Kategoriat
Anime Musiikki Taide ja tyyli

Vuoden 2018 parhaat OP:t ja ED:t (osa 1/3)

Uusi vuosi on aina kiva aloittaa jonkinlaisella muistelulla edellisen vuoden parhauksista. Olen viime viikkoina hifistellyt animeiden OP- ja ED-pätkiä oikein kunnolla, joten päätin pohtia läpi animevuotta 2018 alku- ja lopputunnarisuosikkieni kautta.

Mielestäni etenkin OP on hyvin tärkeä osa sarjan kokonaisuutta, ja sillä on monia tehtäviä. Tärkein niistä on ehkä se, että hyvä OP auttaa muistamaan sarjan pitempään, sillä sen pariin tekee mieli toisinaan palata sarjan päätyttyäkin jopa vuosien päästä, ja se muistuttaa niistä sarjan parhaista puolista. Tässä siis pohjimmaiset viisi OP- ja ED-pätkää top-15-listaltani.

Huomatkaa, että kun puhun OP:sta, openingista ja alkutunnarista (ja vastaavasti ED:stä, endingistä ja lopputunnarista), tarkoitan musiikkikappaleen ja videon yhdistelmää, enkä kappaletta yksinään. Monesti tuntuu siltä, että ihmiset puhuvat nimenomaan siitä OP-kappaleesta, mutta olen itse tosi visuaalinen viihteen kuluttaja, enkä yleensä innostu niin paljon pelkästä musiikista ilman visuaalista (ja mielellään myös tarinallista) kontekstia.

15. Free! Dive to the Future ED

FreeED
Uimapojat uivat ja setvivät keskinäisiä konfliktejaan, ja taas yhdellä lapsuudenystävällä on paha mieli.

Kappale: Gold Evolution (STYLE FIVE)

Free!:n kolmas kausi oli minulle äärimmäisen turhauttava kokemus. Se tuntui kivalta aina silloin, kun pojat olivat kivoja toisilleen. Toisaalta silloin, kun he kiukuttelivat, koko sarja tuntui laahaavan. Ja sitä kiukutteluahan suuri osa sarjasta sitten oli. Mutta vaikka Free! ei ole koskaan oikein taitanut mielestäni openingeja, sen endingit ovat aina tuoneet hyvän olon mukanaan.

Dive to the Future -kauden ED ei ole yhtä hyvä kokonaisuus kuin kakkoskauden ihana ED, joka maalaili päähenkilöiden kasvukuvia sympaattisella ja hauskalla tavalla. Kolmoskauden ED kuitenkin sitoo yhteen kaikki hahmot ystäviksi ja unohtaa turhat pakkodraamat. Endingin lähestymistapa kauden tapahtumiin on symppiksellä tavalla oivaltava: kirkkaisiin väreihin pukeutuneen alkuperäisen pääviisikon kohtaama uusi, murrettuihin väreihin sonnustautunut hahmokatras vaikuttaa ensinäkemältä uhkaavalta, mutta heti ensivaikutelman jälkeen uhkaava tunnelma vaihtuukin hyvässä hengessä tutustumiseksi.

Onneksi tämä ED oli koko ajan mukana sarjassa muistuttamassa minulle, että vaikka itse jaksoissa meinataan junnata nenännyrpistelyvaiheessa loppumattoman oloisesti – koska lapsuudenystävän uusi bestis on ihan mahdottoman mustis – on Free!:n pointti lopulta aina oman itsen kehittäminen sopivassa suhteessa itsenäisesti ja uusiin ja vanhoihin tovereihin tutustumalla ja heidän tuellaan. Tämä uusin lopputunnari ei ehkä ole suurenmoisen ikimuistoinen, mutta sen positiivisuus todella merkitsi paljon sarjan kanssa jaksamisen osalta.

Kategoriat
Hype Länsiviihde Musiikki

Hetkestä hetkeen – Disney edition

Usein fiktiosta puhuttaessa (ja kirjoitettaessa) huomio keskittyy lähinnä kokonaisuuksiin ja suuriin linjoihin, siihen, millainen teos on ylipäänsä. Siksi Disnerddreams-blogin Paulan idea nostaa esille nimenomaan niitä pieniä ihania hetkiä tuntuikin hauskalta, joten päätin tarttua hänen haasteeseensa raapustaa joistakin omista suosikkihetkistäni.

Itse tuunaan konseptia niin, etten keskity pelkästään ihanimpiin, vaan ylipäänsä sykähdyttävimpiin. Oli kyse ihanuudesta, kamaluudesta tai liikuttavuudesta, otan esille fiktiohetkiä, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ja jääneet tärkeiksi muistoiksi. Ja koska olen kirjoittaessani aina kovin vuolassanainen, päätin myös yrittää avata suosikkihetkiäni pienemmissä muutaman kappaleen erissä. Ensimmäisen otoksen teemana on Disney Paulan haasteen kunniaksi, eivätkä Disney-hetket varmasti tähän lopu, mutta ensi kerralla seuraa jo anime- ja mangajuttujakin.

Mulanin päätös

mulaninpaatos

Kohtaus loistaa myös hyvin tasapainoisella ja monipuolisesti eri kuvakulmia ja asetteluita hyödyntävällä kuvakäsikirjoituksellaan.

Mulan on taitava leffa tuomaan tapahtumien ja konseptien merkityksen selväksi. Tämä on tärkeä hyve leffalle, joka amerikkalaisesta näkövinkkelistään huolimatta sijoittuu muinaiseen Kiinaan, jonka kulttuuriin liittyviä konsepteja on moneen otteeseen avattava länsimaalaiselle katsojalle. Suosikkikohtauksessani Mulan päättää pukeutua mieheksi ja lähteä heikkokuntoisen isänsä puolesta armeijaan, kun keisari on määrännyt yhden miehen jokaisesta perheestä osallistumaan sotaan Kiinaan hyökkääviä hunneja vastaan.

Kohtaus on suurenmoisen voimakas juuri dialogittomuutensa ansiosta. Kaikki puhe on jätetty pois, mutta sen sijaan kohtausta hallitsee upea instrumentaalikappale Mulan’s Decision, joka ottaa kohtauksen haltuunsa aivan eri tavalla kuin normaalit taustamusiikit. Se määrää täysin kohtauksen kulun ja tunnelman

Alkuun haikean surumielisenä soiva kappale kuvaa Mulanin voimattomuuden tunnetta, mutta voimistuva musiikki ja sen tuoma rytmitys kertovat katsojille, että ruudulla on nyt tapahtumassa jotain todella suurta. Tässä vaiheessa leffaa katsojat eivät edes tiedä, että miehenä esiintyminen on kuolemalla rangaistava teko, mutta siitä huolimatta kohtaus tekee selväksi, miten merkittävä ja kohtalokas hetki on kyseessä.

Erityisesti kohta, jossa Mulan leikkaa hiuksensa ja musiikki saavuttaa dramaattisen huippupisteensä, luo tunnun päätöksen peruuttamattomuudesta – siitä, ettei entiseen ole enää paluuta. Kohtauksen suureellisuus myös korostaa Mulanin rohkeutta. Vaikka emme tiedä täsmälleen, mitkä panokset ovat, ymmärrämme, että tämä päätös vaatii valtavasti urheutta ja sisua. Mieleeni ei tule mitään toista fiktiohetkeä, joka kertoisi näin voimakkaasti tarinaansa nimenomaan musiikin avulla.

Kategoriat
Analyysi Hahmot Hype Länsiviihde Musiikki Prinsessapäiväkirjat

Prinsessapäiväkirjat: ”Jos se on hän” eli Tuhkimon romanssi

Erotin Tuhkimon romanssin omaksi postauksekseen, koska halusin samalla käsitellä So This is Love / Jos se on hän -kappaleen musikaalikohtauksena (linkki suomen- ja englanninkieliseen versioon) ja pohtia hieman Tuhkimo III:n panosta romanssiin.

Tuhkimotanssahtelee

Riittääkö yksi romanttinen tanssikohtaus?

Tuhkimon ja Prinssin rakkaustarina on Lumikinkin tarinaa paljaampi romanssi. Tuhkimon Prinssi on jälleen marginalisoitu, kun taas höpsö Kuningas ja tämän sidekick Suurherttua hoitavat kohtauksen, jossa päätetään lasikengän olevan paras tapa löytää kadonnut neito.

Tämä johtunee ainakin osaksi kustannussyistä, sillä vahvasti tyyliteltyjä koomisia hahmoja oli varsinkin 1900-luvun puolivälissä helpompi ja todennäköisesti myös hauskempi animoida kuin dramaattisempia ja realistisemmin liikkuvia hahmoja. Kohtaus tuntuu kuitenkin keskittyvän aivan vääriin hahmoihin, vaikka se olisi voinut avata myös Prinssin näkökulmaa uhraamatta täysin koomista luonnettaan.

Kaikeksi onneksi Tuhkimon ja Prinssin tanssiaiskohtaus on tunnelmallinen ja onnistunut. Se myös luo aidosti romanttisen tunnelman parin välille. Hahmojen välitöntä sielunyhteyttä korostetaan heidän valssitaustaan mukautuvan yhteisen ääneenlaulamattoman duettonsa harmonialla. Lisäksi he tanssahtelevat eristyksiin muista juhlijoista hämärään puutarhaan, jonka design tuntuu uneliaan epätodelliselta. Kumpikaan ei tunnu tajuavan aikaa ja katsojakin tuudittautuu kohtauksen raukeantäydelliseen tunnelmaan niin että sen katkaiseva keskiyötä osoittava kellon kumahdus suorastaan säikäyttää jälleen hereille seuraamaan leffan tapahtumia.

Kategoriat
Analyysi Anime Musiikki Vertailu

Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 10: Openingit

Osa 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: Ääninäyttely – Osa 8: Insert-kappaleet – Osa 9: Taustamusiikit

op sd

Star Driverin openingeissa juostaan ja hypitään.

Tälläkin kertaa jatketaan aivan liian pitkän tauon jälkeen musiikkiteemalla, kun tarkasteluun pääsevät Revolutionary Girl Utenan, Star Driverin ja Mawaru Penguindrumin intropätkät eli openingit. Opening on periaatteessa muusta sarjasta irrallinen oma kokonaisuutensa, eikä se oikeastaan vaikuta sarjaan muuten mitenkään.

Animeteollisuudessa openingit ovat kuitenkin muodostuneet kiinteäksi osaksi sarjaa kuin sarjaa, ja niissä voidaan peilata ja esitellä varsinaista sisältöä hyvinkin jännistä näkökulmista. Niiden keskeinen tehtävä on herättää kiinnostus sarjaa kohtaan ja psyykata katsojat oikeaan tunnelmaan jakson alussa. Kaikissa kolmessa tarkasteltavana olevassa sarjassa on erittäin vahvat openingit, vaikka ne ottavatkin tyylillisesti ja toteutuksellisesti hyvin erilaiset lähestymiskulmat.

Kategoriat
Analyysi Anime Musiikki Vertailu

Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 9: Taustamusiikit

Osa 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: Ääninäyttely – Osa 8: Insert-kappaleet

Utenassa pianonsoitto on tärkeä osa Mikin hahmoa.

Taustamusiikit ovat olennainen osa sarjan kuin sarjan tunnelmanrakennusta. Tässä tarkastelen vain tapahtumien taustalle tunteita ja fiiliksiä herättämään upotettuja instrumentaalikappaleita, kun taas lyriikalliset kappaleet olen käsitellyt jo aiemmin niiden selkeästi instrumentaalitaustoista erottuvien piirteiden vuoksi. Revolutionary Girl Utena, Star Driver ja Mawaru Penguindrum sisältävät kukin niin kepeitä taustapimputuksia kuin tiiviin ahdistavia tunnelmapätkiäkin varsin monipuolisesti. Kullakin sarjalla on kuitenkin mielestäni selkeästi omat vahvuutensa musiikinkäytössä.

Taustakappaleita arvioitaessa on otettava huomioon niiden voima itsenäisinä kappaleina, mutta mielestäni vielä tärkeämpää on niiden tehokas käyttö itse sarjan kontekstissa. Niitä kun ei niinkään sävelletä itsenäisiksi otuksiksi, vaan pikemminkin toteuttamaan tietty tunnelmanluonnin funktio tuotannossa. Tämän takia olen sekä katsonut kustakin sarjasta jaksoja nimenomaan musiikkivinkkelistä että kuunnellut kappaleita yksittäin.

Kategoriat
Analyysi Anime Musiikki Vertailu

Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 8: Insert-kappaleet

Osa 0: Esittely
Osa 1: Sankarit
Osa 2: Neidot pulassa
Osa 3: Pahikset
Osa 4: Kolmiodraamat
Osa 5: Maskotit
Osa 6: Hahmot tarinassa
Osa 7: Ääninäyttely

Ihania Penguindrum-neitokaisia mikin ääressä.

Revolutionary Girl Utena, Star Driver ja Mawaru Penguindrum panostavat kaikki kolme tiettyihin, tunnistettaviin ja useaan otteeseen käyttämiinsä laulettuihin kappaleisiin, jotka koristavat sarjojen audiopuolta, mutta joita käytetään myös avaamaan näkökulmaa hahmoihin ja teemoihin. Kunkin sarjan lippulaivakappale palvelee vieläpä samaa tarkoitusta kahden eri maailman välillä siirtymisen kyydittäjänä ja symbolina.

Tällaisten insert-kappaleiden käytön haasteellisuutta lisää kenties se, että ne hyppäävät väistämättä esille enemmän ja voimakkaammin kuin normaali lyriikaton taustamusiikki, joten niiden on myös istuttava sävyttämiensä kohtausten rytmiin ja tyyliin vielä tuplasti paremmin kuin muun taustamusiikin. Hidas insert-kappale saattaa olla helpompi häivyttää taustalle, mutta kaikki tämän kirjoitussarjan verrokkinimikkeet käyttävät kappaleitaan hyvin korostettuna tyylillisenä elementtinä, joka katsojan on tarkoitus huomata. Ne muodostuvat myös vahvasti osaksi sarjojensa identiteettiä.

Kategoriat
Analyysi Länsiviihde Musiikki

Musikaalikohtaus: Pure Imagination (Jali ja suklaatehdas)

[lyriikat]

Taas on aika ottaa käsittelyyn musikaalikohtaus, mutta tällä kertaa kyseessä onkin ihan näytelty pätkä. Mel Stuartin vuoden 1971 elokuvaversio Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -lastenkirjasta ei muuten aika vanhanaikaisten musiikkiensa tasolla ole suuremmin säväyttänyt omaa modernimpaa makuani (ainakaan verrattuna Tim Burtonin uudemman filmatisoinnin jymisevään Danny Elfman -soundtrackiin), mutta Gene Wilderin näyttelemän makeistehtailija Willy Wonkan kappale Pure Imagination on jäänyt mieleen erityisenä helmenä.

Laulu on rauhallinen ja hiljainen, ja miljöönä toimii idyllinen ja valoisa jokaisen lapsen unelmien karkkipuutarha Willy Wonkan suurenmoisen suklaatehtaan sisällä. Tehtaalle vierailemaan päässeet onnekkaat lapset huoltajineen tuijottavat näkyä lumoutuneena luoden visuaalisen kontekstin kokemuksen upeutta ylistäville lyriikoille. Asetelma on aivan täydellinen positiiviselle ja lempeälle ihmetyshymnille, jonka aikana katsoja ja vieraat saavat tutustua makeisvaltakunnan antimiin. Yllätyksettömästi kohtaus onkin osaltaan juuri tätä. Kiinnostavaksi sen tekee kuitenkin se, että tämän positiivisen puolen rinnalla kummittelee koko ajan myös toisenlainen tunnelma, joka värittää lämpimän perusfiiliksen riitasoinnuilla. On vaikea sanoa, kummanlaiset elementit hallitsevat kappaletta enemmän, positiiviset vai negatiiviset.

Kun taustamusiikki soi, se luo lempeän, lämpimän ja suureellisen sävelen Wonkan laululle. Taustojen hiljetessä esiin pistää kuitenkin aivojen perukoilla huolestusta herättävä pieni kilahtelu. Samoin Wonkan laulu on sävyltään lempeä ja lämmin, mutta hänen äkkinäiset kepinheilautuksensa kappaleen alussa saavat epäilykset heräämään. Kaikki vaikuttaa täydelliseltä, mutta jokin on vialla.

Wilder ottaa kohtauksen haltuunsa niin yksinvaltaisesti, että Wonkaa on vaikea olla näkemättä oman yksityisparatiisinsa jumalana. Miehen laulunlahjat ja hiottu karisma saavat epätodennäköisen paljon voimaa hiljaiseen ja tyyneenkin kappaleeseen. Wonkan jokainen liike on varma ja kevyt, kun hän maistelee puutarhansa anteja sellaisella tottumuksella ja tyylillä, että kaikkien muiden ulkopuolisuus ja kömpelyys sokeristen ihmeiden kupeella korostuvat entisestään. Wonka makustelee herkkuja viehkeästi ja tyylikkäästi; toiset klähmivät käsiään hilloon ja kermavaahtoon kuin porsaat. Vieraat ovat astuneet Wonkan maailmaan, ja hän tekee sen selväksi.

Kohtauksen upeinta antia on se, kuinka Wonka vaatii vieraidensa ehdottoman ja jakamattoman huomion koko kappaleen alkupuoliskon ajan. Hän pitää nämä varpaillaan heilauttelemalla keppiään napakoilla, yllättävillä liikkeillä, jotka tuovat ilmapiiriin uhkaavan sävyn. Musiikin ajoittainen pahaenteisyys avustaa häntä siinä. Voiko kukaan katsojistakaan väittää, ettei hengitys pysähdy kuin seinään kohdassa 1:13, kun musiikkikin katkeaa hetkeksi kepin napsahdukseen? Wonkan salaperäinen, levollinen karisma vaikuttaa niin salakavalasti, etteivät vieraat edes tajua kuinka pelottavana he miehen kokevat, mutta kukaan ei uskalla ottaa portaissa askeltakaan Wonkan edelle tämän piilouhkaavien, musiikkiin rytmitettyjen eleiden seurauksena.

Pahaenteinen jännite purkautuu vasta Wonkan annettua muille luvan käydä käsiksi herkkuihin viivyttelevän portaiden laskeutumisen jälkeen. Tässä vaiheessa ihmetyksen tuntu kappaleessakin työntyy enemmän esille, kun Wonka suostuu vihdoin astumaan syrjään ja päästää vieraansa herkuttelemaan. Samalla katsoja saa enemmän aikaa kiinnittää huomiota Wonkan laulun pohjalta kuultavaan surumielisyyteen. Mies laulaa mielikuvituksen ihmemaasta ja paratiisista, mutta hän näyttää ja kuulostaa kaikkea muuta kuin innostuneelta.

Tämä maailma on hänelle niin itsestäänselvyys, ettei hänellä ole syytä kummasteluun ja ihasteluun. Hänen näkökulmastaan puutarhasta vaikuttaa selvästi puuttuvan jotain, mitä korostaa elokuvan loppukohtauksen kurkistus hänen omaan huoneeseensa, jossa kaikki huonekalut ovat puolikkaita. Hänen elämänsä karkkitehtaassa vaikuttaa päältä päin unelmien täyttymykseltä, mutta tosiasiassa sieltä puuttuu jotain olennaista (*köhperheystävätluottamusköh*). Tämä on koko tarinan pointti Wonkan hahmon kannalta, ja elokuva tekee loistavaa työtä alustaessaan Wonkaa kalvavaa yksinäisyyttä alkupuolen kappaleessa näin hienovaraisesti ja tehokkaasti. Vasta elokuvan loppukohtauksessa näemme Wonkan aidosti positiivisena. Mielestäni tämä lopun muutos tulee vähän tyhjästä, mutta toisaalta se lisää hahmon arvoituksellisuutta. Ennen loppukohtausta on täysin mahdotonta lukea miehen ajatuksia ja todellisia tunteita tämän luonnolliseksi kiillotetun pokerinaaman takaa. Se ei tahdo onnistua myöskään jälkikäteen, kun on hankala määrittää raja todellisten reaktioiden ja just as planned -kekkaloinnin välillä.

Pure Imaginationin rooli elokuvassa on esitellä meille kunnolla paitsi suklaatehdas, myös Wonkan hahmo ja tämän arvoituksellisuus. Jo ennen tätä kohtausta annetaan viitteitä miehen omituisuudesta, mutta karkkimaalaulu konkretisoi ja alustaa hänen hahmoaan ristiriitaisilla ainesosillaan ja tunnelmanvaihteluillaan. Se näyttää kaikki puolet Wonkasta – lempeänvarman filosofoitsijan, pelottavassa määrin moraalineutraalin eksentrikon, sulavan liikemiehen ja omaan yksinäisyyteensä eksyneen sieluraukan. Koska leffa luottaa Wilderin Wonkan karismaan kantavana tekijänään, tällainen esittely on äärimmäisen tärkeää koko elokuvan toimivuuden kannalta.

—————————

Pure Imagination oli muuten Deneliksen toivekappale, ja aiheeseen liittyen kannattaa käydä lukemassa hänen loistava vertailunsa Suklaatehdas-elokuvista ja etenkin niiden hyvin erilaisista Wonka-hahmoista. Myös Nostalgia Criticin osuva video aiheesta on katsomisen arvoinen.

Jos haluat lukea ajatuksiani jostain tietystä musikaalikohtauksesta, pistä toiveestasi kommenttia tai sähköpostia. Jos olen nähnyt kyseisen kohtauksen ja elokuvan tai muun median sen ympärillä (tai voin sen kohtuullisen helposti nähdä), niin kirjoitan ilman muuta toivotusta kappaleesta.

Kategoriat
Analyysi Länsiviihde Musiikki

Musikaalikohtaus: Arabian Nights / Arabian yöt (Aladdin)

[Suomenkielinen versio (muokattu); englanninkielinen versio: alkuperäinen ja muokattu]

Huomasinpa että olen tehnyt tälle musikaalikohtaukselle suurta vääryttä jättämällä sen pois toissavuoden joulukalenteristani. En ymmärrä, miten saatoin missata näin olennaisen musikaalikohtauksen parhaimmistolistaltani, mutta korjataan nyt tämä valitettava virhe.

Kyseessä on nimittäin varmasti yksi hienoimmista esittelykohtauksista koskaan – Arabian Nights avaa Aladdinin erikoisella ja voimakkaalla tavalla, joka korostaa tapahtumapaikan eksoottisuutta ja vierautta länsimaiselle yleisölle. Jälkisensuurin mielestä näin kävi liiankin kanssa, kun lyriikoista piti mennä poistamaan korvankatkomiset monien elokuvan ystävien harmiksi. Kyseiset säkeet (”Korvat pois leikataan / aina muukalaisten, / se luo kotoisen tunnelman.”) olivat jo natiaisena omakin suosikkikohta – kappaleen suomeksi tulkitseva Antti Pääkkönen päästää kyseisten säkeiden aikana ääneensä niin herkullista kihelmöintiä, että kohta jää väkisinkin mieleen päällimmäisenä koko laulusta. En ole ikinä edes päässyt kuulemaan muokattua versiota kappaleesta suomeksi (”Horisontti ei näy / hiki kainaloon käy, / se luo kotoisen tunnelman”), mutta on hankala uskoa, että se voisi mitenkään pärjätä alkuperäiselle, jonka voima perustuu hurmaavan kieli poskella -asenteen ja karmaisevan mielikuvan yhteisvaikutukseen. Toki muutos on ihan perusteltu, mutta sääli silti. Alkuperäisversio ei kärsi ainakaan omissa korvissani muutoksesta yhtä paljon kuin suomiversio, mikä johtunee ainakin osittain siitä, että tosiaan rakastin tuota kohtaa pienenä.

Arabian Nightsissa on joka tapauksessa jotain taianomaista. Kohtaus ei liity suoraan itse elokuvan tapahtumiin, vaan toimii kehyskertomuksena ja esittelee miljöön yleisölle integroitumatta tarinaan juurikaan (ainakin Herkules käyttää taustakertomustaan paljon tehokkaammin itse tarinan osana, kun kertojina toimivat Muusat esiintyvät hyvin näkyvästi läpi leffan). Pidänkin nokkelana vetona sitä, että laulavaan Kauppiaaseen palataan taas Aladdin-franchisen päättävän Aladdin ja varkaiden kuningas -leffan lopussa, jossa koko kappale saa varsin kelvollisen pienen repriisin, vaikkei se ylläkään yhtä suureen vaikuttavuuteen kuin alkuperäinen Arabian Nights. (Myös Jafarin paluu ja televisiosarja käyttävät samaa kappaletta, mutta aina alkuteksteissä.) Varkaiden kuninkaan Reprise sulkee ympyrän näppärästi sekä sitoo Kauppiaan hahmon tarinaan ja täydentää siten hauskasti alkuperäistä kappaletta. Pelkässä ensimmäisen Aladdin-leffan kontekstissa Kauppias jää vähän irralliseksi, mikä johtunee siitä, että IMDB:n mukaan hänen oli tarkoitus alun perin paljastua lopussa Hengeksi, mitä ei lopullisessa versiossa tapahtunutkaan.

Kohtauksen ja koko elokuvan ensimmäiset sekunnit esittelevät kauniin yksinkertaisesti elokuvan läpi toistuvat väriteemat – hyvää symboloiva sininen savukiehkura pahaa symboloivalla punaisella liekkitaustalla. Ensimmäisten viidentoista sekunnin aikana kuva ja ääni käyvät yhteen kerrassaan täydellisesti ja luovat salaperäisen, kiehtovan tunnelman. Tämänkin jälkeen kohtaus onnistuu pitämään otteessaan, vaikkei sisälläkään muuta toimintaa kuin kamelilla ratsastavan Kauppiaan matkalla Aghrabaan. Iso kiitos tästä kuuluu kameratyöskentelylle. Kamera on jatkuvassa liikkeessä ja johdattaa yleisön Kauppiaan mukana tapahtumakaupunkiin niin intensiivisesti, että ainakin tämän katsojan koko huomio on liimattu kohtaukseen, vaikka samaa settiä olisi jo luupattu puoli tuntia yhteen menoon.

Lauluna kyseessä on komea kappale varsinkin suomeksi. Pääkkösen esitys mukailee alkuperäistä, mutta pistää jokaisen siirtymän kohdalla paremmaksi. Pääkkönen saa esitykseen valtavasti voimaa varsinkin kun hänellä ei ole hassua aksenttia, joka Bruce Adlerin versiossa syö kohtauksen upeutta hieman. Pääkkösen laulussa korkeuden, voimakkuuden ja sävyn vaihtelut pääsevät oikeuksiinsa vaikuttavammin kuin Adlerin tulkitsemana. Kohtaus leikittelee sekä visuaalisessa että auditiivisessa mielessä lyhyeen kestoonsa nähden hyvin paljon näillä vaihteluilla. Kappale lähtee liikkeelle melkein kuiskaten ja käväisee vähän leikkisyydenkin puolella, rupeaa sitten nostattamaan tunnelmaa ja räjähtää lopulta valtavan eeppiseksi kailotukseksi vain sammuakseen aivan yhtä yllättäen viimeisen säkeen aikana ja kääntyäkseen Kauppiaan humoristiseksi avauspuheeksi.

Uhuuh, kylmät väreet.

Kategoriat
Analyysi Anime Musiikki Taide ja tyyli

Kuroshitsuji II OP

Kun nyt kerran olen aiemmin kiinnittänyt erityistä huomiota Kuroshitsujin eli Black Butlerin introihin, pitänee jatko-osankin alkupätkille uhrata muutama ajatus, kun nekin tekevät kovin mielenkiintoisia juttuja ja miellyttävät lopulta enemmän kuin varsinainen sarja, jonka käsiin leviäminen oli aika traagista katsottavaa.

Tämä on sen sarjan OP, jona Kuroshitsuji II:ta promottiin. Uusina päähenkilöinä kuvataan psykoottisesti virnuilevaa aristokraattipoika Aloisia ja stoalaisen ilmeetöntä demonihovimestari Claudea vanhan parin Cielin ja Sebastianin tilalla. Ennakkotieto päähenkilöiden vaihdosta aiheutti kevään mittaan fanipiirissä paljon nurinaa, mutta itse odotin innolla, mitä uudesta parista saataisiin irti. Sitä paitsi käänne kuulosti ihan järkevältä, koska ensimmäisen sarjan lopusta uuteen tarinaan kiemurtelemista olisi tuskin voinut tehdä kovin tyylikkäästi.

Ja onkin tosiaan aika häpeilemättömän tyylikäs intro; jos sarjaa lähdettäisiin pelkästään alkutekstien perusteella katsomaan, niin kyllä minä tuon perusteella ottaisin  tämän ohjelmaani. Pätkän dramatisointi on aivan samaa sarjaa kuin ensimmäisen sarjan ensimmäinen intro, josta niin pidän. Säästeliäästi käytetyt kirkkaat värit pomppivat esille muuten mustavalkoisesta kuvasta ja symboliikkaa annostellaan runsaalla kädellä (hurrdurr hämähäkkejä ja ruusun terälehtiä). Myös vanhan sarjan introsta tuttuja visuaalisia elementtejä toisinnetaan.  Huomattavin tyylillinen muutos ensimmäisen sarjan introon on se, että ne kieli poskella -hetket (olol kohti ammuttuja luoteja lennosta nappaava Sebastian :’D) puuttuvat uuden sarjan introsta.

Tarpeetonta sanoakaan, miten mieluusti olisin nähnyt tämän OP:n kuvaaman sarjan. Valitettavasti ensimmäisen jakson lupaavuus osoittautui rölläämiseksi viimeistään kakkosjakson intron pärähtäessä soimaan.

Kategoriat
Musiikki Vertailu

AMV: Roseate Nocturne ja Cinnamon Spider (Utena)

Koska edellisestä AMV-pureskelusta on aivan liian pitkä aika, laitetaan nyt sitten kaksi yhden hinnalla, eli vertailevaa analyysiä.

—————————

Yleensä samasta sarjasta tehdyt AMV:t, jotka ovat hyvin saman tyyppisiä, syövät maata toistensa alta, kun ne katsotaan peräjälkeen. Muutaman vuoden takaisen Animeconin AMV-kilpailussa esimerkiksi näytettiin peräti kolme Princess Tutu -videota, joista mikään ei muistaakseni ollut mitenkään huono ja yksi oli jopa itsessään aivan loistava, mutta joista ei kilpailun jälkeen muistanut enää juuri mitään, sillä ne kaikki käyttivät pitkälti samoja kohtauksia sarjasta. AMV:t ovat ymmärrettävästi laajemminkin tämän ilmiön uhreja, sillä kussakin sarjassa on yleensä rajoitettu määrä niitä erityisen dramaattisia ja sinemaattisia kohtauksia, joiden sisällyttäminen tekeillä olevaan AMV:hen vaikuttaisi suorastaan jokaisen tekijän velvollisuudelta. Eikä tämä edes koske vain yksittäisistä sarjoista tehtyjä videoita; yritäpäs löytää vuoden 2006 jälkeen tehtyjä dance-videoita, joissa ei ole käytetty Hare hare yukaita.

Joskus harvemmin sattuu kuitenkin eteen tällainen pariskunta erittäin samanlaisia animemusiikkivideoita, jotka yllättäen tukevatkin toisiaan täydellisesti. Molemmat spoilaavat armottomasti samoin kuin teksti.

Roseate Nocturne, video
Tekijä: Tenjou, himemiya
Anime: Utena
Musiikki: Evanescence – Bring Me To Life (lyriikat)

Cinnamon Spider, video
Tekijä: Darksong17
Anime: Utena
Musiikki: Jack Off Jill – Cinnamon Spider (lyriikat)