Taikatyttöjä ja tähtisadetikkuja – Sailor Moon osat 1-3

sailor-moon-1-pika

…eli kuinka löin pääni yhteen mangayleissivistyksen kulmakivistä.

Aloitin muutama viikko sitten Naoko Takeuchin klassikkoshoujoeepos Sailor Moonin vähittäisen läpikahlaamisen. Projekti on kytenyt mielen perukoilla jo jonkin aikaa, mutta kiinnostus tuoteperheeseen on ollut vähäinen, enkä ole siksi saanut aikaiseksi. Nyt kuitenkin vaihtosyksyni aikana Pariisin käytettyjen kirjojen kauppoja seilatessani olen saanut käsiini ison osan sarjasta näppärään hintaan, joten päätin tämän olevan hyvä hetki aloittaa. Tässä kirjoituksessa pohdin sarjan ensimmäisten kolmen pokkarin eli lukujen 1-16 vahvuuksia ja heikkouksia.

Aikaisemmat kokemukseni sarjan kanssa rajoittuvat muutamaan lukuun mangaa ja animen jenkkidubilla koristettuihin alkujaksoihin, kummatkin kymmenisen vuotta sitten. Odotukseni sarjaa kohtaan eivät ole kovin suuret näihin lyhyihin tutustumisiin pohjaten. Vankan fanikunnan keränneellä sarjalla on kuitenkin todennäköisesti muutamia minulle vielä tuntemattomia ässiä hihassaan. Tähän mennessä en kuitenkaan tunne saaneeni kovinkaan paljoa irti.

Suurin ongelma sarjan alkuvaiheissa on Takeuchin kiirehditty tarinankuljetus. Olen lukemieni kolmen pokkarin aikana oppinut suunnilleen tietämään hahmojen vahvat ja heikot puolet, mutta en edelleenkään välitä heistä juuri lainkaan. Takeuchilla on niin kiire tunkea sarja täyteen viikon pahiksia, uusia ystäviä, suuria taisteluita ja kunnianhimoista mytologiaa, että huolelliseen hahmokuvaukseen ei tunnu jäävän aikaa. Olen saanut pinnalliset esittelyt, mutten koe päässeeni tutustumaan hahmoihin yhtään syvällisemmin.

Jatka artikkelin ”Taikatyttöjä ja tähtisadetikkuja – Sailor Moon osat 1-3” lukemista

Mangahyllyn uumenista: Limit

limit_0010_cut2

Lost japanilaisten koulutyttöjen näkökulmasta.

Luettuna 6/6 pokkaria (Vertical)

Pidän selviytymiskamppailutarinoista, joten Keiko Suenobun Limit tuntui kiinnostavalta lukupalalta pelkän lähtöasetelmansa perusteella. Kun lukiolaisten luokkaretken alkuunsa pysäyttävä onnettomuus suistaa bussin alas rinnettä syrjäseudun asuttamattomaan metsään tappaen suurimman osan matkustajista, on eloonjääneiden lyöttäydyttävä yhteen selvitäkseen kotiin hengissä.

Sarjan lähtöasetelmaa ei ole pohjustettu aivan vakuuttavimmalla tavalla. Se miksi selviytyjien löytämiseen menisi päivätolkulla aikaa, on jätetty melko epämääräisesti selitetyksi ja avun saapumisen hitautta olisi ollut hyvä perustella enemmänkin. Tämä pieni pohjustusvaje ei kuitenkaan häiritse lukukokemusta juurikaan. On kuitenkin selvää, että lähtöasetelma on olemassa vain hahmojen saattamiseksi äärimmäisiin olosuhteisiin, jotta näistä voitaisiin raapia irti kaikki mahdollinen draama. Lukija jää hahmojen kanssa epätietoiseksi siitä, mitä etsijöiden päässä tapahtuu, mikä pakottaa kaiken huomion eloonjääneiden yhä pahemmin tulehtuviin suhteisiin.

Sarjan ydinfokus kiinnittyy vahvasti viiden tytön sekalaisen selviytyjäköörin, jonka yhteistyötä häiritsevät näiden välejä hiertävät lukiossa muodostuneet sosiaaliset roolit sekä henkilökohtaiset vaikeudet. Mizuki Konno ja Haru Ichinose olivat ruokaketjun huipun tuntumassa heti suosittujen tyttöjen klikin onnettomuudessa menehtyneen pääjehun perässä. Luokan hylkiötyttö Arisa Morishige puolestaan joutui usein edellisten hihittelyn ja suoranaisen kiusauksen kohteeksi. Löydettyään aseekseen opettajan niittosirpin pullotettua vihaa puhkuva Morishige ottaakin johdon käsiinsä aggressiivisesti ja asettaa Konnon ja Ichinosen toisiaan vastaan. Myös jalkansa satuttanut pelokas Chikage Usui ja määrätietoinen mutta ystävätön Chieko Kamiya tuovat omat ongelmansa ryhmädynamiikkaan.
Jatka artikkelin ”Mangahyllyn uumenista: Limit” lukemista

Mangahyllyn uumenista: Girl Friends

Olen koko bloggaajaurani ajan raportoinut ahkerammin katsomastani animesta kuin lukemastani mangasta, joten ajattelin voivani petrata hieman sarjakuvaosastollakin. Mangahyllyn uumenista -kirjoituksissa kertoilen tästä lähtien hiljattain lukemistani sarjoista.

Girl Friends (Milk Morinaga)

Parhaaseen ystävään ihastumisesta seuraa supersöpöjä yurikiemuroita.

Luettuna 5/5 pokkaria (2/2 Seven Seasin omnibus-pokkaria)

Ujon kirjatoukka Marin ja pirtsakan muotitietoisen Akkon suhdetta alkavasta ystävyydestä syvempiä tunteita kohti kasvattava söpöilylukioromanssi osoittautui kaikin puolin varsin miellyttäväksi lukukokemukseksi. Koko ajan superpörröisenä säilyvä fiilis sai minut muutamaankin otteeseen kieriskelemään sängyllä hihitellen tai tunteiden selvittelyn awkwardiudesta myötähäpeillen.

Sarjan kolmanteen potenssiin ammuttu tyttömäisyys toisaalta myös hämmensi tällaista oman lukioaikansa enemmän kirjallisuuskritiikin kuin meikkien ja vaateostosten parissa viettänyttä ihmistä, mutta ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Vaikka hahmot tuntuvatkin täysin omistani eriävien kiinnostuksenkohteittensa takia välillä vähän tyhjäpäisiltä, pidän siitä, miten jokaisella sarjan keskeisen ystäväporukan jäsenellä on selvästi omat intohimonsa ja kiinnostuksenkohteensa elämässä, oli kyse sitten muodista, mangasta tai seurustelusta. Romanssipuolen lisäksi Marin ja Akkon suhteet varsinkin yhteiseen ystäväpiiriin ovat suuressa roolissa, kun koulupäivät kuluvat tyttöporukan kesken.

Jatka artikkelin ”Mangahyllyn uumenista: Girl Friends” lukemista

Pandora Hearts ja kaunein kohtaus

Tänään puriloin läpi ruutu ruudulta viime vuoden aikana minuun kaikkein suurimman vaikutuksen tehneen fiktiokohtauksen. Kyse on Jun Mochizukin Pandora Hearts -mangan pokkarin 12 luvusta 49: Night in Gale, jonka keskiosa keskittyy pikkuriikkisen niljakkaan, mutta silti niin kovin ihanan hämyhyvis Xerxes Breakin ja tämän palveleman perheen tyttären, ulkonäköään vanhemman lady Sharon Rainsworthin suhteeseen. Kohtaus on koskettavimpia ja ihanimpia hetkiä oman animangaharrastukseni historiassa, ja esittelee myös näpsäkästi Mochizukin pienieleisen tyypillistä, mutta äärimmäisen tehokasta kerrontatekniikkaa. Kirjoitus paljastaa hieman Breakin hahmoon  liittyvästä kehityksestä pokkarista 11 eteenpäin, mutta ei muuten spoilaa sarjaa.

Ensin on selviteltävä hieman taustoja seurapiirijuhliin sijoittuvalle kohtaukselle. Break on aikoja sitten menettänyt toisen silmistään, ja viime aikoina hänen ainoan silmänsä näkökyky on yllättäen heikentynyt lähes sokeuden asteelle. Muiden aistiensa terävyyden avulla Break on tähän mennessä pystynyt pitämään etenevän sokeutumisensa salassa. Eräät läheiset ovat kuitenkin tietoisia asiasta ja he ovatkin yrittäneet patistella Breakia kertomaan terveydentilastaan Sharonille. Break empii, koska Sharon on hänelle valtavan rakas ystävä ja pikkusiskohahmo, eikä hän hennoisi aiheuttaa tälle huolta ja surua, sillä pelkää uutisen olevan liikaa neidolle.

Kohtauksessa Break ja Sharon chillailevat kaksin parvekkeella ja miettivät juhlien aikana meneillään olevaa peiteoperaatiotaan ja vähän henkilökohtaisempiakin juttuja. Sharon pyytää Breakia tanssimaan kanssaan, mutta tämä kieltäytyy vedoten surkeaan tanssitaitoonsa. ”Ah, aivan. Olet tuollainen yksinäinen susi, joten et osaa mukautua tanssipartnerisi rytmiin”, Sharon toteaa kuivasti. Sitten hän kehottaa Breakia katsomaan mallia eräästä sisällä tanssivasta parista. Break vie kätensä poskiluulleen silmäkulmansa alle, ja läheisten ihmisten painostus kertoa Sharonille sokeudesta palaa mieleen.

PandoraHearts-ch49-p23-1 Pandora Hearts ch. 49, s. 23, ruutu 1

Seuraava aukeama alkaa suurikokoisella, kolmanneksen sivusta valtaavalla ruudulla, jonka tyhjänä paistava oikea puolisko pysäyttää lukijan katseen kuin tiilimuuri sitä päin pläsähtävän polkupyöräilijän. Aikaisemmat sivut ovat olleet Mochizukin normaaliin tyyliin sopivasti täytettyjä, vailla erityisen silmäänpitäviä rytmityskeinoja, joten niiden aikana lukijan katse on soljunut normaalisti tilanteen mukana ilman pysäytyksiä tai häiriöitä. Tässä kohtaa lukija törmääkin voimakkaaseen ja odottamattomaan negatiiviseen tilaan, joka poksauttaa päässä huutomerkin: seis heti paikalla ja jakamaton huomio tänne, sillä nyt on tapahtumassa jotain emotionaalisesti merkittävää. Suuri tyhjä tila katkaisee katseenkuljetuksen ja pakottaa lukijan katsomaan ruudun vasemman puoliskon täyttävää Breakia oikein kunnolla ennen eteenpäin siirtymistä.

Breakin koko olemus paljastaa lukijalle, että tämä tietää totuuden hetken olevan käsillä, sekä kuinka vaikeaa ja pelottavaa tämän totuuden paljastaminen kaikista ihmisistä juuri Sharonille on Breakin mielestä. Otsahiukset peittävät silmät ja samalla tunnetilan mitä traditionaalisimmalla mangatavalla. Asento on jäykän oloinen, ja mies on aseteltu ruutuun niin, että hän näyttää kirjaimellisesti nurkkaan ahdistetulta. Kokonaisuudessaan ruutu tekee siis lähtemättömän selväksi, että näön menetyksestä kertominen Sharonille on vaikeimpia asioita, joita normaalisti joka tilanteessa niskan päällä virnuileva, mutta nyt äkkiä kovin epävarma Break on ikinä joutunut kohtaamaan.
Jatka artikkelin ”Pandora Hearts ja kaunein kohtaus” lukemista

Nollasummausta: Joulukuu 2012

Kokeilenkin nyt vähän uudenlaista tapaa blogata viime kuussa ilmoittamani Comic Zero-Sum -toimintajoseilehden sarjojen lukemisprojektini kanssa. Alla on Storify-kooste twitter-kommenteistani kyseisessä lehdessä pyörivään, Yun Kougan kynäilemään Loveless-sarjaan ja niiden tiimoilta syntyneestä keskustelusta. Väleihin olen lisäillyt vähän laajempia huomioita sarjasta.

Toimiiko tällainen blogitusformaatti ja voisiko sitä jotenkin vielä parantaa? Palautetta saapi antaa jos jotain sanottavaa on. Jatka artikkelin ”Nollasummausta: Joulukuu 2012” lukemista

Zero-Sum ja erinäisiä muita projekteja

Projekti Zero-Sum

Tässä jokunen viikko sitten etsiessäni kivoja mangasarjoja ranskalaisesta mangaensyklopedia manga-news.comista sain päähäni yhden vuoden hienoimmista ajatuksista. Päätin ryhtyä keräämään hyllyyn kaikkia Ichijinsha-kustantamon fantasiatoimintajosei-lehti Comic Zero-Sumissa ilmestyneitä sarjoja, joita julkaistaan ihmisten kielillä eli minun tapauksessani siis englanniksi ja ranskaksi – suomeksi ja ruotsiksi kun näistä ei vielä mitään saa.

En tunne lehden tuotantoa erityisen hyvin, enkä ole lukenut kovin monia siinä ilmestyneitä sarjoja, mutta vähän vilkuillessani ranskankielistä tarjontaa huomasin entistä konkreettisemmin seikan, johon olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota. Kaikki lehdessä ilmestyvä tavara tapaa olla aivan järkyttävän nättiä – ainakin pintapuolin kansien perusteella vilkaistuna ja varsinkin näin nuoren naislukijan näkökulmasta. Androgyyniset kaunispojat juoksevat kannesta kanteen ja väritystyylit vaihtelevat hirveän kivan ja suoranaisen visuaalisen euforian väliltä. Ja koska sulan kaikelle kauniille, huomasin, että kaikki ranskamarkkinoilla julkaistavat Zero-Sum-sarjat vähän kuumottelivat. Siispä päätin että hankitaan nyt sitten omaan hyllyyn kaikki, mitäs tässä kursailemaan.

Postista pitäisi siis parin viikon päästä hakea muun muassa Shinobu Takayaman Amatsukia, Naked Apen Dollsia ja Touya Mikanagin Karnevalia, joista viimeisintä saadaan pian tirkistellä animenakin. Tällä hetkellä luvussa on Yun Kougan Loveless, jonka Tokyopop-julkaisut tuli hankittua lukiokaverilta halvalla viime vuonna, mutta jota en ole aikaisemmin saanut luettua.

Lovelessin lisäksi hyllystä löytyy jo valmiiksi Akin visuaalisesti häikäisevä, mutta tarinallisesti tylsämys kreikkalaisesta mytologiasta ammentava Olympos, joka piti hommata ihan glitterkansien takia. Lisäksi kunniapaikalla pönöttävät suursuosikkini Kazuya Minekuran Saiyuki Reload sekä keväällä Zero-Sumin komeaan bishikaartiin liittyvä, aikaisemmin Tokuma Shotenin BL-painotteisessa Chara-lehdessä ilmestynyt Wild Adapter, joista kummastakin löytyykin jo tekstiä tämän blogin syövereistä.

Mutta monia mysteerejä on siis vielä edessä. Onko Minekura lopulta lehden ainoa loistomangaka ja jääkö valtaosa lehden sisällöstä sitten geneeriseksi nättihutuksi, vai voisiko sen uumenista löytyä muitakin helmiä? Entä löytyykö kivojen kansien takaa vain sotkuista ja epäpätevää visuaalista tarinankerrontaa, vai ulottuuko nätteily sisäsivuille asti? Sen luulisi ennen pitkää selviävän!

Tarkoituksena olisi siis matkata mangavuorille treenaamaan itseni Suomen kovimmaksi toimintajoseiasiantuntijaksi. Yritän tänne blogiin raportoida edistymistäni tämän pitkän ja mahdollisesti tuskaisen, mutta toivottavasti elämyksellisen matkan aikana.
Jatka artikkelin ”Zero-Sum ja erinäisiä muita projekteja” lukemista

Ääniefektien kustomointia ja muuta mukavaa

Eri kustantajat tekevät varsin erilaisia valintoja mangajulkaisujensa kustomoimiseksi kotimaan markkinoille käypään kuosiin. Nämä ratkaisut vaikuttavat väistämättä jossain määrin lukukokemukseen, vaikka sitä ei välttämättä aivan helposti huomaa – yleensähän yhdestä sarjasta ei päädy yhdelle ihmiselle lukuun kuin yksi versio.

Olen siis päässyt harvemmin vertailemaan eri maiden julkaisuja, mutta nyt käsillä olikin äkkiä peräti neljä erimaalaista versiota Yana Toboson hiljattain Suomessakin alkaneesta Kuroshitsujista (yhtään en silti suhtaudu obsessiivisesti kyseiseen sarjaan). Omasta hyllystä löytyvät Punaisen jättiläisen suomenkielinen, Yen Pressin englanninkielinen ja Kanan ranskankielinen versio, ja kämppiksellä oli tarjota Carlsenin saksankielistä julkaisua tutkimuskohteeksi. Tässä postauksessa vertailen eri kustantajien lähestymistapoja pokkareiden muodon ja kansien suunnitteluun sekä erityisesti ääniefektien kääntämiseen.

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Ylävasemmalta myötäpäivään kiertäen Punaisen jättiläisen suomijulkaisu, Yen Pressin jenkkijulkaisu, Carlsenin saksajulkaisu ja Kanan ranskajulkaisu.

Jatka artikkelin ”Ääniefektien kustomointia ja muuta mukavaa” lukemista