Kurozukan ohjaaja on koonnut sarjan intron suurelta osin aineksista, joita aiemmin käytti Death Noten kahdessa introssa.

DN OP1
DN OP2
Kurozuka OP

Silmiinpistävimmät rakenteelliset samanlaisuudet tulevat Death Noten kakkosintrosta; musiikkityyli on kovaa ärjyntämetallia, ja jopa biisin soundi muuttuu kummankin intron puolivälin paikkeilla dramaattisesti jakaen introt kahteen osaan. DN OP2 hidastuu ja laulutyyli muuttuu selkeämmäksi ja tällaisen metallille nyrpistelevän tyttösen korvaan miellyttävämmäksi kohdassa 0:42, jolloin videopuolikin rauhoittuu kuvaamaan Lightin kävelyä muiden sarjan pelaajien ohi. Kurozukassa vaihto tapahtuu 0:47, jälleen paljon kuunneltavampaan suuntaan saadessaan lisää pontta ja laulunomaisuutta alun epäselkeän rääkymisen tilalle, ja video muuttuu samalla toiminnallisemmaksi. Viimeisten sekuntien aikana tapahtuu molemmissa vielä toinen selkeä vaihto joka palauttaa rytmin alkupuoliskon malliin – Death Notessa vauhti hektistyy ja Kurozukassa tasaantuu.

Kategoriat
Anime Hahmot Manga Meta

Täydelliseen mangaan tarvitaan…

Löysin siivotessani kaapin perälle unohtuneen kasan vanhoja koulujuttuja ja sieltä pisti ihan erityisesti silmään keltainen paperi muistaakseni jostain seitsemännen luokan ajoilta. Kyseessä oli vanha äidinkielen työ, joka muistui mieleen omituisen hyvin pienen palauttelun jälkeen. Opettaja laittoi luokkani silloin aikoinaan miettimään, mistä ainesosista leivotaan hienoa kirjallisuutta, ja työnsi meidät tietokoneelle kirjaamaan reseptin ylös otsakkeen ”Mitä täydelliseen kirjaan tarvitaan” alle. Päätinpä sitten tehdä pienen vertailun siihen, mitä täydellinen viihde on mielestäni nyt kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Vanhat kriteerit ovat alkuperäisessä muodossaan ja järjestyksessään, muistakaa siis ihailla tuon ajan kummallista kirjallista ilmaisuani.

(Tästä tulikin suureksi osaksi semanttista pilkun ahdistelua.)

Edit: Jumalauta noiden tägien kanssa…

  • Mielenkiintoiset ja ennalta-arvaamattomat henkilöt

Mielenkiintoiset henkilöt ovat toki edelleen arvossaan, mutta ennalta-arvaamattomuus on vähän monimutkaisempi juttu. Mikäli olen tarkoittanut tällä, että hyvässä fiktiossa henkilöt pääsevät kuoriutumaan mahdollisista stereotyypeistään ja kehittymään tavoilla, joita en pysty ennustamaan ensimmäisen vilkaisun jälkeen niin olen yhä samaa mieltä. Se, että pystyn jatkuvasti ennakoimaan hahmon tulevaa käyttäytymistä taas on yleensä merkki liian muottiin valetusta henkilöstä.

Sen sijaan yllättävä käyttäytyminen ei ole enää minulle lainkaan itseisarvoista. On pikemminkin ensiarvoisen tärkeää, että henkilöistä muodostuu eheä, johdonmukainen kokonaisuus. Käyttäytymisen ei tosiaan saa olla täysin ennustettavissa, mutta ongelmia syntyy, jos en pysty kytkemään hahmon käyttäytymismalleja aiemmin esille tulleisiin motiiveihin, persoonallisuuteen ja muuhun informaatioon.

Pahinta onkin, jos hahmon käytös on sekä erittäin ennalta-arvattavaa että täysin ristiriidassa tästä saadun taustatiedon kanssa. You Higurin Cantarellan Chiarosta esimerkiksi tiedetään, että hän on ollut taidokas salamurhaaja lapsesta lähtien isänsä lailla, mutta se henkilö, jota manga kuvaa, on hyvin perinteinen äärimmäisen hyväsydäminen nuorimies, joka ei halua vahingoittaa ketään ellei se ole aivan välttämätöntä.

  • Kulkeva juoni

Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että olen listannut tällaisen elementin tärkeäksi ainesosaksi, sillä nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin arvostan sitä, että tarina liikkuu koko ajan johonkin suuntaan, minkä takia episodimaiset pätkäsarjat pärjäävät melko huonosti listoillani. Nykyään erotan toisistaan kuitenkin juonen ja tarinan käsitteet niin, että juoni on suppeampi kokonaisuus, se punainen lanka, joka muodostaa kertomuksen toiminnallisen rungon. Helpoimpana esimerkkinä toimii perinteisen miekka&magia-fantasian matka pisteestä A pisteeseen B -rakenne. Tarinan taas tulkitsen laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää paitsi sen toiminnallisen punaisen langan, myös esimerkiksi hahmonkehityksen ja kertomuksen toimijoiden henkilökohtaiset tavoitteet.

Tämän eron takia en käytä enää juurikaan sanaa ”juoni”, sillä yleensä tarkoituksenani on puhua ”tarinasta”. Juonen jatkuva kulkevuus on minulle siis eri asia kuin tarinan vastaava, sillä varsinkin slice of life -tyylisissä henkilövetoisissa teoksissa juonirunko on toisarvoinen muuttuja ja usein jopa lähes olematon. Onko viime kevään Ristorante Paradiso -animessa jatkuvasti etenevää juonta? Ei. Sen sijaan se keskittyy kertomaan kymmenisen ihmisen yksittäisistä, mutta limittäisistä tarinoista muodostuvan tarinakokonaisuuden ja näiden yksilöiden tarinat etenevät koko ajan sitä mukaa, kun heidän välisensä suhteet kehittyvät ja saamme tietää lisää heidän taustoistaan.

Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Manga Vertailu

Eeppisten käänteissankareiden taisto: Light vs. Lelouch

Aluksi syvimmät pahoitteluni muutaman viikon blogittelutauosta. Muutto ja muut irl-projektit ovat vieneet hävyttömästi aikaa, ja muutama pitempi postaus Linkkiin on ollut työn alla samaan aikaan. Lisäksi nettiyhteyteni on feilannut siitä lähtien, kun se saatiin pyörimään. Tarkoitus olisi kuitenkin nyt kevään kiireisyydestä huolimatta saattaa maailmaan suurin piirtein yksi postaus viikossa (kohtuullisen stressitön lukuloma ja toimettomat kirjoitusten jälkeiset viikot, kaipaan teitä jo nyt ;___;). Ja sitten asiaan!

——————

Kun Code Geass alkoi, sen päähenkilöä, Lelouch Lamperougea, verrattiin innokkaasti Death Noten Light Yagamiin, eikä suinkaan syyttä. Molemmat ovat poikkeuksellisen älykkäitä, mutta elämäänsä tyytymättömiä nuoria miehiä, jotka yliluonnolliselta taholta saadun voiman avulla ryhtyvät muuttamaan maailmaa. Kummankin persoonallisuutta voisi luonnehtia kunnianhimoiseksi, häikäilemättömäksi ja kylmäksi siihen pisteeseen, että he ovat valmiita julistamaan hyvinkin vaivattomasti kuolemantuomioita viattomille sivullisille, jos nämä tulevat heidän ja heidän päämääriensä väliin.

Hahmojen lähtökohdat ja luonteet ovat siis hyvin samoilla linjoilla, ja lähtevät vielä kehittymäänkin samaan suuntaan, kun tarinan myötä nousevien suurempien haasteiden edessä heidän täytyy alkaa tehdä yhä suurempia uhrauksia, ja toisaalta alkuperäinen utilitaristinen, yhteiseen hyvään pyrkinyt tavoite alkaa yhä enemmän hämärtyä voimistuvien henkilökohtaisten tavoitteiden tieltä. Lisäksi animessa molempien silmät hehkuvat punasävyisinä ja molemmat turvautuvat aika ajoin teatraalisiin liikesarjoihin parantaakseen dramaattista (epä)uskottavuuttaan. Pojilla on myös omat naispuoliset kätyrinsä sekä Foe Yaytä kirkuva, kiinteä suhde vastapooliinsa.

Näissä hahmoissa on kuitenkin loppupeleissä perustavanlaatuisia eroavaisuuksia, jotka saavat aikaan sen, että minä pidän hyvin paljon toisesta, mutta suhtaudun nuivemmin toiseen.

One Magnificent Bastard... TO RULE THEM ALL!

One Magnificent Bastard to rule them all.

Spoilereita luvassa molemmista sarjoista.

Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Taide ja tyyli

Väritä vallankumoukseni!

Revolutionary Girl Utenan maailmassa värit ovat hyvin tärkeässä roolissa, ne hyppäävät silmille yhtä armottomasti kuin sarjan omnipresentti seksuaalisuuteen liittyvä symboliikka. Muistan vieläkin, miten ensimmäistä kertaa sarjaa aloittaessani ajattelin, että sen ääretön kirkkaus antoi siitä melko lapsellisen vaikutelman. Se, että vain keskeisillä henkilöillä on värikkäät hiukset tuntui lisäksi liian suorasukaiselta, ihan kuin en osaisi muka erottaa päähenkilöitä toisistaan ja vähemmän merkityksellisistä henkilöistä ilman selkeitä värikoodeja.

group04

Nyt kuutisen vuotta myöhemmin asenteeni onkin tietysti kääntynyt täysin päälaelleen ja värien käyttö Utenassa on mielestäni hyvin kekseliästä ja niiden merkitys tarinan konfliktien ilmaisussa huomattava. Olen lukenut hienoja (ja hieman kaukaa haettuja) analyysejä siitä, miten tietyn värin yleinen merkityssymboliikka kuvaa hahmoa, johon se on liitetty, mutta en itse tiedä värisymboliikasta yleisellä tasolla paljoakaan, joten pitäydyn niissä merkityksissä, joita sarja liittää tiettyihin väreihin ja niiden käyttöön.

Viittaan epämääräisesti myös myöhempien tarinakaarten tapahtumiin, mutta yritän vältellä varsinaisia spoilereita.

Kategoriat
Arvostelu Musiikki

AMV: Who Needs A King? (Death Note)

Animemusiikkivideot saavat aivan liian vähän rakkautta animeblogittajien keskuudessa. Edesmennyt Otaku-fanzine jaksoi aina ihastuttaa minua puimalla muutaman AMV:n per numero, mutta jostain syystä blogaajat eivät pahemmin tunnu harrastavan sellaista.

Nimi: Who Needs A King?
Tekijä: thundercatlord
Anime: Death Note (merkittäviä spoilereita sarjan puoliväliin – 7. kirja/jakso 25)
Musiikki: The Lion King Soundtrack – Be Prepared (lyriikat)

Kategoriat
Analyysi Anime Musiikki

Kuroshitsuji OP – Monochrome Kiss

Anime-openingit tuntuvat usein jäävän valitettavan sivuun analyyseistä, vaikka niistä löytyy toisinaan suurestikin sisältöä.  Senpä takia seuraan Eternalin jalanjälkiä ja nappaan arvioitavakseni Kuroshitsujin introvideon, jonka taustalla pyörii SIDin Monochrome Kiss. Video oli todella positiivinen yllätys minulle, ja toimii erinomaisena esimerkkinä siitä, miten hyvä ja merkityksillä kyllästetty intro voi nostaa edustamansa sarjan arvoa. Käytän tulkinnassani apuna myös kuvateksteihin sijoittamiani lyriikoiden englanninkielisiä käännöksiä.

kuroshitsujiop_06

kuroshitsujiop_08

Intro alkaa hehkuvalla, pyörähtelevällä pentagrammilla, joka paljastuu demonibutler Sebastianin ja orvoksi jääneen kreivi Ciel Phantomhiven välistä sopimusta symboloivaksi kuvioksi Sebastianin kämmenselässä. Pentagrammin reunasta alkaa valua verta, josta muodostuu valkoiselle alustalle Kuroshitsujin nimilogo.  On melko selvää, että veripisarat tippuvat itse asiassa sopimuksesta ja symboloivat sen luonnetta ja sitä kautta Sebastianin ja Cielin välistä suhdetta, johon veri tuo heti kättelyssä hyvin uhkaavan sävyn. On mielestäni erittäin tyylikäs yksityiskohta, että nuo symbolisesti merkittävät veripisarat tahraavat puhtaan valkoisen alustan punaiseen ikään kuin turmellen sen. Ajatusta jonkin puhtaan turmeltumisesta voisi soveltaa myös Cieliin, joka ennen vanhempiensa kuolemaa ja siitä seurannutta sopimusta paholaisen kanssa oli ilmeisesti aivan tavallinen pikkupoika.