Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Hype Musiikki

Vuoden 2019 parhaat OP:t ja ED:t – Ne kaikista parhaat / Vinland Saga

Aiemmissa osissa juttelin vuoden 2019 parhaista alku- ja lopputunnareista ensin siitä näkökulmasta, mitkä tunnarit onnistuivat tuomaan parhaat positiiviset energiat, sitten sen osalta, mitkä pätkät ilmaisivat sarjojensa keskiössä olevia ristiriitaisia tunteita parhaiten, ja sitten avauduin vielä muutamasta pätkästä, jotka ihan liian hyviä sarjoilleen.

Tänään vuorossa ovat tämän tunnarikimaran viimeisessä postauksessa viime vuoden kaikista parhaat OP:t ja ED:t – ja ne kaikki sattuivat iskemään sydämeeni samasta sarjasta! Olen ollut Vinland Sagasta mangana vaikuttunut jo pitkään, ja anime sovittaa mangan ensimmäisen isomman tarinakaaren erinomaisesti. Sarjan voimakas keskustematiikka, kiinnostava hahmokirjoitus sekä brutaalia, kyynisyyttä, tummansävyistä huumoria ja toiveikkuutta yhdistävä tunnelmamaailma luovat mainiot edellytykset pitkälle eepokselle täynnä priimasisältöä.

Vinland Sagan ensimmäinen animekausi oli onnistunut ja laadukas tuotanto kaikin puolin, ja erityisesti mieleen jäivät tosiaan mahtavat tunnarit. OP:t ovat Wit Studion ehdoton vahvuus – Witin sarjojen alkutunnarit tekevät usein vaikutuksen, ja ne on keskimääräistä useammin rakennettu todella korostamaan sarjojensa vahvuuksia ja heijastelemaan sarjojensa tarinaa ja tematiikkaa mitä mielenkiintoisimmilla ja tehokkaimmilla tavoilla.

Titaanien sodan ikoniset OP:t ja ED:t ovat tietysti ensimmäisenä mieleen tuleva esimerkki. Toisaalta myös esimerkiksi Velhon morsiamen ensimmäinen OP, Seraph of the Endin ensimmäinen OP ja After the Rainin OP ovat todella vaikuttavia paitsi vetävän musiikkivalinnan ansiosta ja musiikkivideollisesti, myös tarinankerronnallisesta näkökulmasta.

Vinland Sagan tunnarien kohdalla tuntuu erityisesti siltä, että Wit on ylittänyt itsensä. Kolme neljästä tähän mennessä nähdystä tunnarista syöksyi suoraan kaikkien aikojen suosikkieni kärkeen (OP-biisit ovat muuten myös ihan parasta tsemppimusiikkia treenin taustalle).

Tekstin osalta kannattaa huomioida, että vaikka varsinaisia täsmällisiä spoilereita ei ole luvassa, kirjoitan ylätasolla sarjan merkittävien hahmojen hahmokaarista animen ensimmäisen kauden ajalta siinä määrin kuin ne heijastuvat käsiteltävistä tunnareista.

Vinland Saga OP 1

2019OPED VinlandSaga1

1100-luvun Pohjois-Euroopassa nuori viikinkipoika Thorfinn liittyy isänsä tappaneeseen palkkasoturijoukkoon kostaakseen sen johtaja Askeladdille.

Kappale: Mukanjyo (Survive Said The Prophet)

Emo-rokkibändi Survive Said The Prophet teki myös Banana Fishin ensimmäisen OP:n, joka pääsi vuoden 2018 top-listalleni, ja myös tässä bändin soundi lävisti sydämeni. Epäilin previkan nähdessäni ja siellä pätkän kappaletta kuullessani, sopisiko kappale sarjaan. Kuitenkin varsinaisen OP:n nähtyäni olin täysin myyty. Sillä mikä muka voisi sopia kuvaamaan Vinland Sagan ensimmäisen tarinakaaren vihajumi-Thorfinnia paremmin kuin Survive Said The Prophetin mahtipontinen emo-rääkynä? Ah niin hyvää!

OP onkin pitkälti hahmokuvaus Thorfinnista. Ensimmäinen kolmannes kertoo siitä, missä tilassa nuori Thorfinn on tarinan varsinaisesti alkaessa, hänen kasvettuaan sisukkaasta pikkupojasta välinpitämättömäksi teinitappajaksi, jota ajaa eteenpäin vain etäinen ajatus mahdollisuudesta kostaa läheisen kuolema. Alkuosio limittää Thorfinnia kuvaavia pätkiä taistelukuvauksien väliin. Thorfinnia kuvaavissa välähdyksissä hänellä on aina veitset käsissään, ja vuodenajat vaihtelevat taustalla. Näin OP kertoo yleisölle, että Thorfinnin elämä ja maailma ovat pelkkää taistelua ja tappamista. Mitään muuta hänen elämästään ei näytetä.

OP:n keskiosa palaa Thorfinnin lapsuuteen ja käsittelee hänen lämmintä perhettään sekä traumaattisten tapahtumien myötä hahmossa tapahtunutta rajua muutosta. Hän ei ole aina ollut tuima ja tyhjä yhden ajatuksen mies, vaan oli joskus tulevaisuuteen positiivisesti suhtautunut lapsi. Keskiosion päättävä komea kasvumontaasi (1:09) itsessään kertoo traagisen ja todella surullisen tarinan Thorfinnin varhaisista vaiheista. Lapsuuden ihmetys, innostus, uteliaisuus ja lähimmäisistä välittäminen katoavat silmissä, ja tilalle jää vain silmitöntä vihaa ja raivoa.

Loppuosio keskittyy esittelemään sarjan alkuosan muut tärkeät hahmot. Onneksi siinä näytetään Björn syömässä myrkkysieniä laukaistakseen berserkkivaihteensa, koska jostain syystä kyseinen kohta oli tosi epäselvästi kuvattu alkujaksoissa, joissa näin kävi. (Voi Björn – niin hyvä poika, vaikka berserkkisienet olivatkin tosi kummallinen juttu, eivätkä lopulta sopineet häneen hahmona kauhean hyvin.)

Anime muokkaa tarinan aggressiivisen kronologiseksi, ja Thorfinnin lapsuusvaiheita seurataan monta jaksoa ennen kuin päästään tilanteeseen, josta manga alkaa. OP kuitenkin lupaa paljon Thorfinnin kehityksestä myös mangaa tuntemattomille.

Ennen kaikkea OP on tosi siisti. Valtavasti kamera-ajoja, kamera liikkuu liioittelematta ihan koko ajan. Kappaleen ja videon huippukohta (0:30) on todella vaikuttava, kun kamera kiitää Askeladdin laivan keulan ympäri kiertäen Askeladdin ja hänen uskollisen kakkosmiehensä Björnin ja siirtyessä sitten laivan perään, jossa Thorfinn pudistaa isältä saamaansa veistä. Thorfinn ei osallistu laivan soutamiseen, koska ei katso olevansa osa Askeladdin joukkoa, vaan tekevänsä vain palveluksia Askeladdille saadakseen uusia mahdollisuuksia voittaa tämä reilussa kaksintaistelussa.

Toisaalta kappaleen lyriikat tavoittelevat koko sarjan kantavaa teemaa haaveesta rakentaa parempi, väkivallaton maailma, ja esittelevät siksi sarjaa Thorfinnin näkökulmaa laajemmin. Kappale pohtii, mikä meni vikaan ja miksi maailma on tällainen, että vain vahvimmat selviävät. Kappale myös väläyttelee sarjan nimessä mainittua Vinlantia, ihmeellistä uutta maata, jossa ei ole väkivaltaa, vaikka Thorfinn itse on oikeastaan unohtanutkin koko asian. Kappale päättyy Thorfinnin tuskaisena huutavaan siluettiin ruumiiden keskellä, ja lyriikat kirkuvat, että vastatkaa joku: onko tämä nyt se maailma, jonka puolesta taistelemme? Täydellistä!

Kategoriat
Analyysi Anime Hype Musiikki

Vuoden 2019 parhaat OP:t ja ED:t – Positiiviset energiat

Kirjoitin viime talvena suosikeistani vuoden 2018 animesarjojen alku- ja lopputunnarien joukossa. Tykkään hirveästi OP- ja ED-matskuista, joten innostus jatkui sitten vuoden 2019 talvikauden sarjoihinkin. Ja nyt on aika vihdoin käydä muiden 2019 mahtavimpien tunnareiden kimppuun (tyylikkäästi näin kesän korvilla, vaikka vuosi-top-listat on yleensä tapana tehdä alkuvuodesta). Minusta on todella kiehtovaa, miten OP:t ja ED:t voivat kertoa sarjasta paljon, korostaa sen eri puolia, ennakoida tapahtumia ja heijastaa teemoja – ja siten vaikuttaa katsomiskokemukseen. Erityisesti minua kiinnostaa se, millaisena OP tai ED kertoo sarjan tarinan.

Tällä kertaa en kuitenkaan ryhmittele tunnareita parhaimmuuden mukaan vaan teemoittain neljässä osassa. Ensimmäiseksi valokeilaan pääsevät minuun suurimman vaikutuksen tehneet positiivista energiaa ja eteenpäin menemistä huokuvat pätkät.

Dr. Stone OP 1

2019OPED Dr Stone

Koko ihmiskunta kivettyy eräänä päivänä salaperäisesti, ja tiedemiehenalku Senkuu herää 3700 vuotta myöhemmin kivettymisestä ja päättää rakentaa teknologiayhteiskunnan uudestaan.

Kappale: Good Morning World! (BURNOUT SYNDROMES)

Dr. Stone on sarja, jolta en odottanut juuri mitään mutta joka päätyi olemaan tosi hauskaa seurattavaa, kunhan maltoin antaa tiettyjä maailmanrakennuksellisia kummallisuuksia anteeksi. Myös sarjan molemmat OP:t ovat tosi onnistuneita, mutta tykkään niistä vähän eri syistä.

Ensimmäinen OP iskee etenkin kappaleen ja tunnelmansa ansiosta. Huomaan edelleen aina välillä hyräileväni alkusäkeitä ”Ohayou sekai, good morning woo-oorld!” Kappale on tosi vetävä, ja Burnout Syndromesin vokalistin syvän kumea ääni kuulostaa maailman ihanimmalta suklaajäätelöannokselta.

Pätkässä on myös tosi kivoja valaistusjuttuja, jotka välkehtivät ja saavat kauniin väriloiston valtaamaan OP:n. Kun lyriikat toivottavat ihan alussa huomenet maailmalle, aurinko nousee maapallon taustalla ja luo komean vastavalaistuksen.

Päähenkilö Senkuu esitellään kävelemässä metsässä suoraan kohti kameraa auringonnousun sinervän valon hohkatessa taistalla. Myöhemmin pääantagonisti Tsukasan kävellessä vastaavasti kohti kameraa taustalla hehkuukin auringonlaskun punainen valo. Lisäksi aivan jokainen muukin OP:n leikkaus on sävytetty jollakin todella kauniilla valonlähteellä, oli se sitten aurinko, kuu tai ihan vain Senkuun sielua valaiseva tiede (0:44).

Vaikka OP keskittyykin tapahtumiensa puolesta aika pitkälti esittelemään staattisesti hahmojaan, upeiden valaistuselementtien takia sitä on hurjan kiva katsoa. Valo sitoutuu myös tiukasti sarjan tiedepositiivisuuden teemaan: me ihmiset olemme luoneet tieteen keinoin lukemattomia mittaamattoman ihmeellisiä keksintöjä, ja se on henkeäsalpaavan kaunis asia.

On toisaalta aikamoinen pettymys tähän maailmanaikaan, ettei sarja juuri kritisoi nykymaailman ympäristöongelmia ja muuta menoa tai korosta sitä, miten tiede on hieno juttu, jolla saisimme tehtyä maailmasta nykyistä paremman sekä ihmisille että muille eläville, kunhan sitä käytettäisiin järkevämmin. Sen sijaan tarina keskittyy aika sokeasti vain ihannoimaan ihmiskunnan saavutuksia. Mutta ehkä Japani ei vain vielä ole tässä ajattelupisteessä, kuten Petteri Uusitalo kirjoittaa Idän lumossa, eikä siksi japanilaisessa fiktiossakaan kovin usein tällaisia teemoja nähdä.

OP sisältää yleisen hahmoesittelyn lisäksi joitakin tosi kivoja henkäyksiä sarjan tärkeisiin keksintöihin. Erityisesti kohta, jossa Suika-tyttö katselee ympärilleen auringonkukkien keskellä, on kaunis (1:11). Voimakkaasti likinäköisen Suikan melonikypärään asennetut linssit välkähtävät auringonvalossa kuin liikutuksen merkkinä, kun tyttö näkee ensimmäistä kertaa ympäröivän maailman tarkasti. Ja tietysti mahdottoman iloisesti pärskähtävä Senkuu-Cola (1:05) on hauska pieni lupaus tulevasta, jota oma kotikatsomoni odotti innoissaan OP:n ansiosta heti alkujaksoista asti.

Kategoriat
Anime Hype Länsiviihde Välipala

Tokion nörttiostokset

Lokakuun Tokion-reissulla tuli luonnollisesti osteltua vaikka mitä ihanaa. Tällä kertaa keskityin enimmäkseen Disney-ostoksiin, koska Disney-ystävälle Tokio on ehtymätön runsaudensarvi ja Disney-brändättyä tavaraa löytyy valtavasti. Innokkaana keräilijäsieluna ja toivottomana materialistina nappasin mukaan monia aivan ihania muistoja.

Disneyland

Disneylandin Halloween-musikaalidesign ihastutti niin paljon, että sorruin ostamaan keksejä, vaikka viime reissulla Disney-puistosta ostettu keksipaketti osoittautui aika mauttomaksi tapaukseksi. Odotukset keksien maulle eivät ole nytkään suuret, joten pitää nyt katsoa tuleeko niitä syötyä ollenkaan – paketti itsessään on ehkä kuitenkin kivempi muisto kuin ällömakeat keksit.

halloweenvisuals

Tykkään erityisesti Mikki-teemaisesta pussinsulkijasta.

Koska rakastan Disney-koruja, piti tältäkin reissulta ostaa muutama, ja puiston keskuslinnan lasinpuhalluspuodista löytyikin aika kiva valikoima. Siellä myytävien korujen valikoimassa oli astetta näyttävämpiä ja suurempia riipuksia kuin muiden puistokauppojen koruhyllyillä. Päädyin valikoimaan itselleni kolme riipusta.

Viuhkariipus on hyvin näyttävä ja myös äärimmäisen salakavala, sillä sitä saa katsoa kaksi kertaa, että edes huomaa Mikki-teemaiset vaaleat kivet.

Aladdinin taikalamppua olisi ollut tarjolla myös hopean värisenä, ja sinänsä tykkään enemmän hopeasta värinä, mutta päädyin kullanväriseen versioon, koska koin että se olisi lähempänä leffan lamppua ja tuntui siksi autenttisemmalta. Lisäksi hopeaversiossa koristekivet olisivat olleet vaaleita, eivätkä vaaleat pikkukivet hopealampussa näyttäneet mielestäni ihan miltään. Kullanvärisessä lampussa pinkit kivet taas tasapainottavat kokonaisuutta mukavasti. Puodista olisi löytynyt myös sellainen versio taikalampusta, joka roikkui kannennupistaan eikä kahvastaan, mutta tämä kahvasta roikkuva versio näyttää mielestäni paljon dynaamisemmalta.

koruset

Disney-koruja ei voi koskaan olla liikaa!

Koska myös yksi hopeanvärinen riipus piti saada, otin Frozen-henkisen lumihiutaleen. Lumihiutale ei ole oikeastaan itsessään näkyvän Disney-teemainen samalla tavalla kuin esimerkiksi Tuhkimon kurpitsavaunut tai Kaunottaren ja hirviön ruusu lasikuvussa olisivat olleet, mutta hiutaleen kaunis design sopii varsinkin talvella tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lumihiutaleen kivet heijastavat myös tosi nätisti ympäristönsä värejä.

Vuodelle 2018 tuli ostettua myös animaatiokuvakalenteri, joka tarjoilee tulevan vuoden jokaiselle päivälle kuvan jostakin Disneyn animaatiosta ja jonkinlaisen triviatietoiskun kyseisestä leffasta. Japanintaitoni eivät taida ihan riittää triviaosuuksien tavaamiseen, mutta ehkä puhelimen käännösappi auttaa tässä. Kalenterin saa seinälle roikkumaan tai jalan varassa pöydälle seisomaan. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista kuvakalenteria, josta avataan vuoden jokaisena päivänä uusi lehti, mutta ajatus tuntuu aika hauskalta. Toivottavasti muistan pysyä rytmissä mukana! Kalenteri tuli tosi kauniissa metallirasiassa, joka on vuorattu ilmeisestikin kalenterista löytyvillä kuvilla – ja niistä päätelleen kalenteriin on kerätty varsin monipuolisesti kuvastoa eri leffoista ja eri aikakausilta. Ohjelappunen lupaa screenshottien lisäksi myös konseptitaidetta.

kalenteripurkki

kalenterisisin

Olen tosi huono fyysisten kalenterien käyttämisessä, kun en meinaa muistaa aloittaa niitä alkuvuodesta tai edes laittaa esille, mutta nyt on kännykässä muistutus vuoden ensimmäiselle päivälle.

Kategoriat
Hype Länsiviihde Tapahtumat

Tokyo Disneyland – yleisfiilikset, paraatit ja show’t

Pitkän kirjoitustauon jälkeen on hyvä elvytellä blogia matkatunnelmilla.

———– 

Sisaankaynti

Syksyn kunniaksi pakollinen halloween-teema itsessään ei ole suosikkejani, varsinkin kun koko Tokio tuntui olevan muutenkin halloween-huuruissa. Halloween oli kuitenkin yhdistetty puistossa musiikkifestariteemaan, joka oli onneksi vähän pirteämpi ja vähemmän kuluneimmat tuntuinen ratkaisu.

Yleistä

Tokiossa on kaksi Disney-puistoa. Kun kävin pari vuotta sitten viimeksi poikaystäväni kanssa Japanissa, kokeilimme DisneySea-puistoa, joten tämän syksyn matkalla suuntasimme tasapainon vuoksi perinteisemmälle Disneyland-puolelle (puiston kartta). Puisto oli vahvan brändäyksen takia luonnollisesti hyvin saman tyyppinen kuin Pariisin Disneyland, eikä siksi aiheuttanut ihan samanlaista uuden seikkailun tuntua kuin DisneySea-reissu.

Tokion Disneylandissä oli kuitenkin myös paljon omaa verrattuna aikaisemmin vierailemiini Pariisin ja Orlandon Disney-puistoihin (josta tosin Orlandon muistot ovat vähän hataria), ja ainahan Disney-puistoissa on ihana käydä, vaikka ne olisivatkin ennestään tuttuja. En ole koskaan tehnyt Disney-puistoihin yli yhden päivän reissuja, joten aina jää pakostakin tutkittavaa ja koettavaa seuraavalle kerralle.

Olen välillä miettinyt, olisiko kiva joskus yöpyä ihan Disney-hotellissa Disney-kokemuksen maksimoimiseksi, mutta en ole koskaan lopulta päätynyt sellaiseen vaihtoehtoon. Kiinnostusta sinänsä on, mutta en ole lopulta ihan vakuuttunut siitä, toisiko hotelli minulle hintaansa nähden tarpeeksi lisäarvoa. Asiaa pitäisi tutkia vähän enemmän seuraavaa Disney-vierailua varten.

disneyjuna

Myös asemalta puistoihin vievä juna oli koristeltu teemaan sopivasti.

seksytluurankoherrat

Keskusaukiota elävöittivät erinomaisen tyylikkäät bändiposterit.

Puistossa oli matkamme ajan käynnissä halloween-rieha. Valitsimme vierailupäiväksemme torstain, sillä keskiviikko ja torstai vaikuttivat ruuhkakalenterin perusteella olevan vähiten ruuhkaiset viikonpäivät. Kalenteria tuli tiirattua myös viime reissulla, jonka aikaan siitä oli olemassa myös englanninkielinen versio, joka on sittemmin poistunut käytöstä – onneksi japaninkielisen kalenterin lukemiseen löytyy kuitenkin englanninkielinen ohje. Väenpaljous ei ollutkaan mitenkään sietämätön, ja  puistossa liikkuminen oli ihan helppoa. Sääkin oli suotuisa – päivä oli vähän vilpoinen, mutta sadetta ei näkynyt eikä myöskään ollut liian kirkasta valokuvaamista ajatellen.

Puistossa oli aivan erityisen hauskaa katsella ihmisten pukeutumista, sillä Tokion Disney-puistoissa näkyy Pariisin puistoja huomattavasti enemmän koordinoitua Disney-teemaista pukeutumista. Monilla puistossa vierailevilla kaveruksilla ja pariskunnilla oli yhteensopivat Disney-paidat, puistosta ostetut hahmohatut tai muuten koordinoidut Disney-aiheiset vaatteet. Useille lapsille oli selvästi käyty ostamassa jo etukäteen Don Quijote -halpatavaraketjusta tai vastaavista liikkeistä Disney-aiheinen naamiaispuku. Yleensä varsinainen cosplay on pieniä lapsia lukuun ottamatta kielletty, mutta tänä vuonna myös aikuiset saivat pukeutua Disney-hahmoiksi koko halloween-riehan ajan. Puistossa olikin kiva nähdä pukuloistoa, ja aivan huippua oli, että puistossa näkyi kaverusten ja pariskuntien lisäksi myös esimerkiksi prinsessoiksi pukeutuneita äitejä lastenvaunujensa kanssa.

Kategoriat
Anime Hype

Yuri!!! on Icen parhaat hetket

Unohduin viimeksi ulisemaan niistä Yuri!!! on Ice -sarjan puolista, jotka eivät oikein toimineet minulle. Tällä kertaa hyppään sitten suoraan asiaan, eli voimakkaimpina mieleen jääneisiin hetkiin, jotka tekivät sarjasta sen ongelmista huolimatta unohtumattoman kokemuksen.

Teksti sisältää ihan kaikki spoilerit.

10. Yuurin voitto Yuriota vastaan

Yuuri-vs-Yurio

Tästä vastakkainasettelusta olisi voinut saada irti enemmänkin.

Sympatiani kierivät hyvin herkästi altavastaajan suuntaan, joten massiivisen luisteluitsevarmuuden ja heiveröisen teiniegon välillä tasapainoileva Venäjän 15-vuotias luistelijalupaus Yurio ei oikein missään vaiheessa vetänyt suuresti puoleensa, eikä varsinkaan sarjan alkujaksojen aikana. Tykkään usein äksyistä pojista, mutta Yurion käytös oli mielestäni valtaosan ajasta hirveän ikävää. Hahmo ylitti mielessäni suloisen tsuntsunpöffön ja satuttavalla tavalla tahallaan ilkeän pissipään rajan liian monta kertaa että olisin voinut aidosti pitää hänestä.

Yuuri sen sijaan sai kannatukseni puolelleen alusta asti jo siksi, että ensimmäiset kaksi jaksoa sarja tuntui keskittyvän ilkeilevän ilomielisesti alleviivaamaan sitä, miten onneton luuseri hän on. Samaistuin helposti lannistuvan Yuurin tuntemuksiin mutta inhosin sarjaa, joka ilkkui nuorukaiselle lakkaamatta. Ilman ensimmäisen jakson tunteikasta luistelukohtausta sarja olisi epäilemättä tullut dropatuksi heti alkuunsa sadan voltin vihalla.

Tätä taustaa vasten kolmannen jakson kisa Yuurin ja Yurion välillä muutti sarjan sävyä ja samalla suhtautumistani sarjaan. Koutsina ja tuomarina toimiva Victor jakaa kummallekin pojalle juuri sen version samasta kappaleesta, joka tuntuu vieraammalta ja vaikeammalta. Oli suurenmoisen tyydyttävää nähdä teknisesti taitavan mutta emotionaalisesti viisivuotiaan ja sosiaalisesti kamalan Yurion kamppailevan hänelle annetun herkkää ja puhdasta rakkautta ilmaisevan On Love: Agape -ohjelman kanssa. Vielä tyydyttävämpää oli kuitenkin nähdä, miten komeasti Yuuri pystyi selvästi kypsempänä ja joustavampana ihmisenä sopeutumaan omaan ohjelmaansa, voimakasta seksuaalista rakkautta ilmaisevaan On Love: Erosiin.

Kolmannen jakson kisa sai sarjan tuntumaan vihdoin siltä, että se aikoi ottaa epävarman päähenkilönsä tosissaan eikä vain kuittailla tämän saamattomuudesta. Kisa sai myös luottamuksen sarjan hahmokirjoitukseen kasvamaan, kun se pystyi yllättäen esittämään tähän mennessä altavastaajana esitetyn Yuurin vahvuudet siihen asti selvästi parempana luistelijana esitetyn Yurion heikkouksia vasten.

Olisin oikeastaan toivonut, että Yuurin ja Yurion peilaamista toisiaan vasten olisi jatkettu sarjassa enemmän, sillä hahmot olisivat voineet oppia toisiltaan paljon ja tukea toisiaan ja muodostaa sitä kautta mielenkiintoisen suhteen. Yurio kuitenkin omituisesti katoaa sarjasta moneksi jaksoksi tässä vaiheessa ja palaa relevantiksi hahmoksi vasta loppukolmanneksella, joten tästä vastakkainasettelusta ei lopulta saatu irti niin paljon kuin olisin toivonut. Tämän myötä Yurio myös jäi minulle kaukaiseksi hahmoksi. Kolmannen jakson kisan häviö teki Yuriosta kuitenkin alkujaksojen esitystä sympaattisemman hahmon, jota ei onneksi tarvinnut vihatakaan sarjan edetessä.

(Sivuhuomiona on pakko mainita, että vaikka Yurio on alkuun innostunut Eros-versiosta, niin minua lähinnä hihityttää ajatus pikkulapsikiukuttelevalla tavalla söötistä Yuriosta yrittämässä esiintyä seksuaalissävytteisesti.)

Kategoriat
Analyysi Hahmot Hype Manga

Hetkestä hetkeen – lisää berserkkihetkiä ja mehukkaita katseita

Kazuya Minekuran taisteluneoshounensarja Saiyuki Reload kuuluu suosikkimangoihini muun muassa sen takia, että Minekura on todella hyvä hahmohetkien toteuttaja. Sarjan seitsemännessä osassa puhkeaa sen suurin kriisi, kun normaalisti iloluontoisen ja lapsekkaan Gokun demonivoimat heräävät ja hän muuttuu verenhimoiseksi, kaiken ympäriltään tuhoavaksi jumalolento Seiten Taiseiksi. Normaalisti ikityyni ja itsensä hallitseva Hakkai poistaa omat voimanrajoittimensa pärjätäkseen Seiten Taisein massiivisille voimille, ja muodonmuutoksista seuraavat turpakäräjät ovat soveliaan eeppiset.

Pääporukan yrmy keskushahmo Sanzo on teillä tietymättömillä kohtauksen aikana, ja tiimin rempseä paha poika Gojyo joutuu sivustakatsojan rooliin, kun hänen puoli-yookai-voimillaan ei tungeta mukaan yookai-Hakkain ja Seiten Taisein väliseen supertappeluun. Kohtaus ei kuitenkaan ole pelkkää tappelua, vaan sen kantavana voimana toimivat Hakkain ja Gojyon väliset pienet vuorovaikutushetket. Kohtauksen sisältä erityisen vaikutuksen tehneet kolme pientä hetkeä keskittyvät Hakkain ja Gojyon väliseen siteeseen.

berserk-hakkai1

Tuijotuskisa on yksi Minekuran parhaista suosikkikerrontakikoista. (Klikkaamalla isommaksi.)

Ensimmäinen hetkistä on, kun Hakkai päättää poistaa voimanrajoittimensa ja pyytää Gojyota pysäyttämään hänet, jos hän menee berserkiksi rajoittimien poistamisen takia. Gojyo tarttuu Hakkain kyynärvarteen ennen kuin tämä ehtii poistaa rajoittimet korvastaan. Hetken kummatkin vain tuijottavat toisiaan ennen kuin Gojyo päästää irti. Rakastan tämän hetken intensiivisyyttä, kun kumpikaan ei sano mitään, mutta parin välillä tapahtuu kuitenkin niin paljon.

Haluaapa Gojyon ja Hakkain välejä ajatella sitten romanttisena tai platonisena sielunkumppanuutena, tuijotuskilpa sisältää niin paljon historiaa ja tunnetta, että yhteyttä poikien välillä ei voi olla huomaamatta. Minekura on äärimmäisen hyvä rakentamaan kohtauksia niin, että vaikka hahmojen ilmeet eivät värähtäisikään, lukijalle välittyy hyvin selvä kuva näiden tunteiden voimakkuudesta.

Se, että Gojyo päästää lopulta mukisematta irti, ilmaisee, että hän tietää alusta asti, ettei hänen estelynsä pysäytä Hakkaita. Rajoittimien poistaminen on ainoa tapa pelastaa berserkki-Goku ja valtava määrä sivullisia uhreja. Silti Gojyo haluaa tuoda esiin protestinsa, varmistaa ettei muuta keinoa todellakaan löydy ja ihan vain luoda yhteyden Hakkaihin, kun tilanteessa kummittelee selvästi mahdollisuus siihen, ettei Hakkai palaa taistelusta omana itsenään.

Minekuran pojat ovat harvoin suorasanaisia, eikä tässäkään hetkessä Gojyo sano mitään, mutta ele välittää kuitenkin selvän viestin Hakkaille siitä, ettei Gojyo tahdo menettää toveriaan.

Kategoriat
Anime Hahmot Hype Länsiviihde

Hetkestä hetkeen – berserkit

Pidän voimakkaista tunteista ja hetkistä fiktiossani, ja yllättävällä tavalla järkyttävät hetket jäävät usein erityisen hyvin mieleen. Tämän takia berserkki-hetket ovat aina olleet suosikkejani. Harvat kohtaukset ovat yhtä väkeviä kuin sellaiset, joissa hahmo, josta tykkään, menettää syystä tai toisesta kontrollin itsestään kokonaan, ja minun on seurattava tilanteen usein veriseksi eskaloitumista kauhistuneiden sivustaseuraajahahmojen kanssa henki kurkussa. Alla ajatuksia muutamista suosikeistani.

Kill la Kill – Berserkki-Ryuuko

berserk_ryuuko-punainen

Koriseva ja verta vuotava berserkki-Ryuuko on tehty painajaisista.

Kill la Killin sankari Ryuukon taikakoulupuku Senketsu muuntautuu Ryuukon verta saadessaan niukaksi, supervoimat kantajalleen antavaksi taisteluasuksi. Jaksossa 12 Ryuukon vihat leimahtavat pääpahiksen kätyriä kohtaan niin kovasti, että hänen verensä kiehahtaa Senketsun varoituksista huolimatta superpotentiksi. Senketsu sekoaa raivokkaasta verestä ja päätyy Ryuukon holtittomuuden seurauksena muuttumaan yhdessä Ryuukon kanssa karmaisevaksi hybridihirviöksi.

Koko puolen jakson pituinen berserkki-rasahdus oli minulle todella veretseisauttava kokemus kaikessa karmivuudessaan, mutta suurin shokkiarvo keskittyy toki hurjaan muodonmuutoshetkeen ja sen jälkeiseen  esittelykuvaan, joka oikein nautiskelee sen esittämisestä, miten kurja olento Ryuukosta ja Senketsusta on tullut.

Olennosta näkyy selvästi Ryuukon piirteitä, kuten naisvartalo ja hiustyyli, ja myös Senketsun piirteitä, kuten avoin silmä ja ruksisilmä. Olento on kuitenkin designattu niin hirvittäväksi, että hahmosta on pudonnut pois kaikki ihmisyys ja jopa tietoisuus. Ryuukon edesmenneeltä isältä jäänyt valtava saksenpuolikas, jolla Ryuuko yleensä taistelee, on sulautunut osaksi hirviön kehoa, joka on muuttunut epäluonnollisen vihreäksi. Olento näyttää ja kuulostaa hyytävän kärsivältä. Veri valuu ja tirskuu siitä valtoimenaan, ja se hönkii ja örisee kuin ei saisi henkeä.

Kohtaus antaa tehokkaan varoituksen sekä Ryuukolle että katsojalle. Ryuuko on tässä muodossaan käytännössä voittamaton, mutta hän on samalla lakannut olemasta Ryuuko, kun Senketsun verenhimo on saanut hänestä vallan. Lopputuloksena sekä Ryuuko että Senketsu ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt vain tiedoton hirviö. Taikakoulupuvut voivat antaa suuren voiman, mutta niiden käyttäminen voi olla myös vaarallista ja johtaa tuhoisiin lopputuloksiin. Tällä kertaa kaikki päättyy hyvin ja ihana ystävä Mako saa Ryuukon palaamaan järkiinsä, mutta hetki jää sarjan taustalle kummittelemaan ja luomaan painoa taikavaatekonseptille.

Ennen tätä muodonmuutosta olin pitänyt Kill la Killiä vähän tylsänä ja itseään toistavana sarjana, ja olin jo valmis droppaamaan. Berserkki-välikohtaus kuitenkin sai minut muuttamaan mieleni. Ensimmäistä kertaa sarja sai minut uskomaan, että sillä on uskallusta tehdä verivoimavaatekonseptillaan jotain jännittävämpääkin kuin episodimaista supermättöä, joka hekumoi paljaalla pinnalla.

Kategoriat
Analyysi Hahmot Hype Länsiviihde Nostalgia Prinsessapäiväkirjat

Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 2

Edelleen elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Megara-introkuva2

Antagonistin puolelta sankarin tueksi loikkaaminen tekee Megarasta uniikin Disney-sankarittaren.

Megarasta on vuosien varrella muodostunut minulle hyvin henkilökohtainen hahmo, ja osittain tämän takia hänen Prinsessapäiväkirjojensa valmistuminen kesti erityisen pitkään. Haluaisin tehdä tunteilleni kreikkalaiskaunotarta kohtaan oikeutta, mutta välillä tuntuu siltä, että päädyn monessa kohtaa jaarittelemaan. Megara oli jopa tähän asti haasteellisinta prinsessapäiväkirjaneito Pocahontasiakin vaikeampi hahmo kuvata sanoin. Kuitenkin tuttuun tapaan olen löytänyt hahmosta niin paljon uutta ja pukenut ensimmäistä kertaa sanoiksi monia tähän asti mielessä epämääräisemmässä muodossa häilyneitä tuntoja, että tuntuu ihan siltä kuin olisin löytänyt Megaran ensimmäistä kertaa.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi Megaran persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia. Tällä kertaa vuorossa roolitus, tärkeät suhteet muihin hahmoihin ja sympaattisuus.

Kategoriat
Analyysi Hahmot Hype Länsiviihde Prinsessapäiväkirjat

Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 1

Elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Megara-intro0

Kuolemanjumala Haadeksen vangiksi ja kätyriksi aikoinaan päätynyt kyynistynyt neito rakastuu puolijumalan voimilla varustettuun sankari Herkulekseen.

Herkules kuuluu niihin Disneyn klassikoihin, jotka paranevat silmissäni jokaisella katselukerralla. Pidän leffan yksinkertaista rakennetta hyvin onnistuneena, sillä kaikki tapahtumat on pohjustettu tehokkaasti. Leffa ei yleisesti ottaen tunnu kuuluvan Disneyn kaikkein rakastetuimpien animaatioiden piiriin, vaikka sillä onkin omat uskolliset tykkääjänsä. Monesti kritiikin kohteeksi päätyy räiskyvä tyyli, joka kirjoittaa huolettomasti uusiksi koko kreikkalaisen jumaltaruston ja sekoittaa yhteen moderneja komiikkaviittauksia ja vakavaa legendaa. Usein on kuulunut, ettei leffa osaa päättää, haluaako se olla vakavasti otettavaa draamaa vai pelkkä viittauspelleily, mutta minun makuuni Herkules on onnistunut löytämään aivan erityisen hyvän tasapainon näiden kahden ulottuvuuden välille. Erityisen rakkaaksi leffa on noussut rempseän skeptisen naispääosansa ansiosta.

Kategoriat
Hype Länsiviihde Musiikki

Hetkestä hetkeen – Disney edition

Usein fiktiosta puhuttaessa (ja kirjoitettaessa) huomio keskittyy lähinnä kokonaisuuksiin ja suuriin linjoihin, siihen, millainen teos on ylipäänsä. Siksi Disnerddreams-blogin Paulan idea nostaa esille nimenomaan niitä pieniä ihania hetkiä tuntuikin hauskalta, joten päätin tarttua hänen haasteeseensa raapustaa joistakin omista suosikkihetkistäni.

Itse tuunaan konseptia niin, etten keskity pelkästään ihanimpiin, vaan ylipäänsä sykähdyttävimpiin. Oli kyse ihanuudesta, kamaluudesta tai liikuttavuudesta, otan esille fiktiohetkiä, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ja jääneet tärkeiksi muistoiksi. Ja koska olen kirjoittaessani aina kovin vuolassanainen, päätin myös yrittää avata suosikkihetkiäni pienemmissä muutaman kappaleen erissä. Ensimmäisen otoksen teemana on Disney Paulan haasteen kunniaksi, eivätkä Disney-hetket varmasti tähän lopu, mutta ensi kerralla seuraa jo anime- ja mangajuttujakin.

Mulanin päätös

mulaninpaatos

Kohtaus loistaa myös hyvin tasapainoisella ja monipuolisesti eri kuvakulmia ja asetteluita hyödyntävällä kuvakäsikirjoituksellaan.

Mulan on taitava leffa tuomaan tapahtumien ja konseptien merkityksen selväksi. Tämä on tärkeä hyve leffalle, joka amerikkalaisesta näkövinkkelistään huolimatta sijoittuu muinaiseen Kiinaan, jonka kulttuuriin liittyviä konsepteja on moneen otteeseen avattava länsimaalaiselle katsojalle. Suosikkikohtauksessani Mulan päättää pukeutua mieheksi ja lähteä heikkokuntoisen isänsä puolesta armeijaan, kun keisari on määrännyt yhden miehen jokaisesta perheestä osallistumaan sotaan Kiinaan hyökkääviä hunneja vastaan.

Kohtaus on suurenmoisen voimakas juuri dialogittomuutensa ansiosta. Kaikki puhe on jätetty pois, mutta sen sijaan kohtausta hallitsee upea instrumentaalikappale Mulan’s Decision, joka ottaa kohtauksen haltuunsa aivan eri tavalla kuin normaalit taustamusiikit. Se määrää täysin kohtauksen kulun ja tunnelman

Alkuun haikean surumielisenä soiva kappale kuvaa Mulanin voimattomuuden tunnetta, mutta voimistuva musiikki ja sen tuoma rytmitys kertovat katsojille, että ruudulla on nyt tapahtumassa jotain todella suurta. Tässä vaiheessa leffaa katsojat eivät edes tiedä, että miehenä esiintyminen on kuolemalla rangaistava teko, mutta siitä huolimatta kohtaus tekee selväksi, miten merkittävä ja kohtalokas hetki on kyseessä.

Erityisesti kohta, jossa Mulan leikkaa hiuksensa ja musiikki saavuttaa dramaattisen huippupisteensä, luo tunnun päätöksen peruuttamattomuudesta – siitä, ettei entiseen ole enää paluuta. Kohtauksen suureellisuus myös korostaa Mulanin rohkeutta. Vaikka emme tiedä täsmälleen, mitkä panokset ovat, ymmärrämme, että tämä päätös vaatii valtavasti urheutta ja sisua. Mieleeni ei tule mitään toista fiktiohetkeä, joka kertoisi näin voimakkaasti tarinaansa nimenomaan musiikin avulla.