Kategoriat
Avautuminen Hahmot Joulukalenteri Manga

Joulukalenteri 2010 – 4. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta uskottavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Maya Kitajima ja Masumi Hayami

Paras hetki tupsahtaa anon-vierailulle on kun ihastuksesi valmistautuu kuuromykkäsokeaan rooliin.

Parisuhdeluokitus: romanssi, vihamiehet
Mistä he ovat:
The Glass Mask; Näyttelemistä rakastava lahjakas tyttö pääsee teatterikouluun ja kilpailemaan tarunhohtoisesta Purppurajumalatar-näytelmän nimiroolista Suzue Miuchin vanhemmassa sohjotarinassa.
Keitä he ovat:
Sarjan naiivi ja kömpelö, mutta työteliäs päähenkilö ja tämän inhoama viihdeyhtiön nuori pomo, joka salaa tukee ja kannustaa tyttöstä lähettämällä tälle aina esityksen jälkeen nimettömänä violetteja ruusuja.

Kategoriat
Anime Avautuminen Ensivaikutelmat Manga

Bakuman ja seksismi

Toteuttakaamme tärkeät miehiset unelmamme kuin uljaat oriit!

On ollut mielenkiintoista seurata, minkälaisia reaktioita Bakumanin työteliäiden mangakapoikien animedebyytti on herättänyt ihmisissä ensisijaisesti siksi, että suuri osa sarjaa kommentoineista on ottanut varsinkin toisen jakson seksismishaiban yhteydessä asiaan jotenkin kantaa. Osa kommentoijista on hörähdellyt vähättelevästi, että näistäkö parista repliikistä koko kalabaliikki johtuu, osa on räyhännyt asiaankuuluvalla volyymillä ja jotkut jättäneet koko sarjan katsastamatta sen maineen vuoksi.

Koska käteni ovat muutenkin syyhynneet kirjoittamaan aiheesta viimeiset pari vuotta, suon nyt itselleni sen ilon että ränttään vähän pitemmin. En ole ikinä jaksanut saada kyseistä postausta aikaan siksikin, ettei kukaan tykkää kuola suupielissä valuen vesikauhuilevista feminatseista, mutta nyt minulla on asian ajankohtaisuuden vuoksi täydellinen tekosyy itkeä ja valittaa kuolonvihkosetien pahasta seksismistä.

Ensin on syytä palata ongelman juurille, nimittäin Death Noteen, Bakumanin mangakatiimin eli Tsugumi Ohban ja Takeshi Obatan edelliseen sarjaan. Suuri syy siihen, etten pidä kyseistä sarjaa aivan maineensa veroisena hienoutena, on tapa, jolla se käsittelee naishahmojaan. Death Note taitaa olla melkeinpä ensimmäinen viihteellinen nimike, joka on saanut minut ihan tosissani ärsyyntymään korostuneen miesvaltaisella asenteellaan. Tämä on aika jännittävä huomio sikäli, että eteen on Death Notea aikaisemminkin tullut toki vaikka mitä tasa-arvonäkemyksillä sorsaa heittänyttä teosta, mutta jokin juuri DN:ssä herätti sisäisen feministini aika tehokkaasti.

Kyse on tosiaan siitä, miten sarja kohtelee naishahmoja. Tärkein heistä on Misa, joka on yleisen konsensuksen mukaan ilmapäisimpiä ilmestyksiä koko animangamaailmassa (mikä sanoo aika paljon). Mutta hei, Naomi Misora on älykäs! Siis joo, hän on jättämässä FBI-agentin työnsä, koska on menossa naimisiin toisen agentin kanssa, vaikka sarjassa periaatteessa annetaan ymmärtää hänen olevan tulevaa miestään pätevämpi työssään. Mutta ainakin hän on älykäs ja cool ja pukeutuu seksikkääseen nahkatakkiin! Tekijät jopa kertovat, että hänestä oli tarkoitus tulla tärkeämpikin hahmo, mutta sitten hän olikin liian älykäs, joten heidän oli ihan tosi pakko tappaa hänet. No… ööh… Sitten on tietysti Takada, joka on fiksu ja tyylikäs hahmo, mutta kun Light soittaa häntäkin kuin Nuuskamuikkunen huuliharppua.

Ohba ja Obata ovat myöntäneet, etteivät osaa käsitellä naishahmoja, ja se näkyy. Disclaimerina nyt kuitenkin sanottakoon, että puutteistaan ja mainitusta berserk buttonistaan huolimatta ihan oikeasti pidän Death Notea tärkeänä ja varsin hyvänäkin sarjana. Mutta entäs Bakuman?

Kategoriat
Anime Avautuminen Meta Taide ja tyyli

Tämä ei ole taidetta.

Surrealisti René Magritte maalasi viime vuosisadan alkupuolella nätin kuvasen piipusta. Sitten hän kirjoitti piipun alle sanat: Ceci n’est pas une pipe; Tämä ei ole piippu. Voilà! Tavallisesta maalatusta piipusta oli tullut taidetta.


René Magritte: Kuvien petos

Jos Magritten piipun alapuolella ei olisi tuota paradoksaalisen tuntuista tekstiä, väki katsoisi, että onpas ihan söpö piippu, ja ohittaisi teoksen nopeasti. Mutta tekstin ansiosta ihmiset jäävätkin pohtimaan: ”Miten niin ei muka ole piippu? Kyllä se ihan piipulta näyttää…” tai ”Hmm, miksihän tässä lukee näin? Mitähän syvempää ajatusta taiteilija on tällä tekstillään hakenut?” tai jopa ”Pyh mitä tekotaidetta, taas joku hömelö luulee tehneensä jotain suurta lisäämällä piippunsa alle pinnallisen negaation, jolla ei oikeasti ole mitään tarkoitusta.”

Selitys tekstille on loppujen lopuksi härnäävän yksinkertainen ja ilmeinen: No eihän se nyt mikään piippu ole, vaan se on maalaus, joka esittää piippua. D’oh.

Ja silti kaikkein perimmäinen syy sille, miksi tämä teos on olemassa sellaisena kuin sen näemme, on tai ainakin voi olla jossain muualla kuin siinä, mikä teokseen ikuistettu objekti todellisuudessa on tai ei ole. Yleensähän Kuvien petoksen merkityksen on tulkittu olevan siinä, että se haastaa katsojansa mieleen juurtuneet käsitykset ympäristöstään, ei niinkään siinä, että Magritte nyt vain keksi hauskan jutun ja halusi trollata porukoita (vaikka en epäile hetkeäkään, etteikö hän olisi saanut kicksejä siitä kun ihmiset tuijottivat taulua hämmentyneinä). Arvoa voi ja pitää antaa myös erityisesti sille, että epäpiippu saa ihmiset ajattelemaan. Sitä ei voi vain ohittaa mitään miettimättä; siihen on pakko ottaa kantaa. Siksihän sitä taiteeksi kutsutaan.

Edellisen postaukseni kommenteissa nousi esille keskustelua koskien taidetta ja tekotaidetta. Keskustelun kohteena olivat Akiyuki Shinboun ja Masaaki Yuasan tavaramerkkimäisen taidehakuisesti häröilevät sarjat. Tounis valitti, että Yuasan sarjoja ylistetään taideteoksina, vaikka ne tekevät ihan samaa kuin Shinboun sarjat, joille pyöritellään silmiä niiden tekotaiteellisuuden vuoksi.

Erinomainen aihe takertua, sillä todellakin: mikä kumma erottaa taiteen tekotaiteesta tai epätaiteesta?

Kategoriat
Anime Avautuminen Hahmot Manga

Täydellisyys ärsyttää, y/n?

Viimeksi vaahtosin siitä, miten Mononoke Himen päähenkilö Ashitaka saa otsasuonen tykyttämään, joten ajattelin laajentaa hieman tästä aiheesta.

Päähenkilöhahmot ovat yleensä muita keskeisiä henkilöitä suuremmassa vaarassa suistua kahteen yleisesti aika epätoivottavaan suuntaan. Yhtäällä heidät höylätään särmättömiksi samaistumiskohteiksi yleisölle. Kielekkeen tälle puolelle tipahtaneet päähenkilöt ovat tylsiä ja suurimmaksi osaksi täysin keskivertoja hajuttomia ja mauttomia nahjuksia, joita yleisö jaksaa sietää ainoastaan päästäkseen seuraamaan mielenkiintoisempia muita hahmoja tai tarinaa (haaremisarjojen näkökulmajannut lienevät pahamaineisin esimerkki). Sille toiselle puolelle taas liukuvat nämä Ashitakan kaltaiset kaikkivoipaiset messiaat, jotka tuntuvat pystyvän ihan mihin tahansa sitten ryhtyvätkin saamatta edes hikeä pintaan. Näissä täydellisissä hahmoissa minua kismittää erityisesti kaksi seikkaa, joista kumpi tahansa saa yleensä aikaan irvistelyä.

(Joskus nämä hahmot ovat toki muitakin keskeisiä hahmoja kuin nimenomaan näkökulmahenkilöitä. Yleistäen voisi ehkä sanoa, että mitä kauemmas näkökulmahenkilöstä mennään, sitä vähäisemmäksi täydellisyysärsytyskin käy.)

Ensinnäkin moraalinen oikeellisuus on omiaan aiheuttamaan suonenvetoa. Ashitakassa jäi kismittämään juuri se, että hän valitsee aina moraalisesti oikein, eivätkä nämä valinnat edes aiheuta minkäänlaista sisäistä konfliktia hänessä. Samoin jaksan edelleen muistella kauhulla niitä aikoja, kun kavereiden yllytyksestä rupesin lukemaan R.A. Salvatoren Forgotten Realms -fantasiakirjoja, joiden päähenkilö Drizzt Do’Urdenin moraalinen kartta on täynnä toinen toistaan rasittavampia hyveitä. Sarjan vanhimmassa trilogiassa (Jäätuulen laakso) Drizzt toimii vielä ilman suurempaa headdeskausta, kun hänen alkuperäistä ”lolol tuollon jotain örkkejä meen teurastamaan ne ihan huvin vuoks :D” -asennettaan ei ole vielä korvattu myöhempien kirjojen moraalinysvöilyllä. Kaikki muutkin kirjojen päähenkilötiimin jäsenet saavat toki varsinkin myöhemmissä kirjoissa osansa ylihyvistelystä, joten olin valitettavasti kurkkuani myötä Salvatorea siihen mennessä, kun pääsin niihin kirjoihin, jotka olisivat keskittyneet enemmän antagonistirintaman kiinnostavampiin hahmoihin.

Tällainen sisäänrakennettu täydellinen hyveellisyys inhottaa yleensä vain, jos sillä on takanaan tekijöiden täysi tuki, kuten normaalisti on asian laita. Toisin sanoen kun tekijä tai tekijät antavat kerronnan kautta ymmärtää ihannoivansa päähenkilöään täysin rinnoin. Jos tämä ihannointifunktio jää pois, saattaa hahmo kasvaa ihan mielenkiintoiseksikin. Trigunin Vashista esimerkiksi pidän kovasti, sillä hänen sinänsä moraalisilla ylikierroksilla käyvä vakaumuksensa olla tappamatta ketään kireimmässäkään pinteessä on ainakin animessa esitetty kera tervejärkisen kritiikin tekemällä selväksi, kuinka hankalaksi moinen vakaumus tekee henkipaton elämän.

Kategoriat
Anime Arvostelu Avautuminen

Mononoke Hime

Kävinpä viikonloppuna katsastamassa tämän kaunottaren valkokangasversiona. Reissu osoittautui toisaalta nostalgiseksi, toisaalta rasittavaksi. Nostalgiseksi, koska Mononoke Hime tai kotimaisemmin Prinsessa Mononoke on ollut suosikkini  Hayao Miyazakin elokuvista ja koska se oli muistaakseni kolmas anime-leffa, jonka näin – heti Ninja Scrollin ja Akiran jälkeen. Rasittavaksi, koska pelkoni siitä, ettei se osoittautuisi ollenkaan niin hyväksi kuin olin sen edellisillä kerroilla vuosia sitten kokenut, kävi toteen.

Mitä enemmän Miyazakin elokuvia katson, sitä ikävämmin hänen tyylinsä tuntuu hankaavan minua vastakarvaan. Mononoke Hime on kuitenkin hieno filmi, siitä en pääse yli enkä ympäri. En vain enää pysty pitämään siitä samalla tavalla kuin silloin joskus ennen. Eivät fiilikset nyt aivan negatiivisiksi jääneet, itse asiassa tunteet leffasta ovat nyt ristiriitaisemmat kuin koskaan.

Siitä ei kuitenkaan riidellä, että leffa on hiton komeaa silmänamia alusta loppuun.

Kategoriat
Arvostelu Avautuminen Manga

xxxHolicista 2/3

Ensivaikutelmani sarjasta
Edellisessä postauksessa myöhemmät fiilikseni.

Käsitellään nyt tässä välissä pois alta se pakollinen Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLE -osuus.

Netissä on tullut vastaan paljon närää siitä, miten ne, jotka ryhtyvät lukemaan xxxHolicia joutuvat nieleskelemään alas TRC:takin, koska tarinat overlappaavat tuon tuosta ja toista tarvitaan, jotta voisi kunnolla ymmärtää toista. Sama pätee myös toisin päin, eli vaikka joku ei jaksaisi xxxHolicista innostua, pitää siihenkin tutustua, jos ei halua että tietyt kohdat TRC:n loppupuolelta jäävät täysin tai puoliksi auki. Jatkuvat viittaukset TRC:een saivat minutkin kahlaamaan sisarsarjan läpi, vaikka sen kiinnostavuusprosentti muuten oli jossakin nollan pinnassa.

Sarjat siis tarvitsevat toisiaan kovasti, mikä on mielestäni kiinnostava ratkaisu tekijätiimiltä, sillä käsittääkseni kyseessä on mangamaailmassa kohtuullisen vähän käytetty kerrontajippo. Amerikkalaisilla sisarsarjoillahan on tapana aina välillä pitää yhteyttä toisiinsa, kun spinoffin hahmot tulevat vierailemaan emosarjassa tai toisin päin. Näissä tapauksissa pidetään kuitenkin yleensä huolta siitä, ettei katsojan tarvitse seurata kumpaakin sarjaa kärryillä pysyäkseen, toisin kuin tässä CLAMPin rohkeassa kokeilussa.

Kategoriat
Anime Avautuminen Manga

Viisaat ja ihaillut mentorimme

[Huomatkaa, että olen viime päivinä jumittanut palauttamassa mieleen Suzue Miuchin The Glass Maskin ja Saiyo Shinjin Iron Wok Janin alkuosia. Suosittelen kaikille hermoromahdusta kaipaaville.]

Japanissa tuloksia saavutetaan kovalla työllä, ja jos suoritus ei ole täydellinen niin sitten vuodetaan verta ja hikeä. Tämän olen oppinut mangasta, kuten moni nuori mangasankarikin. Opettajana toimii mentorihahmo, eli se sälli joka ohjaa ja neuvoo ja läimii korville kun muuten hienon i:n päältä jäi piste pois.

glassmasksadisticmentor

Takaisin lavalle siitä, ja uskallapas enää myöhästellä repliikeissäsi! 40 asteen kuume ei ole mikään tekosyy!

Kategoriat
Avautuminen Manga Meta Välipala

Miksi ei?

Because no.

Eräänä kauniina päivänä muutama kuukausi sitten ystävykseni päivitteli, etten varmaankaan alkaisi lukea One Pieceä (jota kohtaan minulla ei ikinä ole ollut mitään kiinnostusta) sen takia, että osassa neljäkymmentä-jotain tapahtuu jotain tosi hienoa. Naurahdin, että en todellakaan.

Mutta sitten rupesin miettimään: Miksi ei?

Kategoriat
Arvostelu Avautuminen Ensivaikutelmat Manga

xxxHolic 1 – ei aiheuta riippuvuutta

Joku fiksu ihminen oli joskus sitä mieltä, että tarinan aloituksen pitäisi olla iskevä ja kyetä imaisemaan lukija kertomukseen. CLAMP ei ilmeisesti ole tietoinen tästä ajatuksesta, sillä kaikki lukemani CLAMP-aloitukset – joita ei tosin ole hirveän paljon – ovat melko latteita ja yksiulotteisia. Tähän joukkoon kuuluu myös xxxHolicin ensimmäinen osa, jonka kyllä luki helposti ja nopeasti, mutta sen jälkeen fiilikset eivät kyllä olleet kovin paljon eläväisempiä kuin koomaan vajonneella mursulla.

xxxholic-kansi

Tiedättekö, mikä olisi piristänyt tämän sarjan alkua rutosti? Jännite. Luulisi, että sarja, joka tuottaa näin intensiivistä arttia saisi puristettua löllöön aloitusosaansa sitä edes ihan pikkuisen…

Kategoriat
Avautuminen Tapahtumat

Non-conraportti

Tunnollisena blogaajana lienen velvollinen jonkinlaisen coniraportin rustaamiseen viikon takaisen Animeconin tiimoilta. Tämä on kuitenkin aika vaikeaa ottaen huomioon, että tuskin keksin tässä vaiheessa juuri mitään sanottavaa, jota joku muu ei ole jo aiemmin sanonut.

Conissa oli siis ihan kivaa, mutta kesä 2009 ei ole ollut minulle hyvää conittamisaikaa. Desucon meni alkukesästä suurimmaksi osaksi ohi pakottavien irl-syiden, hirveän väsymyksen ja hermoraunioitumisen yhteisvaikutuksen takia, ja Animecon-fiiliksiäkin laskivat mitattavissa määrin piskuisiksi jääneet yöunet.

Tyydyn nyt sitten tässä lähinnä ilmaisemaan harmini siitä, ettei järkeni juokse tarpeeksi nopeasti, jotta olisin hyvässä Animecon-hengessä älynnyt tehdä pienen scifilounge-kokeilun. Kyseisen muuhun conialueeseen verrattuna melkein-tyhjyyttään kumisevan ajanviettopaikan paljon puhuttu ”Animehengaaminen kielletty” -nootti nimittäin johti kämmenen ja naaman väistämättömään, tosin vertauskuvalliseen kohtaamiseen minulla yhtä lailla kuin epäilemättä monilla muillakin anime-ihmisillä.

Tuli jälkikäteen siis mieleeni, että kunnon cosplay-puvun tai muun ernuiluasustuksen puuttuessa olisi pitänyt käydä ostamassa laukku ja vaatteet täyteen  animepinssejä, tulostaa laukkuun isoja L-kuvia ja napata läpinäkyvään muovipussiin vielä hyllystä kasa poikarakkausmangaa ja näillä varustuksilla lampsia samaan tyyliin kuorrutetun toverin kanssa scifiloungeen juttelemaan mahdollisimman syväluotaavasti ja vertailevasti vaikka scifi-kirjallisuuden, -television, -nettifiktion ja -animen konventioista ja tutkailemaan niitä näytillä olleita spefiteoksia. Sitten olisi katsottu, potkivatko vihaiset scifisedät scifistä puhuvat animutytöt ulos ja kuinka nopeasti, mulkoilevatko vihaisina, hyväksyvätkö joukkoonsa vai miten reagoivat.

Ymmärrän kyllä, että scifistejä ärsyttää, kun animehengarit tunkevat joka paikkaan ja syövät koko heidän asiallisen coninsa. Loungen kielto on vain – vaikka kuinka olisi osaksi leikkimielinen – minulle viimeinen todiste siitä, etteivät Animecon ja Finncon kuulu yhteisestä tapahtumapaikasta ja -ajasta huolimatta samaan conikokonaisuuteen muuten kuin nimellisesti, eivätkä ne jaksa edes yrittää enää. Syy ei tietenkään ole yksin scifistien, vaan animisteilla on vähintään yhtä suuri osuus kuilun kasvattamisessa. Scifiloungen kieltokyltti vain pukee asian sanoiksi masentavan yksiselitteisesti.

Itse juoksen coneissa ensisijaisesti ohjelman perässä ja hengaan kuvaamassa cosseja vain silloin, kun kiinnostavien ohjelmien välille sattuu tauko. Anime- ja Finnconissa olen perinteisesti valinnut puheohjelmat melko tasaisesti, koska spefipuolelta löytyy aina mukavasti laatuaiheita. Taidan peräti kuulua siihen ilmeisesti suhteellisen pieneen joukkoon, joka käy molemmissa coneissa, ei vain Animeconissa tai vain Finnconissa. Siksi tapahtumien riitautunut rinnakkaiselo surettaa kovasti. Ensi vuonna tätä ranttia ei onneksi tarvita.