Kesän 2014 animesatoa: Love Stage!! ja Kuroshitsuji

27.9.2014 kello 17:34

Pitkästä aikaa jaksoin naputella ajatuksiani päättyvistä animesarjoista.

Love Stage!!

Love-Stage-op

Kuuluisan viihdeperheen nörttipoika Izumi puetaan mainosta varten mekkoon, jolloin pyörät alkavat pyöriä hänen ja vastanäyttelijänä toimivan, lapsuudesta tutun supertähti Ryouman välillä.

Fiilikseni Love Stagesta olivat alusta loppuun tosi ristiriitaiset. Yhtäältä sarja onnistuu selkeän tietoisesti ja usein huvittavallakin tavalla kiertämään monia BL:n vanhoja kökkökliseitä ja olemaan monesti aidon herttainen. Prinssisemeä ei tarvitse aina odotella pelastamaan pulasta, ja tämä heittäytyykin ihastuessaan määrätietoisen semesuden sijaan lemmenkipeäksi koiranpennuksi.

Sarja on myös yksiselitteisen erinomaisesti ohjattu, sillä se onnistuu kääntämään vaatimattoman oloisen budjetin edukseen sen sijaan, että antaisi visuaalisen ulosantinsa kärsiä animaatiokökköilystä. Alkuteosmangakoiden Taishi Zaoun ja Eiki Eikin hahmodesigntyyli kaartuvine ylähuulineen ja voimakkaine silmineen on jo valmiiksi niin animemaista, että hahmosuunnittelu istuu sovitukseen sellaisenaan ja näyttää staattisenakin erittäin hyvältä.

Liikeanimaatioon ei ole käytössä liikaa resursseja, mutta hahmot pysyvät hahmomalleissaan tarkasti, eikä derppinaamailua juuri näy. Ainoa osa visuaalisesta ilmeestä, josta en niin välitä, ovat reunoja kohti haalenevat ja muutenkin valjut taustat, mutta eivät nekään varsinaisesti häirinneet katselukokemusta.

Love-Stage-taustat

Izumilla on söpöimmät vanhemmat ja sarjan hyväntuulisuus miellyttää.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu, Taide ja tyyli, Vertailu  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 3 »


Nollasummausta: Tammi-helmikuu 2013

7.3.2013 kello 18:01

Aika kerätä yhteen taas Zero-Sum-projektin kuulumiset, tälläkin kertaa Storify-muodossa.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Manga  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 0 »


Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 7: Ääninäyttely

1.5.2012 kello 14:47

Osa 0: Esittely
Osa 1: Sankarit
Osa 2: Neidot pulassa
Osa 3: Pahikset
Osa 4: Kolmiodraamat
Osa 5: Maskotit
Osa 6: Hahmot tarinassa

Star Driverin Keito pistää tunnetta peliin!

Ääninäyttely tuo luonnollisesti sarjan kuin sarjan hahmoihin elävyyttä, ja niin Revolutionary Girl Utena, Star Driver kuin Mawaru Penguindrumkin tarjoavat varsin mielenkiintoisia suorituksia seiyuu-rintamalla. Nämä sarjat käsittelevät hahmojaan syvältä ja tuovat rankalla kädellä esiin niin rumia kuin kauniitakin puolia heistä. Ääninäyttelyn kannalta tämä enteilee käsitykseni mukaan melko haasteellisia rooleja, sillä mitä syvemmälle hahmoon kaivaudutaan ja mitä useampia puolia tästä näytetään, sitä vähemmän seiyuut voivat uskottavasti turvautua vakiintuneisiin perustapoihin näytellä tiettyä stereotyyppiä edustavaa hahmoa. Erinomaisen ääninäyttelyn vahvimmaksi merkiksi voisin nimetä paitsi sen, että se ilmentää hahmoa moitteettomasti, myös sen, että se tuo hahmoon jotain lisää.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 2 »


Kevään 2012 ensivaikutelmia: Space Brothers, Zetman, Saint Seiya ja Legend of Korra

6.4.2012 kello 15:59

Space Brothers

Lapsenakin pikkuveli tuntui aina olevan askeleen edellä.

Jaksoja katsottu: 1/??

Avaruusbroidit innosti ennakkoon vähän hiljaisesti, mutta katsottuani ensimmäisen jakson huomasin pitäväni sarjan rakentamasta veljesdraamasta varsin paljon. Lämpimät ja avoimet fiilikset jättänyt jakso sai sarjan tuntumaan sisarussuhteiden ja nuoruudenunelmien toteuttamisen kanssa painiviin aikuisiin keskittyvän aiheensa puolesta suorastaan klassiselta noitaminA-sarjalta.

Space Brothers ei vaikuta erityisen voimakasta katselukokemusta havittelevalta eeppisyyksiin pyrkivältä sarjalta, vaan se näyttäisi luottavan pikemminkin realistisen samaistumisen kautta jälkensä katsojien sydämeen jättävään lähestymistapaan. Hahmojen tunteet ja kokemukset eivät ole tai edes yritä olla millään tavalla elämää suurempia, vaan juuri elämän kokoisia. Monet nettikommentoijat ovat jo maininneet, miten omakohtaiseksi ovat kokeneet sarjan asetelman – oli kyseessä sitten astronautiksi haluaminen, lapsuuden unelmien toteutumatta jäämisen katuminen, lämpimät ja tärkeät sisarussuhteet tai se pieni kirvelevä tunne, kun itselle tärkeä henkilö on onnistunut jossain, mikä on itseltä jäänyt toteutumatta. Space Brothersin suurin vahvuus onkin sen äärimmäinen samaistuttavuus – sarjan alku lähtee käsittelemään sellaisia inhimillisiä tilanteita ja tunteita, jotka ovat suunnilleen jokaiselle meistä tuttuja.

Nautin erityisesti siitä, miten hienovarainen konflikti arjessa periaatteessa kohtuullisen onnistuneen, mutta kaikessa pikkuveli Hibitosta vähän jälkeen jäävän Mutton ja tämän veljen välille rakennetaan. Veljekset ovat aidosti läheisiä, eikä Muttoa kuvata katkerana pikkuveljelle, vaan pikemminkin hän on tyytyväinen tuoreen astronautin menestyksestä. Silti se, ettei hän itse ole saanut aikaiseksi edes lähteä yrittämään lapsuuden haaveiden toteuttamista, on jäänyt selvästi kalvamaan häntä. Jään ehdottomasti odottamaan innolla, miten veljesten suhde tulee kehittymään sarjan edetessä. En kuitenkaan odota mitään erityisen räjäyttävää oikeastaan millään tasolla, eikä sellainen kehitys edes todennäköisesti sopisi sarjan tyylin, vaikka yleensä etsin vähän voimakkaamman tasoista settiä kuin mitä tämä läpeensä tykättävä ja miellyttävä sarja lupailee.

Innostustaso: 4,5/5
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , Kommentteja: 7 »


Kevään 2011 ensivaikutelmia: Tiger & Bunny, Steins;Gate & Hanasaku Iroha

14.4.2011 kello 23:12

Tällä kertaa ensivaikutelmien kirjoittaminen olikin harvinaisen kivaa, kun kaikki kolme ensimmäistä vilkuilulistalleni päässeistä sarjoista vaikuttavat poikkeuksellisen lupaavilta tapauksilta. Kevät on päässyt näiden siivellä nousujohteiseen alkuun, eikä vielä olla edes päästy noitaminAan.

Tiger & Bunny

Tiikerillä ja Pupulla on yhteistyöongelmia

Tiikerin ja Pupun supersankariseikkailut ovat kahden ensimmäisen jakson perusteella osoittautumassa minulle kevään isoimmaksi sarjaksi. Tykkään lähtökohtaisesti supersankaritouhuilusta, vaikken kauheasti olekaan Marvel-maailman sarjakuvia seurannut. Konsepti on kuitenkin kiinnostava, sillä supersankari-setting on mitä oivallisin alusta lyödä läpi tarinaa, joka varsinkin draamallisesti ottaa itsensä tosissaan, mutta tunnistaa myös asetelmansa hoopouden. Toisaalta olen ihan sydäminä suuri taakka yksilön harteilla -asetelmaan ja sen kuvaamiseen, miten hahmot selviytyvät voimavaroja vievästä kaksoisidentiteetistään. Viime syksyn Heromanin jätin kesken juuri sen takia, että se sekä ottaa itsensä liian vakavasti että möhlää kaiken mahdollisen hahmofokuksen. T&B sen sijaan on vahvoilla juuri näillä alueilla. Tekijät ovat taatusti katsoneet Ihmeperheensä, joka ei voisi olla positiivisempi roolimalli.

T&B:n suurin hyve tällä hetkellä on sen kertakaikkinen sympaattisuus. Alkujaksoista on hankala löytää mitään vihattavaa, kun hahmot vaikuttavat rakastettavilta, Sunrise tuo peliin Code Geassissä ihastuttaneen supertietoisen tuoteasettelunsa (tällä kertaa ihan tarinaan liittyvän syyn kanssa) ja meininki on sujuvaa ja kepeääkin, muttei liian kanssa. Sarjan perussöpöyteen integroituu myös aimo annos syvälle purevaa ja asetelman kiinnostavuutta lisäävää kyynisyyttä, kun supersankarit ovat vihulaisten torjumisen ohella imagoaan luovia ja sponsorien armoilla riippuvia tosi-tv-tähtiä.

Vastahakoisen tiimin muodostavan pääkaksikon kautta tuodaan esiin perinteisellä tavalla mutta kätevästi pelastajatouhuilun kaupallistumisen vaikutuksia. Keski-ikää lähestyvä Kotetsu T. Kaburagi eli Wild Tiger on vanhan koulukunnan poikia, joka nostaa idealistisesti rauhan säilyttämisen ja hädänalaisten auttamisen suurimmaksi arvokseen eikä osaa supersankarina olemisen show-puolta kovin hyvin. Parikymppinen Barnaby Brooks Jr taas suunnittelee näyttävimmän hetken ilmaantua paikalle pelastamaan päivä ja toimii muutenkin oman esiintymisensä ja suosionsa maksimoimiseksi – vaikka sitten joutuisikin tinkimään pyyteettömän supersankarin arvoista. Naiivi Kotetsu ja kyyninen Barnaby muodostavat siitä hienon duon, että kerrankin se hommia pitkään tehnyt konkari ei ole kaikennähnyt kyynikko ja vastaavasti tuore tulokas ei kompastele omaan idealismiinsa ja innostukseensa. Erityiskiitos siitä, että kumpikin sankareista saa suurin piirtein yhtä paljon parrasvaloja, eikä Barnabya ole päästetty hallitsemaan sarjaa, vaikka hänet esitetäänkin parin selvästi tehokkaampana ja voimiltaankin ylivoimaisena puoliskona. Hitsi muuten tykkään näistä alkusointuisista supersankarihahmojen nimistä.

Visuaalisestikin sarja on voittoisa. Hahmosuunnittelu on erittäin silmää miellyttävää. Joidenkin supersankareiden univormuihin kuuluvat sardiinipurkkikypärät ovat aika rumia, mutta pääkaksikon virtaviivaiset haarniskat toimivat. Tietokonetta on käytetty reilulla kädellä, ja se näkyy, mutta kerrankin CG ei pistä ikävästi silmään, vaan jopa tukee sarjan teknologiaan luottavaa maailmaa. Auringonnousun studiolla on tietysti vielä monta jaksoa aikaa kääntää juna raiteiltaan ja iskeä se betoniseinään, mutta kun ensimmäiset jaksot ovat olleet näin viihdyttävää katsottavaa ja kokonaisuudessaan erittäin onnistuneita, uskallan jatkaa katsomista toiveikkain mielin.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , Kommentteja: 2 »


Pohdintoja kevätsarjojen hahmoista: Uraboku

1.7.2010 kello 09:00

Kun nyt kerran olen päätynyt seuraamaan tällä kevätkaudella niinkin päätähuimaavaa lukumäärää sarjoja kuin 12 mukaan lukien jo aiemmin pyörivät, voisin vissiin jotain niistä sanoakin. Koska fiktiossa yksi ehdottomasti tärkeimmistä tekijöistä minulle on hahmopuoli, ajattelin miettiä vähän kevään sarjojen tapoja käsitellä pelinappuloitaan. Huomaa, että käsittelyssä ei ole koko sarja, vaan nimenomaan sen asenne hahmojaan kohtaan.
——————————————————-

Orpopoika saa tietää olevansa taikaörkkejä vastaan taistelevan suvun jäsen ja paikallisen parantajaneidon reinkarnaatio. Kaupanpäällisiksi tulee pitkä, tumma ja komea suojelijaseme.

Jaksoja katsottu: 10/24

Nyt heti Durararan jälkeen pitää ottaa käsittelyyn Uragiri wa boku no namae wo shitteiru eli Betrayal Knows My Name eli Uraboku (argh mikä nimihirviö), ihan vain siksi, että sen asenne hahmoihinsa on suunnilleen Durararan asenteen antiteesi. Durararaa kiitin hahmoliikkeistä ja siitä, miten niiden animointi antaa ääninäyttelijöille mahdollisuuden kunnolla paneutua hahmoihinsa ja ihan oikeasti näytellä. Urabokua katsoessa taas meininki on aika tuskallista tällä saralla. Innostiko, kun sarjan seiyuu-lista paljastui yleisösuosikkien täyttämäksi? Innostiko enää sitten kun tajusit, etteivät Urabokun hahmot anna minkäänlaista tilaa näyttelijöilleen näytellä, koska puusta veistetyt miehekkeet vain patsastelevat perusasennoissa ja selittävät sarjan maailmaa pihalla olevalle päähenkilöukelle?

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot  Tagit: , , , , Kommentteja: 4 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.