Prinsessapäiväkirjat: Ariel, osa 1

16.11.2014 kello 20:27

Elokuvasta Pieni merenneito (The Little Mermaid, 1989).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Ariel-intro

Tarinaa vilpittömyydellään kannatteleva pieni merenneito halajaa ihmisten pariin ja tekee varomattomasti epäedullisen sopimuksen merennoidan kanssa unelmansa toteuttaakseen.

Pieni Merenneito on monella tapaa tärkeä siirtymävaiheteos Disneyn klassikoiden historiassa. Siinä yhdistyvät sekä vanhemmat Disneyn tyylipiirteet että renessanssituotosten tuomat uudet tuulet.

Yhtäältä Broadway-henkiset, spektaakkelimaiset musikaalikohtaukset (joiden suuntaan oli menty jo Oliver ja kumppanit -leffassa) sekä entistä syvempi ja psykologisesti kiinnostavampi hahmofokus ovat suuri harppaus modernimpaan tarinankerrontatyyliin. Toisaalta jäänteinä vanhemmista klassikoista leffassa on yhä tarinan pysäyttäviä huumorikohtauksia ja suoraviivaisemman iltasatumaista fiilistä.

Huomio: Teksti on hälyttävän pituutensa vuoksi pätkäisty kahteen osaan, joista seuraava luvassa alkavan viikon aikana.

1. Persoonallisuus

Ariel on mielestäni tähän mennessä klassikoita kansoittaneista sankarittarista dynaamisin. Sankarittarien hahmokuvauksella on ollut aikaisemmin tapana pitkälti noudatella näiden roolia tarinassa (tämä on toki totta myös muiden hahmojen kohdalla). Aikaisemmat prinsessat ovat olleet tietynlaisia ihmisiä ja täyttäneet tiettyjä ihanteita sen takia, että roolinsa puolesta he ovat prinsessoja (ja lisäksi neitoja pulassa).

Kolmea varhaista prinsessaa yhdistää heidän sovinnaisuutensa ja pyyteetön kiltteytensä. Lumikki, Tuhkimo ja Aurora ovat niin käytöksensä kuin olemuksensa puolesta kaikin puolin hyviä naisia. Heissä ei kuvata juuri sisäisiä ristiriitoja, paitsi hieman Aurorassa hänen kuultuaan olevansa prinsessa ja joutuvansa naimaan tuntemattoman prinssin, vaikka oli juuri rakastunut metsässä tapaamaansa ihanaan herrakkeeseen. Auroran ristiriitaisten tunteiden kuvaus jää leffassa kuitenkin täysin minimiin ja kesken, eikä niitä käsitellä lainkaan.

Muutkin kuin prinsessaneidot ovat seuranneet pitkälti samaa kaavaa. Liisa, Leena, Kaunotar, Herttuatar ja Bianca ovat varhaisen prinsessakolmikon tavoin olleet juuri sitä miltä näyttävät, eivätkä näiden mielenmaailmat tunnu yleensä kovin monimutkaisilta. Helinä ja Rusetti sentään saavat tunne- ja persoonallisuuskuvaukseensa enemmän tasoja, jotka eivät ole täysin riippuvaisia näiden (nais)rooleista.

Ariel on selvästi uuden sukupolven prinsessa, joka saa entistä monipuolisempaa hahmofokusta. Hänen persoonallisuutensa ei ole enää sidoksissa hänen prinsessan statukseensa ja sankarittaren rooliinsa. Hän on toki kiltti ja rakastava, mutta hänen prinsessaedeltäjiään sitonut vastuuntunto ja ylväys puuttuu kokonaan.

Ariel-ei-tottele

Isillä on aina tyttären käyttäytymisestä sanomista, kun omapäinen neiti koskaan ei muista totella.

Arielin esittelykohtaus kertoo valtavan paljon siitä, miten erilainen sankaritar on kyseessä. Hän on iloisesti kokonaan unohtanut saapua paikalle lauludebyyttiesitykseensä, jossa hänet olisi pitänyt esitellä niin katsojille kuin merenväellekin. Hänen kerrotaan myös lintsanneen harjoituksista ahkerasti. Hän on vastuuntunnoton nuori tyttö, joka ei ymmärrä tekojensa seurauksia, eikä siksi juuri välitä niistä.

Leffan alkupuolella Ariel rikkoo systemaattisesti kaikkia isänsä, ihmisiä inhoavan Atlantiksen kuningas Tritonin asettamia määräyksiä. Merenneito käy pinnalla, lähestyy jatkuvasti ihmiskulttuuria ja jopa ihmisiä lähietäisyydeltä, eikä ilmesty isänsä hänen kunniakseen järjestämään juhlatilaisuuteen.

Häntä ei kuitenkaan esitetä erityisen kapinoivassa valossa, koska hän ei itse tunnu varsinaisesti mieltävään käyttäytymistään kapinoimiseksi. Pikemminkin kyse on siitä, ettei hän yksinkertaisesti välitä säännöistä, koska ei ymmärrä, mitä varten ne on asetettu. Hänen tarkoituksenaan on seurata sydäntään eikä kapinoida. Kapinallismielisyyden puolelle mennään vasta Tritonin tuhottua hänen ihmismaailmasta peräisin olevan esinekokoelmansa, jolloin hän suutuspäissään seuraa merennoita Ursulan lemmikkiankeriaita Kieroa ja Lieroa Ursulan kiellettyyn luolaan.

Hän on myös impulsiivinen ja helposti johdateltavissa, kuten karismaattisen Ursulan Poor Unfortunate Souls -pahisbiisin aikana käy selväksi. Ursulan ei edes tarvitse varsinaisesti huijata häntä allekirjoittamaan sopimusta, jossa hän myy äänensä ihmiskehoa vastaan.

Sopimus on täysin epäreilu, sillä se on ehdollinen Ursulan hyväksi. Jos Ariel ei saa ihmisprinssi Erikiä antamaan itselleen tosirakkauden suudelmaa kolmannen päivän auringonlaskuun mennessä, hän menettää sopimustekstin mukaan sielunsa ja ruumiinsa Ursulan omistukseen, vaikka on jo maksanut jaloistaan äänellään. Ursula kuitenkin sinänsä kertoo Arielille täysin rehellisesti kaikki sopimuksen ehdot, mutta esittää ne hektisesti ja antamatta merenneidolle aikaa ajatella kuulemaansa.

Isälleen vihaisen ja tämän toimia vastaan kapinoivan Arielin mielessä ei kohtauksen tai muutenkaan leffan aikana käy lainkaan, että hän sopimuksen solmiessaan luovuttaa Ursulalle valtavan vipuvoiman Tritonia vastaan. Ariel on sikäli hyvin itsekäs hahmo, ettei hän ajattele tekojensa vaikutuksia läheisiinsä, vaan keskittyy yksinomaan omaan nykyhetkeensä ja siinä mielessä näyttää nuoren ikänsä.

Ariel-ei-ajattele

Arielin päähän ei mahdu kovin montaa asiaa kerrallaan, joten hän reagoi voimakkaasti kaikkiin ärsykkeisiin miettimättä niiden sisältöä sen kummemmin. Hymy sammuu yhtä nopeasti kun syttyikin siluetin muuttuessa merenneidoksi.

Näin persoonallisuuden negatiiviset puolet näyttäytyvät Arielin hahmonkuvauksessa lähes ennennäkemättömän lukuisina ja suurella painoarvolla. Helinälle ja Rusetille on toki myös kirjoitettu paljon negatiivisia luonteenpiirteitä, mutta kumpikaan ei ole elokuvansa päähenkilö tai välttämättä edes keskeisin naishahmo. Suuresta näkyvyydestään ja mielenpainuvuudestaan huolimatta he ovat piirteiltään ja rooliltaan enemmän lavan haltuunsa ottavia sivuhenkilöitä, jotka perinteisesti saavatkin olla vähän räiskyvämpiä tapauksia kuin yleensä neutraalimmiksi suunnitellut päähenkilöt. Erityisesti varhaisiin prinsessoihin verrattuna on myös maininnan arvoista, että Ariel on ensimmäinen prinsessa, joka joutuu pulaan ja ongelmiin puhtaasti oman toimintansa ansiosta, eikä täysin ulkopuolisten vaikutusten takia.

Arielista löytyy kuitenkin myös runsaasti kaikkia näitä luonnevikoja tasapainottavia positiivisia piirteitä. Part of Your World -musikaalikohtaus esittää kauniisti Arielin myönteiset puolet hänen laulaessaan kaipuustaan maan pinnalle. Hän on innokas, täynnä energiaa, elämäniloinen, seikkailunhaluinen, ekspressiivinen ja aina tunteilleen rehellinen. Hän on myös avomielinen ja rohkea, mikä käy ilmi hänen suhteestaan ihmiskulttuuriin. Hän ei usko sokeasti kaikkea, mitä hänelle kerrotaan ihmisten pahuudesta, vaan hän haluaa itse ottaa selvää asioista ja onkin tullut itsenäisesti omiin johtopäätöksiinsä. Jalat saatuaankin hän lähestyy Ericiä pelottomasti ja lähtee innoissaan kokeilemaan kaikkia ihmisten aktiviteetteja tanssimisesta hevoskärryjen ajamiseen vailla epävarmuuden häivääkään.

Hahmokirjoituksen vahvuus näkyy erityisesti siinä, että merenneidon positiiviset ja negatiiviset piirteet liittyvät selvästi toisiinsa. Hän elää hetkessä ja aina täysillä ja täynnä intoa, eikä siksi juurikaan jouda huolehtimaan seuraamuksista tai muiden toiveista. Hän on rohkea ja valmis spontaaniin toimintaan, mikä näyttäytyy monissa tilanteissa tyhmänä impulsiivisuutena. Hän osaa kyseenalaistaa itselleen asetettuja rajoja, mutta toisaalta ei jää miettimään lainkaan syitä noiden rajojen asettamiselle.

2. Hahmonkehitys

Vivahteikkaasta persoonallisuudestaan huolimatta Ariel seuraa hahmonkehityksensä osalta vielä selvästi vanhemman kaavan neitokaisperinnettä. Vanhemmissa klassikoissa sankaritar ei juurikaan muutu seikkailunsa aikana, ja sama pätee vielä Arieliin.

Elokuvan kontekstista on vaikea sanoa, oppiiko Ariel edes mitään seikkailustaan. Periaatteessa hänen pitäisi, sillä kaikki vaikeudet johtuvat siitä, että hän on mennyt ravistelemaan status quota tyhmällä ja ajattelemattomalla tavalla. Kaikki kääntyy lopulta parhain päin, vaikkei Ariel joudukaan lainkaan pohtimaan valintojaan, kuten Nostalgia Chick aikoinaan kritisoi.

Ariel-saa-kaiken-haluamansa

Jee mokasin kaiken mutta sain silti lopulta mitä halusin, eikä tarvinnut edes yhtään miettiä päätösteni järkevyyttä!

Jatko-osien panosta Arielin ensimmäistä leffaa laajempaan hahmokaareen on vaikea ottaa huomioon sen takia, että Pieni merenneito II: Atlantiksen salaisuus (2000) on köykäinen leffa jopa Disneyn jatko-osa-asteikolla. Siinä hahmot käyttäytyvät usein täysin järjettömästi ja omituisesti ilman mitään hyväksyttävää syytä.

Kakkososan asetelma voisi olla sikäli hahmonkehityksellisesti mielenkiintoinen, että se asettaa Arielin samaan asemaan jossa Triton on ensimmäisessä Pienessä merenneidossa, eli kieltäväksi vanhemmaksi. Ariel estää tyttärensä Melodyn yhteyden mereen ja salaa tältä oman alkuperänsä, koska Ursulan sisar Morgana on uhannut Melodyn henkeä. Kasvavan Melodyn sydän taas halajaisi mereen ja karattuaan kotoa tyttö kohtaa Morganan, joka muuttaa hänet merenneidoksi.

Jatko-osa siis toistaa käännettynä versiona ensimmäisen elokuvan asetelman, mutta ei onnistu kuitenkaan toteuttamaan juontaan ja hahmojensa toimintaa uskottavalla tavalla. (Vuotta myöhemmin valmistunut Kaunotar ja Kulkuri II: Pepin seikkailut toistaa tismalleen saman asetelman paljon paremmin.) Ei tunnu ollenkaan sopivalta, että voimakastahtoinen ja kaikkeen haluamaansa ensimmäisessä leffassa tarttuva Ariel jänistäisi täysin Morganan käsittämättömän heikosti kirjoitetun hyökkäyksen ja uhkauksen takia niin paljon, että luopuisi täydellisesti merestä, vaikka se on tärkeä osa hänen elämäänsä. Ariel ei edes tunnista Melodyssä juurikaan omaa itseään tai ymmärrä tämän toimia, koska hänet on kirjoitettu jatko-osassa toopeksi (vaikka eipä Ariel sinänsä koskaan kauheasti muita ajatellut ensimmäisessäkään leffassa).

Ariel-aikuisena-toopena

Atlantiksen salaisuuden kamala vaatesuunnittelu on ihan yhtä pielessä kuin leffa muutenkin.

Jatkoleffa vilauttelee mielenkiintoisia konsepteja Arielin hahmon muutoksesta ja aikuistumisesta. Leffan suurin ongelma on kuitenkin se, ettei aikuisen Arielin ja teini-Arielin väliltä voi löytää mitään hahmojatkuvuutta. Hänet on kirjoitettu täysin eri hahmoksi.

Tuoreempi esiosa Pieni merenneito: Arielin tarina (2008) on parempi leffa kuin edeltäjänsä, mutta sekään ei onnistu yhdistämään ensimmäistä Pientä merenneitoa ilmeisesti noin vuoden tai pari sitä edeltävään aikaan sijoittuvaan tarinaansa. Tarinassa kerrotaan, miten vaimonsa kuolemasta musertuneen Tritonin kieltämä musiikki tekee Arielin avulla paluun Atlantikseen ja Sebastianista tulee hovisäveltäjä.

Ensimmäisen leffan teemoihin ei kuitenkaan mitenkään viitata. Ariel ei esimerkiksi tunnu vielä ollenkaan innostuneelta ihmismaailman asioista, vaikka sen pitäisi kronologisesti ihan pian olla hänen koko maailmansa.

3. Hahmodesign

Aikaisempien prinsessojen ja muidenkin Arielia edeltävien ihmissankarittarien designien ikonisuus on perustunut ennen kaikkea näiden vaatteisiin, ei niinkään kasvoihin tai hiuksiin. Ariel tuo massiivisen muutoksen tähän, sillä hänen designissaan hallitseviksi piirteiksi nousevat hänen paksut punakutrinsa ja hänen ennennäkemättömän ilmeikkäät kasvonsa suurine sinisine silmineen ja kirkkaanpunaisine huulineen. Alkupuoliskolla myös hänen vihreä pyrstönsä on merkittävä hahmodesignpiirre, muttei koskaan tärkeämpi kuin kasvot ja hiukset, minkä takia hän säilyy täysin tunnistettavana muodonmuutoksensa jälkeenkin.

Koska hahmo viettää kolmanneksen leffasta mykkänä, on hänen kehonkielensä ja ilmeidensä ekspressiivisyyteen täytynyt kiinnittää tuotannossa normaalia enemmän huomiota (samoin kuin aiemmin Helinän tapauksessa). Jos hän olisi liikkunut ja ilmehtinyt samalla tavalla kuin aikaisemmat sankarittaret, hän olisi käynyt ihanan äänensä menetettyään väistämättä tylsäksi hahmoksi.

Arielin-ilmeet

Ylisuuret tunnesilmät tulivat jäädäkseen.

Kenties juuri tästä syystä Arielin myötä Disneyn hahmojen tunteenkuvauksen painopiste siirtyi entistä enemmän silmiin. Arielin kohdalla silmiä on käytetty poikkeuksellisen paljon myöhempiinkin sankarittariin verrattuna. Hänen tunteitaan painotetaan jatkuvasti nostamalla alaluomia ja poskipäitä hieman silmien eteen, mikä saa tunteet vaikuttamaan aidoilta ja suodattamattomilta. Näin ilmeet tuntuvat myös paljon suuremmilta kuin miltä ne näyttäisivät ilman alaluomia. Myös Arielin suu on huomattavan suurikokoinen, ja häntä näytetään verraten paljon suu auki ja leveissä hymyissä. Ilmekuvaus varmistaa, ettei hahmokuvaukseen jää pidättyväisyyden häivääkään.

Erityisen herkullista ilmeanimointia tarjoillaan, kun Ariel saa kolmannen päivän aamuna kauhukseen tietää Erikin olevan yhtäkkiä menossa naimisiin juuri tapaamansa Vanessa-neidon kanssa (ilmekollaasissa alhaalla oikealla). Hänen jatkuvasti liikkeessä olevilta kasvoiltaan ja ruumiinkielestään kuvastuvat kauhu, hämmennys ja epätietoinen pelko ovat tunteiden monimutkaisuudesta huolimatta hätkähdyttävän autenttisen ja intensiivisen oloisia.

Yksikään sankaritar tähän mennessä (paitsi jälleen ehkä Helinä) ei toisaalta ole saanut osakseen yhtä anteeksipyytelemättömän aistikasta animaatiota. Arielin huomiovärihiukset liehuvat veden alla joka suuntaan korostaen vartalon liikkeitä. Merenalaisesta miljööstä otetaan kaikki hyöty irti myös neidon liikkeiden kuvaamisessa. Hän voi vapaasti kieppua joka suuntaan ja miten päin vain.

Lisäksi Arielin vedenalainen liikkuminen on usein animoitu peittelemättömän eroottiseksi. Kotikatsomossa tuli höngittyä myös ennätykselliselle määrälle varsin tyylikkäästi ja hyvällä maulla toteutettua alastomuutta muodonmuutoskohtauksessa.

Ariel-kiemurtelee

Korostetun tiimalasimainen vartalomalli on myöhemmin toistunut useaan otteeseen.

Olen jo aiemmin sivunnut sitä, miten Arielin sensuellin animoinnin ja hallitsevien hahmodesignpiirteiden eli punaisten hiusten ja tiimalasivyötärön seksikkäät mielleyhtymät kohtaavat ilme- ja elekielen viestimän suoruuden. Lopputuloksena Ariel on yhtä aikaa naisellisen seksikäs ja tyttömäisen vilpitön, ja yhdistelmä toimii todella hyvin.

Ariel on myös ensimmäinen Disney-sankaritar, jonka vartalo on korostetun naisellisen muotoinen (taas kerran Helinä poislukien). Arielin mittasuhteita on liioiteltu turhankin paljon, siinä missä aikaisemmat naishahmot ovat sopusuhtaisemmin ja vaatimattomammin designattuja. Liioiteltu ruumiinrakenne on kiinteä osa Arielin voimakasta hahmodesignia; mikään osa hahmosta ei näytä tavalliselta, vaan kaikki kokonaisuuden osat on suunniteltu herättämään huomiota luomalla vahvoja kontrasteja, värejä ja muotoja.

Arielin ilmeikkyyden ja hiusten merkitystä hahmodesignissa korostaa entisestään se, että hän viettää valtaosan leffasta käytännössä ilman vaatteita. Loppupuolella hänellä nähdään useitakin asukokonaisuuksia, joista yksikään ei ole jäänyt katsojien kollektiiviseen muistiin samalla tavalla kuin pelkistetty punaisten hiuksien, violettien simpukkabikinien ja vihreän pyrstön merenneitoyhdistelmä. Vaaleanpunainen illallismekko on saanut värinsä puolesta kritiikkiä, kun taas sievän sininen kaupunkimekko ei ole kovin mieleenpainuva. Lopun kimaltava leninki ja häämekko vain vilahtavat ruudulla jättämättä sen kummempaa vaikutusta.

———–

Jatkuu pian.

Avainsanat:

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: RSS 2.0

« »


4 kommenttia

  1. Chuiga

    Tosi mielenkiintoinen ensimmäinen osa :)! Näitä analyysejä on tosi mukava lukea, varsinkin kun ne usein tuovat ajatuksia joita ei edes olisi tullut mieleen. Seuraavaa osaa odotellen.

  2. Arana

    Kiitos taas! Tällä kertaa en pystynyt pysymään kuukausittaisessa tahdissani, koska Ariel-analyysi oli niin työläs ja venyi nälkävuoden mittaiseksi. Mutta jos sisällöstä on iloa niin ehkä sitä saa joskus olla vähän runsaamminkin. :D

  3. Missing Link » Arkisto » Prinsessapäiväkirjat: Jasmine, osa 1

    […] persoonallisuutta määrittää eniten hänen vapaudenkaipuunsa. Arielin ja Bellen jalanjäljissä hänkään ei ole tyytyväinen elinympäristöönsä elokuvan alkaessa. […]

  4. Missing Link » Arkisto » Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 2

    […] mahdollisuuden pelastaa Olympos Haadeksen joukoilta. Toisin kuin esimerkiksi Jasminella tai Arielilla, Megaralla on siis aidosti merkittävä rooli leffan loppuhuipennuksessa, vaikka hän ei […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.