Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)

5.6.2011 kello 21:20

Jatkan jälleen Kazuya Minekuran oheistaiteen ylivoimaisesta parhaudesta vaahtoamista.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi piirrostyyliä ja artin tyyliriippuvaisuutta sarjan mukaan.
Toisessa osassa vuorossa olivat kuvan fokus ja visuaalinen kekkalointi.
Tänään kirjoituksen aiheena ovat kuvasarjat ja kuvien asettelu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kuvasarjat

En ole nähnyt yhdenkään toisen mangakan tai muunkaan kuvataiteilijan käyttävän yhtä paljon kuvasarjoja, joissa jokaisen yksittäisen kuvan asettelu tai tyyli korreloi muiden sarjan kuvien kanssa. Yksittäinen sarjan kuva voi olla hieno ja kiva ihan sellaisenaan, mutta se tarvitsee säännönmukaisesti muita saman sarjan jäseniä päästäkseen todella oikeuksiinsa ja näkyäkseen täydessä loistossaan.

Yksi suosikkikuvasarjoistani on tämä Stigma-pari, jossa mustavalkoisuus, suljetut silmät ja ilmeiden ja varjostusten muutos luovat aivan erilaisen tunnelman jälkimmäisessä kuvassa, vaikka sen asettelu onkin tismalleen sama kuin ensimmäisen kuvan.

Kuvapari tuo esille myös Minekuran suosikkihahmosuhdetta: Muistinsa menettänyt Stork huolehtii Tintti-pojasta, mutta takertuu itse henkisesti tämän tukeen.

Seuraava Wild Adapterin kuvapari toimii samalla logiikalla. Mustavalkoisuus ja punaisena hohtava veri kääntävät kuvan tunnelman täysin päälaelleen.

Veriroiskeet ovat muutenkin kohtuullisen kovassa käytössä Minekuran artissa.

Kummassakin näistä kuvapareista yllättäen se jälkimmäinen, mustavalkoinen kuva ikään kuin paljastaa päähenkilöiden suhteesta jotain sellaista, joka on kyseisissä sarjakuvissa itsessäänkin luettava rivien välistä.

Saiyukin jätkät ovat saaneet sarjaluonnehdintaa varmaan miljoonaan kertaan. Näissä kuvasarjoissa päänelikko kuvataan yleensä yksin, mutta kuvien sarjaluonteisuuden ansiosta kuitenkin ryhmässä. Itse sarjassa hahmojen dynamiikoissa on myös havaittavissa samanlaista asetelmaa, sillä he eivät koskaan lakkaa kailottamasta sitä, miten ovat vain omalla puolellaan, mutta silti yhdenkin jäsenen puuttuminen lamauttaa koko ryhmän. Yksi omista suurimmista suosikeistani on kaunis niitty-sarja, jossa hahmot esitetään melko poikkeuksellisesti erikokoisina ja eri kulmista.

Sarjaan kuuluu lisäksi viides, koko nelikon yhteen kokoava kuva, joka julkaistiin erikseen seuraavassa taidekirjassa.

Tässä taas tyypillisempi ja pirteämpi esimerkki, josta myös suuresti pidän, koska sydämiä:

Minekuran söpö huumorintaju pääsee oikeuksiinsa.

Saiyukin ja Saiyuki Gaidenin pojista on olemassa useampiakin toisiaan peilaavia kuvapareja. Käy järkeen, sillä Saiyukin joukkio koostuu Gaiden-poikien reinkarnaatioista. Tällaisetkin parit muistavat aina huomioida, ettei kyse ole samoista hahmoista, vaan eri inkarnaatioiden erilaiset taustat ja piirteet tulevat esille. Esimerkiksi alla vasemmalla Saiyukin aggressiivinen blondipappi Sanzo riehuu revolverinsa kanssa kuin viimeistä päivää. Oikealla taas Gaidenin hienohelmainen taivasbyrokraatti Konzen on jäädä toimintavalmiimpien tovereidensa jalkoihin.

Sanzo: ”Ärsytä mua ja kuole.”
Konzen: ”Hei, ei juosta käytävillä!”


Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 6 »


Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 2/4)

29.5.2011 kello 12:43

Aika jatkaa Kazuya Minekuran oheistaiteen trendien analysoimista! Viimeksi käsittelin piirrostyyliä sekä tyylin, tunnelman ja visuaalisten elementtien mukautuvuutta sarjakohtaisesti. Tänään ovat vuorossa kuvan fokus ja visuaalinen kikkailu.

Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.

Kiintopisteet

Minekuran kuvituksesta tuntuu aina löytyvän jotain kuvaa voimakkaasti määrittävää, joka vangitsee katseen ja sitoo kuvassa käytetyt ainekset yhteen. Itse kutsun näitä elementtejä kiintopisteiksi niiden kokonaisuuden kannalta määräävän aseman vuoksi. Kiintopisteet ovat monesti tiettyjä Minekuralle ominaisia motiiveja, jotka putkahtavat esiin kuvituksessa tuon tuosta. Varsinkin seuraavan alaotsakkeen alla esille nostamani visuaaliset kikkailut sekä ensi viikolla käsittelyyn pääsevät asettelulliset seikat ottavat usein kuvan haltuunsa tällä tavalla.

Erilaiset pikkumotiivit toimivat myös yleensä yhdistävinä tekijöinä. Erityisesti kukkia näkyy vähän joka puolella Minekuran töissä, vaikka eniten ne dominoivatkin Saiyuki-franchisea, kuten viimeksi mainitsin. Seuraavissa esimerkeissä taas kiintopiste-elementtinä toimivat kukkasten sijaan kynttilät, kravatit, yhdenväriset kauluspaidat, samantyyliset muotivermeet ja… öö… tähtisadetikut? (Vai sormetko siellä sädehtivät?)

Esisarja Gaidenin pojat ovat vakavina…

…mutta emosarja Saiyukin pojilla on kivaa.

Saiyuki perustuu kiinalaiseen Journey to the West -kirjallisuusklassikkoon, jossa kuvankaunis munkki pyhäinvaeltaa kolmen youkai-kätyrinsä kanssa länteen pyhien tekstien perässä.

Muitakin tyypillisiä kiintopistemotiiveja toki löytyy, erityisesti aseet ja höyhenet toistuvat usein. Minekura käyttää tyypillisesti myös hahmojen ruhjeita ja veritahroja samalla tavalla. Tavallisesti juuri tämäntyyliset pikkumotiivit sitovat Minekuran tuotannossa yleisten kuvasarjojen yksittäisiä kuvia yhteen.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , , Kommentteja: 3 »


Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)

22.5.2011 kello 18:46

 

 

Oheistaiteen hamstraaminen on aina kivaa, mutta harva mangaka on saanut aikaan yhtä paljon arttia kuin suuri suosikkini Kazuya Minekura. Tarjolla on niin röykkiöittäin silmäkarkkia, että olisi helppo kuvitella toiston jo imevän kaikki mehut kuvien tuijottelusta. Minekuran jälki on kuitenkin vuodesta toiseen säilynyt katsomisen arvoisena, sillä hänen arttinsa tuntuu jatkuvasti pursuavan niin uusia ideoita kuin vanhempien onnistunutta jalostamista. Toistoa esiintyy väistämättä materiaalin runsauden vuoksi, ja Minekuran tyyppipiirteet näkyvät selvästi kaikissa kuvissa, mutta mukana on mangakan ehtymättömän kokeilunhalun ja uskalluksen ansiosta aina jotain uutta ja katsomisen arvoista. Tunnelmallisesti mennään sarjojen välillä ja samankin sarjan kuvituksen kohdalla todella suloisesta reippaan hyväntuulisuuden kautta aina häiritsevän pelottaville ja sydäntäriipaisevan kauniille laitumille.

Käyn seuraavien viikkojen aikana lyhyehköissä ja kuvapainotteisissa postauksissa läpi sitä, miten Minekura käyttää artissaan erilaisia tyylikeinoja ja saa niiden avulla kuvituksensa pysymään tuoreena ja aina yhtä kuolattavana. Oheistaiteeksi lasken kaiken teoksiin liittyvän artin, joka ei ole osa sarjakuvamuotoista tarinankuljetusta.

Tulen kesän Desuconissa puhumaan Marja Heikkilän kanssa Minekuran tarinankerrontatrendeistä, joten jos kiinnostuit tekijästä niin tule ihmeessä seuraamaan ohjelmaamme lauantaina kello yhdeltä. Ohjelma sopii paitsi Minekurasta kiinnostuneille myös yleisemmin tarinankerronnasta ja sarjakuvakerronnasta kiinnostuneille.

Viemällä hiiren kuvan päälle näet listausta siinä käytetyistä Minekuralle tyypillisistä visuaalisista elementeistä. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , Kommentteja: 7 »


IT GETS BETTER!

8.5.2011 kello 23:18

Olen viime aikoina kuunnellut vanhoja ANNcast-jaksoja, joista eräässä keskustellaan arvostelemisesta. Jakso on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja kuuntelemisen arvoinen, mutta eniten huomioni kiinnittyi puhujien äärimmäisen negatiiviseen suhtautumiseen fandomin piirissä yleiseen puolustusrepliikkiin: IT GETS BETTER! Podcastissa tuskaillaan sitä, miten huono aloitus on jo itsessään suuri heikkous sarjassa, sillä viihteen on saatava yleisö mukaansa välittömästi; muuten se on epäonnistunut jo lähtökohdiltaan. Eihän kenelläkään ole tuntitolkulla aikaa ja kärsivällisyyttä tuhlata tuskaiseen huonouteen tai keskinkertaisuuteen, kun saman ajan voisi käyttää aktiviteettiin, josta saa jotain irti.

Näinhän se on; vahva aloitus on aina elintärkeä osa sarjaa. Lasken itse heikon alun aina suureksi miinukseksi, kun tarkastelen sarjan kokonaisarvoa, -rakennetta ja -viihdyttävyyttä. Negatiivinen asenne on ymmärrettävissä ihan kokemustasolla. Varmasti moni meistä on joskus ruvennut katsomaan tai lukemaan jotain minkä alku ei ole lainkaan vakuuttanut siinä uskossa, että se fanien lupausten mukaisesti paranee huomattavasti viimeistään keskivaiheille tultaessa. Sarja voi oikeasti parantua tai sitten koko homma saattaa päättyä fiaskoon kuten Scampilla, joka odotti koko Princess Tutun katsomisen ajan että se paranisi, eikä se lopulta hänen silmissään koskaan muuttunut paremmaksi, vaan jäi yhdeksi hänen suurimmista inhokeistaan.

Silti on mielestäni on aika kova asenne vain luovuttaa heti, kun joku väittää sarjan laadun paranevan myöhemmin. Omasta kokemuspiiristä löytyy useampia sarjoja, jotka ovat puhjenneet täyteen kukkaansa vasta reippaasti esittelyseikkailujen jälkeen ja jotka ovat todella nousseet suosikeiksi asti myöhemmin. Varsinkin mangan puolella kyse on monesti ihan rehellisestä laadun paranemisesta – mangaka ei vain osannut aluksi, mutta pääsi sitten paremmin jyvälle. Sekin vaikuttaa, että lukijoita kalastellaan sarjan alussa irrallisilla ja helposti lähestyttävillä pikkutarinoilla ja kunnollisten tarinakaarien pariin uskaltaudutaan vasta myöhemmin. Animen kanssa taas olen huomannut erilaisen trendin. Ne sarjat, jotka vaikuttavat alkavan aika keskinkertaisesti tai ihan kivasti, mutteivät tunnu mitenkään erikoisilta heti kättelyssä, tekevät sen välillä täysin tahallisesti. Katsojaa hämätään luulemaan, että kyseessä on tietynlainen sarja, mutta sitten panokset kovenevatkin ja sarja muuttaa kurssinsa paljon luultua kunnianhimoisemmille vesille.

Tässä ovat ilman sen kummempaa järjestystä top-5 IT GETS BETTER -mangani sekä bonuksena ilmiötä edustava live action -sarja. Joskus myöhemmin ehkä luvassa samaa settiä animeistakin.

Pahis-ekspositiota koska pahikset saavat aina hienoimmat shotit.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Ensivaikutelmat, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 17 »


Korvaamaton seiyuu-suoritus: Daisuke Namikawa Masanosuke Akitsuna

28.2.2011 kello 22:19

Monet ääninäyttelysuoritukset ovat hyviä ja tukevat elävöittämiään hahmoja – ovathan seiyuut ammattilaisia isossa bisneksessä. En ole kiinnittänyt ääninäyttelijöiden panokseen erityisen paljon huomiota ennen aivan viime vuosia, mutta nykyisellään yritän parantaa havaintokykyäni tälläkin alueella. Aina tuon tuosta olen kuitenkin törmännyt äänirooliin, joka on niin vastaansanomattoman loistava, ettei minun ole tarvinnut edes erikseen kiinnittää siihen huomiota vaikuttuakseni. Nämä ovat sellaisia suorituksia, joita kuunnellessani en pysty kuvittelemaan kenenkään toisen seiyuun kykenevän tulemaan äänellään kuvaamakseen hahmoksi yhtä saumattomasti ja täydellisesti.

Olen yleensä identifioinut Daisuke Namikawan nimen siihen vähän rasittavaan nasaalipiipitykseen, jonka kärjistetyimmällä versiolla herra kuvaa Hetalian hyödytöntä ja pumpulipäistä nimihahmo Italiaa. Myönnettäköön, että Namikawa kuvaa vinkuvan ja parkuvan Italian aivan täydellisesti. Hänellä on itse asiassa taipumusta tulkita kaikki hahmonsa aivan nappiin, mutta se ei poista tuon kimityksen ärsyttävyyttä. Koska olen tuntenut Namikawan nimenomaan tästä äänestä, maailmani suurin piirtein mureni ympäriltäni kun älysin, että mies on vastuussa myös viime vuoden ylivoimaisen animesuosikkini, kidnappausjengiin ajautuvasta isännättömästä samuraista kertovan House of Five Leavesin päähenkilö Masanosuke Akitsun eli tuttavallisemmin Masan äänihuulista.

Namikawa käyttää roolissa aivan erilaista ääntä. Kyse ei ole vain siitä, että hän näyttelisi roolin eri tavalla kuin Italian. Hän on sikäli ihailtava seiyuu, että näyttelee ainakin oman kieltämättä aika rajoittuneen kokemukseni mukaan ylipäänsä jokaisen roolinsa eri tavalla hahmosta riippuen. Italia on näyttelymaneerien kannalta täysin eri hahmo kuin vaikkapa Saiyuki Reloadin Kamisama tai Level E:n Baka, vaikka Namikawa käyttääkin kaikissa samaa nasaalivinkuääntä. Masan roolissa hänellä on kuitenkin täydellisen ja absoluuttisen eri ääni niin voimakkaasti, että on hankala uskoa kummankin äänityylin lähtevän samasta miehestä. Ilman faktatietoa olisi täysin mahdotonta arvata että Masan tummalla, kypsällä ja matalalla äänellä on mitään tekemistä Italian lapsekkaan kimeän vinkunan kanssa.

(Sattumoisin Masan ääni on sama, jota Namikawa käyttää Senkou no Night Raidin tiukkapipoisen ja sliipatun Kazuran roolissa. Arvatkaapa kuka on suosikkihahmoni sarjasta ja pitkälti juuri matalan no-nonsense-äänensä ansiosta?)

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot, Hype  Tagit: , , , , Kommentteja: 4 »


Joulukalenteri 2010 – 24. päivä

24.12.2010 kello 09:15

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Kuten aloitustekstissä lupailin, neljä viimeistä joulukalenterin päivää vietetään hieman eri merkeissä kuin ensimmäiset 20. Loput joulunalusluukut on nimittäin omistettu Aranalle erityisen rakkaiksi jääneille useamman kuin kahden henkilön porukoille. Jos fiktiossa on haastavaa luoda yksittäinen upea hahmo ja vielä rankempaa saada kirjoitettua kahdesta hahmosta hieno pari, niin aina vain vaikeammaksi menee, kun pitäisi saada toimimaan tästäkin suurempi joukko ja nimenomaan ryhmänä.

Yleisötehtävä samankaltaisten ihmissuhdekuvioiden ilmoittamisesta on muuten yhä voimassa. Oho, keksinpä itse yhden: teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat.

Sanzo ikkou

Mistä he ovat: Saiyuki & Saiyuki Reload; Neljä jätkää lähtevät matkaamaan länteen palauttaakseen rauhan ihmisten ja youkai-demoneiden välille Kazuya Minekuran Journey to the West –kiinalaiseepoksen raflaavassa uusversioinnissa.
Keitä he ovat (myötäpäivään ylävasemmalta):

Genjyo Sanzo: Porukan revolverin ja viuhkan kanssa riehuva ärtyisä johtaja ja epäsovinnainen korkea-arvoinen pappisihminen.
Cho Hakkai:
Äärimmäisen kohtelias, vastuuntuntoinen ja miellyttävä youkai-herra.
Sha Gojyo: Renttumainen naisia jahtaava puoliyoukaikappa.
Son Goku: Pirtsakka ja energinen tappelemista ja syömistä rakastava youkaipoju.
(Jeeppi: Hakkain maastojeepiksi muuntautuva lohikäärme, jonka selässä porukka matkustaa.)

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Manga  Tagit: , Kommentteja: 15 »


Joulukalenteri 2010 – 11. päivä

11.12.2010 kello 09:15

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Koumyou Sanzo ja Ukoku Sanzo

KoumyouUkoku1

Parisuhdeluokitus: Ystävät, vihamiehet, liikekumppanit, kilpailijat
Mistä he ovat: Saiyuki & Saiyuki Reload; Neljä jätkää lähtevät matkaamaan länteen palauttaakseen rauhan ihmisten ja youkaiden välille Kazuya Minekuran Journey to the West –kiinalaiseepoksen raflaavassa uusversioinnissa.
Keitä he ovat: Kaksi voimakasta sanzo-pappia; yhden päähenkilönelikon jäsenen opettaja/isähahmo ja tämän superälykäs, mutta mustasieluinen nuorempi kollega

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Manga  Tagit: , Kommentteja: 2 »


The Second Rule of Fight Club Is…

4.9.2010 kello 13:38

Edellisessä postauksessa höpötin vastustajista, musiikista ja tyylikkyydestä.

Taistelut voivat toimia hyvin myös hahmonkehityksen ja hahmojen ilmaisemisen vinkkelistä. Evangelionin mecha-rynkytykset ovat erinomaista katsottavaa taisteluiden cooliuden lisäksi myös sen vuoksi, että sarja antaa melkoisesti huomiota sille, miten voimakkaasti taistelut enkelien kanssa vaikuttavat pilotteihin. Sekin toki auttaa, että EVAt nyt vain on varustettu seksyimmällä mecha-designilla koskaan. Myös Utenan kaksintaistelut toimivat ennalta-arvattavuudestaan huolimatta ensisijaisesti sen takia, että ne vievät hahmoja psykologisesti äärirajoilleen. Näissä tapauksissa taistelun fokus ei olekaan enää iskujen latelemisessa, vaan selkeästi enemmän hahmojen psykologiassa.

Utenan seitsemännen jakson kaksintaistelun aikana takaumat paljastavat kätketyt tunteet, jotka motivoivat Juria taisteluun.

Toradoran yllättävän rankka catfight nousee esille hienon animoinnin ja räiskyvien tunteiden ohella myös erityisesti luomalla vahvan kontrastin sarjan yleensä painottamaan normaaliin lukiodraamaan. Taigan ja Kanoun leiskuva välienselvittely korostuu kirkkaasti muun doraman seasta juuri siksi, ettei kyseessä ole tappelusarja, eivätkä riitapukarit ole statukseltaan minkäänlaisia tappelijoita, vaikka puumiekkaa tottuneesti heiluttavatkin ja kipakkaa luonnetta löytyy. Harvoin normitytöt pääsevät animessa ottamaan yhteen yhtä raivokkaasti. Kohtaus käyttää käsikähmää oivaltavasti voimakkaana tunteidenpurkumetodina, ja emotionaalisesti väkevämpää tappelua saakin animemaailmasta hakea kissojen ja koirien kanssa. Rohkeasti normaalimmasta kouluhömpsöilystä erottuva tappelu jäikin yhdeksi sarjan selvästi mieleenpainuvimmista kohtauksista.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Manga, Meta  Tagit: , , , , Kommentteja: 0 »


Täydelliseen mangaan tarvitaan…

4.8.2009 kello 22:10

Löysin siivotessani kaapin perälle unohtuneen kasan vanhoja koulujuttuja ja sieltä pisti ihan erityisesti silmään keltainen paperi muistaakseni jostain seitsemännen luokan ajoilta. Kyseessä oli vanha äidinkielen työ, joka muistui mieleen omituisen hyvin pienen palauttelun jälkeen. Opettaja laittoi luokkani silloin aikoinaan miettimään, mistä ainesosista leivotaan hienoa kirjallisuutta, ja työnsi meidät tietokoneelle kirjaamaan reseptin ylös otsakkeen ”Mitä täydelliseen kirjaan tarvitaan” alle. Päätinpä sitten tehdä pienen vertailun siihen, mitä täydellinen viihde on mielestäni nyt kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Vanhat kriteerit ovat alkuperäisessä muodossaan ja järjestyksessään, muistakaa siis ihailla tuon ajan kummallista kirjallista ilmaisuani.

(Tästä tulikin suureksi osaksi semanttista pilkun ahdistelua.)

Edit: Jumalauta noiden tägien kanssa…

  • Mielenkiintoiset ja ennalta-arvaamattomat henkilöt

Mielenkiintoiset henkilöt ovat toki edelleen arvossaan, mutta ennalta-arvaamattomuus on vähän monimutkaisempi juttu. Mikäli olen tarkoittanut tällä, että hyvässä fiktiossa henkilöt pääsevät kuoriutumaan mahdollisista stereotyypeistään ja kehittymään tavoilla, joita en pysty ennustamaan ensimmäisen vilkaisun jälkeen niin olen yhä samaa mieltä. Se, että pystyn jatkuvasti ennakoimaan hahmon tulevaa käyttäytymistä taas on yleensä merkki liian muottiin valetusta henkilöstä.

Sen sijaan yllättävä käyttäytyminen ei ole enää minulle lainkaan itseisarvoista. On pikemminkin ensiarvoisen tärkeää, että henkilöistä muodostuu eheä, johdonmukainen kokonaisuus. Käyttäytymisen ei tosiaan saa olla täysin ennustettavissa, mutta ongelmia syntyy, jos en pysty kytkemään hahmon käyttäytymismalleja aiemmin esille tulleisiin motiiveihin, persoonallisuuteen ja muuhun informaatioon.

Pahinta onkin, jos hahmon käytös on sekä erittäin ennalta-arvattavaa että täysin ristiriidassa tästä saadun taustatiedon kanssa. You Higurin Cantarellan Chiarosta esimerkiksi tiedetään, että hän on ollut taidokas salamurhaaja lapsesta lähtien isänsä lailla, mutta se henkilö, jota manga kuvaa, on hyvin perinteinen äärimmäisen hyväsydäminen nuorimies, joka ei halua vahingoittaa ketään ellei se ole aivan välttämätöntä.

  • Kulkeva juoni

Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että olen listannut tällaisen elementin tärkeäksi ainesosaksi, sillä nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin arvostan sitä, että tarina liikkuu koko ajan johonkin suuntaan, minkä takia episodimaiset pätkäsarjat pärjäävät melko huonosti listoillani. Nykyään erotan toisistaan kuitenkin juonen ja tarinan käsitteet niin, että juoni on suppeampi kokonaisuus, se punainen lanka, joka muodostaa kertomuksen toiminnallisen rungon. Helpoimpana esimerkkinä toimii perinteisen miekka&magia-fantasian matka pisteestä A pisteeseen B -rakenne. Tarinan taas tulkitsen laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää paitsi sen toiminnallisen punaisen langan, myös esimerkiksi hahmonkehityksen ja kertomuksen toimijoiden henkilökohtaiset tavoitteet.

Tämän eron takia en käytä enää juurikaan sanaa ”juoni”, sillä yleensä tarkoituksenani on puhua ”tarinasta”. Juonen jatkuva kulkevuus on minulle siis eri asia kuin tarinan vastaava, sillä varsinkin slice of life -tyylisissä henkilövetoisissa teoksissa juonirunko on toisarvoinen muuttuja ja usein jopa lähes olematon. Onko viime kevään Ristorante Paradiso -animessa jatkuvasti etenevää juonta? Ei. Sen sijaan se keskittyy kertomaan kymmenisen ihmisen yksittäisistä, mutta limittäisistä tarinoista muodostuvan tarinakokonaisuuden ja näiden yksilöiden tarinat etenevät koko ajan sitä mukaa, kun heidän välisensä suhteet kehittyvät ja saamme tietää lisää heidän taustoistaan.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Manga, Meta  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 4 »


Wild Adapter 1

30.6.2009 kello 22:02

Jo pitkään on ollut tarkoituksena lukea uudelleen Kazuya Minekuran Wild Adapterin ilmestyneet kuusi osaa, joten päätin kirjoittaa niistä omat postaukset. Sanottavaa totisesti pitäisi riittää, sillä kyseessä on tämän hetken suosikkisarjani suosikkimangakalta. Hyödyttömänä infona voisin mainita, etten yleensä ole kovin innokas lukemaan tai katsomaan sarjoja uudelleen, sillä uuttakin materiaalia olisi jonossa aivan riittämiin ja omaksun fiktiota sen verran vahvasti, että asiat pysyvät melko hyvin mielessä vielä pitkänkin ajan päästä.

Minekura on kirjoissani vahvassa etulyöntiasemassa muihin mielestäni erityisen taitaviin mangakoihin verrattuna, sillä – paitsi että hänellä on sekä tarinankerronta että visuaalinen puoli hallussa – hän tarjoilee minulle suurin piirtein mittatilaustyönä tehtynä juuri niitä elementtejä, joita arvostan fiktiossa aivan erityisesti. Fokus on vahvasti henkilöiden välisissä suhteissa, löytyy tyylikästä väkivaltaa, traumaattisia menneisyyksiä, vahvasti asennetta, yksityiskohtainen, mutta hieman karu piirrostyyli, paljon rinnastuksia ja kerrontaan upotettua symboliikkaa, BL-vivahteita, fiksua ja vuorovaikutteista dialogia, älykkäästi rakennettuja voice-overeita, moraalidilemmoja, vahvoja ja johdonmukaisesti käytettyjä, tekijälleen tyypillisiä kerronnan tehokeinoja, ympäristöönsä sointuvaa terävän pienieleistä komiikkaa… Listaa voisi jatkaa ikuisuuksiin, koska Minekura todellakin harrastaa kaikkia suosikkitropeitani.

Ensimmäistä kertaa WA:n aloitusosaa lukiessani olin kuitenkin itse asiassa varsin pettynyt tulokseen. Kubota jätti minut täysin kylmäksi hahmona, sillä se yksi Minekuran konventio, josta en ole ikinä ollut niin kovin innostunut, on periaatteessa lähes kaikkivoipa, voittamaton päähenkilö. Saiyukin Sanzo keikkui juuri tämän piirteensä takia lähes koko ensimmäisen sarjan ajan listoillani rasittavuuden rajamailla, mutta ei koskaan onnistunut käymään varsinaisesti rasittavaksi, sillä Saiyukin poikien vuorovaikutus on niin tiivistä, ettei Sanzo kuitenkaan jää varsinaisesti etäiseksi hahmoksi (flashbackien käyttö auttaa myös). Kubota sen sijaan on tarkoituksellisesti etäännytetty lukijasta (kuten myös Bus Gamerin samasta voittamattomuussyndroomasta kärsivä Toki). En saanut miehestä lainkaan otetta ennen aivan pokkarin loppua.

WA kärsi valitettavasti ensimmäisellä lukukerralla siitä, ettei Kubotan äärimmäisellä henkisellä eristäytymisellä ollut kunnollista vertailukohdetta, vastapainoa tai funktiota, jotka kaikki tulevat peliin vasta seuraavissa osissa. Nyt toisella lukukerralla katson Kubotaa täysin eri perspektiivistä, enkä ole lainkaan yllättynyt siitä, että lukuelämys parani varsin kiitettävästi. Kyseessä ei edelleenkään ole sarjan paras osa, mutta WA 1 pesee silti lattioita suurimmalla osalla muusta kirjahyllystäni.

[Käsittelen pokkarin sisältöä sen verran yksityiskohtaisesti, että spoilerivaroitus ykkösosan tapahtumia koskien lienee paikallaan.]

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Ensivaikutelmat, Manga  Tagit: , , , Kommentteja: 6 »


« Vanhemmat artikkelit // Uudemmat artikkelit »


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.