Kategoria: Arvostelu

Kategoriat
Anime Arvostelu

Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes

Aki unelmoi rakentavansa valmiiksi isosiskonsa aikoinaan suunnitteleman jättirobotin.

Robotics;Notesin alkaessa katsojien odotukset olivat  aikaisemman samaan jatkumoon kuuluvan mutta tarinallisesti itsenäisen Steins;Gates-sarjan menestyksen jäljiltä aivan kohtuuttoman korkealla. Mielestäni Robonoto ei kuitenkaan jäänyt pettymykseksi ainoastaan verrattuna Steins;Gateen, vaan sarja pitkälti epäonnistuu myös itsenäisenä teoksena, vaikka siinä on myös paljon hyvää ainesta.

Hyvinä puolina sarjasta on ensimmäisenä mainittava sujuva ja kirkas, joskin vähän mitäänsanomaton animaatiotyyli sekä useimmiten erittäin tehokkaasti kohtausten tunnelmaa tukeva musiikki. Myös sarjan maailman tekniset mahdollisuudet pohjustetaan erittäin hyvin. Pääpoika Kaiton nähdään jo alkujaksoista lähtien leikkivän Iru-O-tablettinsa filtteriohjelmilla, joilla pystyy asettamaan liikkuvan ihmisen ylle vaikkapa realistisesti tämän päällä istuvan kissankorvameidoasun tabletin läpi tätä katsottaessa. Tämän jälkeen sarjan maailman tuhoutumista enteilevän mysteerijuonen liikkeelle tönäisevä ja Kaiton tablettiin asuttautuva söpö virtuaalityttö Airi tuntuu uskottavalta tekniseltä viritykseltä. Airi istuu sarjan maailmaan luontevasti, eikä nouse esiin epärealistisen oloisena käänteenä. Sarjan edetessä Iru-O-tablettien käyttömahdollisuuksia avataan pikkuhiljaa enemmänkin varsin pätevästi, mikä toimii loistavana maailmanrakennuksena.

Lue lisää ”Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes”
Kategoriat
Arvostelu Manga

Mangahyllyn uumenista: Girl Friends

Olen koko bloggaajaurani ajan raportoinut ahkerammin katsomastani animesta kuin lukemastani mangasta, joten ajattelin voivani petrata hieman sarjakuvaosastollakin. Mangahyllyn uumenista -kirjoituksissa kertoilen tästä lähtien hiljattain lukemistani sarjoista.

Girl Friends (Milk Morinaga)

Parhaaseen ystävään ihastumisesta seuraa supersöpöjä yurikiemuroita.

Luettuna 5/5 pokkaria (2/2 Seven Seasin omnibus-pokkaria)

Ujon kirjatoukka Marin ja pirtsakan muotitietoisen Akkon suhdetta alkavasta ystävyydestä syvempiä tunteita kohti kasvattava söpöilylukioromanssi osoittautui kaikin puolin varsin miellyttäväksi lukukokemukseksi. Koko ajan superpörröisenä säilyvä fiilis sai minut muutamaankin otteeseen kieriskelemään sängyllä hihitellen tai tunteiden selvittelyn awkwardiudesta myötähäpeillen.

Sarjan kolmanteen potenssiin ammuttu tyttömäisyys toisaalta myös hämmensi tällaista oman lukioaikansa enemmän kirjallisuuskritiikin kuin meikkien ja vaateostosten parissa viettänyttä ihmistä, mutta ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Vaikka hahmot tuntuvatkin täysin omistani eriävien kiinnostuksenkohteittensa takia välillä vähän tyhjäpäisiltä, pidän siitä, miten jokaisella sarjan keskeisen ystäväporukan jäsenellä on selvästi omat intohimonsa ja kiinnostuksenkohteensa elämässä, oli kyse sitten muodista, mangasta tai seurustelusta. Romanssipuolen lisäksi Marin ja Akkon suhteet varsinkin yhteiseen ystäväpiiriin ovat suuressa roolissa, kun koulupäivät kuluvat tyttöporukan kesken.

Lue lisää ”Mangahyllyn uumenista: Girl Friends”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat

Viime syksyn animeanti tarjoili useita katsastuskelpoisia sarjoja, joista tässä postauksessa käsittelen yhden courin mittaiset eli joulun pintaan päättyneet sarjat. Alkupaloja katsastin näiden lisäksi myös Btooom!:sta, K:sta sekä Code;Breakerista, mutta mikään näistä ei onnistunut säväyttämään juurikaan. K jäi etäisesti kiinnostamaan ihan vain animaatiokuumotuksen ansiosta, mutta en usko palaavani senkään pariin enää.

Chuunibyou demo koi ga shitai!

Tavis-Yuuta yrittää suojautua ernu-Rikkan chuunicharmeilta.

Suhteeni Kyoto Animationiin on aina ollut hieman vaikea. Periaatteessa haluaisin kovasti pitää studion valtavan kauniisti animoiduista ja yleensä moitteettomasti dramatisoiduista sarjoista. Käytännössä en kuitenkaan ihan jaksa välittää sen pohjamateriaalista. Arkinen elämä ja söpöt tytöt ja vähän pojatkin tekemässä söpöjä ja välillä pikkuisen traagisia lukioromanssijuttuja tai muuten vain söpöjä lukiojuttuja ei vain kiinnosta niin paljon kuin monet vähän lennokkaammat konseptit.

Chuunibyou nyt kuitenkin osui lähemmäs omaa intressialuettani kuin mikään toinen KyoAnin sarja ennen sitä. Päätyttö Rikkan sinänsä vähän epäuskottavat syyt upota taistelujen ja vaarojen täyteiseen mielikuvitusmaailmaansa toimivat mielestäni ihan hyvin draaman herättelijänä. Rikka itsessään jäi hahmona liian lapselliseksi makuuni, mutta romanssi oman suuruudenhullun kahdeksasluokkalaistautinsa epätoivon vimmalla taakseen jättäneen Yuutan kanssa rakennetaan tarpeeksi uskottavasti. Söpöpilykin on onnistuneen söpöistä.

Suurimmaksi valituksenaiheekseni jäi finaalijakson lopun äärettömän kömpelö ja kompasteleva kertojaäänen käyttö. Jos hahmot ovat jo omakohtaisesti ja jättämättä lainkaan tulkinnanvaraa keskustelleet sarjan opetuksen itsensä hyväksymisestä läpi, miksi jonkun ulkopuolisen kertojan pitää vielä rummuttaa samat asiat toistamiseen? Kertojaa ei olisi millään muotoa tarvittu sarjan loppuun, eikä sen puoleen alkuunkaan, eikä sen käyttäminen tuo mitään lisäarvoa tai kiteytä katsojille mitään ideaa, jota emme olisi jo hahmojen suusta suoraan kuulleet. Tämä KyoAnille epätyypillisen iso kerronnallinen moka jätti sarjasta vähän turhan ikävän jälkifiiliksen, koska muuten pidin siitä varsin paljon. Sinänsä ongelma on kuitenkin melko triviaali ja yhteen hetkeen keskittynyt, eikä suinkaan mikään koko sarjaa vaivaava onnettomuus.

Perustykkäsin hassujen teinien hassuista mielikuvitusleikeistä, jotka onnistuivat paikoittain jopa viemään mukanaan ihan kunnolla. Suurimmaksi osaksi sarja toimii varsin kivasti, eikä mikään elementti juurikaan vierastuttanut tällaista ydinkohderyhmään kuulumatontakaan sielua (paitsi jättiläispinni keskällä paksuja otsahiuksia). Chuunibyou on melko läpeensä miellyttävä  sarja, jota ei tarvitse ottaa kauhean vakavasti, mutta joka tarjoaa muutaman tunnin varsin toimivaa viihdettä.

Lue lisää ”Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Loppukatsaus: Kesä 2012 (2/2) ja muuta katsottua

Sword Art Online

Kirito ja Asuna herppailevat ja derppailevat kivan näköisessä pelimaailmassa.

Jaksoja katsottu: 25/25
Innostustaso: -555/5 ja onneksi se on vihdoin ohi

Alkuasetelmansa puolesta SAO on varsin mielenkiintoinen tapaus. Sarja tekee kuitenkin heti alkuunsa valitettavan selväksi, ettei videopelilarppiin jumittumisesta ja siihen liittyvästä hengenvaarasta edes yritetä ottaa kaikkea – tai oikeastaan yhtikäs mitään – irti.

Sarjan kuvaus ajankulusta on köykäinen ja hahmonkehitys olematonta. Kahden vuoden viettäminen taistellen elämästä ja kuolemasta vieraassa maailmassa ei näy hahmoissa sitten mitenkään, vaan kaikki ovat tismalleen samanlaisia kuin pelin alussa. Kahden vuoden kulumista ei olisi mitenkään edes mahdollista huomata, ellei sitä olisi mainittu jossain kohtaa. Koko sarjan alkupuolisko olisi voinut kertoa yhtä hyvin kymmenen päivän ajanjaksosta, ja eroa olisi tuskin huomannut.

Juonen eteneminenkin on korvattu episodiseikkailuilla, joissa kaikki sarjan naiset rakastuvat päämölli Kiritoon. Draamankuljetus on joko olematonta tai tahattoman kornia. Hahmot ovat muutenkin nätteihin hahmodesigneihin puettuja pahvikuoria. Heitä oli kiva katsoa, mutta sisältä en löytänyt minkäänlaista sielua.

Kirito on kirjoitettu kuvitteellisen yksinäisen pelaajapoikanysvän märäksi toiveentoteutusuneksi niin tökerösti, että katsominen tekee ihan pahaa. Hän yksin on niin erikoinen, että voittaa kaikki mahdottomat esteet ja on pelin ainoa kahden miekan käyttelijä, saa pelin parhaan ja ihanimman neitokaisen omakseen ja järvenrantamökkerön ja söpösti dementoituneen lapsenkin ihan vaan koska.

Jos sarjan ensimmäinen puolisko on huono mutta jollain tasolla katsottava hyvien ideoidensa ansiosta, niin jälkimmäisen aikana meinasivat jaksamus ja usko oikeasti hiipua. Kiriton aisapari Asuna, jonka touhuja alkupuoliskolla ihan kohtuullisen mielelläni katselin, nököttää hyödyttömänä pääpahiksen vankina koko jälkipuoliskon keijuseikkailun ajan, ja sarjan naispääosan roolin vie Kiriton pikkusisko, jonka ainoa luonteenpiirre on tyttörukan onneton ja pöljä ihastus veljeen.

Nätin hahmosuunnittelun lisäksi sarjan valopilkkuna toimivat pääpariskunnan seiyuut, jotka suoriutuvat plankettirooleistaan yllättävän hyvin. Varsinkin pehmeä-äänisen Yoshitsugu Matsuokan nonverbaaliset näyttelytaidot vakuuttivat ja tekivät muuten raivostuttavasta Kiritosta siedettävää seurattavaa. Vahvan lähtöasetelmansa takia SAO:sta olisi pitänyt tulla kelpo viihdettä, joten kokonaisuudessaan pettymys oli sitäkin karvaampi, kun sarjasta ei löydy juuri mitään puolustamisen arvoista. Vuoden ehdottomasti suurin pettymys.

Lue lisää ”Loppukatsaus: Kesä 2012 (2/2) ja muuta katsottua”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Loppukatsaus: Kesä 2012 (1/2)

Animekesä 2012 suorastaan hämmensi kertakaikkisella keskinkertaisuudellaan, minkä takia en ihan heti inspiroitunut siitä kirjoittamaankaan. Muistutan vielä, että innostustaso merkkaa enemmän sitä, miten positiivinen tai negatiivinen fiilis sarjoista jäi kuin sitä, miten hyvinä niitä pidän.

Kauden otome-baittaus Arcana Famiglia ajautui juonta ja kerrankin ihan siistiä käänteishaaremipäähenkilöä lupaavan alkunsa jälkeen hoipertelemaan sivuraiteille niin päämäärättömästi, että sarja jäi kolmeen tuskaisen kökköön jaksoon. Kun ideana on voittaa supervoimatappeluissa mafiadonin paikka ja tyttären käsi, on hankala olla pettymättä raskaasti, kun jaksoissa onkin kyse eksyneen kissan palauttamisesta omistajalleen ja futiksen pelaamisesta orpolapsien kanssa. Menin hölmöyksissäni sorkkimaan myös kauden toista otomepelisovitusta, mutta ensimmäistä Hakuouki-sarjaa edeltävistä tapahtumista eli Shinsengumin alkuvaiheista kertovan Hakuouki Reimeirokun hösöttävä poikapäähenkilö on vielä rasittavampi kuin päätarinan turhaketyttökeskushahmo. Sainpahan nyt kuitenkin vähäsen kummankin sarjan mehukkaimpia poikia ihkutella, joten ehkeivät nuo pari jaksoa menneet ihan hukkaan.

Arcana Famiglian ihanin Silmälappu-kun ja Hakuoukin ihanin Tuberkuloosi-kun <3

Monien mielestä kesän ehdottomasti paras sarja Jinrui wa suitai shimasta jäi itseltäni ainakin toistaiseksi viiteen katsottuun jaksoon. Sarja tuntui makuuni liiankin itseironiselta, enkä oikein saanut hahmoista kiinni. Tämän pariin palaaminen tulevaisuudessa on periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä epätodennäköistä.

Chouyaku Hyakunin isshu Utakoi

Ikivihreitä rakkausrunoja.

Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 3/5

Kesän paras anime omalla kohdalla taisi olla noin kolmentoista jenin jaksokohtaisella animaatiobudjetilla elävöitetty Utakoi, eikä sekään valitettavasti säästynyt ongelmilta. Siinä nähdään klassisen Hyakunin isshu -runokokoelman tarinoita hyvin vapaina sovituksina, jotka usein liittyvät toisiinsa kivasti. Siirappia riittää, mutta kaikki lopussa usein traagiseksi vonksahtavat tarinat ovat hirveän suloisia ja jättävät hyvän maun suuhun. Ne jäävät lyhyytensä sanelemana sinänsä melko pinnallisiksi pikkukertomuksiksi, mutta ovat itsessään varsin hurmaavia kokonaisuuksia. Hahmot eivät ehdi saada kauheasti syventävää näkökulmaa, mutta sitä ei toisaalta aivan paljoa olisi tämän mittakaavan runoja elävöittävissä tarinoissa tarvittukaan. Sarja käsittelee kuitenkin historiallisromanssiaihepiiriinsä nähden varsinkin naishahmojaan suurimmaksi osaksi kunnioitettavan näppärästi.

Visuaaliseen tyyliin ihastuin kovasti, vaikkei varsinaista animaatioliikettä näykään sitten yhtään. Hahmojen ihanan ylipaksu ääriviivoitus ja näiden vaatteissa käytetyt hehkuvat värit kuitenkin tuovat kiitettävän paljon eloa onnettomiin rakastavaisiin. Tönkön maalauksellinen, mutta tyylikäs ja pitkälle tyylitelty visuaalinen yleisilme luo sarjaan vähän kuvakirjamaisen tunnelman, jonka ansiosta en jäänyt edes varsinaisesti kaipaamaan enempää animaatiota.

Vahinko vain, että sarjan kovasti traagista ihanuutta pursuavia pikkutarinoita häiritsee humoristisuuteen tähtäävä kehyskertomus runoteoksen kokoajasta, Fujiwara no Sadaiesta eli Teikasta, joka milloin valvoo liikennettä ja milloin ottaa aurinkoa biitsillä. Heppu antaa jonkin verran suurimmaksi osaksi tarpeetonta alustusta rakkaustarinoihin ja yrittää epätoivoisen kömpelösti kirvoittaa katsojista vaivautuneita hymähtelyitä. Katsoessa alkaa suorastaan ahdistaa hepun kekkaloidessa ruudulle täysin sarjan fiilikseen sopimattomien nykyaikaviittausten kera.

Teikan kehyskertomuksen on varmaankin tarkoitus tehdä sarjaa lähestyttävämmäksi ja tuoda esiin sen romanssien soveltuvuutta myös modernille yleisölle, mutta lopputulos tuntuu kovasti katsojakunnan aliarvioinnilta. Mielestäni näissä alustuksissa ei ole mitään, mitä ilman itse tarinoiden ymmärtäminen olisi vaikeampaa. Veikkaankin, että Utakoi toimisi selkeästi paremmin, jos kaiken Teikan pyörittämän kehyshärdellin vain skippaisi suosiolla ja katsoisi vain runoihin liittyvät tarinat.

Lue lisää ”Loppukatsaus: Kesä 2012 (1/2)”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Loppukatsaus: Kevät 2012

Auttamattoman myöhässä, mutta eipähän jää kokonaan välistä. Itse asiassa suurin osa suomalaisista animeihmisistä sai kirjoituksensa kevään sarjoista ilmoille vasta uusimman Anime-lehden myötä, joten enpä ole heistä edes paljon jäljessä! Enkä toki ole koskaan ollut säntillisen ajankohtainen muutenkaan.

Kevään tärkeimmät palat, Sakamichi no Apollonin ja varsinkin Tsuritaman kerkesinkin jo käsitellä, mutta kevätkaudelta tuli katsottua aika paljon muutakin. Tässäpä linkkejä myös ensivaikutelmiin: 1, 2 ja 3. Huomaa, että innostustasoasteikko kuvastaa sitä, miten hypessä olen sarjasta ja millä intensiteetillä nautin sen katsomisesta, eikä niinkään sitä, miten hyvänä sitä pidän.

Heti kättelyssä katselulistalta putosivat odotetusti vaisu kauhukomediailu Dusk Maiden of Amnesia ja shounenhömpötys Medaka Box, joihin en ensikatsastusten jälkeen palannut enää lainkaan. Zetman olisi periaatteessa voinut kiinnostaa, mutta innon löytäminen kakkosjaksonkin katsomiseen oli työn ja tuskan takana, joten droppasin suosiolla. Lupaavalta vaikuttanut ääninäyttelyköörikään ei tuntunut saavan mitään aikaan. Eipähän tarvinnut lopulta kärsiä uutta Rainbowta, jollainen sarjasta kovasti uhkasi tulla. Hyoukastakaan en saanut kovin paljon irti ensimmäisten neljän jakson perusteella, mutta kepoisia mysteerejä selvittävän koulukerhon pariin saatan tulevaisuudessa vielä palata – jos ei muuten niin ihanan Pussukka-kunin vuoksi!

Saint Seiya Omega

Dropattu: 3/?? jaksoa
Innostustaso: laskenut pakkasen puolelle sitten ensivaikutelmien

Saint Seiya Omegaa yritin tosissani katsoa, mutta neljäs jakso ei vain lähtenyt pyörimään, sillä sarjan mitätön dramatisointi ja täysin puuttuva kunnianhimo vain masensivat liikaa. Esittelynä Saint Seiya -franchiseen Omega toimii valitettavan kehnosti, sillä aihetta ja hahmoja tuntemattomana en jaksanut kiinnostua ruudulla yhtään mistään. Pahinta onkin, että sarja ei tuntunut edes yrittävän saada minua kiinnostumaan tarinastaan, maailmastaan ja hahmoistaan. Se käyttää niin stereotyyppisiä ja yksinkertaisia kerronnan keinoja ja toistaa omia kaavojaan niin häpeilemättömästi, että jopa minä pystyin ennustamaan kaikki tulevat kohtaukset minuutteja etukäteen, vaikka yleensä en oikein tykkää spekuloida siitä, mitä sarjoissa tulee tapahtumaan. Edes valtavat fabukertoimet eivät nyt siis pelastaneet.

Eureka 7: AO

Oudon pojan mechaseikkailut eivät tee oikeutta alkuperäiselle sarjalle.

Dropattu: 5/24
Innostustaso: 1,5/5 (ensivaikutelmissa 3/5)

Uusi E7 ei vain tuntunut pääsevän liikkeelle. Tämä saattoi johtua joko tarinan sisäisestä hitaudesta tai ihan vain sarjan flegmaattisen oloisesta dramatisoinnista. Sinänsä parempaa katsottavaa sarja tuntuisi olevan kuin mikään noista edellä mainituista, sillä se on toteutettu ja rakennettu reippaasti huolellisemmin. Tämä kaikki on kuitenkin lähes  yhtä tyhjän kanssa, kun sarjasta puuttuu sisäinen into ja koukku. Se ei tunnu olevan edes itse kauhean kiinnostunut itsestään, vaan etenee ainakin alkuun tunnelöyhillä oletusasetuksilla.

Hymähdin myös pilkallisesti päähenkilön lapsuudenystävälle, joka korostaa alkuperäisen E7:n isointa ikävyyttä eli naishahmojen aktiivista tyttöistämistä – sekä alkuperäisen sarjan tunnekylmä nimihahmo Eureka että tämän epävakaa peilikuva Anemone aloittavat hyvin jänninä ja mielenkiintoisina hahmoina, mutta eheytyvät sitten kilteiksi ja onnellisiksi, mutta täysin särmättömiksi tytöiksi. AO taas heittää heti alkumetreillä päähenkilön virkaa toimittavan Ao-pojan suojelua kaipaavaksi love interestiksi pahan astman takia lähes toimintakyvyttömän kilttityttösen, jonka pienikin voimanponnistus tai emotionaalinen järkytys saa yskimään avuttomasti.

Tämä lähestymistapa jäi ärsyttämään, koska astmaatikkohahmo voisi olla äärimmäisen mielenkiintoinen lisä toimintasarjassa, jos raukka saisi sairaudesta huolimatta jonkinlaisen aktiivisen roolin. Tietysti lapsuudenystävän rooli on hyvinkin saattanut myöhemmissä jaksoissa vahvistua ja aktivoitua, mutta hahmon lähtökohdat saivat nyrpistelemään.

 

Lupin III: The Woman Called Fujiko Mine

Kaikki maailman aarteet ovat miehiä suloillaan manipuloivan mestarivarkaan ulottuvilla.

Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 3/5 (ensivaikutelmissa 2,5/5)

Lupin III -tuoteperheen uudelleenlämmittely ei iskenyt aivan niin kovaa kuin jännittävyydessään muikea animaatiotyyli olisi antanut toivoa. Ensivaikutelmissanikin valittelemani turhan maskuliinisesti vinksahtanut voimatasapaino mistään hämmästymättömän mestarivaras Lupinin ja selvästi haavoittuvaisemman Fujikon välillä häiritsi loppuun asti. Nautinkin sarjasta eniten jaksoissa, joissa Lupin itse ei esiinny lainkaan. Sen sijaan Fujikon tasapainoisemmat ja siten mielenkiintoisemmat voimasuhteet Lupinin tulevien rikoskumppanien Goemonin ja Jigenin kanssa olivat paljon fiksumman tuntuista katsottavaa.

Sarjan suurin ongelma Lupinin ärsyttävyyden lisäksi on se, että finaaliseikkailut hajoavat joka suuntaan ja mopo karkaa tekijöiden lapasesta ja rysähtää seinään. Kirjaimellisesti pöllöpäiset antagonistit ja näiden fiksaatio Fujikoon, sekä seinän takaa katsojan naamaan viimeisten jaksojen aikana tuon tuosta läiskähtävät shokkipaljastukset vetävät koko tarinan aivan plörinäksi. Yksittäiset jakson pituiset pikkutarinat taas eivät usein lievästä herttaisuudestaan huolimatta jaksaneet juuri kiinnostaa, varsinkaan kun en juuri välitä veijaritarinoista.

Rakenteellisesti sarja siis jää jatkuvan päätarinansa kannalta sekavaksi ja muilta osiltaan turhan yhdentekeväksi. Missään nimessä en voi sarjaa huonoksi väittää, sillä tyyliratkaisut ja onnistunut ääninäyttelypuoli tekevät siitä käsikirjoituksen haahuilunkin keskellä aivan tarpeeksi nautittavan kokemuksen. Näin rohkeaa visuaalista kikkailua näkisin mieluusti useamminkin animessa.

Lue lisää ”Loppukatsaus: Kevät 2012”
Kategoriat
Anime Arvostelu Vertailu

Vinyylilevyjä ja onkivapoja

Huh, yllättäen kesäloma blogittelusta piinaavan IRL-säädön vuoksi, mutta nyt pääsen takaisin näppiksen ääreen jatkamaan vuoden 2012 teemaksi muodostunutta vertailulinjaa.

Ihania poikia soittamassa ja kalastamassa.

Kevään kiinnostavimmat ja ehdottomasti vahvimmat animetapaukset olivat noitaminA-sarjat Sakamichi no Apollon / Kids on the Slope ja Tsuritama. Ne ovat lähtökohdiltaan erittäin samantyyppisiä tarinoita nuoresta, sosiaalisissa tilanteissa ahdistuvasta pojasta, joka tutustuu uudessa kaupungissa uusiin ihmisiin ja alkaa päästä yli ongelmistaan jaetun kiinnostuksenkohteen ja ystävyyden siivin. Sarjat lähtevät kuitenkin tallomaan aivan eri polkuja tyylinsä ja toteutuksensa kannalta. Kummatkin ovat erittäin hyviä sarjoja, mutta oma sydämeni pamppaili Tsuritamalle paljon tiheämpään tahtiin monestakin syystä.

Apollon on valtaosin suorastaan oppikirjataidonnäyte esimerkillisen hienosta draaman toteutuksesta, mikä osoittautui sekä sarjan suureksi vahvuudeksi että sen väistämättömäksi heikkoudeksi. Se tekee perusdraamansa erittäin hyvin, paikoitellen hiukan ontuen, mutta usein suorastaan mestarillisesti. Kaikki menee suurin piirtein nappiin, ja kaikki on erittäin kohdallaan, mutta sarjan setting ja tavoitteet jäävät lopulta melko vaatimattomalle tasolle, eikä yritäkään juuri haastaa yleisöään.

Tsuritama on tekniikaltaan selvästi hajanaisempi kuin tiiviin kontrollin alla etenevä Apollon, mutta sen kerronta tuntuu myös innovatiivisemmalta ja eläväisemmältä. Apollon jää kilpailijansa rinnalla jopa hieman pliisuksi kokemukseksi juuri sen takia, että on niin tarkasti ja täydellisesti tekijöidensä hanskassa. Sarjan ote tuntuu liiankin huolitellulta verrattuna Tsuritaman ilmavampaan ja leikittelevämpään, värejä ja hauskoja ideoita pursuavaan kerrontatyyliin.

Lue lisää ”Vinyylilevyjä ja onkivapoja”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Loppukatsaus: Talvi 2012

Tänä vuonna lupasin itselleni, että jaksan kirjoittaa kausikatsauksia. Talven sarjoista en kirjoittanut ensivaikutelmia oikeastaan siksi, että  aika masentavasti yksikään uusista sarjoista ei innostanut tai kiinnostanut kunnolla. Päädyin kyllä lopulta seuraamaan muutamaa sarjaa, mutta niistä jäi ennakko-odotuksien tavoin vilpoiset fiilikset. Kaksi sanaa, joihin talvikauden voisi kuvaavasti osaltani tiivistää, ovat ”yhdentekevä” ja ”pettymys”. Toisaalta onpahan ollut aikaa vastapainoksi uudelleenkatsella sellaisia laatuhäröilyjä kuin Mawaru Penguindrum ja Princess Tutu, ja kerkesin lisäksi maistella vähän lupaavan oloista Toward the Terraakin. Tulinpa lukeneeksi myös isot kasat hävyttömän hyvää mangaa, joten eipä talvisarjojen yleisestä pliisuudesta mitenkään kauhean paha mieli lopulta jäänyt.

Another

Hissikohtaus oli ihan jees. En tosin muista kauhean hyvin, miksi.

Jaksoja katsottu 2/12

Kauhusarjan tasosta kertoo ehkä jotain se, että päällimmäisenä sen ensimmäisistä jaksoista jäi mieleen se, ettei niistä jäänyt oikein mitään mieleen. En kärsinyt kahta ensimmäistä jaksoa katsoessani, mutta mikään sarjassa ei houkuttanut katsomaan lisää. Jotain ihan onnistunutta viritystä kyllä löytyy, kuten epämukava hissimatka silmälapputytön kanssa, mutta ne tunnelmallisetkin tujaukset hukkuvat aika pahasti toteutuksen intohimottomuuteen. En muista juuri mitään siitä, mitä näin sarjasta, eikä mikään, mitä olen siitä kuullut myöhemmin kannusta lainkaan jatkamaan.

Ano natsu de matteru

Jaksoja katsottu: 12/12

Olen lukenut paljon liikuttuneita kommentteja Natsumachista, mutta minun emotionaalisuudentajuni ei saanut ollenkaan otetta kaupunkiin pakkolaskun tehneen avaruusneidin kanssa kesäleffaa kuvaavan kaveriporukan teinirakkaussotkuista. Alusta asti sarjassa häiritsi sen toiveentoteutuslähtöisyys. Ihana mimmi muuttaa kotiisi ja tekee sinulle ruokaa ja hoitaa taloa ja sitten rakastutte toisiinne!

Lue lisää ”Loppukatsaus: Talvi 2012”
Kategoriat
Anime Arvostelu

Miniarvostelussa talven 2011 sarjat

Blogin arkistoja kaivellessani huomasin viime keväänä kirjoittaneeni tällaisen setin kuvia vaille valmiiksi. Olin ansiokkaasti unohtanut koko tekstin syystä tai toisesta, mutta pistetään se nyt tänne osana vuodenloppukatsaustani.

Ensivaikutelmat viime talven sarjoista löytyvät täältä.

Level E

Baka toimittaa vuoden asenteikkaimman ansailun.

Suunta ensivaikutelmasta: alaspäin.

Level E putosi minun näkökulmastani samaan sudenkuoppaan kuin komediat yleensä; se ei onnistunut hauskuuttamaan minua loppuun saakka. Color Rangers -tarinakaari onnistui vielä huvittamaan ja viihdyttämään, mutta sen jälkeen en muista pitäneeni mitään kohtaa sarjan jälkipuoliskosta juuri millään tasolla hauskana, vaikka se monessa kohtaa yrittääkin olla hauska. Aluksi oivaltavaksi kehumani huumori siis väljähtyi juuri sellaiseksi väsähtäneeksi slap-stickiksi, jota en jaksa sietää.

Ehdin jo alkuun toivoa tapahtumien takapiruna pyörivästä alienprinssi Bakasta vähän monisyisempää hahmoa kuin komediapäähenkilöltä on aiheellista odottaa.Valitettavasti jo ensimmäinen tarinakaari paljastaa kaikki kortit, joita sarjalla on hihassaan Bakan suhteen. Ensivaikutelmien vihjaama syvyys onkin pelkkää trollausta – prinssi on superälykäs ja epämiellyttävä kiusanhenki, eikä missään vaiheessa yritäkään olla mitään muuta.

Onneksi sarjan itsenäisistä tarinakaarista osa keskittyy johonkin aivan muuhun kuin Bakaan, jonka katselu rupesi nopeasti käymään hermoilleni. Bakan huvituksekseen supersankareiksi värväämän poikaviisikon Color Rangers -seikkailut ilahduttivat. Samoin olin iloinen siitä, että osa tarinoista painottui aivan muunlaiseen tunnelmaan kuin komediaan. Silti todennäköisesti juuri sarjaa vainoavan komediahengen vuoksi läpeensä huumoriton merenneitotarinakaan ei oikein saa kunnolla tulta alleen, sillä sarjan puhtaan komediaton draama taas jää melko flegmaattiseksi elämykseksi. Tämän takia yksikään hahmoista ei jäänyt mitenkään erityisemmin mieleen, tietenkin ärsyttävyydellään erottuvaa Bakaa lukuun ottamatta. Hahmojen mitäänsanomattomuus ei suuremmin häirinnyt katsoessa, mutta se varmistaa sarjan helpon unholaan uppoamisen.

Kaikesta huolimatta Level E:n otteessa on 90-luvun puolivälissä pyörineen alkuteoksen jossain määrin vanhentuneesta fiiliksestä ja aihepiiristä kumpuavaa virkistävyyttä. Retrous on tässä suhteessa valttia, sillä sarja tuo sen ansiosta markkinoille aidosti muista komedioista erottuvan genreteoksen. Level E on niin vanha, että se tuntuu suorastaan uudelta.

Lue lisää ”Miniarvostelussa talven 2011 sarjat”
Kategoriat
Arvostelu Manga

Lyhyestä laatua

(Hei mitä tämä on, Arana päivittää taas vaihteeksi.)

Manga on tilaa vievä formaatti. Yhteen pokkariin mahtuu vain rajallinen määrä informaatiota, mikä tekee mielekkäiden lyhyiden tarinoiden kynäilemisestä melko haastavan tehtävän varsinkin hahmojen kannalta. Koska manga tunnetusti maksaa ja opiskelijan varat ovat vähäiset, lyhyilläkin mangakertomuksilla on toki paikkansa manganystävän kirjahyllyssä, sillä vaikka 19-osainen Banana Fish on äärimmäisen hieno tarina, sen kerääminen ja lukeminen vaatii niin ajallista kuin rahallistakin panostusta. Onneksi vähemmän on kuitenkin joskus enemmän, kuten seuraavat neljä kovasti arvostamieni mangakojen kynistä muotoutunutta yksiosaista tarinaa osoittavat.

Toistaiseksi jälkimmäiset kaksi ovat valitettavasti monelle vielä kielimuurin takana, kun kukaan ei ole älynnyt niitä englanniksi julkaista ainakaan mitään virallisia teitä.

Fumi Yoshinaga: All My Darling Daughters

Tämä teos löytyi suunnilleen jokaisen mangablogin vuoden 2010 parhaimmisto -listalta, eikä lainkaan aiheetta. Vaikka All My Darling Daughters koostuu viidestä jokseenkin itsenäisestä kertomuksesta, luonnehtisin sitä enemmän yhtenäiseksi tarinaksi kuin novellikokoelmaksi. Kertomukset liittyvät toisiinsa koko ajan mukana kulkevan kehyskertomuksen, määrätietoisen rakenteen ja temaattisen yhteisyyden kautta hyvin samaan tapaan kuin eräässä suosikkikirjoistani, Leena Krohnin maailmanlopun konseptia eri kulmista käsittelevässä Pereat Mundusissa (jonka alaotsake onkin osuvasti ”Romaani, eräänlainen”). Kertomusten keskiössä ovat milloin äitinsä hyvin nuoresta uudesta aviomiehestä järkyttyvä tytär, milloin kolmen nuoruudenystävyksen tulevaisuudenunelmat. Ne etenevät Yoshinagalle tyypilliseen tahtiin erittäin maanläheisenä, ihmissuhteita tutkiskelevana draamana.

Yoshinaga lukeutuu suosikkimangakoihini muiden syiden muassa poikkeksellisen terävähuomioisen yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Darling Daughters ihastuttaa hänenkin mittapuullaan harvinaisen korkeana omistautumisena aiheelle. Kokonaisuus tarkastelee osatarinoidensa kautta japanilaista yhteiskuntaa erityisesti siellä elävien naisten vinkkelistä, enkä voi sanoa koskaan törmänneeni yhtä yhteiskunnallisesti tiedostavaan ja älykkääseen tuotteeseen. Tarina ei sorru hiukkaakaan mustavalkoiseen ajatteluun, vaan lähestyy aihettaan realistisesti ja ilman rankkoja stereotyypittelyjä.

Vaikka mainittu yhteiskuntakritiikki on huomattavassa roolissa, tarinan sydän kumpuaa ennen kaikkea draamasta, joka on luonnollisesti taattua Yoshinaga-laatua, mutta kerrankin pääroolit täyttyvät naisilla. He ja heidän lähipiirinsä tuntuvat mangakuvioihin tottuneen silmissä suorastaan hämmentävän aidoilta ja todellisilta ihmisiltä vahvuuksineen, puutteineen, päähänpinttymineen ja omituisuuksineen.

Lue lisää ”Lyhyestä laatua”