Avainsana: Fullmetal Alchemist

Kategoriat
Anime

Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?

Nyt kun vuosi 2010 on päässyt pyörimään, olisi ehkä aika paljastaa, mitä tapahtui viime vuoden uudelle animetarjonnalle, ettei ainakaan niiden, joista kirjoittelin ensivaikutelmiani tarvitse jäädä roikkumaan ihan tyhjän päälle. Kaupan päällisiksi muutamia hajanaisia ajatuksia ja kunniamainintoja.

Vuodelta 2008 jatkuneet

Mitchiko e Hatchin ja Casshern SINS ovat jo arvostelunsa saaneet.

Kuroshitsuji lähti valitettavaan mahalaskuun mangasta paremmaksi pistävien alkujaksojensa ja hienon Jack the Ripper -tarinakaarensa jälkeen, eikä enää koskaan päässyt lähellekään ensimmäisten kuuden jakson tasoa. Pohjamutia viistettiin niin  älyttömän kuningatar-sähläyksen kuin aivottoman demonikoiran kanssa. Toisaalta animen hyveeksi on ehdottomasti laskettava sen loistava visuaalinen ohjaus ja loppupuolen jopa melko onnistuneet yritykset tuoda jotain uutta superbutlerin sisäiseen maailmaan (Sebastianin ja Cielin välisen suhteen vieminen yhtä radikaalisti mihinkään suuntaan on epäilemättä vielä kaukana suurimmaksi osaksi suvereenisti paremman mangan tämänhetkisestä juonenkehittelystä).

Kuroshitsuji: Tyylikkäin hovimestari, hotein shota loli trap (olkoonkin että tämä tapahtui teknisesti katsoen vuoden 2008 puolella)

Shikabane Himen toinen kausi – luettakoon nyt näihin, kun kerran jatkui suoraan edellisen syksyn ensimmäisen kauden perään – tuli katsottua ja tykkäiltyä muutaman kidukkaan huonon alkujakson jälkeen. Ilman harvinaisen mautonta ja asiaan kuulumatonta fanserviceä sekä sen ruumiillistumana toimivaa gaijinotakublonditarta tästä olisi voinut yhdessä ensimmäisen kauden kanssa tulla älyttömän hieno sarja, mutta nyt sen täytyy hentaistudion hyvin ikävän vaikutuksen vuoksi jäädä vain varsin hyväksi sarjaksi vaikuttavan loppunsa, tyylikkään värimaailmansa, epätyypillisen (anti)pahiksensa, onnistuneiden kauhuelementtiensä ja muutaman poikkeuksellisen vahvan jaksonsa kanssa. Toisaalta eipähän tule niin paha mieli siitä, että suurin osa porukasta ditsasi ruumisprinsessat jo ensimmäisen kauden pilotin jälkeen.

Lue lisää ”Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?”
Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 23. päivä

Tervetuloa Missing Linkin joulukalenteriin! Kirjoitan joka päivä yhdestä Disneyn klassikon laulukohtauksesta ja kerron, miksi se lukeutuu suosikkeihini. Kalenteriin päässeet musiikkinumerot ovat osapuilleen paremmuusjärjestyksessä, eli mitä lähemmäs joulua päästään, sitä enemmän arvostan päivän laulukohtausta. Jokainen listan kohtauksista on kuitenkin omalla tavallaan upea.

Koska Disneyn suomidubbaukset ovat aivan ensiluokkaisia ja monesti tutumpiakin meille suomalaisille kuin alkuperäiset, käsittelen rinnan suomalaisia ja amerikkalaisia versioita. Liitän postauksiini tuubivideon siitä versiosta, jota itse pidän parempana, ja pyrin kirjoittamaan aina tarpeen vaatiessa sanasen eri ääniraitojen vertailua. En varoita spoilereista erikseen, koska oletan Disneyn klassikot sen verran yleissivistykseksi.

The Bells of Notre Dame / Notre Damen kellot (Notre Damen kellonsoittaja)

Tässä sitä ollaan, aivan listani huipulla. Tämä oli itse asiassa ensimmäisiä musikaalikohtauksia, joille löin kalenteripäivän lukkoon ja varmaan ainoa, joka ei kertaakaan vaihtanut paikkaa alkuperäiseltä listaltani. Mutta ei huolta; vaikka olemme listani huipulla jo näin aatonaattona, huomisellekin on vielä luvassa oma luukkunsa.

———————–

Toivoisin, että Fullmetal Alchemist:Brotherhoodin ja Death Noten kaltaiset sarjat katsoisivat tämän pätkän ja menisivät sitten nurkkaan häpeämään omia wannabe-eeppisiä kuorotaustojaan (no okei, se latinachanttaus tekee Death Notesta aika hulvattoman hauskaa katsottavaa, mutta ei se kovin dramaattisesti vakuuttavaa ole). Nykyisin eeppisiä kuoroja pukkaa esiin joka toisessa vähänkään suureellisemmassa tuotannossa, ja inflaatio on päässyt nakertamaan kuoromusiikkien ja sitä kautta kokonaisten leffojen ja sarjojen vaikuttavuutta. Jokainen eeppinen messuamisraita herättää minussa nykyisin väsähtäneitä haukotuksia, mutta onneksi aina pöhöttyneiden massakuorojen jälkeen voi käydä tuubittamassa Notre Damen kellonsoittajan alkuminuutteja, jotka eivät vain tunnu menettävän voimaansa.

Lue lisää ”Disney-joulukalenteri – 23. päivä”
Kategoriat
Anime

Recap of Doom

Olin vähän yllättynyt, kun netti-ihmiset tuntuvat kaikki olevan sitä mieltä, että Fullmetal Alchemist: Brotherhood 27 on varsin kelpo recap-jakso.

Mitä ihmettä? Ei, se ei ole hyvä recap-jakso. Se on hyvä jakso. Noiden ilmaisujen välille jää yllättävän suuri laadullinen erotus.

Kukaan ei pidä recap-jaksoista. Ne ovat omaan mitäänsanomattomuuteensa tukehtuvaa ajanhukkaa – me näimme kaiken tuon jo, me tiedämme mitä on tapahtunut, näyttäkää seuraava oikea jakso! Ja silti animeteollisuus vain vääntää näitä turhuuden huipentumia joka toiseen sarjaan aivan väkipakolla. Hyvä on, recapeillä on ihan käytännön funktiota produktiosuunnittelun, budjetin ja matkan varrelta mukaan poimittujen katsojien briiffaamisen kannalta. Ulkotarinalliset tuotannolliset tekijät poissulkien ne ovat kuitenkin useimmiten raivostuttavan irrallisia katkoksia kertomuksen rytmissä. Perusrecapissä vaikuttaisi olevan vain muutaman prosenttiyksikön edestä millään mallilla merkityksellistä tavaraa, joten niiden huono maine on ihan ansaittu.

Brotherhoodin recap ei kuitenkaan ajaudu normirecappien hautausmaalle. Animen adaptoijat osoittavat jaksossa huomattavaa kunnianhimoa sitomalla sen oikeasti osaksi tarinaa tavalla, joka on paitsi uskollinen sarjan tyylille myös sopusoinnussa lähdemateriaalin kanssa. Brotherhood on toki harrastanut tällaista sooloilua aiemminkin, kuten pilotti todistaa, mutta jälkikäteen ajatellen ensimmäinen jakso istuu sarjaan kovin nihkeästi. Sen kontribuutio kokonaisuudelle on Elricin veljesten tutustuttaminen Hughesin perheeseen, ja siinä se. Kaikki muu ensimmäisen jakson esittelyllinen tavara käydään läpi myöhemmin sarjan kuluessa toiseen kertaan, itseäni eniten ärsyttävänä tapauksena Edin ja Alin ihmissynteesirikoksen paljastaminen. Pilotissa Jääalkemistin kanssa käydään läpi se vanha tuttu ”Hmm… automail-käsi ja -jalka… tyhjä haarniska… Haa, te kurjat olette yrittäneet ihmissynteesiä!” -päättelyketju, joka alun perin esiintyi mangan ja ensimmäisen animen alussa Liorin feikkipapin järkeilynä. Sitten muutamaa jaksoa myöhemmin Brotherhoodin Lior-jaksossa on mukana tismalleen sama kohtaus kuin aloitusjaksossa, mutta päättelijänä on taas mangalle uskollisesti kalju pappimme. MIKSI MEIDÄN TARVITSI NÄHDÄ TÄMÄ KAHTEEN KERTAAN, BROTHERHOOD?

Recap puolestaan tekee oikein sen, missä pilotti mokasi: se rakentaa jotain uutta mangan pohjalta syventäessään Hohenheimin hahmoa. Jakso sisältää kokonaisen character arcin kertausjaksoksi naamioituna, sillä kehyskertomus on nostettu taiteellisilla valinnoilla tärkeämmäksi kuin footagen kierrätys. Kerrankin kehys määrittää, mitä vanhasta materiaalista joudumme katsomaan läpi uudelleen, eikä toisin päin.

Recap-kohtaukset on vielä ryhmitelty niin, että samantyyppiset Hohenheimin ja älyttömän komean nuoren Pinakon keskusteluun kulloinkin sopivat pätkät eri puolilta menneitä jaksoja on kasattu yhdeksi osakokonaisuudeksi, joka muodostaa aina yhden etapin jakson kuvaamalla henkisellä matkalla, jonka aikana Hohenheim uudelleenmuotoilee unessaan ihmiskuvansa. Ainakin minulle tämä tuli täysin uutena tapana käyttää se pakollinen kertailujakso.

Kohtausten ryhmittely kronologisesti etenevien pätkien sijaan toimii myös katsojan kannalta hyödyllisenä sisustuselementtinä. Kronologisessa järjestyksessä etenevät pätkät yksinkertaisesti vain kertovat, mitä on tapahtunut, eikä niissä näin ole kaikki jaksot nähneelle kerrassaan mitään uutta. Vähän innovatiivisempi järjestely puolestaan mahdollistaa asioiden asettamisen erilaisiin yhteyksiin kuin missä ne alun perin esitettiin. Tällä tavalla niistä on jopa mahdollista saada jotain irti, vaikka kohtaukset onkin jo kertaalleen nähty. Itse en esimerkiksi koskaan älynnyt, kuinka sarjan hahmoilla on taipumusta uhrata käsivarsiaan rakkaidensa puolesta ennen kuin tämä jakso tavasi yhteyden minulle oikein kädestä pitäen (pun not intended) esittämällä kyseiset kohtaukset peräkanaa.

Tässä suhteessa Brotherhoodin recap ylittää jopa Utenan ”Plotting a Locus” -recapjakson, joka muodostuu olennaisen tärkeäksi osaksi sarjan prinssimytologian ymmärtämistä, mutta jonka merkitys putoaa huomattavasti aina kun Akion ja Diosin dialogia kuvaavasta kehyskertomuksesta loikataan kertauspätkiin, jotka esitetään hyvin perinteen tyyliin tiivistyksinä Student Council Arcin kaksintaisteluista.

Toisaalta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Hohenheim-recap on sijoitettu hyvin kummalliseen ja häiritsevään kohtaan. Sinänsä uuden kauden aloituksena jakso 27 on toki täysin looginen paikka kertailulle, mutta ottaen huomioon edellisen jakson cliffhangerin ja seuraavan jakson tapahtumia koskevan spoilerin uudessa introvideossa tämä on vain hämmentävä ja liian selkeästi päätarinan katkaiseva välijuonne. Lisäksi se Ihmisen Sisun(tm) sanoma alkaa näin yhteen jaksoon pungettuna kuulostaa vielä paasaavammalta kuin muuten (ihmisyyden tutkiminen on aina hieno teema, mutta kyllä se viesti perille menisi vähemmälläkin rynkyttämisellä).

Tässä yhteydessä voisin Brotherhoodin ja Utenan ohella mainita poikkeuksellisen tehokkaasti käytettynä recappinä vielä Shikabane Hime: Akan jakson 13, jossa kertauksen lomassa jäähdytellään edellisten jaksojen intensiivistä menoa, sidotaan lopputaistelun jälkiselvittelyjä ja valmistellaan seuraavan kauden asetelmaa. Lisäksi olin kiitollinen protagonistien puitejärjestön hierarkian selkeyttävästä kokoomasta, sillä olin tippunut kunkin tyypin aseman ja arvonimen kanssa kelkasta jo aikaa sitten.

En ikinä hyppää yksittäisten jaksojen yli, jos sen välttäminen suinkin on mahdollista, joten tulen vain vihaiseksi törmätessäni jaksoihin, jotka on suunniteltu huoletta skipattaviksi jos kaikki alkujaksot on nähty, koska ne tuovat vähän jos mitään uutta sarjaan. Recap-jaksoillakin pitäisi ja myös selvästi voi olla jotakin annettavaa kertomuksen sisäiseen maailmaan – joskus jopa niin paljon, että ne ansaitsevat tulla arvioiduiksi muutenkin kuin recappeinä.

Kategoriat
Anime Hahmot Manga Meta

Täydelliseen mangaan tarvitaan…

Löysin siivotessani kaapin perälle unohtuneen kasan vanhoja koulujuttuja ja sieltä pisti ihan erityisesti silmään keltainen paperi muistaakseni jostain seitsemännen luokan ajoilta. Kyseessä oli vanha äidinkielen työ, joka muistui mieleen omituisen hyvin pienen palauttelun jälkeen. Opettaja laittoi luokkani silloin aikoinaan miettimään, mistä ainesosista leivotaan hienoa kirjallisuutta, ja työnsi meidät tietokoneelle kirjaamaan reseptin ylös otsakkeen ”Mitä täydelliseen kirjaan tarvitaan” alle. Päätinpä sitten tehdä pienen vertailun siihen, mitä täydellinen viihde on mielestäni nyt kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Vanhat kriteerit ovat alkuperäisessä muodossaan ja järjestyksessään, muistakaa siis ihailla tuon ajan kummallista kirjallista ilmaisuani.

(Tästä tulikin suureksi osaksi semanttista pilkun ahdistelua.)

Edit: Jumalauta noiden tägien kanssa…

  • Mielenkiintoiset ja ennalta-arvaamattomat henkilöt

Mielenkiintoiset henkilöt ovat toki edelleen arvossaan, mutta ennalta-arvaamattomuus on vähän monimutkaisempi juttu. Mikäli olen tarkoittanut tällä, että hyvässä fiktiossa henkilöt pääsevät kuoriutumaan mahdollisista stereotyypeistään ja kehittymään tavoilla, joita en pysty ennustamaan ensimmäisen vilkaisun jälkeen niin olen yhä samaa mieltä. Se, että pystyn jatkuvasti ennakoimaan hahmon tulevaa käyttäytymistä taas on yleensä merkki liian muottiin valetusta henkilöstä.

Sen sijaan yllättävä käyttäytyminen ei ole enää minulle lainkaan itseisarvoista. On pikemminkin ensiarvoisen tärkeää, että henkilöistä muodostuu eheä, johdonmukainen kokonaisuus. Käyttäytymisen ei tosiaan saa olla täysin ennustettavissa, mutta ongelmia syntyy, jos en pysty kytkemään hahmon käyttäytymismalleja aiemmin esille tulleisiin motiiveihin, persoonallisuuteen ja muuhun informaatioon.

Pahinta onkin, jos hahmon käytös on sekä erittäin ennalta-arvattavaa että täysin ristiriidassa tästä saadun taustatiedon kanssa. You Higurin Cantarellan Chiarosta esimerkiksi tiedetään, että hän on ollut taidokas salamurhaaja lapsesta lähtien isänsä lailla, mutta se henkilö, jota manga kuvaa, on hyvin perinteinen äärimmäisen hyväsydäminen nuorimies, joka ei halua vahingoittaa ketään ellei se ole aivan välttämätöntä.

  • Kulkeva juoni

Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että olen listannut tällaisen elementin tärkeäksi ainesosaksi, sillä nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin arvostan sitä, että tarina liikkuu koko ajan johonkin suuntaan, minkä takia episodimaiset pätkäsarjat pärjäävät melko huonosti listoillani. Nykyään erotan toisistaan kuitenkin juonen ja tarinan käsitteet niin, että juoni on suppeampi kokonaisuus, se punainen lanka, joka muodostaa kertomuksen toiminnallisen rungon. Helpoimpana esimerkkinä toimii perinteisen miekka&magia-fantasian matka pisteestä A pisteeseen B -rakenne. Tarinan taas tulkitsen laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää paitsi sen toiminnallisen punaisen langan, myös esimerkiksi hahmonkehityksen ja kertomuksen toimijoiden henkilökohtaiset tavoitteet.

Tämän eron takia en käytä enää juurikaan sanaa ”juoni”, sillä yleensä tarkoituksenani on puhua ”tarinasta”. Juonen jatkuva kulkevuus on minulle siis eri asia kuin tarinan vastaava, sillä varsinkin slice of life -tyylisissä henkilövetoisissa teoksissa juonirunko on toisarvoinen muuttuja ja usein jopa lähes olematon. Onko viime kevään Ristorante Paradiso -animessa jatkuvasti etenevää juonta? Ei. Sen sijaan se keskittyy kertomaan kymmenisen ihmisen yksittäisistä, mutta limittäisistä tarinoista muodostuvan tarinakokonaisuuden ja näiden yksilöiden tarinat etenevät koko ajan sitä mukaa, kun heidän välisensä suhteet kehittyvät ja saamme tietää lisää heidän taustoistaan.

Lue lisää ”Täydelliseen mangaan tarvitaan…”
Kategoriat
Anime Taide ja tyyli Välipala

Identtiset kaksoset

Onko koskaan animea katsoessa tullut sellainen olo, että tämähän on jo nähty aiemminkin? Niinpä niin, anime on täynnä kauan kadonneita kaksoiskaappauksia, jotka vain odottavat löytäjäänsä, kuten tämä Anikin ketju osoittaa.

Aranan löydökset noudattavat Hesarin NYT-liitteestä tuttua kuvissa esiintyvien hahmojen nimien ristiin kirjoittamisen tapaa. Olisin muuten äärettömän kiitollinen vinkeistä, jos joku sattuu muistamaan tai bongaamaan identtisen kolmosen jollekin löytämistäni pareista.

Sen lisäksi, että Akion ja Sebastianin ilmeet ovat tismalleen samat, myös miesten asettelu kameran eteen menee täysin yksiin. Jopa kasvoille varjon heittävät otsasuortuvat ovat saman tyyppisiä. Jännittävän tilanteesta tekee kuitenkin se, että katsoisin sarjojen kontekstin tuovan herrojen ilmeisiin erilaista merkitystä. Siinä missä Akio on niin puhtaan raivostunut kuin sulava ja tilanteen aina hallussaan pitävä piilopahis vain voi olla katsoessaan pikkusiskon viihtyvän iloisena tarinan sankarin kanssa, Sebastianin ylenkatse ilmentää pikemminkin syvää inhoa ja vastenmielisyyden tunnetta koiria kohtaan.

Tämä on muuten yksi suosikki-ilmeistäni ikinä. Lievä sammakkoperspektiivi tuo hahmoihin lisää voimaa ja uhkaavuutta, ja toisaalta lisää kuvallisen ilmaisun dynaamisuutta. Olen melko varma, että olen nähnyt saman posen vielä muuallakin, joskus dramaattisissa ja joskus koomisissa yhteyksissä. Itse asiassa tästä asetelmasta saisi varmaan kerättyä kokonaisen identtisten sisarusten pataljoonan, jos lähtisi etsimään.

Lue lisää ”Identtiset kaksoset”
Kategoriat
Anime Avautuminen

Gainax, srsly?

Anime vihastuttaa edelleen enemmän kuin se ihastuttaa, mutta tällä kertaa uudesta syystä.

Sain vihdoin katsottua Gurren Lagann -elokuvaparin ensimmäisen osan. Tiesin ennakolta, että siinä käytetään jonkin verran sarjan animaatiota ja tarkoituksena on uudelleenkertoa Simonin tarina multaisesta mönkijästä galakseja heitteleväksi kovikseksi. Tiesin, että elokuva huipentuisi eeppiseen ”OLEN KAIVAJA-SIMON!!!1” -puheeseen ja ilotulitukseen.

En kuitenkaan tiennyt, että koko raina olisi kaksituntiseksi venäytetty recap-jakso. Kuten normaalipituisissa sukulaisissaan, elokuvassakin on kyse edellisten jaksojen yksinkertaisesta copypastetusmetodista, jonka lopuksi tarjotaan prosentuaalisesti pieni osuus uutta materiaalia muunnellun lopputappelun muodossa. Olisipa joku kertonut minulle, että pienen karsinnan ja tuskin huomattavan kiillotuksen lisäksi uutta asiaa löytyy vain muutamasta alku- ja paristakymmenestä loppuminuutista, olisin säästänyt puolitoista tuntia elämästäni. Tuon ajan käytin nyt sen bongailemiseen, mitä kaikkea leffasta on jätetty pois.

ROW! ROW! Fight the cheap recap movie!

Ööh, Gainax? Raavitko sinä ihan tosissasi viattomilta leffalipun ostajilta rahaa tämän katsomisesta?

Lue lisää ”Gainax, srsly?”
Kategoriat
Blogi

Tiedotuksia

Minut värvättiin sitten lakkiaisyön synkimpinä hetkinä (jotka sinällään alkavat olla aika harvinaista herkkua näin kesäkuussa) Desuconin yaoi-paneelin puhuja-aukkoa paikkaamaan, joten sieltä Arana löytyy lauantaina livenä höpöttämässä salanimellä Maaret.

Muita uutisia:

  • Aranalla on nyt valkolakki, paljon rahaa kesän coneissa poltettavaksi ja iso kasa ruusuja.
  • Ei uusia postauksia muutamaan viikkoon, mutta palaan juhannuksen paikkeilla.
  • Ensi sunnuntain FMA: Brotherhood: Hemmetti kun sataa. ;_____;
Kategoriat
Avautuminen Manga

Kolmiodraamapeikko

Hiton blondit

Jämähdin noin kaksi vuotta sitten You Higurin Cantarellassa kuudennen ja seitsemännen osan väliin. Aina välillä kävi mielessä aloittaa seuraava pokkari, mutta en vain pystynyt pakottamaan itseäni siihen, vaikka hyllyssä nökötti valmiiksi lukematon rivi aina yhdeksänteen osaan saakka.

Joskus tavasta hamstrata pokkareita valmiiksi on hyötyä, kuten silloin kun Fullmetal Alchemistin lukeminen oli jäänyt pitkähköksi aikaa innostumattomuuden vuoksi, minkä ansiosta sain rohmuta lopulta melkein kymmenen osaa yhteen menoon. Joskus säästelen osia ihan tahallani, koska juuri nyt ei ole otollinen aika tietylle sarjalle tai koska Kazuya Minekuran sarjoja ilmestyy niin harvaksiin tai koska olen niin laiska tilaamaan sarjoille jatkoa patonkimaasta. Joskus olen jopa unohtanut pokkarin olemassaolon.

Ja sitten on Cantarella. Sen osat mulkoilivat minua katkeran hyljeksittynä ja syyllistäen aina kirjahyllyn ohi kävellessäni tai kurkottaessani nappaamaan ylähyllyltä läheisen toisen sarjan pokkarin. Kuvaavaa on ehkä sekin, että vaikken yleensä anna pokkareitani lainaksi kavereille ennen kuin olen itse lukenut ne (mihin siis tosiaan saattaa välistä mennä ihan reippaastikin aikaa), niin Cantarellan osat kiersivät aivan onnessaan useammissakin käsissä. Luovutin ne väliaikaishuoltajille erittäin mielelläni ja melkein hymyilin sille hyllyssä ammottavalle kololle.

Noin vuosi sitten onnistuin vihdoin tarttumaan itseäni niskasta kiinni ja luin seitsemännen osan hampaita kiristellen. Taisinpa ihan konkreettisesti huokaista helpotuksesta saatuani sen karkotettua takaisin omalle paikalleen. Vasta kuukausi sitten sain luettua ne loputkin kaksi hyllyssä itkenyttä osaa läpi. Miksi sitten tällaista draamaa yhden mangan takia? Higurihan on varsin pätevä tarinankertoja (aina silloin kun en muista hänen karmeita keskinkertaisuuksiaan, Ramen Ikaga -hölmöily eturintamassa), ja Cantarella jää hänen tarinoistaan toiseksi ehkä ainoastaan sielua riipivälle Ludwig II:lle. Enkä minä nyt yleensä raivostu sarjakuvalle näin pahasti.

Lue lisää ”Kolmiodraamapeikko”
Kategoriat
Anime Välipala

Laske palmikkosi, Tähkäpää!

Katselin tässä juuri uuden Fullmetal Alchemistin tuoreen kuudennen jakson. Muuten se ei tasapaksuudeltaan pahemmin vaikuttanut, mutta yksi hyvin relevantti kysymys heräsi mielessäni.

Ed juoksentelee aamulla häiritsemässä kättään yön yli kasannutta Winryä. Hänen hiuksensa ovat söpösti auki heräämisen jäljiltä, mikä on aina hienoa, koska fetissöin kohtauksia, joissa normaalisti hiuksiaan kiinni pitävät hahmot nähdään kutrit vapaina. Seuraavassa kohtauksessa Ed ja Al relaavat pihalla ja Edin tavaramerkkiletti on taas kasassa. Kuka palmikoi hänen hiuksensa?

Hänellä on vain yksi yläraaja, samoin Alilla, kummaltakaan veljeksistä se ei siis onnistu. Winry työskentelee koko jaksonpuolikkaan ajan, ja samoin Pinako (joka tosin laittaa välillä ruokaa ja oletettavasti myös nukkuu hetken). Koirat eivät palmikoineet hiuksia, kun viimeksi tarkistin. Jäljelle jää siis… Armstrong?

Sparklesparkle

Braiding fabulous hair is a skill that has been passed down in the Armstrong household for generations.

Eikö hänen säkenöivälle täydellisyydelleen vieläkään näy loppua? Alex Louis Armstrong, siinä vasta mies! (Edin täytyy todella inhota hiusten auki pitämistä, jos hän on valmis päästämään Armstrongin herkästi kimaltelevat lihakoukut päänahkansa lähelle.)

Nyt kun pääsin puhumaan Edin hiuksista niin on aika mielenkiintoista, että hän on ainakin tähän mennessä sarjan ainoa blondi, jonka hiukset on ääriviivattu sen tavanomaisen mustan  sijasta vaalealla. Hawkeyellä, Winryllä, Havocilla ja jopa Armstrongilla on ihan normaalit rajaukset. En aivan ymmärrä, mitä tällä tyylikeinolla haetaan, onko Ed vain blondimpi kuin nuo muut?

Kasvojen rajauksissa taas häiritsee hieman lievä epäkonsistenssi viivojen paksuuden osalta. Yleensä ne ovat tasapaksuja, mutta joissakin yksittäisissä kohdissa Edin rajaukset heittäytyvät dramaattisiksi, mikä ei oikein istu muuhun tyyliin, vaikka sinänsä ihan kivalta näyttääkin.

Ja sivumennen sanoen, jos kertoja paljastuu Hohenheimiksi, kuten pelkään, minä lopetan tämän sarjan katsomisen siihen paikkaan. Hohenheimilla pitää olla karismaattinen, mutta väsynyt ja vähän poissaoleva ääni, eikä mikään dramaattisuuden tavoittelussaan surullisesti feilaavan sössöttävä pappaääni. Eyecatchien surkuhupaisat fullmetalalchemistit kuuluttava häiskä taas kuulostaa tässä jaksossa jotenkin tosi… iloiselta.

Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään ensivaikutelmia: Fullmetal Alchemist: Brotherhood

Meh, uudesta FMA:sta löytyy sen verran sanottavaa, että se saakin oman postauksen (ihan kuin tästä ei olisi jo jauhettu tarpeeksi ilmankin).

Ahoge :D

Kuin kaksi marjaa ahogea.

Ensimmäinen mieltäni ilostuttanut seikka alkemiaveljesten paluussa ruudulle oli ehdottomasti uudella materiaalilla aloittaminen. On mielestäni hyvä, että edelliseen sarjaan tehdään selvä pesäero alusta lähtien, sillä mangan tiukka noudattaminen ja sitä kautta melko lailla ensimmäisen animen alkujaksojen toistaminen on ollut oikeastaan suurin huolenaiheeni Brotherhoodia koskien. Silloin edessä olisi ollut iso kasa tavaraa, joka esitetään jo kolmatta kertaa. Toisaalta uuden tuotannon alku tekee selväksi, että tekijät ovat valmiita myös joustamaan mangan kaavasta, mikä ehkäisee katsomisinnon tyrehtymistä, sillä jaksan harvemmin pysytellä sarjan katsomossa, jos se seuraa orjallisesti alkuperäisteosta. Lior-retken siirtäminen myöhemmäksi, introvideon vihjeet sekä Isän vilahtaminen jaksossa antavat tosiaan toivoa siitä, että uusi anime yrittäisi jossain määrin uudelleenkirjoittaa tarinan kerrontajärjestystä ja käyttää hyödykseen pitkälle ehtinyttä pohjamateriaaliaan.

Valitettavasti Brotherhoodin ensimmäinen jakso ei kuitenkaan ole hyvä pilotti teknisesti katsoen uudelle sarjalle. Katsojan oletetaan tuntevan tuoteperheen maailma ja hahmot jo entuudestaan, eikä jakso siksi edes yritä pärjätä itsenäisesti vaan luottaa siihen, etteivät paljastukset henkilöistä ja maailmasta ole varsinaisesti paljastuksia vaan tuttua faktaa. Tietysti tekijät ovat tässä oletuksessaan oikeassa, mutta tuloksena on heikko alku itsenäiseksi tarkoitetulle sarjalle. Monet jännitekohdat ohitetaan täysin, varsinkin Edin teräsraajat ja Alin tyhjä haarniska tuodaan esille ilman minkäänlaista voimaa ja hirveä määrä tärkeitä henkilöitä ahdetaan mukaan pieniin rooleihin. Mangassa ja ensimmäisessä animessa tapaamme pikkuhiljaa karttuvan hahmoköörin jäsenet voimakkaammin ja heidät todella esitellään yleisölle sen sijaan että heidät heitettäisiin vain ruudulle morjestamaan. Führerinkin pwnaus olisi ollut paljon tehokkaampi kohtaus jos hän ei vain käväisisi kaiken muun sähellyksen keskellä heilauttamassa miekkaansa. Itsessään jakson tarina sopisi sinänsä kyllä varsin autenttisesti mangaan samoin kuin Jääalkemisti sopivan moraalisesti epävakaana hahmona ja tämän sotilasviha teemana.

Lue lisää ”Kevään ensivaikutelmia: Fullmetal Alchemist: Brotherhood”