Tekijä: Arana

Kategoriat
Arvostelu Manga

xxxHolicista 1/3

Kirjoitin viime vuonna elokuun lopussa tällaisen tekstin koskien xxxHolicin osia 2-11, jotka olin silloin lukenut, mutta en jostain syystä jaksanut koskaan naputtaa sitä loppuun. Nykyisin seuraan sarjaa viikoittain, joten rustaan pian päivityksiä, mutta olkoon tässä ensin välipalaksi mietteitäni sarjan välittömistä jatkosuorituksista ensimmäisen osan murska-arvosteluni jälkeen:

———————

Hei CLAMP, aloititteko xxxHolicin ihan tahallanne pohjamudista, jotta pääsisitte sarjan edetessä esittelemään ilmiömäisiä hahmonkehitysskillzejänne? Olen kyllä vaikuttunut, mutta se ei siitä huolimatta tunnu ihan reilulta…

Mutta tosiaan, kuten ennustelin viimeksi ensimmäisestä osasta valittaessani, sarja paranee hitaasti, mutta varmasti kirja kirjalta. Tämä on sikäli kaksiteräinen miekka, että varsinkin hahmojen syventyminen ja kokonaiskuvan laajeneminen tapahtuvat todellakin tuskastuttavan matelevalla vauhdilla, mutta verkkaisella tahdilla saadaan samalla luotua kunnioitettavan hienovaraista ja uskottavaa kehitystä, joka ei toimisi puoliksikaan yhtä hyvin nopeammalla tempolla kerrottuna. Etenkin Watanukin, haamuja ja henkiä näkevän päähenkilömme käytöksessä kikka toimii todella hyvin, kun pojan rääkymiset ja teatraaliset huitomiset vähenevät pikkuhiljaa ja lähes huomaamatta koko ajan samaa tahtia hänen kypsyytensä ja itsehillintätaitojensa lisääntyessä.

Lue lisää ”xxxHolicista 1/3”
Kategoriat
Anime Manga

FMAB-huomioita

Fullmetal Alchemist: Brotherhood on sarja, jota katson pääasiassa sen toteutuksen vuoksi, sillä tarina ja hahmot ovat jo tuttuja mangan puolelta eikä anime yleensä yritäkään tuoda niihin lisää muuten kuin äänen osalta. Yleisesti ottaen FMAB pääsee melko harvoin samalle jännityksen, tunnelman, hahmonkuvauksen tai visuaalisen miellyttävyyden tasolle kuin alkuperäisversio, mutta pysyy silti melko tiukasti esikuvansa hännillä. Varauksena täytyy tosin pitää mielessä, että se ensimmäiseksi tutustuttu versio asettaa normaalisti mittapuun sille, mitä toisen version pitäisi olla – varsinkin jos ensiksi on tutustuttu mangaan, josta on myöhemmin tehty anime. Joka tapauksessa olen avannut tähän muutamia erityisesti silmään pistäneitä huomioita FMABin toteutuksellisten ratkaisujen onnistumisista ja epäonnistumisista.

Ylipäänsä Brotherhoodin taso on noussut kovasti sen jälkeen kun se malttoi rauhoittaa tahtiaan alun kiirehtimisestä. Alkuvaiheiden pikakelaukseen studiolla oli kieltämättä varsin pätevä syy, koska monet valittivat jo läpi juostuista alkujaksoista, että hohhoijaa kun mitään uutta ei tapahdu, kun ne pakolliset ensimmäisessä animessa käydyt asiat on rohmuttava uudestaan ennen kuin päästään siihen pisteeseen, jossa vuoden 2005 versio ja manga erosivat toisistaan lopullisesti. Hyvä syy ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, etteivät Brotherhoodin alkujaksot ole itsenäisenä osana tarinaa kovinkaan onnistuneita suurimman osan ajasta täysin pieleen menevän rytmityksen vuoksi, josta ollaan tosiaan nyttemmin päästy eroon. Huumorinkin puolelta anime on ruvennut koko ajan enemmässä määrin malttamaan mieltään ja löytänyt itsensä. Nykyisellään suuri osa vitseistä toimii, kun niitä ei yritetä syöttää niin läpitunkevasti ja tiheään kuin sarjan alussa.

Spoilin asioita sille, joka ei ole Edin ja Alin ensikohtaamiseen Isän kanssa saakka sarjaa seurannut.

Lue lisää ”FMAB-huomioita”
Kategoriat
Blogi Meta

Kakku…

…se ei sittenkään ollut valhetta!

Tänään Missing Link on ollut olemassa yhden kokonaisen vuoden ajan. Nyt jälkikäteen toivoisin, että olisin julkaissut ensimmäisen postaukseni vasta muutamaa viikkoa myöhemmin, enkä jo kolmastoista päivä, sillä vielä siistimpää olisi jos armas Linkkini täyttäisi vuoden samana päivänä kun itse täytän 21. Hassua, etten tajunnut tuota vuosi sitten.

Joka tapauksessa vielä puolitoista vuotta sitten, kun oman blogin perustaminen kävi ensi kertaa mielessäni, olin aika varma idean olevan kohtuullisen toteuttamiskelvoton. ”En mä kuitenkaan jaksais sinne mitään kirjottaa” oli melko nopea reaktio moiseen ajatukseen, sillä en ollut vuosiin saanut kovin aktiivisesti kirjoiteltua mitään fiktiota kommentoivaa, vaikka aina välillä kovasti olinkin ollut yrittävinäni. Siispä kun lopulta sain naputettua ensimmäisen viestini tänne, päätin ja lupasin itselleni pyhästi, että kirjoittaisin mahdollisimman aktiivisesti ja säännöllisesti vähintään yhden vuoden ajan, ja sen jälkeen voisin arvioida tahtiani uudelleen tai pahimman burn-outin iskiessä luopua leikistä kokonaan. Yksi vuosi oli kuitenkin pakko jaksaa vaikka henki menisi. Ihan vain että näkisin, olisiko minusta siihen.

Kuluneen kahdentoista kuukauden aikana on kuitenkin käynyt koko ajan selvemmäksi, että kirjoitettavaa ja intoa riittää vielä pitkäksi aikaa eteenpäin, vaikka tahti onkin niistä alkukuukausista hiipunut (lukuloma silloin viime vuonna oli tosi hienoa aikaa). Olen itse asiassa vähän yllättynyt siitä, miten ahkerasti olen jaksanut tämän harrastuksen kanssa puuhata, sillä yleensä olen erittäin saamaton ja hidas. Vaikka olin blogista innoissani vuosi sitten, en olisi osannut kuvitella, että tänne kirjoittaminen olisi niin hauskaa ja palkitsevaa kuin se on ollut. Juhlapäivän kunniaksi ajattelin kerrata hieman matkaani animen ja mangan maailmassa, koska kokemuksillani näillä markkinoilla on ollut yllättävän suuri vaikutus elämääni ja etenkin siihen, millaisten silmälasien läpi katson fiktiota yleensäkin.

Varoitus: Edessä pitkä ja henkilökohtainen historiikki.

Lue lisää ”Kakku…”
Kategoriat
Välipala Vertailu

Saabisua <3

Katsoin tässä yhtenä päivänä Kiinan kolmen kuningaskunnan aikaisen suuren sotalordi Cao Caon edesottamuksia viime syksyn animesarja Souten Kouron muodossa.

Sarjan ensimmäinen kolmannes osoittautuikin varsin hauskaksi ja eeppiseksi katselmukseksi (kuvittele Sengoku Basaran ylitsevuotavalla lolghay-asenteella terästetty Legend of the Galactic Heroes muinaisessa Kiinassa). Kaikista eniten fanityttöä onnistui ilahduttamaan osaava fanservice-vastaava, joka keksi sijoittaa uljaan sankarimme sakuranlehtien keskelle yleisöään taiteen keinoin hurmaamaan:

Taukoa, puolipukeiselle huntu päässä miekkatanssivalle lihaksikkaalle pitkälettiselle nättipojalle hakkaava sydämeni! Itse kohtauksessakin leidit pyörtyilevät ihastuksesta ja herrat tuijottavat kuola suupielistä valuen.

Mutta hetkinen, eikös tämä muistuta jostain toisestakin seksikkäästä, fabulously gaystä taistelijasta, joka pistää jalalla koreasti ylhäisön suosioon päästäkseen, jotta pystyisi toteuttamaan omat suunnitelmansa…

Ah, Sokokselta kuudella eurolla löytämäni Xenan ensimmäinen tuotantokausi tarjoaa aivan yhtä muikeaa saabisua kuin Cao Cao. Kyllä sotajoukon (ex-)komentaja tietää, miten itseä isommat kihot kesytetään.

Sarjat, te ja teidän perhosripsiset soturiprinssinne / nahkaan pukeutuneet soturiprinsessanne hemmottelette fanitytön piloille. ~<3

”I feel like dancing!”

Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Talven 2010 ensivaikutelmia: Hanamaru Kindergarten & Katanagatari

Hanamaru Kindergarten

Matilda oli paljon uskottavampi lapsinero kuin Hii-chan.

Ensimmäiset kolme jaksoa lastentarhasöpöilystä ovat luoneet varsin uskottavan illuusion siitä, että kyseessä on itsenäisen sarjan sijaan vain K-On!in kakkoskausi. Jokaisen hahmon stereotyyppisen söpöt ominaisuudet on tykitetty niin överiksi, että sarjan yleinen söpöys tursuaa korvista ja mädättää purukaluston. Varsinkin lapsinerosta käyvä Hii-chan on superälykkyydellään ja sitä kontrastoivalla spontaanisuudellaan ja cosplay-fiksaatiollaan selvä toisinto K-Onin Miosta, jonka suksee perustuu myös useille jo itsessäänkin söpöille, näennäisesti vastakkaisille ominaisuuksille, jotka epätyypillisesti, mutta todella läpinäkyvän tarkoitushakuisesti ja käsikirjoitetusti on yhdistetty kokonaisuudeksi, joka takuuvarmasti räjäyttää otakupankin ja toisenkin.

Hahmopuolella ylilyönnit tulevat jakso jaksolta selvemmiksi ja stereotyypit istuvat koko ajan tiukempaan sen sijaan, että sarja yrittäisi lähteä uusiin suuntiin niiden kanssa. Miespuolinen päiväkotiope Tsuchida on tietysti saamaton ja vähän ujo, mutta tosi hyväsydäminen pelinörtti, joka ei oikein osaa huolehtia itsestään eikä uskalla tunnustaa tunteitaan ihastukselleen, tarhatätikollega Yamamotolle. Jälkimmäinen ei taas luonnollisesti näe Tsuchidan ilmiselvää ihastumista, koska söpö ihastus ei tietenkään voi koskaan noteerata epäonnisen kosijansa tunteita, ettei kiveen kaiverrettu status quo murtuisi. Tsuchidaan ihastunut pikkuinen Anzu-tyttö puolestaan riipii hermoa pamppailevalla ja jälleen täysin ylikirjoitetulla pirteällä mukalapsellisella esiseksuaalisuudellaan. Muutkin hahmot asettuvat siististi kliseisiin muotteihinsa, ja kaikki kommunikoivat pilkulleen ihmissuhdeanimekliseiden oppikirjan mukaan.

Silti olen saanut alas kolme jaksoa, ja varmaan yritän sinnitellä pitempäänkin tämän kanssa. Välillä ylisöpöily kuitenkin toimii ja Tsuchidan miellyttävän tasavertainen ja jopa yllättävän pätevä ja luonnollinen suhde lapsiin on ihan kivaa katsottavaa aina silloin, kun Anzu ei ole paikalla julistamassa kuolematonta rakkauttaan poikaparkaa kohtaan. Olisin kuitenkin toivonut, että kun sarjalla on pokkaa sijoittua lastentarhaan, sillä olisi rahkeita myös muuhun kuin kliseiden mielikuvituksettomaan ja kritiikittömään tarjoiluun uudessa ympäristössä.

OP ja ED

Intro on ihan nätti ja sopii sarjan fiilikseen kuin nyrkki joka toivottavasti mutta epätodennäköisesti jossain vaiheessa poksahtaa Anzun pään läpi, mutta itse jaksojen tavoin pätkä on tarpeeksi turha ollakseen herättämättä mitään muuta tuntemusta kuin lievää söpöstelysympaattisuutta ja lievää sokerikuorrutuksesta aiheutuvaa ellotusta. Outrot näyttäisivät vaihtelevan jaksoittain, mikä on varsinkin harvinaisuudessaan oikein kiva ratkaisu, mutta siinä vaiheessa kun pääsen jakson loppuun asti, olen niin täynnä söpösöpösöpösöpöä, ettei arvostusta tahdo jäädä edes ideatasolla hienolle kakkosjakson outron avaruusseikkailuparodialle.

Lue lisää ”Talven 2010 ensivaikutelmia: Hanamaru Kindergarten & Katanagatari”
Kategoriat
Blogi Meta

Episodipostauksista

Animeblogeja oltiin jossain vaiheessa kovasti jakamassa karkeasti ottaen episodiblogeihin ja editoriaaliblogeihin, joista edelliset keskittyvät julkaisemaan jaksokohtaisia postauksia kirjoittajien kulloinkin seuraamista sarjoista ja jälkimmäiset painottuvat etsimään yleisempiä aiheita animen piiristä. Editoriaalipainotteisten animeblogien postaukset tuppaavat myös ainakin yleisen käsityksen mukaan olemaan pitempiä ja analyyttisempiä kuin ajankohtaisia sarjoja jaksoittain seuraavat blogit. Viime kädessä edisodiblogaajat mielletäänkin usein animeväen vähämielisemmäksi fanipoikalaumaksi ja niiden muiden postausten kirjoittajat nirppanokkaisiksi elitisteiksi. Aivan viime aikoina en ole enää itse törmännyt tähän jakoon niin paljon kuin vielä jokin aika sitten, ja hyvä niin, sillä moisen kahtiajaon tarkoituksenmukaisuus ja kuvaavuus eivät ole kovinkaan vahvoilla (on esimerkiksi koko joukko blogeja, jotka eivät sovi kumpaakaan ryhmään tai sopivat osittain molempiin).

Mainitussa jaottelussa on kuitenkin mielestäni mukana myös totuuden siemen, sillä blogit todellakin monesti erikoistuvat joko episodipostauksiin tai muunlaisiin postauksiin. Elitisti-ihmiset tuntuisivat saavuttaneen keskenään jonkinlaisen konsensuksen siitä, ettei episodipostauksissa ole mitään ideaa, ainakaan sillä kaavalla kuin episodiblogit niitä suoltavat samaa tahtia seuraamiensa sarjojen viikoittaisen esittämisen kanssa. Toisaalta ajankohtaiset ja sekä kirjoittajan että lukijan puolella helposti käsiteltävät episodipostaukset eittämättä vetävät enemmän lukioita kuin niskalimalla väännetyt koukeroiset analyysit, ja ainakin amerikkalaisilla blogaajilla tuntuisi olevan suurtakin päähänpinttymää lukijamäärien kasvattamisen kanssa.

Itse pidän episodipostauksista. Yleensä katsottuani animejakson luen mielelläni muutaman muunkin harrastajan mielipiteen siitä. Yleensäkin hakeudun aina fiktion parissa viihdyttyäni lukemaan tai kuulemaan muiden ajatuksia kyseisestä teoksesta, olipa se sitten animejakso tai -sarja, manga-tankoubon, romaani, elokuva, tv-sarjan jakso tai lavataide-esitys. Muiden ajatusten suhteuttaminen omiin ajatuksiini on jo pitkään ollut suuri huvini – on mielestäni äärettömän mielenkiintoista nähdä eroja ja samuuksia ihmisten mielipiteissä ja miettiä niiden syitä.

Lue lisää ”Episodipostauksista”
Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Talven 2010 ensivaikutelmia: Durarara!!, Ookamikakushi & Dance in the Vampire Bund

Hei, tänä talvena olen jopa aloittanut sarjoja. Heitän tänne kuukauden lopulla varmaan vielä toisen ensisilmäilypostauksen, koska näiden lisäksi kiinnostaa vielä muutama talven sarjoista, mutta tässä alkajaisiksi.

Durarara!!


Väisty, Päätön ratsumies, täältä tulee PÄÄTÖN PRÄTKÄNAINEN! Hardcorea.

Kuten mainittu Ookamikakushin yhteydessä, katsoisin ihan mitä tahansa, jos se näyttää tältä (kyllä, saman hahmosuunnittelijan ja ohjaajan Baccano! on katsottavaksi jonottavien sarjojen listallani). Mutta hehkutetaan nyt vielä – Durarara!! näyttää jumalaiselta, eikä edes vain hahmodesignin ja yleisen urbaanin tyylin takia, vaan animaatiossakin on ihan kulutettu budjettia.

Ensimmäinen jakso on onneksi muutenkin varsin mielenkiintoinen, joskin nyypiö-muuttaa-uuteen-kaupunkiin-ja-tapaa-heti-kaikki-tärkeät-ihmiset-ja-muut-päättömyydet-kuviossaan vähän turhan jäykkä ja arvattava. Ensimmäisen jakson sortuminen pelkäksi pohjustukseksi ei nyt kuitenkaan ole mitenkään anteeksiantamatonta, varsinkin kun tavatut henkilöt vaikuttivat kaikki ihan siisteiltä tyypeiltä. Allekirjoittaneen täytyi itse asiassa laittaa hetkeksi pauselle, kun keskuspojat heittäytyivät kolmen vuoden erossa olon jälkeen tavatessaan ihan hervottoman söpöiksi. Osakiitos tästä aina loistavalle kertojanyypän pirteästi höpöttävää lapsuudenystävää tulkitsevalle Mamoru Miyanolle. Muutenkin hahmopuolella tykkäsin myös siitä, että jopa legendaarisen päättömän prätkänaisen rangaistuksen kohteeksi joutuvan kidnappaajakoplan kuvaamiseen on jaksettu käyttää hetki niin, että mokomat vaikuttavat ihan oikeilta hahmoilta sen sijaan että heidät olisi lakaistu sivuun stereottyypisen rumina ja ilkeinä pikkupahiksina.

Suurena miinuksena esille nousi jakson sekavuus. Siitä ei pohjustusluonteisuudesta huolimatta selviä juuri lainkaan, mihin suuntaan tarinaa ollaan luotsaamassa ja millä eväillä (tai mistä se edes kertoo). Toisaalta arvostan turhan ja läpinäkyvän selittelyn puutetta, mikä tuo sarjan maailmaan todellisuuden tuntua. Taustoitusta antavat chätti-keskustelut toimivat tiedonvälitystehtävässään mukavan aidosti, mutta niin hektisesti, etten tahtonut pysyä perässä puheenaiheista tai keskustelijoista. Keskustelut ääneen lukeneelle seiyuulle kuitenkin aplodit elävästä ja uskottavasta suorituksesta – monen henkilön chättikommenttien lukemisen muuntaminen uskottavan kuuloiseksi ja ilmeikkääksi sananvaihdoksi on kuitenkin yhdelle näyttelijälle aika haasteellinen tehtävä.

Vuoden parasta antia tähän mennessä joka tapauksessa. Kahdentoista jakson pituus vain vähän huolettaa, varsinkin suhteutettuna suureen hahmomäärään, sillä epäilen vähän, ettei näin suuresta joukosta välttämättä saada kaikkea irti niin lyhyessä ajassa. Toinen mietityksen aihe olisi sitten mainitun nyypiöpäähenkilön hajuttomuus ja mauttomuus – pystyykö sarja vääntämään hänestä oikean henkilön, vai jääkö hän vain kaikkea uutta neutraalisti ihmetteleväksi näkökulmanyypäksi koko sarjan ajaksi? Sormet ristiin edellisen vaihtoehdon puolesta.

OP ja ED

Olen vähän rakastunut openingin laulajan ääneen. Kappale nappaa lisäksi auttamattomasti mukaansa vetävillä alkusävelillään. Vaikka tämäkin intro vain pyörittää sarjan keskeisen henkilöt kameran edessä (ja vielä nimien kanssa, mikä on oletusarvoisesti vähän lame), on mukana asennetta. Tässä ei ole kyse kameran edessä posettamisesta, vaan hahmot on napattu esittelyyn luonnollisessa ympäristössään. Intro todella pyrkii luomaan kosketuspintaa henkilöihin ja antamaan heistä tarpeellista informaatiota, mikä on varmasti tärkeää näin lyhyelle sarjalle. Pidän myös videon väsymättömästä liikkeesta ja energisyydesta, sekä jatkuvuudesta henkilökuvausten välillä.

Toistan itseäni nyt, mutta olen vähän rakastunut myös endingin laulajaan. Kuin myös kappaleen vahvaan rytmitykseen – ihanat rummut! Yleensä jaksan seurata still-kuvasta tai -kuvista koostuvaa outroa vain korkeintaan puolella silmällä ja murto-osahuomiolla, mutta tämä ei ole lainkaan tylsä ja kestää useamman katselukerran. Idea on sympaattinen ja metka ja toisistaan roikkuvat ja toisiaan tukevat henkilöt sointuvat tosi herkästi biisin lämpimään trust me -henkeen. Ihana kokonaisuus, harvoin outrot saavat minussa aikaan näin vahvaa AWWWW-vastetta. Sitä paitsi, eikös tämä muistuta jostain tosi eeppisestä…

Lue lisää ”Talven 2010 ensivaikutelmia: Durarara!!, Ookamikakushi & Dance in the Vampire Bund”
Kategoriat
Anime

Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?

Nyt kun vuosi 2010 on päässyt pyörimään, olisi ehkä aika paljastaa, mitä tapahtui viime vuoden uudelle animetarjonnalle, ettei ainakaan niiden, joista kirjoittelin ensivaikutelmiani tarvitse jäädä roikkumaan ihan tyhjän päälle. Kaupan päällisiksi muutamia hajanaisia ajatuksia ja kunniamainintoja.

Vuodelta 2008 jatkuneet

Mitchiko e Hatchin ja Casshern SINS ovat jo arvostelunsa saaneet.

Kuroshitsuji lähti valitettavaan mahalaskuun mangasta paremmaksi pistävien alkujaksojensa ja hienon Jack the Ripper -tarinakaarensa jälkeen, eikä enää koskaan päässyt lähellekään ensimmäisten kuuden jakson tasoa. Pohjamutia viistettiin niin  älyttömän kuningatar-sähläyksen kuin aivottoman demonikoiran kanssa. Toisaalta animen hyveeksi on ehdottomasti laskettava sen loistava visuaalinen ohjaus ja loppupuolen jopa melko onnistuneet yritykset tuoda jotain uutta superbutlerin sisäiseen maailmaan (Sebastianin ja Cielin välisen suhteen vieminen yhtä radikaalisti mihinkään suuntaan on epäilemättä vielä kaukana suurimmaksi osaksi suvereenisti paremman mangan tämänhetkisestä juonenkehittelystä).

Kuroshitsuji: Tyylikkäin hovimestari, hotein shota loli trap (olkoonkin että tämä tapahtui teknisesti katsoen vuoden 2008 puolella)

Shikabane Himen toinen kausi – luettakoon nyt näihin, kun kerran jatkui suoraan edellisen syksyn ensimmäisen kauden perään – tuli katsottua ja tykkäiltyä muutaman kidukkaan huonon alkujakson jälkeen. Ilman harvinaisen mautonta ja asiaan kuulumatonta fanserviceä sekä sen ruumiillistumana toimivaa gaijinotakublonditarta tästä olisi voinut yhdessä ensimmäisen kauden kanssa tulla älyttömän hieno sarja, mutta nyt sen täytyy hentaistudion hyvin ikävän vaikutuksen vuoksi jäädä vain varsin hyväksi sarjaksi vaikuttavan loppunsa, tyylikkään värimaailmansa, epätyypillisen (anti)pahiksensa, onnistuneiden kauhuelementtiensä ja muutaman poikkeuksellisen vahvan jaksonsa kanssa. Toisaalta eipähän tule niin paha mieli siitä, että suurin osa porukasta ditsasi ruumisprinsessat jo ensimmäisen kauden pilotin jälkeen.

Lue lisää ”Animevuosi 2009 – Kuinkas sitten kävikään?”
Kategoriat
Joulukalenteri Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – Yleisön pyynnöstä vielä kerran!

Tiedätte kyllä, mikä… :)

Lue lisää ”Disney-joulukalenteri – Yleisön pyynnöstä vielä kerran!”
Kategoriat
Länsiviihde Musiikki

Disney-joulukalenteri – 24. päivä

Näin on päästy jouluaattoon ja Disneyn musikaali-ihanuuksia käyty läpi vaikka kuinka. Tälle päivälle olen lupaillut vähän eri meininkiä, koska Disneyhän ei suinkaan ole ainoa studio, joka on vuosien saatossa suoltanut sisuksistaan toinen toistaan hienompia laulukohtauksia, vaikka saakin kiistatta kuitata niitä nimiinsä enemmän kuin kilpailijansa. Tänään annetaan siis jouluaaton kunniaksi tunnustusta muiden tuotantotalojen loistokkaimmille kappaleille.

Lue lisää ”Disney-joulukalenteri – 24. päivä”