Pohdintoja kevätsarjojen hahmoista: House of Five Leaves

27.7.2010 kello 23:33

Noniin, jospa vihdoinkin olisi aikaa ja jaksamusta kaiken Amerikan-matkailun ja muuttamishässäkän ja obsessiivisen läntisen viihteen maratoonausvaihteen jälkeen vähäsen kirjoitella taas jotain animusta. Viimeinen hahmopostaus toistaiseksi, kun muutakin tarinan aihetta löytyisi.

Ujo mutta taitava isännätön samurai ajautuu mukaan Viideksi lehdeksi itseään nimittävän kidnappausjengin keikkoihin.

Yllätyksettömästi House of Five Leaves on osoittautunut omaan makuun suvereenisti parhaaksi sarjaksi sitten toiseen saman tekijän eli Natsume Onon mangaan perustuvan Ristorante Paradison vuosi sitten. Suosionsa tämän fanitytön kirjoissa molemmat sarjat saavuttivat ehdottomasti hahmojensa kautta. HoFL ei ole kerrassaan mitään muuta kuin hahmodraamaa, vaikka moni katsoja ehti varmasti odottaa vesi kielellä komeita miekkataisteluita – onhan tarinan päähenkilö Masa sentään loisteliaan taitavasti miekkaa käsittelevä rounin ja studio sarjan takana Manglobe, jonka tuotoksissa yhteenotot ovat perinteisesti olleet hienoa seurattavaa.

Terätaiturointi ja muukin toiminta jätetään kuitenkin hyvin tietoisesti HoFL:ssä aivan minimiin. Katanat ja puukot ovat toki esillä useammassakin kohtauksessa, mutta varsinaiset taistelut vältetään kerta toisensa jälkeen. Nekin muutamat tilanteet, kun veitsiä päästään oikeasti heiluttamaan, ovat ohi melkein nopeammin kuin ehtivät alkaakaan, eikä ainuttakaan kunnon matsia nähdä ruudulla. Tämä asenne siirtää ovelasti enemmän painoarvoa hahmoihin, mutta on onnistunut varmasti samalla vieraannuttamaan osan katsojista. Olisinhan toki itsekin mielelläni kuolannut sexyjä Manglobe-koreografioita, mutta fyysisten yhteenottojen olemattomuus sarjassa, jossa niitä kaiken järjen ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan olisi pitänyt olla, luo todella kiinnostavan ja tuoreen lopputuloksen hahmojen kannalta.

Oujee nyt se haastettiin kaksintaisteluun! Ai se juoksi pois… Oujee nyt nää ottaa harjottelumatsia! Eiku eipäs sittenkään… Oujee nyt tulee vaarallinen pelastuskeikka! Oho se loppu jo...

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot  Tagit: , , , Kommentteja: 4 »


Kevään 2010 ensivaikutelmia: Yojouhan Shinwa Taikei & House of Five Leaves

3.5.2010 kello 22:02

NoitaminA edition.

Yojouhan Shinwa Taikei (The Tatami Galaxy)

En ollut mitenkään erityisesti odottanut tätä nuoren miehen yliopistoelämästä kertovaa tapausta, koska homma näytti vähän liian taiteelliselta taiteellisuuden vuoksi makuuni. Ja niinhän siinä kävi, etten nyt ihan kauheasti olekaan innostunut. Fiilis kahta ensimmäistä jaksoa katsoessa oli vähän sama kuin geneerisen ranskalaisen taideleffan kanssa – huomasin kyllä kerronnalliset meriitit, mutta en pystynyt nauttimaan niistä kokeilevuuden yliannostuksen takia.

Yojouhan tuntuu jakavan ihmisiä aika vahvasti kahteen leiriin. Elitistit vannovat, että päähenkilön ylinopea narraatiovirta on tosi hieno ja fiilistelevä kerronnallinen keino, eikä siitä ajatusputouksesta ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea (samaan tapaan kuin Sayonara Zetsubou-Senseissäkään katsojan ei ole tarkoitus pamauttaa ohjelmaa pauselle aina kun näytöllä vilahtaa iso määrä tekstiä parin sekunnin ajan). Tavikset taas nyyhkivät, että se puhetulva aiheuttaa päänsärkyä ja mielenkiinto herpaantuu viiden minuutin altistumisen jälkeen. Itse sijoitun tavisporukkaan, koska vaikka yritin ensimmäisen jakson alkuun seurata tapahtumia, monologitilitys uuvutti aika pian ja vaivutti minut horrokseen. Toki ratkaisu tuo aivan omanlaisensa fiiliksen sarjaan, mutta ei tee sitä kuitenkaan miellyttäväksi seurattavaksi minulle.

Lopulta päädyin seuraamaan tapahtumia tosissani lähinnä silloin, kun se puheripuli jäi tauolle ja tarinan sankaritar pääsi kuvaan. Jos jaksan jatkaa tämän sarjan kanssa, teen sen lähestulkoon yksinomaan Akashin takia, sillä neiti kipusi listoillani nopeasti kauden naistarjonnan parhaimmistoon. Hänen hysterisoitumisensa koiperhosten kanssa ja kohtauksen toistuminen toisessakin jaksossa sekä sekoilun jälkiselvittelyt iskivät ja lujaa, varsinkin kun hahmo muuten on niin asiallinen ja viileä. Maaya Sakamoton ääninäyttely on ehdotonta namia korville.

Muutenkin kahdesta alkujaksosta jäi vähän sellainen hehku, että jos jaksan antaa tälle vähän aikaa että pääsen sisään, voisin lämmetä sarjalle aika nopeasti. Toisen jakson aikana huomio pysyi ruudussa jo huomattavasti helpommin kuin ensimmäistä aloittaessani. Upeilla väritrippailuilla maustettu erikoinen animaatiotyylikin auttaa.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 8 »


Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?

4.1.2010 kello 21:06

Nyt kun vuosi 2010 on päässyt pyörimään, olisi ehkä aika paljastaa, mitä tapahtui viime vuoden uudelle animetarjonnalle, ettei ainakaan niiden, joista kirjoittelin ensivaikutelmiani tarvitse jäädä roikkumaan ihan tyhjän päälle. Kaupan päällisiksi muutamia hajanaisia ajatuksia ja kunniamainintoja.

Vuodelta 2008 jatkuneet

Mitchiko e Hatchin ja Casshern SINS ovat jo arvostelunsa saaneet.

Kuroshitsuji lähti valitettavaan mahalaskuun mangasta paremmaksi pistävien alkujaksojensa ja hienon Jack the Ripper -tarinakaarensa jälkeen, eikä enää koskaan päässyt lähellekään ensimmäisten kuuden jakson tasoa. Pohjamutia viistettiin niin  älyttömän kuningatar-sähläyksen kuin aivottoman demonikoiran kanssa. Toisaalta animen hyveeksi on ehdottomasti laskettava sen loistava visuaalinen ohjaus ja loppupuolen jopa melko onnistuneet yritykset tuoda jotain uutta superbutlerin sisäiseen maailmaan (Sebastianin ja Cielin välisen suhteen vieminen yhtä radikaalisti mihinkään suuntaan on epäilemättä vielä kaukana suurimmaksi osaksi suvereenisti paremman mangan tämänhetkisestä juonenkehittelystä).

Kuroshitsuji: Tyylikkäin hovimestari, hotein shota loli trap (olkoonkin että tämä tapahtui teknisesti katsoen vuoden 2008 puolella)

Shikabane Himen toinen kausi – luettakoon nyt näihin, kun kerran jatkui suoraan edellisen syksyn ensimmäisen kauden perään – tuli katsottua ja tykkäiltyä muutaman kidukkaan huonon alkujakson jälkeen. Ilman harvinaisen mautonta ja asiaan kuulumatonta fanserviceä sekä sen ruumiillistumana toimivaa gaijinotakublonditarta tästä olisi voinut yhdessä ensimmäisen kauden kanssa tulla älyttömän hieno sarja, mutta nyt sen täytyy hentaistudion hyvin ikävän vaikutuksen vuoksi jäädä vain varsin hyväksi sarjaksi vaikuttavan loppunsa, tyylikkään värimaailmansa, epätyypillisen (anti)pahiksensa, onnistuneiden kauhuelementtiensä ja muutaman poikkeuksellisen vahvan jaksonsa kanssa. Toisaalta eipähän tule niin paha mieli siitä, että suurin osa porukasta ditsasi ruumisprinsessat jo ensimmäisen kauden pilotin jälkeen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 6 »


Arvostelu: Ristorante Paradiso

19.8.2009 kello 23:48

Luciano, Ferio, Claudio, Teo, Vito ja Gigi – äijähaaremi, jota fanityttö aina toivoi, muttei koskaan ennen uskonut saavansa.

Elämäviipale ei oikeastaan ole omin genreni, mutta jos se on täynnä vanhempia, silmälasipäisiä herrasmiehiä, jotka pyörittävät Roomassa ruokapornoa tarjoilevaa ravintolaa, niin mikä ettei. Verkkaisesta tahdistaan huolimatta Ristorante osaa käyttää ruutuaikansa täydellisesti, mikä on kokemukseni mukaan melko haastavaa yhdentoista jakson sarjalle. Esimerkiksi saman kauden saman pituinen Eden of the East tuntuu välillä eksyilevän liian pitkiksi ajoiksi sivuraiteille ja haukkaavan muutenkin vähän liian ison kakkupalan kerralla kunnianhimoisen keskusmysteerinsä kanssa ja tuntuu siksi lopulta siltä kuin tavaraa vuotaisi jaksojen liitoksista yli esitysajan.

Ristorantessa taas ei ole mitään ylimääräistä, eikä se tunnu miltään osin keskeneräiseltä viimeisen jakson jälkeen. Jokainen jakso on käsikirjoitettu hyvin tiiviiksi kokonaisuudeksi, mutta sarja ei silti koskaan menetä rauhallista otettaan, vaan tunnelma säilyy asianmukaisen väljänä. Jaksorakenne osaa jopa yllättää, sillä jaksot pysyvät eheinä kokonaisuuksina siitä huolimatta, etteivät ne – toisin kuin voisi olettaa – keskity aina välttämättä vain yhden tietyn hahmon ympärille, vaan pyörittävät hieman suurempaa kuviota. Lisäksi sarjan ravintolaan, Casetta dell’Orsoon työskentelemään ajautuvan parikymppisen keskustyttö Nicolettan ihastusta keski-ikäiseen Claudioon kuljetetaan mukana koko ajan ilman, että tämä kieltämättä hiukan räjähdysherkkä juonikuvio alkaisi käydä rasittavaksi.

ristorantedaterape

Date rape + äidin yllätysvisiitti = NOT AS PLANNED.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Arvostelu  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Täydelliseen mangaan tarvitaan…

4.8.2009 kello 22:10

Löysin siivotessani kaapin perälle unohtuneen kasan vanhoja koulujuttuja ja sieltä pisti ihan erityisesti silmään keltainen paperi muistaakseni jostain seitsemännen luokan ajoilta. Kyseessä oli vanha äidinkielen työ, joka muistui mieleen omituisen hyvin pienen palauttelun jälkeen. Opettaja laittoi luokkani silloin aikoinaan miettimään, mistä ainesosista leivotaan hienoa kirjallisuutta, ja työnsi meidät tietokoneelle kirjaamaan reseptin ylös otsakkeen ”Mitä täydelliseen kirjaan tarvitaan” alle. Päätinpä sitten tehdä pienen vertailun siihen, mitä täydellinen viihde on mielestäni nyt kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Vanhat kriteerit ovat alkuperäisessä muodossaan ja järjestyksessään, muistakaa siis ihailla tuon ajan kummallista kirjallista ilmaisuani.

(Tästä tulikin suureksi osaksi semanttista pilkun ahdistelua.)

Edit: Jumalauta noiden tägien kanssa…

  • Mielenkiintoiset ja ennalta-arvaamattomat henkilöt

Mielenkiintoiset henkilöt ovat toki edelleen arvossaan, mutta ennalta-arvaamattomuus on vähän monimutkaisempi juttu. Mikäli olen tarkoittanut tällä, että hyvässä fiktiossa henkilöt pääsevät kuoriutumaan mahdollisista stereotyypeistään ja kehittymään tavoilla, joita en pysty ennustamaan ensimmäisen vilkaisun jälkeen niin olen yhä samaa mieltä. Se, että pystyn jatkuvasti ennakoimaan hahmon tulevaa käyttäytymistä taas on yleensä merkki liian muottiin valetusta henkilöstä.

Sen sijaan yllättävä käyttäytyminen ei ole enää minulle lainkaan itseisarvoista. On pikemminkin ensiarvoisen tärkeää, että henkilöistä muodostuu eheä, johdonmukainen kokonaisuus. Käyttäytymisen ei tosiaan saa olla täysin ennustettavissa, mutta ongelmia syntyy, jos en pysty kytkemään hahmon käyttäytymismalleja aiemmin esille tulleisiin motiiveihin, persoonallisuuteen ja muuhun informaatioon.

Pahinta onkin, jos hahmon käytös on sekä erittäin ennalta-arvattavaa että täysin ristiriidassa tästä saadun taustatiedon kanssa. You Higurin Cantarellan Chiarosta esimerkiksi tiedetään, että hän on ollut taidokas salamurhaaja lapsesta lähtien isänsä lailla, mutta se henkilö, jota manga kuvaa, on hyvin perinteinen äärimmäisen hyväsydäminen nuorimies, joka ei halua vahingoittaa ketään ellei se ole aivan välttämätöntä.

  • Kulkeva juoni

Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että olen listannut tällaisen elementin tärkeäksi ainesosaksi, sillä nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin arvostan sitä, että tarina liikkuu koko ajan johonkin suuntaan, minkä takia episodimaiset pätkäsarjat pärjäävät melko huonosti listoillani. Nykyään erotan toisistaan kuitenkin juonen ja tarinan käsitteet niin, että juoni on suppeampi kokonaisuus, se punainen lanka, joka muodostaa kertomuksen toiminnallisen rungon. Helpoimpana esimerkkinä toimii perinteisen miekka&magia-fantasian matka pisteestä A pisteeseen B -rakenne. Tarinan taas tulkitsen laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää paitsi sen toiminnallisen punaisen langan, myös esimerkiksi hahmonkehityksen ja kertomuksen toimijoiden henkilökohtaiset tavoitteet.

Tämän eron takia en käytä enää juurikaan sanaa ”juoni”, sillä yleensä tarkoituksenani on puhua ”tarinasta”. Juonen jatkuva kulkevuus on minulle siis eri asia kuin tarinan vastaava, sillä varsinkin slice of life -tyylisissä henkilövetoisissa teoksissa juonirunko on toisarvoinen muuttuja ja usein jopa lähes olematon. Onko viime kevään Ristorante Paradiso -animessa jatkuvasti etenevää juonta? Ei. Sen sijaan se keskittyy kertomaan kymmenisen ihmisen yksittäisistä, mutta limittäisistä tarinoista muodostuvan tarinakokonaisuuden ja näiden yksilöiden tarinat etenevät koko ajan sitä mukaa, kun heidän välisensä suhteet kehittyvät ja saamme tietää lisää heidän taustoistaan.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Manga, Meta  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 4 »


Kesän ensivaikutelmia: Bakemonogatari, Aoi Hana, Canaan & Tokyo Magnitude 8.0

20.7.2009 kello 22:43

Taas on (vihdoinkin) ensimmäiset jaksot katsottu niistä uusista sarjoista, jotka jollain tasolla kiinnostavat. Kuten kesäkaudelta odottaa saattaa, niitä ei ollut kovin montaa. Toisaalta ne, jotka olen saanut katsottua ovat kaikki olleet vähintäänkin täynnä potentiaalia.

Bakemonogatari

Bakemonogatari

Hei katsokaa, minun värini!

Jos väittäisin, että osasin viime viikolla odottaa katsovani tällä viikolla sarjan aloituksen, jossa painoton tyttö ampuu niitin ex-vampyyrin poskeen, valehtelisin. Joskus odottamattomat lähtökuopat toimivat huonosti, mutta useimmiten ne luovat sarjaan katselunosteen heti alkumetreistä. Bakemonogatari kuuluu ilokseni jälkimmäiseen joukkoon. Boldattu tapaus on sen verran absurdilla tavalla upea, että odotan tältä sarjalta suuria jo ihan sen perusteella.

Eniten vaikutuin kuitenkin lopulta siitä, miten maksimaalisen kaunis jakso on. Rikkaiden värien käyttö yhdistettynä synkeän kolkkoon tunnelmaan, vahvoihin varjoihin ja erittäin selkeään hahmosuunnitteluun toimii loistavasti. Kuvauksen leikittelyt ja rajaukset saivat myös huokailemaan lumoutuneena. Varsinkin tekijöiden haluttomuus näyttää päähenkilön kasvoja kunnolla johtaa mielenkiintoisiin visuaalisiin ratkaisuihin, joista suosikkini on kohta, jossa hän juttelee class repin kanssa ja leikkii samalla kynällään. Muutenkin liikkeen ja viivan selkeys, värien vahvuus ja tyylikäs kuvakerronta ansaitsevat suvereenisti kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Visuaalisen puolen sujuvuus ja elävyys varmistavat tehokkaasti, ettei jakso taannu dialogipainotteisuudestaan ja toiminnan vähäisyydestä huolimatta puolituntiseksi staattisia puhuvia päitä.

Kokeellisista animaatiojaksoista en taas ole koskaan oikein pitänyt, eivätkä tämän pilotin spagettia aivoissa -sähellykset muodosta poikkeusta. Päin vastoin ne näyttävät suorastaan rumilta muun jakson puhdasveristä kauneutta vasten. Tämä lienee tosin tarkoituskin, mutta tyylipoikkeama ei mielestäni muuten sovi jaksoon. Alun random pantsushotti ei myöskään tehnyt vaikutusta (tahallisen) mauttoman panderoinnin vuoksi sekä siksi, etten ole ylipäänsä perinteisten pantsuvilauttelujen tukija. Hieman huolettaa myös se, että saman studion ja ohjaajan ensimmäisen Sayonara Zetsubou-Sensein alkujaksot vakuuttivat minut täysin ja ihastuttivat kovasti, mutta kauden puoliväliin mennessä katsominen kävi kuivaksi pakkopullaksi sitä mukaan, kun hahmojen flanderisointi alkoi mennä enemmän ja enemmän överiksi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , Kommentteja: 1 »


Kevään ensivaikutelmia: Phantom, Eden of the East, 07-Ghost & Ristorante Paradiso

17.4.2009 kello 08:50

Tässäpä loput katsomieni pilottien arvioista. Kevät vaikuttaisi kokonaisuudessaan siltä, että ihan kivaa tavaraa on tulossa, mutta edelleenkään mikään ei ole aloituksen perusteella herättänyt kunnollista innostusta. Vaikeutena on sitten, ettei minulla tule mitenkään olemaan aikaa tai halua seurata kaikkia jokseenkin potentiaaliselta vaikuttavia sarjoja, joten nähtäväksi jää, mitkä pääsevät lopulliselle katsomislistalle.

Phantom ~Requiem for the Phantom~

Knee-jerk win

Pöhkö nimi on pöhkö, mutta hieno traileri sai minut katsomaan ensimmäisen jakson, josta pidin varsin paljon. Synkistelevä tyyli höystettynä salamurhaajilla, puukkotappeluilla ja sillä pakollisella amnesialla ei voi mennä ainakaan täysin pieleen. Hahmot ja liike näyttävät silmääni erittäin miellyttäviltä tummaa väripalettia vasten, ja visuaalista onnistumista alleviivaa vielä vähän perinteistä eläväisempi kameratyöskentely. Miinusta tosin tumman naisen epäinhimillisen hölmön näköisistä aurinkolaseista.

Dramatisoinnin puolella sarja yrittää vähän liikaa. Oopperalliset taustamusiikit menevät ylidramaattisuudessaan hieman ohi ja käsikirjoitus haluaa liian kovasti luoda taiteellista ja filosofista syvyyttä päätyen valitettavasti vain puhkikuluneeseen ja kankeaan dialogiin. Varsinkin päähenkilön ”Kuka minä olen?!!!!!!!1″ -huuto aiheutti lähes yhtä paljon myötähäpeää kuin Anakinin/Vaderin viimeinen ”EEEEEIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!” Sithin kostossa, eikä asiaa auttanut yhtään kertakaikkisen nolo CG-erämaa.

Jakson rakenne taas toimii erittäin hyvin, pidän yleensäkin tällaisista kerronnan dynaamisuutta llisäävistä selkeistä aikahyppelyratkaisuista, jossa aloitetaan ”nykyhetkestä”, palataan sitten valoittamaan taustaa ja lopetetaan taas nykyhetkessä. Ylilyönteihin vähän liian usein sortuva kikkailu saa jonkin verran oikeutusta sillä, että osa kohtauksista onnistuu osumaan tehokkaasti aivan nappiin (ja toisaalta jatkuvat ylikierrokset valitettavasti syövät onnistumisten vaikuttavuutta). Pidin erityisesti lopun kattoassasinaation dramatisoinnista, joka korostaa Einin ja Zwein välille rakennettua turtaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaiken kaikkiaan jakso kaatuu omaan kunnianhimoisuuteensa, mutta onnistui tarpeeksi monessa asiassa ansaitakseen kiinnostukseni tulevaa kohtaan.

OP ja ED

Intro on lievässä karmivuudessaan kiitettävän päheä ja tunnelmallinen. Se onnistuu yhdistämään erittäin tehokkaasti ja kauniisti hidastempoisuuden ja nopeat leikkaukset, ja kappale tukee sarjan tunnottoman vakaata, mutta eksynyttä yleisfiilistä oivallisesti. Outro taas on visuaalisesti nätti, mutta miksi tuotantoyhtiöt haluavat aina vain käyttää Ali Projectin hermoja raastavia kappaleita? Videoissa sarjan raskas nukkesymboliikka toimii sievemmin kuin itse jaksossa, jossa se ei tunnu aivan istuvan muuhun kerrontaan.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Avautuminen, Ensivaikutelmat, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , , Kommentteja: 6 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.