Kategoria: Manga

Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)

 

 

Oheistaiteen hamstraaminen on aina kivaa, mutta harva mangaka on saanut aikaan yhtä paljon arttia kuin suuri suosikkini Kazuya Minekura. Tarjolla on niin röykkiöittäin silmäkarkkia, että olisi helppo kuvitella toiston jo imevän kaikki mehut kuvien tuijottelusta. Minekuran jälki on kuitenkin vuodesta toiseen säilynyt katsomisen arvoisena, sillä hänen arttinsa tuntuu jatkuvasti pursuavan niin uusia ideoita kuin vanhempien onnistunutta jalostamista. Toistoa esiintyy väistämättä materiaalin runsauden vuoksi, ja Minekuran tyyppipiirteet näkyvät selvästi kaikissa kuvissa, mutta mukana on mangakan ehtymättömän kokeilunhalun ja uskalluksen ansiosta aina jotain uutta ja katsomisen arvoista. Tunnelmallisesti mennään sarjojen välillä ja samankin sarjan kuvituksen kohdalla todella suloisesta reippaan hyväntuulisuuden kautta aina häiritsevän pelottaville ja sydäntäriipaisevan kauniille laitumille.

Käyn seuraavien viikkojen aikana lyhyehköissä ja kuvapainotteisissa postauksissa läpi sitä, miten Minekura käyttää artissaan erilaisia tyylikeinoja ja saa niiden avulla kuvituksensa pysymään tuoreena ja aina yhtä kuolattavana. Oheistaiteeksi lasken kaiken teoksiin liittyvän artin, joka ei ole osa sarjakuvamuotoista tarinankuljetusta.

Tulen kesän Desuconissa puhumaan Marja Heikkilän kanssa Minekuran tarinankerrontatrendeistä, joten jos kiinnostuit tekijästä niin tule ihmeessä seuraamaan ohjelmaamme lauantaina kello yhdeltä. Ohjelma sopii paitsi Minekurasta kiinnostuneille myös yleisemmin tarinankerronnasta ja sarjakuvakerronnasta kiinnostuneille.

Viemällä hiiren kuvan päälle näet listausta siinä käytetyistä Minekuralle tyypillisistä visuaalisista elementeistä. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.
Jatka artikkelin ”Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)” lukemista →

IT GETS BETTER!

Olen viime aikoina kuunnellut vanhoja ANNcast-jaksoja, joista eräässä keskustellaan arvostelemisesta. Jakso on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja kuuntelemisen arvoinen, mutta eniten huomioni kiinnittyi puhujien äärimmäisen negatiiviseen suhtautumiseen fandomin piirissä yleiseen puolustusrepliikkiin: IT GETS BETTER! Podcastissa tuskaillaan sitä, miten huono aloitus on jo itsessään suuri heikkous sarjassa, sillä viihteen on saatava yleisö mukaansa välittömästi; muuten se on epäonnistunut jo lähtökohdiltaan. Eihän kenelläkään ole tuntitolkulla aikaa ja kärsivällisyyttä tuhlata tuskaiseen huonouteen tai keskinkertaisuuteen, kun saman ajan voisi käyttää aktiviteettiin, josta saa jotain irti.

Näinhän se on; vahva aloitus on aina elintärkeä osa sarjaa. Lasken itse heikon alun aina suureksi miinukseksi, kun tarkastelen sarjan kokonaisarvoa, -rakennetta ja -viihdyttävyyttä. Negatiivinen asenne on ymmärrettävissä ihan kokemustasolla. Varmasti moni meistä on joskus ruvennut katsomaan tai lukemaan jotain minkä alku ei ole lainkaan vakuuttanut siinä uskossa, että se fanien lupausten mukaisesti paranee huomattavasti viimeistään keskivaiheille tultaessa. Sarja voi oikeasti parantua tai sitten koko homma saattaa päättyä fiaskoon kuten Scampilla, joka odotti koko Princess Tutun katsomisen ajan että se paranisi, eikä se lopulta hänen silmissään koskaan muuttunut paremmaksi, vaan jäi yhdeksi hänen suurimmista inhokeistaan.

Silti on mielestäni on aika kova asenne vain luovuttaa heti, kun joku väittää sarjan laadun paranevan myöhemmin. Omasta kokemuspiiristä löytyy useampia sarjoja, jotka ovat puhjenneet täyteen kukkaansa vasta reippaasti esittelyseikkailujen jälkeen ja jotka ovat todella nousseet suosikeiksi asti myöhemmin. Varsinkin mangan puolella kyse on monesti ihan rehellisestä laadun paranemisesta – mangaka ei vain osannut aluksi, mutta pääsi sitten paremmin jyvälle. Sekin vaikuttaa, että lukijoita kalastellaan sarjan alussa irrallisilla ja helposti lähestyttävillä pikkutarinoilla ja kunnollisten tarinakaarien pariin uskaltaudutaan vasta myöhemmin. Animen kanssa taas olen huomannut erilaisen trendin. Ne sarjat, jotka vaikuttavat alkavan aika keskinkertaisesti tai ihan kivasti, mutteivät tunnu mitenkään erikoisilta heti kättelyssä, tekevät sen välillä täysin tahallisesti. Katsojaa hämätään luulemaan, että kyseessä on tietynlainen sarja, mutta sitten panokset kovenevatkin ja sarja muuttaa kurssinsa paljon luultua kunnianhimoisemmille vesille.

Tässä ovat ilman sen kummempaa järjestystä top-5 IT GETS BETTER -mangani sekä bonuksena ilmiötä edustava live action -sarja. Joskus myöhemmin ehkä luvassa samaa settiä animeistakin.

Pahis-ekspositiota koska pahikset saavat aina hienoimmat shotit.
Jatka artikkelin ”IT GETS BETTER!” lukemista →

Lyhyestä laatua

(Hei mitä tämä on, Arana päivittää taas vaihteeksi.)

Manga on tilaa vievä formaatti. Yhteen pokkariin mahtuu vain rajallinen määrä informaatiota, mikä tekee mielekkäiden lyhyiden tarinoiden kynäilemisestä melko haastavan tehtävän varsinkin hahmojen kannalta. Koska manga tunnetusti maksaa ja opiskelijan varat ovat vähäiset, lyhyilläkin mangakertomuksilla on toki paikkansa manganystävän kirjahyllyssä, sillä vaikka 19-osainen Banana Fish on äärimmäisen hieno tarina, sen kerääminen ja lukeminen vaatii niin ajallista kuin rahallistakin panostusta. Onneksi vähemmän on kuitenkin joskus enemmän, kuten seuraavat neljä kovasti arvostamieni mangakojen kynistä muotoutunutta yksiosaista tarinaa osoittavat.

Toistaiseksi jälkimmäiset kaksi ovat valitettavasti monelle vielä kielimuurin takana, kun kukaan ei ole älynnyt niitä englanniksi julkaista ainakaan mitään virallisia teitä.

Fumi Yoshinaga: All My Darling Daughters

Tämä teos löytyi suunnilleen jokaisen mangablogin vuoden 2010 parhaimmisto -listalta, eikä lainkaan aiheetta. Vaikka All My Darling Daughters koostuu viidestä jokseenkin itsenäisestä kertomuksesta, luonnehtisin sitä enemmän yhtenäiseksi tarinaksi kuin novellikokoelmaksi. Kertomukset liittyvät toisiinsa koko ajan mukana kulkevan kehyskertomuksen, määrätietoisen rakenteen ja temaattisen yhteisyyden kautta hyvin samaan tapaan kuin eräässä suosikkikirjoistani, Leena Krohnin maailmanlopun konseptia eri kulmista käsittelevässä Pereat Mundusissa (jonka alaotsake onkin osuvasti ”Romaani, eräänlainen”). Kertomusten keskiössä ovat milloin äitinsä hyvin nuoresta uudesta aviomiehestä järkyttyvä tytär, milloin kolmen nuoruudenystävyksen tulevaisuudenunelmat. Ne etenevät Yoshinagalle tyypilliseen tahtiin erittäin maanläheisenä, ihmissuhteita tutkiskelevana draamana.

Yoshinaga lukeutuu suosikkimangakoihini muiden syiden muassa poikkeksellisen terävähuomioisen yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Darling Daughters ihastuttaa hänenkin mittapuullaan harvinaisen korkeana omistautumisena aiheelle. Kokonaisuus tarkastelee osatarinoidensa kautta japanilaista yhteiskuntaa erityisesti siellä elävien naisten vinkkelistä, enkä voi sanoa koskaan törmänneeni yhtä yhteiskunnallisesti tiedostavaan ja älykkääseen tuotteeseen. Tarina ei sorru hiukkaakaan mustavalkoiseen ajatteluun, vaan lähestyy aihettaan realistisesti ja ilman rankkoja stereotyypittelyjä.

Vaikka mainittu yhteiskuntakritiikki on huomattavassa roolissa, tarinan sydän kumpuaa ennen kaikkea draamasta, joka on luonnollisesti taattua Yoshinaga-laatua, mutta kerrankin pääroolit täyttyvät naisilla. He ja heidän lähipiirinsä tuntuvat mangakuvioihin tottuneen silmissä suorastaan hämmentävän aidoilta ja todellisilta ihmisiltä vahvuuksineen, puutteineen, päähänpinttymineen ja omituisuuksineen.
Jatka artikkelin ”Lyhyestä laatua” lukemista →

Joulukalenteri 2010 – 24. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Kuten aloitustekstissä lupailin, neljä viimeistä joulukalenterin päivää vietetään hieman eri merkeissä kuin ensimmäiset 20. Loput joulunalusluukut on nimittäin omistettu Aranalle erityisen rakkaiksi jääneille useamman kuin kahden henkilön porukoille. Jos fiktiossa on haastavaa luoda yksittäinen upea hahmo ja vielä rankempaa saada kirjoitettua kahdesta hahmosta hieno pari, niin aina vain vaikeammaksi menee, kun pitäisi saada toimimaan tästäkin suurempi joukko ja nimenomaan ryhmänä.

Yleisötehtävä samankaltaisten ihmissuhdekuvioiden ilmoittamisesta on muuten yhä voimassa. Oho, keksinpä itse yhden: teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat.

Sanzo ikkou

Mistä he ovat: Saiyuki & Saiyuki Reload; Neljä jätkää lähtevät matkaamaan länteen palauttaakseen rauhan ihmisten ja youkai-demoneiden välille Kazuya Minekuran Journey to the West –kiinalaiseepoksen raflaavassa uusversioinnissa.
Keitä he ovat (myötäpäivään ylävasemmalta):

Genjyo Sanzo: Porukan revolverin ja viuhkan kanssa riehuva ärtyisä johtaja ja epäsovinnainen korkea-arvoinen pappisihminen.
Cho Hakkai: Äärimmäisen kohtelias, vastuuntuntoinen ja miellyttävä youkai-herra.
Sha Gojyo: Renttumainen naisia jahtaava puoliyoukaikappa.
Son Goku: Pirtsakka ja energinen tappelemista ja syömistä rakastava youkaipoju.
(Jeeppi: Hakkain maastojeepiksi muuntautuva lohikäärme, jonka selässä porukka matkustaa.)

Jatka artikkelin ”Joulukalenteri 2010 – 24. päivä” lukemista →

Joulukalenteri 2010 – 21. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Kuten aloitustekstissä lupailin, neljä viimeistä joulukalenterin päivää vietetään hieman eri merkeissä kuin ensimmäiset 20. Loput joulunalusluukut on nimittäin omistettu Aranalle erityisen rakkaiksi jääneille useamman kuin kahden henkilön porukoille. Jos fiktiossa on haastavaa luoda yksittäinen upea hahmo ja vielä rankempaa saada kirjoitettua kahdesta hahmosta hieno pari, niin aina vain vaikeammaksi menee, kun pitäisi saada toimimaan tästäkin suurempi joukko ja nimenomaan ryhmänä.

Yleisötehtävä samankaltaisten ihmissuhdekuvioiden ilmoittamisesta on muuten yhä voimassa vink vink.

Tänään Arana tulee Pariisista. :D

Antique Bakeryn pojat

Mistä he ovat: Antique Bakery; Fumi Yoshinagan mangassa neljä jätkää pyörittävät yömyöhään auki olevaa leipomoa.
Keitä he ovat:

Keiichiro Tachibana: Antiquen nuoruuden kakkutraumoista kärsivä vähän yrmy omistaja.
Yuusuke Ono: Puodin supertaidokas naisia pelkäävä pääleipuri, joka kykenee hullaannuttamaan itseensä joka ainoan miehen, johon ihastuu (paitsi Tachibanan).
Eiji Kanda: Vamman takia nyrkkeilijän ammatistaan vetäytynyt herkkusuu, joka siirtyy Onon oppilaaksi.
Chikage Kobayakawa: Tachibanan komea, kiltti ja umpityhmä nuoruudenystävä, josta muut yrittävät huonoin tuloksin kouluttaa välttävästi selviytyvää tarjoilijaa.

Yoshinagan maanläheinen tyyli kertoa hienovaraista mutta vakuuttavaa draamaa ihastuttaa ylipäänsä, mutta kaikista kauneimmat hänen kynästään lähteneet ihmissuhteet löytyvät Antique Bakerystä. Näiden neljän miehen suhteet ovat ulkoisesti ennen muuta työhön liittyviä, mutta heidän välilleen kehittyy tarinan kuluessa niin vahvat sidokset, että lopussa alkava teiden erkaneminen tuo äärettömän haikean olon. Nelikon väliset kanssakäymiset ovat kuitenkin monesti myös hulvattoman hauskaa luettavaa.

Legendaarinen homo!

Päähenkilöt tavallaan jakautuvat kahteen ryhmään. Eiji ja Chikage ovat vähän hitaita oppijoita, mutta he suhtautuvat intohimoisesti itselleen tärkeisiin asioihin; Eiji pistämällä kaikkensa peliin leipurinkoulutuksessaan, koska hän rakastaa herkkuja yli kaiken, ja Chikage yrittämällä pökkelöpäästään huolimatta olla parhaansa mukaan hyödyksi ja tukena Tachibanalle. Tachibana ja Ono sen sijaan ovat vähemmän määrätietoisia. Tachibana on ilmeisestä älykkyydestään ja monitaituruudestaan huolimatta melko välinpitämättömän oloinen – mies pyörittää kakkukauppaa, vaikkei edes pidä leivonnaisista. Ono taas ei ole erityisen kiintynyt ammattiinsa, vaikka onkin maailmanluokan leipurilahjakkuus. Siinä missä Eiji ja Chikage puskevat eteenpäin lannistumattomalla tarmolla täysin tietoisena rajoituksistaan, Tachibana ja Ono tuntuvat pikemminkin harhailevan ympäriinsä etsien puolivillaisesti sitä omaa juttua itselleen.

Kaikkia neljää yhdistää kuitenkin se, että Antiquesta kehittyy jokaiselle tärkeä paikka, jossa työskentely tuo heidän elämäänsä merkityksellisyyttä. Vain Tachibana ja Chigake tuntevat toisensa hyvin alusta asti, mutta muuten hahmot ovat lähes yhtä kuin vieraita toisilleen aloittaessaan yhdessä työskentelyn. Heidän välinsä kehittyvät sarjan mittaan läheisemmiksi ja heistä tulee koko ajan tärkeämpiä toisilleen.

Jatka artikkelin ”Joulukalenteri 2010 – 21. päivä” lukemista →

Joulukalenteri 2010 – 15. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Ash ja Eiji + Kubota ja Tokito

Tuplapläjäys!

Ash ja Eiji

Parisuhdeluokitus: ???
Mistä he ovat: Banana Fish; Akimi Yoshidan epämääräisen homossa kasariklassikossa metsästetään mystistä huumetta, kiemurellaan Nykin mafiapiireissä ja tapetaan ihan sikana porukkaa
Keitä he ovat: Mafiakunkun superälykäs ja –taitava kaikennähnyt nuori jengipomosuojatti ja kokematon japanilainen valokuvaajapoika

Kubota ja Tokito

Parisuhdeluokitus: ???
Mistä he ovat: Wild Adapter; Kazuya Minekuran epämääräisen homossa noir-tarinassa metsästetään mystistä huumetta, kiemurrellaan Yokohaman yakuza-piireissä ja tapetaan ihan sikana porukkaa.
Keitä he ovat: Yakuza-pomon entinen superälykäs ja –taitava kaikennähnyt nuori jengipomosuojatti ja muistinsa menettänyt poika

Jatka artikkelin ”Joulukalenteri 2010 – 15. päivä” lukemista →

Joulukalenteri 2010 – 11. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Koumyou Sanzo ja Ukoku Sanzo

KoumyouUkoku1

Parisuhdeluokitus: Ystävät, vihamiehet, liikekumppanit, kilpailijat
Mistä he ovat: Saiyuki & Saiyuki Reload; Neljä jätkää lähtevät matkaamaan länteen palauttaakseen rauhan ihmisten ja youkaiden välille Kazuya Minekuran Journey to the West –kiinalaiseepoksen raflaavassa uusversioinnissa.
Keitä he ovat: Kaksi voimakasta sanzo-pappia; yhden päähenkilönelikon jäsenen opettaja/isähahmo ja tämän superälykäs, mutta mustasieluinen nuorempi kollega

Jatka artikkelin ”Joulukalenteri 2010 – 11. päivä” lukemista →

Joulukalenteri 2010 – 5. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Ciel Phantomhive ja Sebastian Michaelis

CielSebu1

Parisuhdeluokitus: liikekumppanit, vihamiehet
Mistä he ovat: Kuroshitsuji/Black Butler; Yana Toboson mangassa orpo aristokraattipoika ja demonibutleri tekevät Englannin kuningattaren likaiset työt.
Keitä he ovat: Yllättäen orpo aristokraattipoika ja tämän demonibutleri.

Jatka artikkelin ”Joulukalenteri 2010 – 5. päivä” lukemista →

Joulukalenteri 2010 – 4. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta uskottavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.

Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!

Maya Kitajima ja Masumi Hayami

Paras hetki tupsahtaa anon-vierailulle on kun ihastuksesi valmistautuu kuuromykkäsokeaan rooliin.

Parisuhdeluokitus: romanssi, vihamiehet
Mistä he ovat: The Glass Mask; Näyttelemistä rakastava lahjakas tyttö pääsee teatterikouluun ja kilpailemaan tarunhohtoisesta Purppurajumalatar-näytelmän nimiroolista Suzue Miuchin vanhemmassa sohjotarinassa.
Keitä he ovat: Sarjan naiivi ja kömpelö, mutta työteliäs päähenkilö ja tämän inhoama viihdeyhtiön nuori pomo, joka salaa tukee ja kannustaa tyttöstä lähettämällä tälle aina esityksen jälkeen nimettömänä violetteja ruusuja.

Jatka artikkelin ”Joulukalenteri 2010 – 4. päivä” lukemista →

Bakuman ja seksismi

Toteuttakaamme tärkeät miehiset unelmamme kuin uljaat oriit!

On ollut mielenkiintoista seurata, minkälaisia reaktioita Bakumanin työteliäiden mangakapoikien animedebyytti on herättänyt ihmisissä ensisijaisesti siksi, että suuri osa sarjaa kommentoineista on ottanut varsinkin toisen jakson seksismishaiban yhteydessä asiaan jotenkin kantaa. Osa kommentoijista on hörähdellyt vähättelevästi, että näistäkö parista repliikistä koko kalabaliikki johtuu, osa on räyhännyt asiaankuuluvalla volyymillä ja jotkut jättäneet koko sarjan katsastamatta sen maineen vuoksi.

Koska käteni ovat muutenkin syyhynneet kirjoittamaan aiheesta viimeiset pari vuotta, suon nyt itselleni sen ilon että ränttään vähän pitemmin. En ole ikinä jaksanut saada kyseistä postausta aikaan siksikin, ettei kukaan tykkää kuola suupielissä valuen vesikauhuilevista feminatseista, mutta nyt minulla on asian ajankohtaisuuden vuoksi täydellinen tekosyy itkeä ja valittaa kuolonvihkosetien pahasta seksismistä.

Ensin on syytä palata ongelman juurille, nimittäin Death Noteen, Bakumanin mangakatiimin eli Tsugumi Ohban ja Takeshi Obatan edelliseen sarjaan. Suuri syy siihen, etten pidä kyseistä sarjaa aivan maineensa veroisena hienoutena, on tapa, jolla se käsittelee naishahmojaan. Death Note taitaa olla melkeinpä ensimmäinen viihteellinen nimike, joka on saanut minut ihan tosissani ärsyyntymään korostuneen miesvaltaisella asenteellaan. Tämä on aika jännittävä huomio sikäli, että eteen on Death Notea aikaisemminkin tullut toki vaikka mitä tasa-arvonäkemyksillä sorsaa heittänyttä teosta, mutta jokin juuri DN:ssä herätti sisäisen feministini aika tehokkaasti.

Kyse on tosiaan siitä, miten sarja kohtelee naishahmoja. Tärkein heistä on Misa, joka on yleisen konsensuksen mukaan ilmapäisimpiä ilmestyksiä koko animangamaailmassa (mikä sanoo aika paljon). Mutta hei, Naomi Misora on älykäs! Siis joo, hän on jättämässä FBI-agentin työnsä, koska on menossa naimisiin toisen agentin kanssa, vaikka sarjassa periaatteessa annetaan ymmärtää hänen olevan tulevaa miestään pätevämpi työssään. Mutta ainakin hän on älykäs ja cool ja pukeutuu seksikkääseen nahkatakkiin! Tekijät jopa kertovat, että hänestä oli tarkoitus tulla tärkeämpikin hahmo, mutta sitten hän olikin liian älykäs, joten heidän oli ihan tosi pakko tappaa hänet. No… ööh… Sitten on tietysti Takada, joka on fiksu ja tyylikäs hahmo, mutta kun Light soittaa häntäkin kuin Nuuskamuikkunen huuliharppua.

Ohba ja Obata ovat myöntäneet, etteivät osaa käsitellä naishahmoja, ja se näkyy. Disclaimerina nyt kuitenkin sanottakoon, että puutteistaan ja mainitusta berserk buttonistaan huolimatta ihan oikeasti pidän Death Notea tärkeänä ja varsin hyvänäkin sarjana. Mutta entäs Bakuman?

Jatka artikkelin ”Bakuman ja seksismi” lukemista →