Kevään 2010 ensivaikutelmia: Yojouhan Shinwa Taikei & House of Five Leaves

3.5.2010 kello 22:02

NoitaminA edition.

Yojouhan Shinwa Taikei (The Tatami Galaxy)

En ollut mitenkään erityisesti odottanut tätä nuoren miehen yliopistoelämästä kertovaa tapausta, koska homma näytti vähän liian taiteelliselta taiteellisuuden vuoksi makuuni. Ja niinhän siinä kävi, etten nyt ihan kauheasti olekaan innostunut. Fiilis kahta ensimmäistä jaksoa katsoessa oli vähän sama kuin geneerisen ranskalaisen taideleffan kanssa – huomasin kyllä kerronnalliset meriitit, mutta en pystynyt nauttimaan niistä kokeilevuuden yliannostuksen takia.

Yojouhan tuntuu jakavan ihmisiä aika vahvasti kahteen leiriin. Elitistit vannovat, että päähenkilön ylinopea narraatiovirta on tosi hieno ja fiilistelevä kerronnallinen keino, eikä siitä ajatusputouksesta ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea (samaan tapaan kuin Sayonara Zetsubou-Senseissäkään katsojan ei ole tarkoitus pamauttaa ohjelmaa pauselle aina kun näytöllä vilahtaa iso määrä tekstiä parin sekunnin ajan). Tavikset taas nyyhkivät, että se puhetulva aiheuttaa päänsärkyä ja mielenkiinto herpaantuu viiden minuutin altistumisen jälkeen. Itse sijoitun tavisporukkaan, koska vaikka yritin ensimmäisen jakson alkuun seurata tapahtumia, monologitilitys uuvutti aika pian ja vaivutti minut horrokseen. Toki ratkaisu tuo aivan omanlaisensa fiiliksen sarjaan, mutta ei tee sitä kuitenkaan miellyttäväksi seurattavaksi minulle.

Lopulta päädyin seuraamaan tapahtumia tosissani lähinnä silloin, kun se puheripuli jäi tauolle ja tarinan sankaritar pääsi kuvaan. Jos jaksan jatkaa tämän sarjan kanssa, teen sen lähestulkoon yksinomaan Akashin takia, sillä neiti kipusi listoillani nopeasti kauden naistarjonnan parhaimmistoon. Hänen hysterisoitumisensa koiperhosten kanssa ja kohtauksen toistuminen toisessakin jaksossa sekä sekoilun jälkiselvittelyt iskivät ja lujaa, varsinkin kun hahmo muuten on niin asiallinen ja viileä. Maaya Sakamoton ääninäyttely on ehdotonta namia korville.

Muutenkin kahdesta alkujaksosta jäi vähän sellainen hehku, että jos jaksan antaa tälle vähän aikaa että pääsen sisään, voisin lämmetä sarjalle aika nopeasti. Toisen jakson aikana huomio pysyi ruudussa jo huomattavasti helpommin kuin ensimmäistä aloittaessani. Upeilla väritrippailuilla maustettu erikoinen animaatiotyylikin auttaa.

House of Five Leaves

Hassua, miten helppo uusista sarjoista on jo pari kuukautta ennen niiden alkamista valita se, joka tulee olemaan kauden paras. Talvella se oli Durarara!! ja nyt se on tarina lunnasrahoilla elävään gangsteriporukkaan eksyvästä ujoluontoisesta rouninista. Ensimmäinen jakso ei vielä osoittautunut aivan niin tajunnanräjäyttävän upeaksi kuin olin toivonut hieman liian selittelevän dialogin takia, mutta toinen ja varsinkin kolmas jakso parantavat saldoa huomattavasti ja niiden jälkeen saatan hyvällä omatunnolla sanoa, että arvasinpas kevään uutuuksien suosikin taas oikein. RAINBOW’sta olisi voinut olla vastusta tälle, kun olin sen tyylistä ja settingistä niin iloisesti yllättynyt, mutta se ei valitettavasti ole saanut ylidramatisointiaan kuriin, eikä ilmeisesti aiokaan niin tehdä.

Odotukseni ovat korkealla ja sitä suuremmalla syyllä, kun edellinen Manglobe-tuotanto Michiko e Hatchin oli niin kovasti mieleeni. Sen talon sarjat tuntuvat olevan systemaattisesti tyylikkäämpiä kuin suurin osa muiden studioiden tuotannosta. Jo intropätkä todistaa tyyliargumentin puolesta – se hylkää täysin kaiken, mitä coolilta OP:ltä normaalisti on totuttu vaatimaan (palava energia, näyttävät liikekoregrafiat, menevä badass-musa, nopeat leikkaukset, etc.) ja heittää kehään kirkkaan ja pehmeän kappaleen ilman minkäänlaista liikeanimaatiota, jossa ihmishahmoja ruvetaan näkemään vasta ensimmäisen minuutin maisemafiilistelyn jälkeen. Ja siitä huolimatta tuloksesta on saatu hemmetin hieno ja tyyliä tursuava paketti. Sama pätee periaatteessa sarjan sisältöönkin, jota jossain päin internetsiä on moitittu niukaksi, mutta mielestäni kyseessä ovat lähinnä normaalista poikkeavat painotukset.

Tämänkin sarjan kohdalla on näkynyt katsojakunnan selvää hajontaa. Elitistit hurraavat epätyypillisille hahmodesigneille ja tavikset raapivat silmiään niiden rumuuden vuoksi. Tällä kertaa sijoitun ensimmäiseen ryhmään, sillä sarjan hahmodesign osuu omiin näkösoluihini kauden upeimpana, eikä edes vain sen vuoksi että se on erikoista purtavaa normianimetyylin joukossa ja kumman näköistä katsottavaa jopa moniin muihin viime aikojen vähän erikoisemman hahmosuunnittelun sarjoihin (kuten Casshern SINSiin ja Katanagatariin) verrattuna, vaan siksi että House of Five Leavesin designit näkyvät silmääni ihan oikeasti todella kauniina. Selitys tälle kummalliselle mieltymykselle löytynee siitä, että rakastin alkuperäissarjan tekijä Natsume Onon toisen mangan Ristorante Paradison animeversion hahmodesignit aivan puhki. House of Five Leavesin tyyli on toki lähempänä Onon omintakeista tyyliä kuin siloitellumpi ja bishiytetympi Ristorante, mutta samoille äärettömän ihanille perusfeatureille kuolaan tässäkin sarjassa: leveät suut ja väsähtäneet silmät.

Toinen pintapuolinen seikka, johon olen ollut erityisen ihastunut, on valoisan ja pimeän korostunut vaihtelu sarjan lookissa. Päiväsellä kylvetään lempeän kirkkaissa maanläheisisssä sävyissä, kun taas pimeän tultua hahmot on taiteiltu niin tummiksi, että pienikin lisäannos mustaa hukuttaisi heidät yöhön. Muutenkin rajuilla ja laajoilla varjostuksilla ja niitä reunustavilla ohuilla valopinnoilla leikitellään hurjasti erityisesti kasvojen alueella, mikä saa sarjan näyttämään erityisen vaikuttavalta ja tehostaa hahmojen ja tunnelman kuvausta reilulla kädellä. Lisäksi hotein bishi ikinä missään (mistä tekijätkin ovat täysin tietoisia siitä päätellen, että Yaichia nostetaan tyrkylle tosi avokätisesti):

Avainsanat: , , , , , , , ,

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , , RSS 2.0

« »


8 kommenttia

  1. Tounis

    Miksei kukaan Yojouhania nähnyt kommentoi niitä perus Shinbou-rantteja ja vaihda vaan Masaaki Yuasan nimee kehiin. : o Sehän tekee yhtälailla ihan mitä sattuu ja koko sarja on muutenkin enemmän Yuasaa kuin alkuperäisteosta. Ja aina samalla tyylillä vielä!

    Tosin Yuasa on aika hyvä. Höh. Paitsi että Yojouhanin ei saa mitään selvää, ei puheesta eikä piirroksistakaan. Koska Yuasa piirtää hahmotkin niin pöllösti että niitä ei meinaa erottaa paikallisista jälkiruoista. Kaikkea sitä.

    Saraya Goyou on kyl hyvää kamaa, vaikka senhän kaikki jo tietää.

    Onko Desuconin Utena-hässäkkä muuten sun pitämä? Muistelisin että joskus kommentoit täällä siitä sanasen, joskaan et missään varsinaisessa postauksessa niin en löydä sitä…

  2. Arana

    Yksinkertaista hyvä Watson; erona on, että yuasat ovat oikeasti taiteellisia ja shinbot vain tekotaiteellisia. Elitistit tykkäävät oikeasta taiteesta, joka on häröä sisältönsä vuoksi, mutta ärsyyntyvät tekotaiteesta, joka on häröä ihan vaan häröyden vuoksi. Tai jotain.

    Itse en ole aivan perillä siitä, miksi Yuasan häröily on jotenkin oikeutetumpaa kuin Shinboun häröily, kun en ole Yuasan sarjoja muita vielä katsonut. Epäilisin että Yuasan sarjojen vakavuuden asteella on jotain tekemistä asian kanssa. Samoin todennäköisesti sillä, että shinboilut ovat aina artsystä ulkokuorestaan huolimatta verrattain selkeää ja helppoa katsottavaa, kun taas sen perusteella mitä olen nähnyt Yojouhanista ja kuullut Kaibasta Yuasan tavara vaikuttaisi vaativan katsojaltaan enemmän ponnistelua ja viitseliäisyyttä, että hommasta saa mitään selvää.

    Joo, olen mastermind Utena-sekoilun takana, jossain kommentissa siihen taisin viitatakin. Luin muuten juuri Desuanticipation-postauksesi ja olin ihan ”lol paineita. =D”

  3. Tounis

    Eli
    Päälleliimattu Shinboilu -> Tekotaidetta
    Päälleliimattu Yuasa -> Taidetta

    hoo.

    Yuasan tavara vaatii katsojalta ponnisteluita, koska hemmolla on tapana tehdä hämärää paskaa, joka ainakin Kaibassa ja Kemonozumessa lähtee niin pahasti käsistä ettei siittä täysjärkinen animuharrastaja voi saada mitään irti, ellei ole etukäteen jo päättänyt katsovansa syvällistä taide-elämystä ;_; Ja jos se tekee jotenkin Yuasan menosta hyväksyttävämpää ja parempaa niin maailmassa on kyllä virhe. Eihän Yuasan töissä mitään erikoisen syvällistä ja ihmeellistä ole, jos niistä kuorii sen Yuasa-mindfuckin poijjes. Kai. Tai sit en vaan tajuu!

    Ehkä tää sun kommenttipalstas ei ookkaan paras chatti tälle aiheelle, kun oot vielä niin kokematon näissä (Yuasa) asioissa!

    Hohoo, eli sinä se siis olet. Lupaan tulla eturiviin tuijottamaan ahdistavasti niin että kieriskelet vaivaantuneena koko luentos ajan! Tai sitten en.

  4. Tounis

    Oho. Jälkeenpäin katsottuna toi mun äskeinen kommentti oli tosi mystistä ininää! Saa skipata!

  5. Krypfto

    Päälleliimattu tekotaiteilukin voi käydä oikeasta taiteilusta tietystä näkökulmasta katsottuna; häröilytrikit vetävät huomion siihen että tässä ei ole kyseessä dokumentäärinen kuvaus todellisuudesta vaan piirretty, jonka joka ikinen ääriviiva ja värisävy on ollut tekijöidensä hallittavissa ja jolla on mitään tekemistä todellisuuden kanssa vain jos niin on päätetty. Yleensähän massaviihde tarjoaa itseään luonnonmukaisena todellisuutena, jonka voisi periaatteessa melkein uskoa tapahtuvankin (ainakin siis jos hyväksytään tietyt alkuolettamukset, kuten vaikkapa taikuuden olemassaolo tai ihmisenmuotoisten jättirobottien käytännöllisyys) mutta joutuu silti tarinansa välittääkseen käyttämään merkkejä ja symboleja, joilla on vain satunnainen yhteys todellisuuteen – mainiona esimerkkinä tästä vaikkapa se animen kuuluisia jättihikipisara, joka ei siis edes kuvasta varsinaista hikoilua vaan tiettyä tunnetilaa.

    Tämän tyyppistä ajatuksenjuoksua (jonka siis nyysin aika pitkälti Roland Barthesin esseestä The Romans in Film) seuraamalla ymmärtääkseni syntyi esimerkiksi aika riisuttua elokuvantekoa edustava Dogme 95 -liike, mutta Shinboilut ja Yuasailut vetävät homman täysin päinvastaiseen suuntaan: todellisuuden todenmukainen kuvaus on kuitenkin mahdotonta, joten yhtä hyvin voidaan vetää touhut täysin överiksi ja pumpata kohtaukset täyteen värejä, liikettä, muodonmuutoksia, hallusinaatioita, monologeja, selittämättömiä ihmeitä, non sequitur -huumoria, metafiktiota, intertekstuaalisuutta ja maagista realismia. Katsoja ei pääse hetkeksikään turruttautumaan siihen harhaan että Yojouhan tai SZS olisi millään tasolla todellista, vaan joutuu koko ajan muistamaan että tässä on nyt kyseessä artefakti, tekoesine, tarkoituksella rakennettu kokonaisuus.

    Lopputulos voi toisinaan olla hiukan masturbaationomainen, enkä suinkaan lähtisi ketään tyhmäksi syyllistämään jos ei nappaa, mutta näin ainakin itse oikeutan oman tekotaiteellisuusfanittamiseni.

    Asioista toisiin, minä ainakin lupaan tulla Utena-luennolle eturiviin kyyläämään.

  6. Hiro

    Mielenkiintoisuudestaan huolimatta jää Utena-luento meiltä väliin, koska olemme samaan aikaan pääsalissa haastattelemassa Momoita. Ja keikka taas osuu yaoiohjelman päälle… Jospa ne sitten näkisi videolta jälkeenpäin. Syytän sitä, että Desuconissa on liikaa hyvää ohjelmaa – meidän seiyuuluentommekin meni AMV-kisan päälle, vaikka olin toivonut sitä vapaaksi.

    Olisikohan minulla mitään sanottavaa itse postauksen aiheesta…? Hyviä pointteja, House of Five Leaves kuulostaa kiinnostavalta :3

  7. Arana

    Lisää (teko)taideaiheesta täällä.

    Kiva kun Utena-ohjelma kiinnostaa. Olen íhan toivoton esiintymisjännittäjä tosin, joten olen varmaan sitten muutenkin niin täpinöissä, etten edes huomaa teidän tosi pelottavaa tuijotustanne. :D

    Tounis: Se oli ihan tähdellistä ininää hei. Tai ainakin valvotti postausta kirjoittamassa puolet yöstä.

    Krypfto: Fiksua settiä, ja tykkään tuosta ajattelutavasta.

    Hiro: Desussa ei takuulla tule tekemisestä pulaa, se on selvä. Omalle kohdalle ei nyt sattunut suuremmin hirveän raastavia päällekkäisyyksiä, kun ne harvatkin oli kohtuullisen helppo ratkaista. AMV-kisa on vähän harmi, mutta ne videotkin näkee sitten myöhemmin onneksi. Slashkin taitaa jäädä Tsubasan OP-luennon alle.

    Olen neljännen jakson jälkeen ihan tosi rakastunut House of Five Leavesiin. Tähän mennessä jokainen jakso on ollut edellistä parempi. Jos et ole vielä kokeillut niin katsasta ihmeessä.

  8. Missing Link » Arkisto » Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?

    […] (ensivaikutelmia 1, 2, 3 ja 4) […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.