Liebster Award

30.1.2016 kello 21:43

Viime aikoina suomi-blogeissa on kierrellyt ilmiö nimeltä Liebster Award, ja kuun alussa Court of Eleanorin Eleanor antoi tunnustuksen Missing Linkille, kiitoksia tästä ja hauskoista kysymyksistä!

liebster

Tunnustuksen tarkoituksena on jakaa huomiota vähemmän tunnetuille blogeille, ja tunnustukset kiertävät blogin pitäjältä toiselle seuraavien sääntöjen mukaisesti:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Koska hauskat kiertokirjeet ovat hauskoja, jaan tunnustusta seuraaville blogeille:

Afureko
Animepyon
Hyvät, pahat ja otakut
Wasurenagusa
Pyörivä nuoli
Kalevala Snark

Lukijamäärien kelvollisuudesta en tiedä, Afureko ainakin on aika tunnettu ja vakiintunut, mutta olennaisin kriteeri on, että ajattelin, että näillä tyypeillä voisi olla hauskaa vastata kysymyksiin ja heidän vastauksensa voisi olla hauskaa lukea. Joukossa on vähän erityyppisiä blogeja, mutta ainakin niitä yhdistää pitäjien ihastus fiktioon, joten sitä käsittelevät kysymyksenikin. Jos kysymykset tuntuvat hauskoilta niin niihin saa toki vastata kuka tahansa blogini lukija omassa blogissaan, kommenteissa tai vaikka Twitterissä.

Tunnustuksen saajat voivat siis halutessaan jakaa sitä eteenpäin ja/tai vastata alla esittämiini kysymyksiin tai osaan niistä fiiliksen mukaan:

1. Lapsuuden suosikkiteos, joka ihastuttaa, viihdyttää ja/tai tekee vaikutuksen edelleen?
2. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita negatiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
3. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita positiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
4. Viimeisin kuluttamasi teos, joka kosketti sieluasi syvästi?
5. Teos, josta olisit halunnut kaikella sydämelläsi pitää mutta et vain pysty?
6. Teos, josta et olisi ikinä uskonut pitäväsi, mutta päädyit yllättäen tykkäämään kuitenkin?
7. Onko fiktiohahmo saanut sinut joskus syvästi liikuttumaan? Jos niin kuka?
8. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen jännittävän visuaalisen toteutuksensa takia?
9. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen musiikkiensa takia?
10. Teos, jossa on viehättänyt erityisesti maailmanrakennuksensa/lorensa takia?
11. Kolme kivointa Disney-neitoa? (Sori spesifisyys mutta tämä on tärkeää!)

Alla sitten Eleonorilta saamani kysymykset ja vastaukset:

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Blogi, Länsiviihde, Manga, Meta, Nostalgia  Tagit: , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 8 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 21

21.12.2014 kello 10:21

House of Five Leaves (Saraiya Goyou)

luukku-21-viidenlehdenkilta

Tunnelmointidraama vailla vertaa.

Mangaka: Natsume Ono
Julkaisulehti ja -aika: IKKI (Shogakukan), 2006-2010
Pokkareita luettuna: 8/8
Milloin löysin: 2010
Mistä kertoo: Ujo mutta taitava isännätön samurai Masanosuke ajautuu mukaan Viideksi lehdeksi itseään nimittävän kidnappausjengin keikkoihin.

House of Five Leaves on mangakasuosikkeihini kuuluvaa Natsume Onoa parhaimmillaan. Mielestäni Onon makusteleva, hiljaisen draaman kautta etenevä ja hahmosuhteita korostava kerronta pääsee siinä oikeuksiinsa mangakan töistä kaikista parhaiten sarjan pituuden ansiosta. Ono taitaa myös hyvin lyhyet tarinat, mutta tässä hahmoja ehditään todella syventää. Masanosuken ja kidnappausjengin pomo Yaichin välille kasvava ystävyys on sarjan sydämenä mielenkiintoinen ja koskettava. Sen kehittyminen ja alkupisteestä katsoen suorastaan ympäri kääntyminen on rakennettu kertakaikkisen loisteliaasti.

Vaikka sarja oli kokonaisuutena yksi kauneimmista lukukokemuksistani, on siitä jäänyt kaikkein parhaiten mieleen yksittäinen viimeisen pokkarin sivu. Se kiinnitti huomioni ensi kertaa lukiessa ja on palanut kiinni muistiini.

Tässä sivussa rakastuin välittömästi asetteluun, joka esittelee tilanteen ensin hieman alakulmasta, sitten lähikuvilla hahmojen kasvoista ja lopuksi vielä vahvasta yläperspektiivistä. Sen dynaamisuus tuo esille sekä ilmeet että ruumiinkielen ja korostaa kuvatun hetken tärkeyttä ja intensiivisyyttä. Sivu myös kiteyttää kaiken, mitä House of Five Leavesissä arvostan.

Hahmojen kasvot ilmaisevat häkellyttävän paljon, ja tekevät sen kovin vaikeaselkoisesti ja monitulkintaisesti. Kohtauksen miesten väliset tunteet hyppäävät ruuduista esille monimutkaisina ja ristiriitaisina. Piirrosjälki on pinnallisesti katsottuna vähän suhaistun näköistä, mutta ilmeisiin käytetty huomio ja niiden tarkkuus paljastavat Onon ilmaisun emotionaalisen täsmällisyyden.

luukku-21-sivu

Leveät suut ja väsyneet silmät, ei kai parempia hahmodesignpiirteitä olekaan!

Tämä sivu on ikuisesti kirjanmerkittynä omassa pokkarissani, sillä käyn aina välillä katselemassa sitä, kun tarvitsen jotain täydellistä maailmaani.

Ylipäänsä Onon rosoinen, luonnosmainen ja hallitun venyvä piirrostyyli tuo hänen sarjoihinsa hyvin omintakeisen raukean tunnelman. Myös Onon tarinankerronta erottuu valtavirrasta siinä mielessä, että se vaatii lukijalta kohtuullisen annoksen kärsivällisyyttä aidosti paneutua sarjakuvan lukemiseen. Tyypillisestihän mangasarjat ohjaavat tehokkaalla katseenkuljetuksella lukemiskokemuksen hyvin nopeaan liikkeeseen, kun taas Onon sarjat kutsuvat tarkkailemaan tunnelmaa ja tilanteita kaikessa rauhassa.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Joulukalenteri 2011: 7. päivä – vilpitöntä iloittelua

7.12.2011 kello 09:00

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Moyoco Anno: Sugar Sugar Rune ja Sakuran

Moyoco Anno osaa loihtia yksityiskohtaisia ja kauniita vaatteita ja kampauksia.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , , , Kommentteja: 2 »


9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)

29.9.2011 kello 00:04

Tähän mennessä olen valittanut homomangan hahmoista ja seksin roolista, nyt vuorossa avautumista genren yleisestä kunnianhimottomuudesta.

7. Poikarakkaus on ainoa sisältö

No Touching At All:ssa ei ole mitään vikaa, mutta eipä hirveästi muistettavaakaan.

Pääparin suhteen lisäksi jaajotarinassa ei ole mitään muuta sisältöä, koska yaoi-genren pointtina on juuri kertoa siitä (epähomosta) homosuhteesta. Mitään muuta ei oikeasti tapahdu, vaikka välillä joissain hauskoissa skifiympäristöissä yritetäänkin kloonata Jeesusta ja muuta pinnallisella tasolla epämääräisen trololokiinnostavaa. Kulissitarina pornokohtauksen ympärillä on kuitenkin perinteisesti niin minimalistiseksi stripattu, ettei siihen mahdu enää mitään muuta kuin pakollinen ensitapaaminen, hetken kosiskelu ja sitten monta sivua täysin luokatonta panemista.

Tämä ei sinänsä ole yhtä anteeksiantamaton yaoitropee kuin monet muut, sillä kahden henkilön välisessä ihmissuhdedraamassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Odottaisin kuitenkin välillä jotain tarinallistakin kunnianhimoa. Olen viime aikoina lukenut aivan liian monta puhdasta poika tapaa pojan -tarinaa, joilla ei ole nätin ulkonäön ja ihan toimivan, joskin kaavamaisen draama-aineksen lisäksi juurikaan tarjottavaa, kuvan No Touching At All hyvänä esimerkkinä tällaisesta sinänsä onnistuneesta, mutta laimean fiiliksen jättävästä tarinasta.

Mielestäni se ihmissuhde voisi ihan hyvin olla pääosassa, vaikka teoksen sisältö ei siihen rajoittuisikaan. Parhaat fiktiiviset ihmissuhteet löytyvätkin tällaisista tarinoista, jotka tarjoavat muutakin sisältöä kuin pelkän ihmissuhteen. Useimmat BL-mangakat eivät vain ole niin hyviä tarinankertojia, että osaisivat sitoa tuotoksiinsa mitään muuta kuin sitä itseään. Useiden tarinankerronnallisten tasojen (esim limittyvät tarinakaari-, aika- tai tematiikkarakenteet) käyttäminen on monesti joko olematonta tai yritettynäkin kömpelöä tai vähintään lamaannuttavan yksinkertaista, mikä liittyy myös vahvasti seuraavaan ongelmakohtaani. Vielä harvempi tarinoitsija uskaltautuu jättämään homosuhteen kauemmas taka-alalle kertoakseen tarinaa jostain ihan muusta homohahmoilla.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 15 »


Lyhyestä laatua

23.3.2011 kello 00:23

(Hei mitä tämä on, Arana päivittää taas vaihteeksi.)

Manga on tilaa vievä formaatti. Yhteen pokkariin mahtuu vain rajallinen määrä informaatiota, mikä tekee mielekkäiden lyhyiden tarinoiden kynäilemisestä melko haastavan tehtävän varsinkin hahmojen kannalta. Koska manga tunnetusti maksaa ja opiskelijan varat ovat vähäiset, lyhyilläkin mangakertomuksilla on toki paikkansa manganystävän kirjahyllyssä, sillä vaikka 19-osainen Banana Fish on äärimmäisen hieno tarina, sen kerääminen ja lukeminen vaatii niin ajallista kuin rahallistakin panostusta. Onneksi vähemmän on kuitenkin joskus enemmän, kuten seuraavat neljä kovasti arvostamieni mangakojen kynistä muotoutunutta yksiosaista tarinaa osoittavat.

Toistaiseksi jälkimmäiset kaksi ovat valitettavasti monelle vielä kielimuurin takana, kun kukaan ei ole älynnyt niitä englanniksi julkaista ainakaan mitään virallisia teitä.

Fumi Yoshinaga: All My Darling Daughters

Tämä teos löytyi suunnilleen jokaisen mangablogin vuoden 2010 parhaimmisto -listalta, eikä lainkaan aiheetta. Vaikka All My Darling Daughters koostuu viidestä jokseenkin itsenäisestä kertomuksesta, luonnehtisin sitä enemmän yhtenäiseksi tarinaksi kuin novellikokoelmaksi. Kertomukset liittyvät toisiinsa koko ajan mukana kulkevan kehyskertomuksen, määrätietoisen rakenteen ja temaattisen yhteisyyden kautta hyvin samaan tapaan kuin eräässä suosikkikirjoistani, Leena Krohnin maailmanlopun konseptia eri kulmista käsittelevässä Pereat Mundusissa (jonka alaotsake onkin osuvasti ”Romaani, eräänlainen”). Kertomusten keskiössä ovat milloin äitinsä hyvin nuoresta uudesta aviomiehestä järkyttyvä tytär, milloin kolmen nuoruudenystävyksen tulevaisuudenunelmat. Ne etenevät Yoshinagalle tyypilliseen tahtiin erittäin maanläheisenä, ihmissuhteita tutkiskelevana draamana.

Yoshinaga lukeutuu suosikkimangakoihini muiden syiden muassa poikkeksellisen terävähuomioisen yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Darling Daughters ihastuttaa hänenkin mittapuullaan harvinaisen korkeana omistautumisena aiheelle. Kokonaisuus tarkastelee osatarinoidensa kautta japanilaista yhteiskuntaa erityisesti siellä elävien naisten vinkkelistä, enkä voi sanoa koskaan törmänneeni yhtä yhteiskunnallisesti tiedostavaan ja älykkääseen tuotteeseen. Tarina ei sorru hiukkaakaan mustavalkoiseen ajatteluun, vaan lähestyy aihettaan realistisesti ja ilman rankkoja stereotyypittelyjä.

Vaikka mainittu yhteiskuntakritiikki on huomattavassa roolissa, tarinan sydän kumpuaa ennen kaikkea draamasta, joka on luonnollisesti taattua Yoshinaga-laatua, mutta kerrankin pääroolit täyttyvät naisilla. He ja heidän lähipiirinsä tuntuvat mangakuvioihin tottuneen silmissä suorastaan hämmentävän aidoilta ja todellisilta ihmisiltä vahvuuksineen, puutteineen, päähänpinttymineen ja omituisuuksineen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 4 »


Pohdintoja kevätsarjojen hahmoista: House of Five Leaves

27.7.2010 kello 23:33

Noniin, jospa vihdoinkin olisi aikaa ja jaksamusta kaiken Amerikan-matkailun ja muuttamishässäkän ja obsessiivisen läntisen viihteen maratoonausvaihteen jälkeen vähäsen kirjoitella taas jotain animusta. Viimeinen hahmopostaus toistaiseksi, kun muutakin tarinan aihetta löytyisi.

Ujo mutta taitava isännätön samurai ajautuu mukaan Viideksi lehdeksi itseään nimittävän kidnappausjengin keikkoihin.

Yllätyksettömästi House of Five Leaves on osoittautunut omaan makuun suvereenisti parhaaksi sarjaksi sitten toiseen saman tekijän eli Natsume Onon mangaan perustuvan Ristorante Paradison vuosi sitten. Suosionsa tämän fanitytön kirjoissa molemmat sarjat saavuttivat ehdottomasti hahmojensa kautta. HoFL ei ole kerrassaan mitään muuta kuin hahmodraamaa, vaikka moni katsoja ehti varmasti odottaa vesi kielellä komeita miekkataisteluita – onhan tarinan päähenkilö Masa sentään loisteliaan taitavasti miekkaa käsittelevä rounin ja studio sarjan takana Manglobe, jonka tuotoksissa yhteenotot ovat perinteisesti olleet hienoa seurattavaa.

Terätaiturointi ja muukin toiminta jätetään kuitenkin hyvin tietoisesti HoFL:ssä aivan minimiin. Katanat ja puukot ovat toki esillä useammassakin kohtauksessa, mutta varsinaiset taistelut vältetään kerta toisensa jälkeen. Nekin muutamat tilanteet, kun veitsiä päästään oikeasti heiluttamaan, ovat ohi melkein nopeammin kuin ehtivät alkaakaan, eikä ainuttakaan kunnon matsia nähdä ruudulla. Tämä asenne siirtää ovelasti enemmän painoarvoa hahmoihin, mutta on onnistunut varmasti samalla vieraannuttamaan osan katsojista. Olisinhan toki itsekin mielelläni kuolannut sexyjä Manglobe-koreografioita, mutta fyysisten yhteenottojen olemattomuus sarjassa, jossa niitä kaiken järjen ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan olisi pitänyt olla, luo todella kiinnostavan ja tuoreen lopputuloksen hahmojen kannalta.

Oujee nyt se haastettiin kaksintaisteluun! Ai se juoksi pois… Oujee nyt nää ottaa harjottelumatsia! Eiku eipäs sittenkään… Oujee nyt tulee vaarallinen pelastuskeikka! Oho se loppu jo...

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot  Tagit: , , , Kommentteja: 4 »


Kevään 2010 ensivaikutelmia: Yojouhan Shinwa Taikei & House of Five Leaves

3.5.2010 kello 22:02

NoitaminA edition.

Yojouhan Shinwa Taikei (The Tatami Galaxy)

En ollut mitenkään erityisesti odottanut tätä nuoren miehen yliopistoelämästä kertovaa tapausta, koska homma näytti vähän liian taiteelliselta taiteellisuuden vuoksi makuuni. Ja niinhän siinä kävi, etten nyt ihan kauheasti olekaan innostunut. Fiilis kahta ensimmäistä jaksoa katsoessa oli vähän sama kuin geneerisen ranskalaisen taideleffan kanssa – huomasin kyllä kerronnalliset meriitit, mutta en pystynyt nauttimaan niistä kokeilevuuden yliannostuksen takia.

Yojouhan tuntuu jakavan ihmisiä aika vahvasti kahteen leiriin. Elitistit vannovat, että päähenkilön ylinopea narraatiovirta on tosi hieno ja fiilistelevä kerronnallinen keino, eikä siitä ajatusputouksesta ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea (samaan tapaan kuin Sayonara Zetsubou-Senseissäkään katsojan ei ole tarkoitus pamauttaa ohjelmaa pauselle aina kun näytöllä vilahtaa iso määrä tekstiä parin sekunnin ajan). Tavikset taas nyyhkivät, että se puhetulva aiheuttaa päänsärkyä ja mielenkiinto herpaantuu viiden minuutin altistumisen jälkeen. Itse sijoitun tavisporukkaan, koska vaikka yritin ensimmäisen jakson alkuun seurata tapahtumia, monologitilitys uuvutti aika pian ja vaivutti minut horrokseen. Toki ratkaisu tuo aivan omanlaisensa fiiliksen sarjaan, mutta ei tee sitä kuitenkaan miellyttäväksi seurattavaksi minulle.

Lopulta päädyin seuraamaan tapahtumia tosissani lähinnä silloin, kun se puheripuli jäi tauolle ja tarinan sankaritar pääsi kuvaan. Jos jaksan jatkaa tämän sarjan kanssa, teen sen lähestulkoon yksinomaan Akashin takia, sillä neiti kipusi listoillani nopeasti kauden naistarjonnan parhaimmistoon. Hänen hysterisoitumisensa koiperhosten kanssa ja kohtauksen toistuminen toisessakin jaksossa sekä sekoilun jälkiselvittelyt iskivät ja lujaa, varsinkin kun hahmo muuten on niin asiallinen ja viileä. Maaya Sakamoton ääninäyttely on ehdotonta namia korville.

Muutenkin kahdesta alkujaksosta jäi vähän sellainen hehku, että jos jaksan antaa tälle vähän aikaa että pääsen sisään, voisin lämmetä sarjalle aika nopeasti. Toisen jakson aikana huomio pysyi ruudussa jo huomattavasti helpommin kuin ensimmäistä aloittaessani. Upeilla väritrippailuilla maustettu erikoinen animaatiotyylikin auttaa.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 8 »


Täydelliseen mangaan tarvitaan…

4.8.2009 kello 22:10

Löysin siivotessani kaapin perälle unohtuneen kasan vanhoja koulujuttuja ja sieltä pisti ihan erityisesti silmään keltainen paperi muistaakseni jostain seitsemännen luokan ajoilta. Kyseessä oli vanha äidinkielen työ, joka muistui mieleen omituisen hyvin pienen palauttelun jälkeen. Opettaja laittoi luokkani silloin aikoinaan miettimään, mistä ainesosista leivotaan hienoa kirjallisuutta, ja työnsi meidät tietokoneelle kirjaamaan reseptin ylös otsakkeen ”Mitä täydelliseen kirjaan tarvitaan” alle. Päätinpä sitten tehdä pienen vertailun siihen, mitä täydellinen viihde on mielestäni nyt kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Vanhat kriteerit ovat alkuperäisessä muodossaan ja järjestyksessään, muistakaa siis ihailla tuon ajan kummallista kirjallista ilmaisuani.

(Tästä tulikin suureksi osaksi semanttista pilkun ahdistelua.)

Edit: Jumalauta noiden tägien kanssa…

  • Mielenkiintoiset ja ennalta-arvaamattomat henkilöt

Mielenkiintoiset henkilöt ovat toki edelleen arvossaan, mutta ennalta-arvaamattomuus on vähän monimutkaisempi juttu. Mikäli olen tarkoittanut tällä, että hyvässä fiktiossa henkilöt pääsevät kuoriutumaan mahdollisista stereotyypeistään ja kehittymään tavoilla, joita en pysty ennustamaan ensimmäisen vilkaisun jälkeen niin olen yhä samaa mieltä. Se, että pystyn jatkuvasti ennakoimaan hahmon tulevaa käyttäytymistä taas on yleensä merkki liian muottiin valetusta henkilöstä.

Sen sijaan yllättävä käyttäytyminen ei ole enää minulle lainkaan itseisarvoista. On pikemminkin ensiarvoisen tärkeää, että henkilöistä muodostuu eheä, johdonmukainen kokonaisuus. Käyttäytymisen ei tosiaan saa olla täysin ennustettavissa, mutta ongelmia syntyy, jos en pysty kytkemään hahmon käyttäytymismalleja aiemmin esille tulleisiin motiiveihin, persoonallisuuteen ja muuhun informaatioon.

Pahinta onkin, jos hahmon käytös on sekä erittäin ennalta-arvattavaa että täysin ristiriidassa tästä saadun taustatiedon kanssa. You Higurin Cantarellan Chiarosta esimerkiksi tiedetään, että hän on ollut taidokas salamurhaaja lapsesta lähtien isänsä lailla, mutta se henkilö, jota manga kuvaa, on hyvin perinteinen äärimmäisen hyväsydäminen nuorimies, joka ei halua vahingoittaa ketään ellei se ole aivan välttämätöntä.

  • Kulkeva juoni

Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että olen listannut tällaisen elementin tärkeäksi ainesosaksi, sillä nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin arvostan sitä, että tarina liikkuu koko ajan johonkin suuntaan, minkä takia episodimaiset pätkäsarjat pärjäävät melko huonosti listoillani. Nykyään erotan toisistaan kuitenkin juonen ja tarinan käsitteet niin, että juoni on suppeampi kokonaisuus, se punainen lanka, joka muodostaa kertomuksen toiminnallisen rungon. Helpoimpana esimerkkinä toimii perinteisen miekka&magia-fantasian matka pisteestä A pisteeseen B -rakenne. Tarinan taas tulkitsen laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää paitsi sen toiminnallisen punaisen langan, myös esimerkiksi hahmonkehityksen ja kertomuksen toimijoiden henkilökohtaiset tavoitteet.

Tämän eron takia en käytä enää juurikaan sanaa ”juoni”, sillä yleensä tarkoituksenani on puhua ”tarinasta”. Juonen jatkuva kulkevuus on minulle siis eri asia kuin tarinan vastaava, sillä varsinkin slice of life -tyylisissä henkilövetoisissa teoksissa juonirunko on toisarvoinen muuttuja ja usein jopa lähes olematon. Onko viime kevään Ristorante Paradiso -animessa jatkuvasti etenevää juonta? Ei. Sen sijaan se keskittyy kertomaan kymmenisen ihmisen yksittäisistä, mutta limittäisistä tarinoista muodostuvan tarinakokonaisuuden ja näiden yksilöiden tarinat etenevät koko ajan sitä mukaa, kun heidän välisensä suhteet kehittyvät ja saamme tietää lisää heidän taustoistaan.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Manga, Meta  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 4 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.